perjantai 19. huhtikuuta 2019

Podcastien pauloissa

Kuunteletekko te podcasteja?

Minä kuuntelen niitä silloin tällöin, mutta aina suomeksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mielelläni ottaisin teiltäkin vinkkejä vastaan, sillä sitä jumittuu helposti kuuntelmaan aina niitä samoja.

Jos olisin suosittu bloggaaja olisi minulla tietysti ihan ikioma podcast tai youtube-kanava, jonkun toisen yhtä suositun bloggaajan kanssa. Juttelisimme sitten ihan kaikesta, mitään sensuroimatta. Älkää peljätkö, podia ei ole eikä tule.

Ja nyt päästiinkin yhteen asiaan, jota jaksan ihmetellä, eli siihen kuinka matalalla rima toisssa podcasteissa välillä on. Ei se, että ilmaisee itseään hyvin paperilla tai näyttää kuvissa aina yhtä huolettoman tyylikkältä tarkoita sitä, että pitäisi alkaa pitämään myös podia. Toisten ääni tai puhetyyli ei nyt vaan ole korvalle mukavaa kuunneltavaa. Eikä sekään tee kuunteluhetkestä yhtään miellyttävämpää, jos nauhoitus on tehty olohuoneen sohvalla, jossa häipyy välillä ympäristön meteliin tai sitten sellaiseen pakonomaiseen hihitykseen.

Enkä tällä tarkoita suinkaan sitä, että tarvitsisi vuokrata kallista studiota tai pysyä tiukasti asialinjalla, mutta jos nyt kuitenkin ne perusjutut olisivat kunnossa tai ainakin oltaisiin mietty vähän, mistä aiotaan puhua. Tai sitten ymmärtämättömyyteni johtuu siitä, että olen liian vanha näitä podeja kuuntelmeaan. Onneksi podeja kuunnellessa on vapaus valita, joten voin siis olla myös kuuntelematta! Hyvin pian nimittäin selviää, jos äänityksen laatu, puheennuotti, lässyttävä puhetapa, tai itse jutun juuri, (jos sitä sieltä kaiken edellisen seasta edes löytyy), eivät miellytä.

Niin, podeja siis löytyy kaikenlaisia, ja sieltä joukosta on löytynyt muutama, joita mielelläni kuuntelen. Tässä teillekin vinkkejä!

https://areena.yle.fi/1-4376644 / Länsimaisen sivistyksen 10 kaupunkia  Salme Unkurin toimittamat podcastit eri kaupungeista ovat kerrassaan kiinnostavaa!

https://areena.yle.fi/1-4225655 / Mistä maailma puhuu / Simo Ortamo
Näiden podcastejen väritön toimittaja ei kuulu suosikeihini, mutta onneksi haastateltavat ja aiheet, ympäri maapallon, ovat sitäkin mielenkiintoisempia.

https://play.acast.com/s/tuijapehkonen / Tuija Pehkosen haastateltavista julkkisista valitsen ainoastaan ne joiden nimen tunnistan.

https://radioplay.fi/podcast/sunnuntaibrunssi/ Esko Eerikäisen sunnuntaibrunssi on yksi ehdoton suosikkini. Osa haastateltavista on kylläkin minulle täysin tuntemattomia, joten jätän ne podit väliiin.

https://radioplay.fi/podcast/sadun-sunnuntaivieras/  Satu Kotosen podit eivät ole ehkä yhtä hyvä kuin Eerikäisen, mutta mielenkiintoisia haastatteluja täälläkin.

https://play.acast.com/s/coconainen / Nora Soinista ja Tuire Grundströmistä ei voi olla pitämättä. Näiden kahden upean naisten ja haastateltavien jutustelua kuunnellessa tulee tunne, kun ystävät olisivat tulleet kylään. Itsestään saa ja pitääkin pitää huolta, eikä se ole mitään hömppää. Suosittelen meille varttuneimmille naisille. 

Ja sitten se yksi ja ainoa irlantilainen podcast, jossa sukelletaan Irlannin värikkääseen historiaan:
https://irishhistorypodcast.ie/






20 kommenttia:

  1. Podcastit ovat myös omia lemppareita! Itse monesti päädyn kuuntelemaan aivan hömppähömppää juurikin podcasteista, sillä ne tuovat mukavaa vaihtelua asiapitoisemman opiskelusisällön keskelle. On kiva vaan heittää aivot narikkaan ja kuunnella toisten löpinöitä vailla huolen häivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Joskus sitä ei halua kuunnella mitään vaavaa vaan antaa toisen höpöttää omastakin puolesta! Jotkut näistä höpötyksitä vaan ottavat korvaa, jos se puhetyyli on sellaista lässytystä ja ihme hihitystä...

      Poista
  2. Minä en kuuntele lainkaan suomalaisia podcasteja, vaan kuunteluuni päätyy ruotsalaiset ja yhdysvaltalaiset + brittiläiset podcastit (satunnaisesti myös muun maalaiset englanniksi puhutut podcastit).

    Suosikkini on ruotsalaisten radiokanavien P1, P3 ja P4 (ruotsalaisvastine Ylelle) dokumentaariset podcastit. Tosi hyvin tehtyjä, ja kivan pitkiä (noin 1-1.5 h/jakso). Lisäksi aiheet on mielenkiintoisia: löytyy esim. jostain tietystä rikoksesta kertovia juttuja, yksittäisistä ihmisistä ja hänen kohtaloistaan kertovia jaksoja, eri yhteiskunnallisista asioista/ilmiöistä/skandaaleista kertovia jaksoja. Aihepiiri on siis laaja. Viimeksi olen kuunnellut jaksot esim. hullun lehmän taudista, Watergate-skandaalista, hyväksikäyttötapauksista lastenteatterissa, naisista jotka pukeutuivat miehiksi ja osallistuivat Vasaloppet-hiihtoon aikana jolloin naisten osallistuminen oli kielletty, ruotsalaisesta shaken baby-skandaalista. Suosittelen lämpimästi kaikille, joilla vain ruotsi taipuu, näitä P-podcasteja! Samalla kysyn, että olisiko jollakin suositella vastaavanlaisia podcasteja englanniksi?

    Englanninkieliset podcastit, joita kuuntelen, on true crime-podcasteja. Vielä en ole löytänyt sellaista "spot on"-podcastia tästä genrestä. Kuuntelenkin sekalaisia podcasteja, ja yritän löytää sen hyvän, hyvin tehdyn ja asiallisen podcastin aihepiiristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun ei tuo ruotsi suju enää niin hyvin, että pystyisi podcasteja kuuntelemaan. Täytyykin alkaa kuuntelemaan myös englanninkielisiä podeja.

      Poista
  3. Yksi mun vähän aikaa sitten löytämäni englanninkielinen suosikki on https://ptbpodcast.com/ Inspiroivia ajatuksia ja miellyttävät äänet molemmilla keskustelijoilla. Rikosaiheista Serial-sarjan kolmatta tuotantokautta kuuntelen myös välillä, mutta yleensä en tykkää kovin ahdistavista tai synkistä aiheista kuunnella. Tuo coconainen kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelen tosi paljon dekkareita äänikirjoina, joten tuo Serial-sarja voisi sopia minulle. Jos on oikein verinen dekkari, niin sitten pitää pitää vähän taukoa ja kuunnella väliin jotain ihan toisenlaista kirjaa. Coconainen on kyllä kiva piristys joka viikko, joten sitä voin suositella lämpimästi.

      Poista
  4. Minä en ole koskaan kuunnellut podcasteja, pitäisiköhän parantaa tapani. Katselen kyllä videoita youtubesta ja seuraankin paria kanavaa aktiivisesti. En kestä lässyttävää puhetyyliä :)
    Ihanaa pääsiäistä sinulle Saara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunteleppa tuota coconaisten podia. Siitä tulee hyvä mieli!

      Poista
  5. Podcastit eivät minua kiinnosta.Podcastit ovat omaan ääneensä rakastuneitten juttuja. On varmaan kivaa, että kukaan ei keskeytä. Olen opettaja, mutta en rakasta omaa ääntäni ja omia ajatuksiani, vaan osaan pitää suuni kiinnikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa kyllä vähän perääkin, että osat podien pitäjistä todellakin rakastavat omaa ääntään ja omia tekemisiään. Ne karsiutuvat listaltani heti pois. Pidän mielenkiintoisita haastatteluista ja jutusteluista ihmisten kanssa. Eikä heidä tarvitse välttämättä olla minkään sortin julkkisia.

      Poista
  6. Olen ummikko podcastien suhteen, mutta noista linkeistä löytyi heti kiinnostavia. Kiitos vinkeistä!
    Hyvää pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeili ihmeessä kuunnella noista jotain. Löydät varmasti itsellesi sopivan. Ja parasta on, että niitä voi kuunnella silloin kun itselle sopii.

      Poista
  7. Olen joskus välillä kuunnellut podcasteja, niitä on kiva kuunnella ja samalla voi tehdä muutakin. Olen joitakin vuosia sitten ollut itsekin podcastissa, kun Yleltä haastateltiin minua. Hyvää pääsiäisen aikaa Saara:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sinulla tallella linkki siihen haastatteluusi? Olisi kiva kuulla ääntäsi!!!

      Poista
  8. Kuuntelen Noorien Perjantain parhaat podcastia, joka ilmestyy joka toinen perjantai. Se loytyy Facebookista, liityt vain omalla nimellasi Noora & Noora -ryhmaan. Mukavaa jutustelua kahdelta perheenaidilta.

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta podcastista olen kuullu, mutta en ole sitä vielä kuunnellut.

      Poista
  9. En tiennytkään, että podcasteja tekevät tavalliset kaduntallaajatkin. Olen kuunnellut joskus, viimeksi puolukoita puhdistaessani viime syksynä, Yle Areenan podcasteja. Jos on mukavasti kerrottua asiaa, sellainen sopii minun korviini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet bloggaajat näyttävät tekevän myös podcasteja. Eli kukatahansa niitä voi tehdä. Eri asia sitten on jaksaako niitä kukaan kuunnella...

      Poista
  10. Podcastit on nyt kovassa huudossa ja varsin laadukkaita, mitä olen kuullut. En ole vielä ennättänyt kuunnella, mutta tästä sainkin hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan luurit korville ja kuuntelemaan. Siinä samalla voi vaikka siivota tai järjestellä kaappeja. Rikkaruohotkin saavat kyytiä, kun on mukavaa kuunneltavaa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!