maanantai 16. huhtikuuta 2012

Titanic ja Cork


Viime viikkoina on muisteltu tiedotusvälineissä 100 vuotta sitten uponnutta Titanicia. Aikaisemmin taisin jo kertoa, miten Titanic liittyy Corkkiin. Se nimittäin poimi viimeiset 123 matkustajaa Queenstownin satamasta, (nykyisin Cobh), joka sijaitsee täällä Corkin läänistä. 11. huhtikuuta laiva lähti Queenstownista surullisenkuuluisalle matkalleen kohti NewYorkia . Neljä päivää myöhemmin upea laiva upposi.

Cobhissa on ollut asian tiimoilta monenlaista tapahtumaa. Valitettavasti en itse ehtinyt mukaan. Suunnitelmissa on kyllä lähteä tutustumaan Titanic-museoon lähiaikoina. Kunhan saadaan tämä jalkapallokausi kunnialla päätökseen, niin sitten ehdin ajella vähän muuallekkin kuin jalkapallokentältä toiselle.  Juuri nyt pelataan normaalien otteluiden ja harjoitusten lisäksi kauden aikana sään takia peruttuja otteluita, ja niitähän riittää.

Tässä vielä faktaa Titanicista : 2224 laivalla olleista ihmisitä (joista 908 henkilökuntaa)  1514 hukkui ja 710 pelastui.  Laivalle olisi mahtunut 3327 ihmistä. Pelastusveneisiin mahtui 1178 matkustajaa.

Kunhan pääsen tutustumaan museoon, kerron teille enemmän Irlannista laivaan nousseista matkustajista. Suurin osa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, heistä matkusti kolmannessa luokassa. "Rahvaan" luokka oli laivan pohjalla, ja juuri siitä syystä niin moni kolmanen luokan matkustaja menehtyi.

Tälläisen mielenkiintoisen listan löysin netistä:

http://www.encyclopedia-titanica.org/manifest.php?q=23&v1=l_emb&v2=3&t=People+that+embarked+at+Queenstown

Palaan asiaan museovierailun jälkeen!



14 kommenttia:

  1. Me matkustettiin ennen aina varmaan jossain apinaluokassa, siellä jossain autokannen alla, missä oli kaikkein halvinta. Sitten uppos Estonia ja sen jälkeen suostun enää parempaan ikkunalliseen hyttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakaan ei taitaisi enää saada sinne autokannen alle. Laivalla en ole matkustanut vuosiin, eikä suoraan sanoen hirveää hinkua edes ole. Olen pari kertaa ollut merisairaana ja voin kertoa, että ei ollut kivaa!

      Poista
  2. Titanicilla koettiin varmaan ihmiskunnan pahimmat ja parhaimmat - köyhimpiä eli kolmannen luokan matkustajia ei päästetty yläkannelle, jossa pelastusveneet olivat, naiset ja lapsetkin käännytettiin pois, vain jotkut urheat löysivät tikkaat joilla kiipesivät pakoon. Ja sitten taas lukee juttuja, joissa jotkut antoivat oman paikkansa pelastusveneessä, tietäen että itse hukkuvat. Olen katsonut molemmat elokuvat, vanhan ja uuden, ja siinä kohdin kun lasten kohtalo alkaa olla selvä, murrun.

    Kaikkein viimeisin paljastus taisi olla, että metallitapit tai ruuvit, joilla laivan kyljet oli "kurottu" kiinni (sanavarasto pettää tällä kohdin) olivat aivan liian köykäisiä ja väärin valettuja kestämään minkäänlaista painetta, niinpä ne murtuivat yksi toisensa jälkeen. Eli se heikoin linkki oli ehkä pienin!

    Minua ei kyllä saisi minkään valtakunnan "loistoristeilijälle", varsinkaan viimeaikaisten onnettomuuksien jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ihmetyttää, että vieläkin laivoilla tapahtuu tuhoisia onnettomuuksia, joiden syy on ihan vain huolimattomuus.

      Titanicia ajatellessa tulee paha olo. Edessä kylmä, kolkko meri...niille onnellisille, jotka pääsivät pakenemaan ja pelastusveneeseen. Tai sitten varma kuolema uppoavassa laivassa.

      Taitaa olla parempi, että liikutaan vain lentokoneella.
      Liikkumisesta puheenollen, joko olette päättäneet, milloin tulette tänne?

      Poista
  3. Titanic on kyllä sellainen elokuva että saa kylmät väreet menemään pelkästään sen todenperäisyyden takia. Jo tuo tunnari saa kyyneleen silmäkulmaan. Olisi ollut varmasti ihan karmaisevaa olla tuolla laivalla matkustajana. Odotan innolla juttuasi Titanic museosta. Itse tahtoisin sinne Southhamptoniin (en ole varma kirjoitusasusta) tutustumaan niihin juttuihin. Varmasti aika Titanic aiheinen kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se vaan karmea, ja niin turha onnettomuus. Minuakin puistattaa koko ajatus. Titanic on nyt pinnalla, joten tänä vuonna kannattaa vierailla museoissa yms.

      Poista
  4. Titanicin uppoaminen on ollu aikanaan mieletön uutinen ja miten se vaikuttaa vielä tänäänkin! Minulle tulee tästä mieleen Estonia ja se syksyinen aamu kun heräsin helikopterien ääniin, lensivät suoraan asuntoni yli kohti TYKSiä, ihmettelin sitä. Avasin radion ja luulin näkeväni unta, mutta en.
    Kerrohan siitä museosta sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Estonian onnettomuus johtunut pelkästään laiminlyönneistä? Sekin olisi voitu estää. Vaikka merestä pidänkin, niin on siinä jotain pelottavaakin. Se on niin armoton ja kylmä.

      Poista
  5. Minäkin seuraan Titanic-uutisia. Ja muistan myös Estonian uppoamisen. Lampsin koulun asuntolassa aamupalalle ja jumahdin aukiolevan television eteen. Ne oli karseiden uutisten päiviä ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullisia tapahtumia. Niin monta täysin turhaa kuolemaa.
      Kylmä, hyinen meri...

      Poista
  6. joo, jossain siellähän se laiva rakennettiinkin, Harland & Wolffs varustamossa Belfastissa, Pohjois-Irlanti... Mut kun naisten kävelytiet tärkeempi laivas kuin pelastusveneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Irlannissa rakennettiin ja hyvä ja kestävä piti olla. Ja sitten se jäävuori...

      Poista
  7. Titanicin ja sen matkustajien kohtalo on kyllä ollut kamala ... Joku lapsi jossain kysyi joku aika sitten kun oli lehdissä puhetta Titanicin uppoamisen 100v. päivästä että 'Eikö se olekaan vain elokuva?!" ... Vaikea on ymmärtää että se on todella tapahtunut, ja mahdotonta kuvitella miten järkyttävää laivalla on ollut sen hitaasti upotessa .. :/

    Estonian onnettomuus on itselläkin tarkasti muistissa; koulun käytävällä siitä kuulin kun oli poikkeuksellisesti laitettu yleisradio päälle josta kuultiin live-uutisia pelastustoimista. Aivan hirveää! Netistä olen lukenut ja kuunnellut pelastautuneiden kertomuksia onnettomuudesta, ja katsonut onnettomuustutkintakeskuksen analyysia miten kaikki tapahtui ... järkyttävintä on kuulla Estonian S.O.S. -viestit ... kamalaa... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mielestäni tässä niin kauheaa onkin, että onnettomuuksia tapahtuu edelleen. Estoniasta luin joskus kirjan. Pitääkin lukea se uudestaan. Asuin silloin Englannissa, ja kerrankin jotain suomalaista haastateltiin. Muistan aina, kun tämä suomalainen pelastuksesta vastaava sanoi, että eläviä tuskin enää löytyy. Oli valitettavasti oikeassa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!