torstai 16. marraskuuta 2017

Hemmottelua ja sauna-asiaa

Mistähän se johtuu, että itsensä hemmotteleminen on välillä niin vaikeaa? Siis, vaikka ei ole edes mistään suurista summista kysymys. Onneksi aikaa on omiin juttuihin ihan tarpeeksi, eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka häipyisikin vaikkapa kaupungille tuntikausiksi. Silloin kun omaa aikaa olisi kipeimmin tarvinnut, ei sitä juurikaan irronnut. Ehkä se selittää, miksi nyt nautin täysin rinnoin tästä elämänvaiheesta.

Kotoiluhemmottelu on lähestulkoon ilmaista, joten siitä en tunne koskaan huonoa omaatuntoa. En vaikka pyykkikori pursuilisi ja keittön lattia suorastaan huutaisi moppausta. Hemmottelen itseäni tekemällä käsitöitä ja lukemalla vaikkapa sisustuslehtiä. NetFlixiltä löytyy aina jotain katsottavaa, ja äänikirjojakin kuuntelen ahkerasti. Hemmotteluksi lasken myös takkatulen ja kynttilät. Unohtamatta perjantaikukkapuskaa, jonka ostan matkalla töistä kotiin. Se on sellainen kiitos itselle, että taas sait viikon pakettiin!

Materiaalihemmottelu on kohdallani aika satunnaista, mutta turha sitä on kieltää, että enkö jostakin uudesta hankinnasta nauttisi. Olipa se sitten lentokentältä ostettu hajuvesipullo tai vaatekappale, jota ilmankin tulisin ihan hyvin toimeen. Jos viimeinen penni olisi menossa ja postiluukusta pukkaisi karhukirjeitä, niin silloin tuosta hajuvesipullosta pitäisikin kantaa huonoa omaatuntoa. Muussa tapauksessa ei. Siitä nimittäin riittää iloa ja tuoksua pitkäksi aikaa ja onhan sitä ihan mukava katsoakkin.

Teen aina päätöksiä, että alan käymään kerran kuukaudessa kauneushoitolassa. Eipä tule sitäkään tehtyä, vaikka niitä on täällä joka kadunkulmassa. Kampaajalla käynti on minulle hemmottelua, sillä siellä on kaikki uudet naistenlehdet. Tämä nykyinen kampaajani on oikein mukava, eikä höpötä taukoamatta. Edellinen oli aivan liian utelias ja puhelias, vaikkakin hyvä työssään. 

Taitaa olla ikään liittyvä oivallus, että koko ajan ei tarvitse olla menossa tai sosiaalinen. Hyvä perjantai-ilta on naapurin kanssa juttelua teekuppi kourassa. Olen asunut liian kauan Suomesta pois, että kaipaisin enää saunaa. Jos meillä kuitenkin sellainen luksus olisi, niin kävisin lauantai-iltana saunassa, pistäisi takaan tulen ja lötköttelisin sohvalla. Eihän sitä nyt sauna jälkeen halua lähteä yhtään mihinkään!Sauna luultavasti tekisi minusta lopullisesti kotihiiren, eli ehkä näin on parempi.

Uimahallien yhteydessä täällä on usein sauna, mutta ne ovat sellaisia ylikuumia, kuivia koppeja, josta on saatettu ottaa vesikiulu pois. Koska vesi ja sähkö eivät sovi yhteen... Näin minulle on asia selitetty! Itse hoidan tämän asian, silloin harvoin kun saunassa käyn niin, että vien vesipullon mukanani ja heitän siitä vettä kiukaalle.

Joillakin suomalaisilla on täällä saunat, mutta itse en ole sitä koskaan halunnut. Mies kyllä kerran sanoi, että jos joskus vielä muutetaan niin rakennetaan uuteen kotiin sitten myös sauna. Muutamme varmasti joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta saunaa tuskin rakennamme.

Kertokaapas te, miten hemmottelette itseänne?

Tämä ihana kukkakauppa ei valitettavasti ole työmatkani varrella. Perjantaikukkapuska löytyy ihan vain ruokakaupasta.






8 kommenttia:

  1. Kivan oloinen blogi Sinulla :) Itsensä hemmottelu on tärkeää, eikä sen aina tarvitse olla mitään ihmeellistä. Pieni oma hetki vaikka tee- tai kahvikupposen äärellä, rauhaisa askartelutuokio tai puutarhassa puuhailu... Mutta toki joskus on kiva hemmotella käymällä syömässä ulkona tai teatterissa tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne. Niin se on, että ei hemmottelun tarvitse olla mitään ihmeellistä. Kunhan saa vähän aikaa olla rauhassa ja tehdä sitä mistä nauttii.

      Poista
  2. Minulle itseni hemmottelu on sohvalle käpertyminen kahvi-tai teekuppi vieressä ,ja joku lehti tai kirja luettavana.

    VastaaPoista
  3. Oli mukava lukea, miten hemmottelet/palkitset itseäsi. Kivat kuvat tekstin lopussa. Minulle riittää kirja ja/tai perheen/ystävien kanssa juttelu. Teatteri tai elokuvat ovat luksusta. Olen kotona nuuka, sillä matkustaminen kiehtoo ja eläke on pieni. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatterissa tai elokuvissa käyn aivan liian harvoin. Viime viikonloppuna olimme ystävien kanssa Dublinissa ja se oli samalla hemmottelua. Eikös sitä niin sanota, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot, vai miten se meni?

      Poista
  4. Itsensä hemmottelu on tärkeää ja niinhän se on, että nykyään se on sitä teekuppeilua ja vaikkapa hyvän elokuvan katsomista.

    Meille hankittiin kompromissina infrapunasauna, joka on tällä hetkellä autotallissa (juoksen sinne puutarhan läpi ja saan siten lisää tunnelmaa). Infrapunasauna ei tietenkään vastaa perinteistä saunaa, mutta siellä tulee kyllä ihan kunnon hiki, puu tuoksuu hyvältä ja se rentouttaa lihaksia. Olen koristellut saunani suomalaisittain, joten saan edes palan sitä fiilistä, jota saunomiseen liittyy.

    Norjalaiset saunat ovat kuivia koppeja nekin, joten ne jätän suosiolla väliin.

    Minä hemmottelen itseäni myös kävelemällä luonnossa. Siellä en katso kelloa.

    Hyvää viikonloppua ja hyggeilyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juon niin paljon teetä töissä, että kotona ei joka ilta edes maistu! Elokuvien katsominen on halpaa hemmottelua. Kiitos Netflixin, on aina jotain katsottavaa.
      Tuo infrapuna sauna kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!