lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kärrypolku

Minä luulin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana olen nähnyt pahimmat ja parhaimmat irlantilaiset tiet / kärrypolut. Olen myös elänyt siinä harhaluulossa, että jollain tapaa ymmärrän irlantilaista liikennekultuuria (tai sen puutetta). Siis sitä, että tiet ovat huonosti viitoitettuja,  tai että niitä kaivattuja viittoja ei ole ollenkaan. Sekin on mahdollista, että viitta on, mutta se osoittaa väärään suuntaan. Eikä harvinaista ole sekään, että viitan kirjoitus on kulunut siitä pois. Omasta mielesäni olen siis nähnyt ja kokenut kaiken, eikä minua ei enää yllätä mikään.

Eilen lähdin viemään pojista vanhempaa jalkapallo-otteluun. Pojan kaveri varoitteli, että sinne on sitten vähän vaikea löytää. Google maps ei löytänyt oikeaa tietä, joten päätimme pyytää kaveria "navikaattoriksi". Niitä tienviittoja, kun ei näillä maaseututeillä liikoja harrasteta. Alkumatka meni ihan hyvin. Sitten mutkainen tie alkoi kapenemaan ja kapenemaan, kunnes se oli niin kapea, että siinä mahtui juuri ja juuri yksi auto ajamaan. Hädissäni mietin, että mitäs sitten, jos tulee toinen auto vastaan. Lohduttelin itseäni, että onhan tässä 50km/ h nopeusrajoitus  (sekin aivan liikaa), eli  eiköhän hyvin ehditä jarruttamaan. Entäs sitten, no sitten se vastaantuleva kuski (en minä) peruuttaa autonsa sitä mutkaista tietä pitkin, johonkin leveämpään kohtaan. Siis se toinen auto, minähän en kyllä peruta  metriäkään.  Eikä mitä, nopeusrajoitus nousikin yhtäkkiä 80 km/h. Huom! Tie edelleen ihan yhtä kapea, kaksisuuntainen, eikä mitään mahdollisuutta päästää toista ohi. Täällä on riittävästi paikallisia, juuri kortin saaneita tai vielä opetusluvallisia wannabe kimiräikkösiä, jotka varmasti päästäisivät tuolla tiellä tuhatta ja sataa.  Eli ihan turhaan en pelännyt.

Onneksi ketään ei tullut vastaan, onneksi pääsimme perille ja onneksi pääsin vielä takaisin kotiinkin. Sydän pamppaillen ja kädet hikoillen lähdin hakemaan poikaa ottelusta takaisin. Pahimmissa mutkissa tööttäsin torvella ja mielessä kävi, että ambulanssin sireenikin voisi olla ihan hyvä juttu näillä teillä. Kun viimein lähes hermorauniona parkkeerasin auton kodin pihaan päätin, että tuolla jalkapallokentällä eivät meidän pojat enää koskaan pelaa vierasotteluita. Tai saavat pelata, jos helikopterikuljetus järjestetään seuran puolesta. Vieläkin puistattaa!

Ja pitihän sitä vielä käydä ottamassa pari kuvaa, kun auto oli  turvallisesti jalkapallokentän parkkipaikalla. Ymmärrettävästi niistä mutkaosuuksista en ottanut kuvan kuvaa!




21 kommenttia:

  1. tsiisus! Mä en kyllä tuollasiella tiellä menisi 40km lujempaa jos sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun nopeus taisi olla välillä sellaista 20km/h. Tiedän vastaisuudessa pysyä tuolta pois. Ymmärtääkseni pääsisin sinne ehkä toistakin kautta, mutta silloin matkasta tulisi paljon, paljon pitempi. Onneksi pelit on nyt tältä kaudelta pelattu, joten no hätä!

      Poista
  2. Asuin Hämäläisten Härkätien virellä...

    VastaaPoista
  3. Ihan tuttua Wicklowissakin. Joskus ihmettelee, onko kaikki elossa säilyminen säkästä kiinni, eli ei tule ketään just silloin vastaan, tai "sokeasta" risteyksestä ei tullutkaan ketään eteen. Irlantilaiset ovat niin kohtaloon uskovaisia, "jos on aika kuolla niin sitten on".

    Syy, miksi näitä kärryteitä on niin halvatusti ympäri maata, on kuulemma se, että ennen nälkävuosia Irlannin väkiluku oli yli 8 miljoonaa, ja kärryjä tosiaan kulki tiellä kuin tiellä ja joka paikassa oli asumuksia. Kylät ovat jo aikoja sitten tyhjentyneet, talot raunioituneet ja väkiluku on melkein puolittunut, mutta kapeat tieverkot ovat jääneet. Eniten käytettyjä teitä on levennetty (meidänkin tietä joka vie 6km kaupunkiin) pikku hiljaa, ja nyt mahtuu kaksi pikkuautoa ohittamaan, vaan ei jos tulee rekka. Ja nopeusrajoitus on 80km/t!

    Hollannissa käydessäni nautin pyöräilystä, pyörätiet olivat erilliset ja leveät ja risteyksissä oli omat valot fillaroijille, ja liikenneympyröissä meillä oli etuajo-oikeus! Tätä meidän tietä Wicklowissa pyöräillessäni olen miettinyt, mihin puunoksaan loikkaan roikkumaan, kun kuulen, että vastakkaisista suunnista tulee autoja ja tietää että tie ei riitä. Ei juuri pyöräily huvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielessä kyllä kävi, että entäs jos... Tähän reittiin mahtui myös noita näkyvyys nolla, heitettäänkö noppaa, kuka väistää-risteyksiä. Talojakin oli välillä, mutta en ymmärrä kuinka joku päivittäin käyttäisi tuota tietä ja säilyisi hengissä. Kiertotiekin on, mutta tuskinpa tuolla asuvat sitä käyttävät, jos ei ole sinnepäin asiaa. Tuolla tiellä autoilevien elämä on kyllä venäläistä rulettia.

      Suuremmalla väliluvulla oli varmasti osuutensa asiaan. Se ei kuitenkaan mahdu päähäni, että miksi ei ole selviä liikennemerkkejä varottamaan kapeasta ja vaarallisesta tiestä? Sokkoristeyksissä olisi myös suotavaa kolmiot, pelit ja tienviitat, että ei ainakaan aja väärään paikkaan. Tiedän, olen aivan liian vaativainen. Vai ajatellaanko niin, että vain ja anoastaan paikalliset näitä teitä käyttävä? Olin kuitenkin menossa jalkapallokentälle, jonka omistavalla seuralla on paljon jäseniä. Enkä jaksa uskoa, että ne KAIKKI muut vieraspelaajat tulivat sitä toista kautta...

      Pyöräteistä en enää osaa edes haaveilla, joten autolla ajelen tai kävelen. Tuonne kärrypolulle en ihan heti poikkea.

      Poista
  4. Ja kiva heinikko kasvaa tien molemmin puolin, takaamassa hyvan nakyvyyden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, että ei vahingossakaan näe vastaantulijaa, ennen kuin hän on siinä edessä, konepellissä kiinni.

      Poista
  5. Huh! Miten ne on edes kentän tuolta löytäneet? En varmaan lähtisi minäkään uudestaan tuonne ajamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas mitä, tuolta löytyi aivan upeat ruohokentät. Oli lääniä ja tämä kaikki ihan lentokentän lähellä. Jos joskus on pakko mennä uudestaan, kierrän sitten vaikka koko Corkin ympäri, että voin välttää tuota kärrypolkua. Haluan elää!

      Poista
  6. No huh huh! Mulla kädet "myötähikosi" jutun mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsassa velloi, koska tiesin, että takaisin pitää mennä. Yksi auto tuli vastaan, mutta ilmeisti hän asui niissä taloissa ja tunsi tien kuin omat taskunsa. Hän oli jäänyt odottamaan vähän leveämpään kohtaan. Ikkunat oli auki, eli luultavasti kuulosteli onko kukaan tulossa. Kiitollisesna heiluttelin hänelle ja jatkoin matkaa.
      Poika totesi aamulla, että olipas se eilinen tie aika kapea...minä vaan, että sinne ei ihan heti uudestaan mennä!

      Poista
  7. Siis ihan uskomatonta - en mäkään ois mennyt ihan noin pitkälle kaikissa irkkuteiden kauheuksissa ... ! Tuo on nimenomaan sellainen tie, missä ei itse voi mitenkään vaikuttaa siihen selviääkö sieltä hengissä vai ei ... kaikki on sen toisen kuskin käsissä, joka ehkä vastaan tulee ... aivan järkyttävän kamalaa! Älä mene sinne enää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläistä rulettia se oli. Ajattele, jos joku boy racer olisi tullut vastaan? Parempi olla ajattelematta. Minä luulin, että olen jo kaiken nähnyt ja kokenut. En ollut.

      Poista
  8. Meillä on tunturissakin paremmat tiet kuin tuo, totisesti vaaditaan seikkailumieltä ja onnea tuolla tiellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minua niin kovasti pelottikin, koska ajaminen ei ollut omista taidoista kiinni, vain juuri siitä onnesta. Pysyn kauakana tuosta tiestä!

      Poista
  9. West Corkissa noita teita riittaa, ei ne kivoja ole ajella varsinkin jos on yhtakkia jyrkka mutka tai ylamaki, josta et nae ennenkuin maen paalla etta tuleeko kukaan vastaan. Vahan leveammat tiet on numeroitu nykyaan, mutta nama karrypolut pitaa vaan oppia tuntemaan, ja ajo-ohjeet annetaan maamerkkien mukaan:keltaiset portinpilarit, valkoiseksi maalattu kivi tai vaikkapa aidalle jatetty takki :) Ja tosiaan, teilla on leveampia kohtia, pitaa vaan oppia missa ne on, hidastaa niissa aina vahan ja katsoa tuleeko ketaan, ja sitten kaasuttaa seuraavalle levennykselle. Hurjaa touhua juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä teillä paikalliset pärjää, mutta meille meille muille ne on ihan hirveitä.

      Poista
  10. Löysin tieni blogiisi ja jäin ehdottomasti lukijaksi :) Tervetuloa lukijaksi minun blogiini,suurperheen elämää koto suomessa ja sisustusjutskia http://meidanperheessa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini. Kiitos kutsusta, tulen käymään, kunhan ehdin.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!