torstai 9. elokuuta 2012

Huono Onni



Olympialaisten seuraaminen jäi minulta avajaisiin. Olen yleisurheilusta täysin OUT. Minua on huippu-urheilussa aina vaivannut se, että onnistuminen on voi olla niin kovin pienestä asiasta kiinni. Uskon, että Huono Onni kummittelee jossain taustalla ja iskee yllättäen jonkun raukan kimppuun. Urheilija on harjoitellut vuosikausia päästäkseen joukkueeseen. Hän on elämänsä kunnossa. Urheilu on mennyt elämässä kaiken muun edelle. Päivästä ja vuodesta toiseen ainaista harjoittelua ja jatkuvaa kieltäytymistä milloin mistäkin. Välillä kroppa reistailee, liika on liikaa. Ja sitten viimein onnistaa, lentolippu kisoihin on   taskussa.

Niin moni jää rannalle. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta sitten Huono  Onni sekottaa kaiken. Juuri ennen H-hetkeä iskee vatsatauti tai flunssa. Kilpailutilanteessa toinen urheilija vanhingossa tönäisee. Vanha urheiluvamma alkaa yllättäen vaivaamaan. Pahimmassa tapauksessa urheilija satuttaa itsensän niin pahasti, että ura loppuu kesken kisojen. Huonolla Onnella on niin monet kasvot. Vuosien harjoittelu valuu hetkessä hukkaan. Koko kansan juhlitusta suosikista tulee hetkessä maanpetturi.

Kilpailu on uskomattoman kovaa,ja samoin vaatimukset. Osa sortuu, tai pakotetaan, ottamaan purkista jotain, joka parantaa suoritusta. Ottaa samalla suuren riskin, ja kiinni jäätyään voi sanoa näkemiin urheilulle. Kaikeista ei Huonoa Onneakaan voi syyttää.

Ja sitten on vielä niitä, joiden suorituksen Huono Onni yrittää pilata. Juoksija kaatuu. Huono Onni nauraa partoihinsa. Juoksija nousee. Ottaa Huonoa Onnea rinnuksisa kiinni ja heittää sen pois radalta. Ja koko maailman yllätykseski Juoksija voittaa ja tekee samalla uuden maailmanennätyksen.  Huippu-urheilua pahimmillaan ja parhaimmillaan. Suomi tarvitsee uuden Lassen!



10 kommenttia:

  1. Minua ottaa aivoon suomalaisurheilijoiden (lahes kaikkien) mentaliteetti. Koskaan ei lahdeta silmat kiiluen hakemaan kultaa ja kunniaa, vaan tekemaan sita parasta ja katsomaan mihin se riittaa. Sitten kun tulee joku nuori, jolla asenne etta "meen voittamaan" niin se lynkataan leuhkana ja itseriittoisena. Mutta ei tuolla nöyralla asenteella parjaa huipputasolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tämä joku kultuurijuttu? Suomessahan ollaan yleensä vaatimattomia ja omaa osaamista aliarvioidaan. Sehän nyt ei sovi seinillekkään, että joku ihan julkisesti "menee voittamaan". Oikeassa olet, ei noissa piireissä nöyristellen tule mitään valmista. Voitontahtoa peliin!

      Poista
  2. Itse kyllä tykkään katsoa urheilua telkkarista, vaikka en mikään addikti olekaan. Minusta on kiva katsoa onnistuneiden urheilijoiden riemua ja tietenkin hyvännäköisiä kroppia. :-D

    Minä en ehkä niinkään usko huonoon onneen kuin huonoihin hermoihin. Monelle noin suuret kisat voivat aiheuttaa niin suuret paineet, että homma menee ihan pipariksi, vaikka kotikylän kentällä olisi tullutkin tehtyä vaikka minkälaisia suorituksia.

    Ja komppaan muuten Karoliinaa! Kyllä sinne kisoihin pitäisi mennä voittamaan eikä vain nauttimaan kisatunnelmasta ja hakemaan kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmäniloa näin varttuneemallekkin rouvalle. Uintia ja uimareita olen sivusilmällä seurannut. Ei ole ylimääristä läskiä, ei. Juoksijat taas ovat liian laihoja ja jotekin rääkänyt näköisiä.

      Niin, ei ihme jos hermot ei pidä, kun suoritusta katsoo suurin piirtein koko maailma. Nöyristelemällä ei kultaa kyllä tule, se on varma.

      Poista
  3. Huono Onni nauroi tänään partoihinsa eräälle seiväshypyn suosikeista: ensin pettivät hermot, sitten katkesi seiväs.

    Minulla oli aina Hyvä Onni seuranani: isävainaa.

    Ilo on irti tänään Irlannissa: ensimmäinen kultamitali ja vielä naisten nyrkkeilyssä, mikä oli ensimmäisen kerran ohjelmassa. Tämä jää historiaan:uusia esikuvia vahvoille naisille.Ikävä kyllä, en huomannut kirjoittaa nimeä muistiin, mutta onnittelen mielessäni.
    En ole seurannut lainkaan olympialaisia, mutta tänään sattumalta juuri nuo tuokiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katie Taylorihan se oli, joka toi Irlantiin ensimmäisen kultamitallin. Hän on muuten aina ollut erittäin pidetty urheilija, siis ihan ihmisenäkin. Lajivalinta minusta outo, mutta tulosta on synynyt isän valmennuksessa.

      Pistäppä seuraavan kerran nimimerkkiä mukaan, niin tiedän kenen kanssa "keskustelen".

      Poista
  4. En ole juuri olympialaisia seurannut, mua hairitsee lahinna ajatus siita etta koko touhu on yhta hormoonipellejen kilpailua siita milla maalla on parhaimmat myrkyt, saisi lopettaa koko touhun. Nekin myrkkyampullirahat voisi kayttaa paremmin, ei siella montaa lajia ole missa kaurapuurolla ja suossa juoksemisella enaa parjaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eiköhän näitä "myrkkyjä" kehitellä koko ajan ja se voittaa, joka ei jää kiinni. Moukarinaiset näyttävät miehiltä, juoksijat luurangoilta ja uimarinaisillakin on hartiat ja muu kroppa täysin eriparia. Jotenkin koko touhu on viety liian pitkälle.

      Poista
  5. Hei! Löysinpä blogisi etsiessä edes joitain kohtalotovereita täältä vihreältä saarelta. On ollut nimittäin vähän hankala löytää Suomalaisia lähistöltä, kaikki harvat tänne eksyneet ovat joko Dublinissa tai Corkissa.

    Mutta siis, luin kirjoituksiasi vähän takautuvasti ja minua alkoi hymyilyttää tämä. Minun appiukkoni täällä nimittäin muistelee vieläkin Lasse Viréniä ja kysyy minulta joka kerta heillä kyläillessäni paksusti irlantilaisittain mumisten "Lasse Virén [lasé wiren].. do you remember him,do you?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne blogiin. Corkissa on tosiaankin paljon suomalaisia ja järjestämme tapaamisia kerran kuussa. Kaikki tietysti eivät tule tapaamisiin, mutta yleensä joku tuntee jonkun jonka naapuriin on muutanut suomalainen... piirit ovat pienet. Toivottavasti sieltäkin löytyy joku joka tuntee jonkun!
      Lassesta minultakin on kysytty, ja tuota videonpätkää katsoessa tajusin kuinka kerranssa mahtava juoksija hän oli. Ei siis ihme, jos on jäänyt irlantilaistenkin mieleen.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!