maanantai 18. kesäkuuta 2012

Lomailua irlantilaisittain

Riitta Amsterdamista kysyi minulta, että miten irlantilaiset viettävät kesälomansa.  Olenkin viime päivinä pitänyt korvani höröllä ja kuunntellut mitä suunnitelmia ihmisillä on täksi kesäksi. Ihan ensiksi pitää muistaa se, että Irlannissa työssäkäyvillä ei ole varsinaista kesälomaa. Täällä puhutaan vuosilomasta, jonka sitten voi käyttää haluamallaan tavalla. Joillakin työpaikoilla on sääntö, jonka mukaan kerrallaan saa ottaa vain kaksi viikoa lomaa. Keskiverto Murphyllä on myös huomattavasti vähemmän vuosilomaa kuin  suomalaisella Virtasella. Irlanti ei siis ”mene kiinni” kesällä, kuten ei Naapurisaarikaan.

Koska Vihreän Saaren sää on mitä on, halajaa monen mieli etelän aurinkoon. Espanja ja Kanarian Saaret (myös kesällä) ovat aina suosiossa. Täältä Corkista on charter-lentoja myös Turkkiin, Portugaliin ja Kreikkaan.  Dublinista on tietysti huomattavasti enemmän ”valikoimaa”. Kiitos Ryan Airin, Irlannista pääsee lentämään edullisesti ympäri Euroopaa.  Monen perheen jokavuotinen lomakohde on Ranska.  Sinne on helppo matkustaa täältä autolautalla, ja majoittua leirintäalueilla.

Laman vaikutus näkyi heti matkustamisessa. Jos rahat eivät riitä ulkomaan lomaan, vietetään loma sitten kotimaassa. Tai sitten jätetään loma väliin kokonaan, ja ollaan vain kotona.Kotimaan lomailu onkin nykyisin suosittua.  Irlannissa on paljon vuokrattavia loma-asuntoja merenrannalla. Upeita hiekkarantoja riittää, joten toivoa sopii, että meitä helle hellisi heinäkuussa. Toinen vaihoehto on sitten hotellit, joilla näyttää olevan myös houkuttelevia kesätarjouksia.

Mökkeilyä ei täällä harrasteta ollenkaan samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Tiedän kyllä perheitä, joilla on loma-asuntoja meren läheisyydessä. Täällä on myös useita leirintäalueita, joihin voi ostaa pysyvän asuntovaunun. En edes tiedä miten näitä asutovaunu”mökkejä” virallisesti kutsutaan. Ovat siis tilavampia kuin autojen perässä vedettävät vaunut, eikä näitä voi siirtää paikasta toiseen ihan leposti.

Itse en ole koskaan innostunut vuokraamaan loma-asuntoa Irlannista. Sää on siihen aivan liian oikukas. Edes ”hyvinä vuosina” en haaveillut täällä omasta loma-asunnosta. Ajatus meidän perheestä sadetta pitelemässä, keskellä ei mitään...no thanks!  Mielummin teen sitten vaikka päiväretkiä kotoa.  Tein tässä pientä kyselyä tuttavien kesken heidän lomasunnitelmistaan.  Yksi perhe veittää koko kesän länsi-Corkissa ja isä käy sieltä töissä. Pari perhettä menee Ranskaan ja Portugaliin 1-2 viikoksi. Naapurisaarelle on myös menijöitä. Suomalaisista ystävistäni lähes kaikki ovat menossa (yllätys, yllätys) Suomeen lomalle. Sinne siis minäkin heinäkuussa suuntaan...





30 kommenttia:

  1. ja minä voin lomallani lähteä vaikka Irlantiin :)
    Juuri kotiin Skottlannista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan vierailuasi. Ilmoita, niin pistän teeveden kiehumaan.

      Poista
  2. Työaikakäsitys onkin mielenkiintoinen asia. Miten siellä on viikkotyöaika? Ja entäs se vuosiloma? Suomessahan on 4-6 vk kesälomaa + talvilomaviikko ja 5 pv työviikko, josta siitäkin on lyhennettyä päivää. Siis noin keskimäärin, poikkeuksia tietysti on, mm maatalousyrittäjät, joilla 26 pv vuodessa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vastata Irlannin maanviljelijoiden puolesta, etta taalla ei maanviljelijalla ole paivaakaan ansaittua/valtion takaamaa lomaa. Jos lomalle haluaa muutamaksi paivaksi menna, on se itse jarjestettava. Suomessa on (liian) hyvin asiat.

      Poista
    2. Taina: Keskiverto vuosiloma täällä on se neljä viikkoa. Julkisella puolella enemmän.
      Viikotyöaika ei saa keskinmäärin ylittää 48 h.
      Keskimmäärin työviikko on jonkun tilaston mukaan 39h, mutta tämä vaihtelee hieman eri työpaikoilla.

      Minä teen töitä 20h viikossa ja saan 20 päivää lomaa vuodessa. Päälle tulee siten yleiset vapaapäivät, joita on 9. Osa näistä on uskonnollisisa juhlapäiviä ja osa yleisiä. Jos uskonnollinen juhlapäivä sattuu viikonlopulle on seuraava maanantai vapaa. Yleiset vapaapäivät ovat aina maanantaina.

      http://www.justlanded.com/english/Ireland/Ireland-Guide/Jobs/Working-in-Ireland

      http://www.workplacerelations.ie/en/information/hoursofwork/

      Poista
  3. Kiitos postauksesta! :-D Houkuttavalta kuulostavat nuo Irlannin rannikon loma-asunnot. Mutta se sää on sitten toinen juttu juu.. Ollaan puhuttu T:n kanssa että joku vuosi lähdetään Irlannin kierrokselle, niin kaunista siellä on. Sadevaatteet ja kumpparit vain mukaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytkin on ollut todella kaunis paiva, ja huomiseksi luvassa samaa! Torstaina sitten taas sataa..ja mita sitten seuraavaksi, en tieda. Ei Irlannin ilmoja kannata pelata, mukavan vaihtelevaa-ja tekemista loytyy kylla, saalla kuin saalla. Taalla maaseudullakin :)

      Poista
    2. Riitta: Varautukaa pahimpaan keliin ja saatatte yllättyä positiivisesti! Ja Corkissa sitten pysähdytte oikein kunnolla. Eikö niin?

      Poista
  4. Minäkin haluaisin Irlantiin. Jos tulisi täältä ikuisen auringon paahteesta, nauttisi sateestakin täysin siemauksin. Täälläkään ei tarvitse unelmoida viiden viikon kesälomista. Siis täkäläisen. Pari viikkoa taitaa olla aika keskiverto loma monelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset ovat kyllä suorastaan hemmoteltuja noilla pitkillä kesälomilla. Pitävät niitä ihan itseselvyyksinä! Turkin työpäivät ovat pitkiä ja lomat lyhyitä. Ihmiset eivät taida sittenkään kärisä työuupumisesta, vai?

      Poista
  5. Minäkin lähtisin mielelläni irlantiin, eikä sadekaan yhtään haittaisi. Kerran olen ollut Dublinissa viikonloppulomalla, mutta eihän se ole yhtään sama asia. Ryanairilla pääsisikin kätevästi tuosta Algherosta, mutta hintataso on siellä niin hurja että ei meidän etelän eläjien (miesten) palkoilla euroopassa lomailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irlanti ei ole halpa matkailumaa, vaikka täytyy kyllä sanoa, että hinnat ovat laskeneet aika paljon viime vuosina. Kyllä täällä voi edullisestikkin lomailla, mutta ymmärrän hyvin, että teillä KAIKKI on halvempaa ja samalla tietysti palkat alhaisemmat.
      Toivottavasti joskus vielä pääset käymään.
      Meillä oli Lontoossa joskus italialaisia naapureita juuri sieltä Algheron läheltä ja he sanoivat, että ei tulisi kysymykseenkään, että heidän vanhemmat pääsisivät vierailemaan Lontoossa. Matka oli kuulemma aivan liian kallis. Minulle tuli paha olo heidän puolestaan, kun itse pääsin Suomeen ja äitini sieltä Englantiin monta kertaa vuodessa.

      Poista
  6. Tänään Hesarissa olikin kolumni siitä, miten meidän lomasta pitäis tehdä vientituote! Siinä oli kyllä kyse viennistä Pohjois-Amerikkaan, mutta miksei muuallekin. Pitää muistaa olla iloinen pitkästä lomasta. Ja Irlantiin lomailemaan tekee minunkin mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. USAssa ne lomat vasta lyhyitä ovatkin. Tuossa jo sanoinkin, että suomalaiset eivät taida ymmärtää kuinka etuoikeutettuja ovat pitkine lomineen. Joskus mietin, että voiko näin jatkua loputtomiin.
      Allun kanssa hypätkää koneeseen ja tänne vain!

      Poista
  7. Minusta tuo kahden viikon pätkä kuulostaa lähinnä vitsiltä, voi kauhistus, eihän siinä mitään lomailla vielä ennätä! Minulla alkaa keskiviikkona VIIDEN viikon loma, enkä yhtään päivää siitä antaisi pois ;D

    Just puhuttiin tuossa työkavereitten kanssa, että aikamoista stressiä moni kehittää lomallensa, kuulemma kaupan kassat sen pistävät merkille, että lomaväki on kovin kärtyisää... Ihmiset on kummallisia, eikö lomalla ole tarkoitus levätä ja nauttia lokoisasta olosta?!

    Minä ainakin osaan laiskotella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmiset voivat kehittää pitkästä lomasta stressin? Ei mahdu minun pieneen päähäni. Se olen päättänyt, että tällä lomalla varastan jostain pyörän (vaikka autokin on) ja pyörilen sinne teille kyllään (ilman stressiä). Otatko vastaan?

      Poista
    2. Iliman muuta! Tervetuloa ;D (Keitän sulle teetä, kahvia et kumminkaan juo kun olet niin kauan ollut siellä "tee please" -maassa...)

      Poista
    3. Tuli tuo tea, please meilleen!!! Kyllä sulla on hyvä muisti. Kahvia ei tarvitse keittää.

      Poista
  8. Taalta Ankaran helteista kasin vesisade ei kuulosta yhtaan pahalta, emme suuntaa tana vuonna Suomeen vaan Espanjaan, hulluja taidetaan olla kun helteesta toiseen mennaan :) Tosin kuumuus on mulle ihan ok kunhan on merta tai allas lahettyvilla ja Ankarassahan ei ole. Taalla on myös perus ahmetilla 2 vkoa vuosiloma, kun on tehnyt 5 v. töita samassa paikassa se nousee 3 vkoon ja 10v. jalkeen 4 vkoon, mieheni usein kasailee vapaita ja ottaa pari palkatonta jotta paastaan tuon 2 vkon lisaksi viela minilomalle tai kaydaan sukulaisissa. Sellaisista suomalaisista lomista taalla ei kukaan edes osaa haaveilla, tosin kaikki työpaikat ei ehka ole niin suoritekeskeisia vaan työntekijat sitten 'lomailevat' vahan työpaivan keskellakin taalla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Espanjan lomaa teille!
      Niin, eihän se toisaalta ole ihme, jos työpäivä on pitkä kuin nälkävuosi ja lomaa se kitunen kaksi viikkoa, ettei työteho pysy jatkuvasti kovin korkealla...ja vielä päälle se kuumuus.

      Eli meidän neljä viikkoa on ihan ruhtinaallinen loma turkkilaiselle. En valita!

      Poista
  9. Täytyy sanoa, että kyllä me olemme onnekkaita, kun meillä on kesäloma jonka saa halutessaan pitää pötköön, kaikki ne nelisen viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin olette! Eikö olekkin ihan terveellistä välillä lueskella miten asiat ovat muualla. Suomessa niin helposti maristaan ihan tyhmistä asioista, tajuamatta kuinka hienosti asiat oikeasti ovat. Nauti pitkästä lomasta ja toivottavasti se kesäkin sinne on jo koittanut. On kuulemma ollut aika surkea kesäkuu.

      Poista
  10. Kyllä suomalaiset tuttavat kuuntelee ihmeissään kun sanon että, maksimissaan kaksi viikkoa saa olla kesällä poissa. Olen kyllä töissä sellaisella alalla, jossa sesonki on toukokuun alusta lokakuun loppuun, silloin tehdään suurin osa töistä eikä lomia juuri pidellä. Olisikohan Suomessa lomakäytäntö sopeutettu niin, että mahdollisimman moni saa kaiken irti pitkistä päivistä ja lämpimästä säästä? Kerroin työkaverilleni veljeni olevan seitsemän viikkoa kesälomalla viime vuonna, työkaveri tuumasi että tekeekö se veljesi töitä ollenkaan? :) Meillä sentään on vuosilomaa kuusi viikkoa vuodesta, paremmin kuin monessa muussa työpaikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä pitkä vuosiloma, mutta sesonkiaikana töitä varmasti paiskitaankin oikein kunnolla ja kuten sanoit, ei lomailla.
      Minä voin tehdä välillä pidempiä päivä, ja sillä tavalla lisätä lomaan pituutta. Toisaalta neljä tuntia päivässä on niin lyhyt työaika, että ei ainakaan töistä pääse stressiä syntymään.
      Kyllä nuo Suomen lomat varamasti johtuvat lyhyestä kesästä ja aikoinaan siitä, että lapset/nuoret pääsivät auttamaan heinänteossa ja muissa maatalon töissä.

      Poista
  11. Teuvon kuvat kävi täällä ja toivottaa oikein hyvää juhannusta täältä Noormarkusta www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusta emme täällä vietä, mutta hengessä olen mukana. Toivottavasti säät suosivat teitä siellä Suomessa!

      Poista
  12. Irlannissa kannattaa olla koulualalla töissä, meillä on lomaa heinäkuu ja ainakin puolet elokuusta, plus päälle joulu-, pääsiäis- ja muut lomat. Yläasteen opettajilla on lomaa kesäkuukin, tosin monet menevät lisätienesteihin koevalvojiksi tai -korjaajiksi. Täytyy tunnustaa, että pitkät lomat ovat tämän työn parhaita puolia! Ehtii kunnolla Suomeen ja montakin kertaa vuodessa jos haluaa.

    Minulla on peräti kolme viikkoa lomaa viettää Irlannissa ennen kuin menemme Suomeen - mitä ihmettä keksin? Aurinkoisina päivinä tulee mieleen että olis kiva vuokrata joku merenrantamökki...ja tänään sen ajatuksen peruu. Kenties harhailemme katetuissa ostoskeskuksissa ja elokuvateattereissa, kun kerran sataa lähes joka päivä. Koskaan ei voi olla varma, mitä taivaalta tulee. SE on ero Suomen ja Irlannin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt ainakaan sitä merenrantamökkiä vuokraa. Jäädyt sinne ja muutenkin kastut menen, tullen ja palatessa.
      Minä kyllä olisin opetusalalle täysin sopimaton!!!!

      Poista
  13. Irlannissa "opin" tykkäämään pätkälomista :) Paljon mielummin pidän useita pidennettyjä viikonloppuja pitkin vuotta ripotellen, ja pari viikon tai kahden pidempää lomaa vuodessa myös. En enää haluaisi käyttää kaikkia lomia yhteen putkeen kesällä ja sitten joutua painamaan koko talven ja kevään yhteen putkeen... Ehkä sitten kun (toivottavasti) on perhettä ja lapset koulussa, niin joutuu lomajutut rytmittämään erilailla, mutta siihen asti nautin tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, kyllä pätkälomilla on puolensa. Pienten lasten kanssa tietysi olisi tärkeää, että voisi pitää pitkän loman, mutta kaikilla työpaikoilla se ei onnistu. Osa näyttää ottavan palkatonta lomaa, koska loma-aikana lastenhoito maksaa maltaita. Minä pidän reilut pari viikkoa heinäkuussa ja ehkä viikon elokuussa. Lokakuulle säästän viikon ja loput jouluksi. Onneksi jäi viime vuodelta päiviä säästöön!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!