keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Aika kultaa muistot, vai kultaako?

Minulle ja Lontoolle kävi kuten valitettavan useille pariskunnille: meille tuli 11 vuotta sitten ero. Olimme kyllästyneitä toisiimme, ja vaikka kuinka yritin palauttaa mieleeni sitä ”rakkauden” ensihuumaa ja sen väkeviä tunteita, en siinä enää 12 vuoden jälkeen onnistunut. En tiedä voinko edes sanoa, että erosimme ystävinä. Kolmaskin osapuoli oli. En ainakaan jäänyt miettimään, että olisi pitänyt vielä yrittää, antaa toiselle tilaisuus. Kun jäähyväisten hetki koitti, minä olin enemmän kuin valmis lähtemään. Olin täysin väsynyt ihmismassoihin, kultuurien sekalmelskaan, ainaiseen hulinaan, liikenneruuhkiin, tunkkaisiin metroihin/juniin/busseihin, epäpuhtaaseen ilmaan, asumisen ahtauteen ja kalleuteen, työssäkäymisen sulaan mahdottomuuteen, juurettomuuteen, pitkiin välimatkoihin...Lista oli loputon.

Muutto Vihreälle Saarelle oli siis helpotus, ja sillä hetkellä oikea ratkaisu. Lontoolla ei ollut enää minulle mitään annettavaa, eikä minulla Lontoolle. Suhde oli loppu.

Moni asia loksahti paikalleen heti tänne muutettuamme, osa ei koskaan. Yhtäkkiä meillä oli tilaa ja raikasta ilmaa hengittää. Pojista vanhempi suorastaan asui ulkona ja nautti uudesta vapaudesta. Englannissa hän ei koskaan viihtynyt koulussaan. Nyt heti ensimmäisen päivän jälkeen koulusta tuli kotiin iloinen poika. Arki helpottui, ja muutenkin elämä asettui uusiin uomiinsa, vaikka jouduin heti kättelyssä kolariin, alku uudessa työpaikassa oli kaikkea muuta kuin helppo ja terveyskin vähän oikutteli.

Irlanti on näinä vuosina näyttänyt meille myös nurjat puolensa. Uusi maa, ei ainakaan minulle, avaudu hetkessä. Toisaalta, hyvä niin! On oikeastaan aika helppoa elää, kun ei ulkopuolisena tajua eikä ymmärrä ihan kaikkea. 

Sitten tuli tämä kirottu lama, ja sotki meidän elämämme oikein kunnolla. Täällä on myös  pitänyt oppia se,  että se mitä sanotaan ja mitä tehdään ovat kaksi täysin eri asiaa. Sekin on ollut pakko hyväksyä, että veri ei aina olekkaan vettä sakeampaa, vaikka niin väitetään. 

Tajusin vasta kuinka henkisesti kuluttavia viime vuodet ovat olleet, kun aloin kysymään itseltäni ja mieheltäni, että olisiko meidän sittenkin pitänyt jäädä Englantiin. Se, että minä edes leikittelen ajatuksella asuvani edelleen Lontoossa, on suoranainen ihme. En minä Lontoota suinkaan vihaa. Viimeisinä vuosina vaan sain siitä tarpeekseni. Ja unohdin samalla ne hyvät puolet.

Viimeisestä Lontoon vierailusta oli aikaa jo ainakin neljä vuotta. Kun Juniori heitti ilmaan kysymyksen, että miltä se Piccadilly Circus näyttää, tein päätöksen. Lähdetään katsomaan. Alitajunnassani en lähtenyt katsomaan Piccadilly Circusta (joka on yksi niitä nähtävyyksistä, jota ei tarvitse käydä katsomassa montaa kertaa),vaan lähdin tunnustelemaan, että minkälaisia tunteita kohtaaminen Exän kanssa synnyttää. Teinkö aikonani suuren virheen? Olisiko yhteenpalaaminen mahdollista? Jäikö jotakin sittenkin kesken?

Sain vastauksen, ja suureksi yllätyksekseni pojista vanhempikin oivalsi jotain tärkeää... Siitä ja itse Lontoostakin enemmän seuraavassa postauksessa.





19 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus. Nyt jannaan, mita ajatuksia Lontoossa kaynti on herattanyt.
    Meilla mies edelleen Suomessa. Mutta enaan ei töissa siella. Selka alkoi vihotella siina maarin, etta laakari laittoi pitkalle sairaslomalle, ja työvoimatoimisto aloittaa kuntoutuksen kelan kanssa. se tietaa työkokeilut ja muut kiemurat. Mutta kannattaa kayda lapi, jos vaikka johtaisi elakkeeseen, kun sairauksia on paljon ja ikaakin jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivon todella, että miehesi asiat järestyvät ja saatte vihdoinkin asua samassa maassa. Voi, kun pääsisit käymään Suomessa häntä katsomassa. Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  2. Minäkin luin tämän suurella mielenkiinnolla ja jäin kelailemaan, millaisia ajatuksia sinulle entisestä kotimaastasi nousi. Kolmas osapuolikin alkoi kiinnostaa ;)

    Itse en ole koskaan oikein viehättynytt Piccadilly Circuksesta. Turistipaikoista olen enempi kallellaan Covent Gardeniin ja siellä tulee toisinaan piipahdettua ihan muuten vain. Yleisesti ottaen hengailen kyllä ihan muualla kuin ns. turistialueilla. Se vaihe on mennyt ohi.

    Viihdyn kyllä hyvin täällä, mutta en pidä mitenkään mahdottomana kokeilla asua vielä jossain muuallakin. Aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turistipaikat kiertää kerran itse ja sitten vieraiden kanssa, muuten niistä haluaa pysyä kaukana. Ei sitä ihmispaljoutta kestä vapaaehtoisesti.
      Minun Lontoo on myös ihan muualla, kuin Piccadillyllä. Covent Gardeniin ei ehditty tällä kertaa. Tuli sellainen tunne, että pitää pian mennä käymään uudestaan. Sitten ilmoitan sinulle ja mennään vaikka kävelylle ihanaan Richmond Parkkiin! Käykö?

      Niin ja se kolmas osapuoli oli tietysti Irlanti. Minulla oli siis uusi jo katsottuna!!!

      Poista
    2. No olinpas urpo, kun en tajunnut kielikuvaasi heti :))

      Ehdottomasti olisi kiva tavata, kun seuraavan kerran olet maisemissa! :)

      Poista
  3. Jännä kuulla miten Lontoon kävi.

    VastaaPoista
  4. Olipas mielenkiintoista, jatkoa odotellaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa seuraa, ja tällä tositarinalla on oikeastaan ihan onnellinen loppu!

      Poista
  5. Olen pelkkänä korvana. Aika aikansa kutakin, mutta koskaan ei kannata siltojakaan takanansa poltella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin. Lontoo on meitä auttanut, silloin kun Irlanti on kääntänyt selkänsä. Joskus pitää vaan tehdä päätös ja lähteä, jos ei kertakaikkiaan viihdy.

      Poista
  6. Ai hitsi, täähän oli kirjoitettu kun joku jännäri joka jää justiinsa siihen kriittiseen hetkeen... mitä tapahtuu seuraavaksi :) Jäin koukkuun enkä malta odottaa että kirjoittelet lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Taidat olla uusi lukija, joten tervetuloa. Jatko seuraa, mutta murhia ei ole tiedossa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ja siihen kutsuu piti vihdoinkin vastata. Hyvin oli kaupunki pärjännyt ilman meitäkin.

      Poista
  8. Jos mieheni asiat vaativat viela pitkaa Suomessaoloa, niin joko mina menen kaymaan Suomessa, taikka mieheni tulee kaymaan kotona. Ajattlin menna syksylla, mutta tuli iloinen uutinen, etta vanhin lapsenlapseni (jos kaikki menee hyvin) on tulossa isaksi maaliskuun aluassa. Pitanee siirtaa Suomenmatkaa tuohon ajankohtaan.On ensimmainen lapsenlapsenlapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että ihan isoisoäiti. No, sitä kannattaa odottaa ja siirtää matkaa hieman eteenpäin.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!