Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan

Täällä taas! Palasimme eilen Suomesta ja kyllä, saimme valkean joulun. Sitähän minä edellisessä postauksessa toivoin joululahjaksi.

Äiti ei jaksanut tulla kotiin jouluksi, ja niinpä vietimme paljon aikaa palvelutalossa. Ilkeä tulehdus vei mummulta voimat, mutta loppu lomaa kohti hän onneksi vähän piristyi. Ikää on jo niin paljon, että mitään ylimääräistä ei tarvita.

Palvelutalo oli todella kauniisti koristeltu, niin ulkoa kuin sisältäkin. Siellä on vanhusten hyvä olla, vaikka eihän se tietenkään omaa kotia voita. Näki, että henkilökunta oli nähnyt joulua varten vaivaa ja itse pukkikin kävi.

Katsoin äidin kanssa joulurauhanjuhlistuksen televisiosta. Siinä yksi hieno suomalainen perinne, joka kerää vuosi vuodelta ihmisiä Turkuun (terveisiä kaikille turkulaisille) ja televisioiden ääreen. No, palvelutalon joulu oli hyvin rauhallinen, eikä sitä rauhaa kukaan rikkonut!

Niin, jouluruokia löytyi kaupasta ja kinkkukin paistettiin. Koti tuntui tyhjältä, mutta siihenkin on vain totuttava. Olin taas kerran otettu siitä, kuinka moni sukulainen ja ystävä meitä siellä odotti ja oli nähnyt meidän eteen vaivaa.. Jätin kaikki vierailut minimiin, sillä halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa äidin kanssa.

Kun aattoiltana palasimme palvelutalolta kotiin, olin aivan poikki. Kynttilät oli vielä viemättä hautausmaalle, enkä olisi millään jaksanut lähteä enää ulos. Sain kuitenkin potkaistua itseni ylös ja ulos. Onneksi lähdin, sillä lumi jalkojen alla narskui mukavasti ja hautausmaalla minua tervehti upea kynttilämeri. Sytytin isän haudalle kaksi kynttilää ja tein kierroksen tätien ja setien haudoilla. Mieleen tuli monta muistoa lapsuuden jouluista. Serkkuni kanssa niitä ihania sukujouluja muistelimme aikaisemmin ja päätimme yhteistuumin, että on parempi lopettaa muistelot, sillä muuten pillahdamme molemmat itkuun. Niin moni on joukosta pois.


Nyt siis ollaan takaisin Irlannissa, ja kiireisen päivän jälkeen olen asettunut tutulle solvalle nauttimaan takkatulesta ja jouluvaloista. Olo on kylläkin haikea ja matkaväsymyskin vaivaa. Uutta vuotta tuskin jaksan huomenna juhlia tai muutenkaan toivottaa tervetulleeksi. 2018 tuo tullessaan mitä tuo, ja minä yritän, parhaani mukaan, ottaa vastaan mitä tuleman pitää.