tiistai 1. toukokuuta 2018

Hauskaa vappua ja viikko Viisuihin

Täällä ei vappua juhlita, mutta tyypillinen vappusää meillä on kuitenkin. Lämpöasteita vähän yli kymmenen, ja sellaista kivaa tihkusadetta ulkona. Auringosta ei tietoakaan. Eikös niin ole, että vappuna pitääkin aina palella?

Tämä kevät on kyllä ollut pohjanoteeraus, ihan irlantilaisella asteikollakin. Kukat kukkivat normaalia myöhemmin, eikä puissa ole vielä kunnolla lehtiä. Viikon loma auringossa tekisi nyt terää, mutta juuri nyt siitä voi vain haaveilla. Olen kerran, jos toisenkin, sanonut itselleni tässä tämän meidän ns. kevään aikana, että vielä joskus asun ainakin osan aikaa vuodesta maassa, jossa on lämmin ja aurinko paistaa hela tiden. No, nyt tämä meni taas marinaksi!



Viikonloppuna ajoitin kävelylenkin kerrankin oikeaan aikaan ja sain kuvia ihanista tulppaaneista.
Sitten vähän iloisempiin asioihin eli Euroviisuihin. Kaima kuulemma on pistänyt Lissabonissa lavashown uuteen uskoon. Jospas Saara laulaisi Viisut ensi vuodeksi Suomeen!
Irlannista on edustamaan lähetty tälläinen ihan kiva kappale. Ryan O'Shaughnessy on minulle ihan vieras tapaus, mutta se nyt ei tarkoita mitään, sillä olen muutekin ulkona Irlannin julkkiksista. Pitäisi kait alkaa lukemaan enemmän paikallisia naistenlehtiä, joita ei kylläkään ole paljon. En vain ole löytänyt sellaista, jonka haluaisin säännöllisesti ostaa. Täällä luetaan todella paljon naapurisaaren lehtiä, ja niitähän piisaa!   

Mitäs tykkäätte Ryanin kappaleesta? Dublinissa käyneet tunnistavat varmasti videon kuvauspaikan, eli kuuluisan Temple Barin. Lukekaapa vanha postaukseni ko. alueesta täältä.




3 kommenttia:

  1. En välttynyt viisukuumelta tänäkään vuonna, vaikka kovasti koetin tapella vastaan. Irlannin edustaja ei ole vielä oikein saanut minussa aikaan vahvaa mielipidettä kumpaankaan suuntaan. Sellainen kappale, että saattaa yllättää positiivisesti livenä tai sitten jää vessataukorallatukseksi.

    Innostuin jo viikko pari takaperin listaamaan ja arvostelemaan ensimmäisen semifinaalin potentiaalisimmat finalistit. Seuraavaksi voisikin perehtyä kakkossemiin.
    https://aatenarikka.blogspot.fi/2018/04/euroviisut-2018-semifinaali-1-nama.html

    VastaaPoista
  2. Euroviisut ei oo ihan mun juttu, mutta olin melkoisen yllättynyt kun viime viikolla eräs asiakas ilmoitti olevansa varsinaine viisufani! Tietää kaikki voittajat ties kuinka kauas...ja kyseessä siis 13-vuotias! :) Joo, viikonlopuksi luvassa melkein kesäkelit, mutta sitä ennen palellaan kylmässä ja sateessa. Saa nähdä, miten käyt!

    VastaaPoista
  3. Hienoja tulppaaneja löysitkin. Toivon teille (ja meille) keväisempiä kelejä.
    Pojalla on vähän hento ääni minun makuuni.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!