keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kaksi hanaa

Puutarhahommat lepäävät kahdesta syystä: kaksi hanaa on auki. Irlannin ihana kevät on muuttunut vähemmän ihanaksi vesisateeksi. Tätä on jatkunut jo niin kauan, että en pysy enää laskuissa mukana. It is raining, det regnar, "se" sataa... Toinen auki oleva hana onkin oma rakas nenäni. Olo on mitä on. Juniori potee omaa nuhaansa ja kysyi minulta, että saitko sinä tämän minulta vai minä sinulta? Yhteistuumin juomme lämmintä teetä ja napsimme lääkkeitä. Pojista vanhempi on sellaista tekoa, että häneen ei näytä meidän pöpöt tarttuvan.

Mieskin onneksi palasi takaisin Dubliniin onneksi terveenä. Ihan tasan nämä työasiat eivät hänellä koskaan mene: työtä ei joko ole ollenkaan tai sitten sitä on liikaa. Viime viikon työtuntimäärä 62! Harvoin hän valittaa, mutta viikonloppuna oli kotona väsynyt mies.

Meillä nuhanenillä on tosi tylsää. Tylsyyttä torjumme lehtiä lukemalla: Juniori lukee jalkapallolehtiä ja minä juorulehtiä. Onneksi tänään tuli postiluukusta Kodin Kuvalehti. Alkoi nimittäin Brad Pittin, Angelina Jolien, Reese Witherspoonin ja ennen kaikia Victoria Beckhamin pärstät jo kyllästyttää. George Clooney vielä menettelee. Mielenkiintoista olisi tietää, voiko hänen naamaansa edes kyllästyä?  Joka tapuksessa Kodin Kuvlehti tuli hyvään saumaan, eikä kenenkään pärstä tai mikään artikkeli minua ärsyttänyt.

Taimet olisivat jo valmiina istuttamista varten, mutta pitänee odotella kunnes kummatkin hanat ovat suljettu. Juuri nyt tuntuu siltä, että saamme odottaa ja pitkään. Minulle eivät tällaiset lehtienlukuiltapäivät pitemmän päälle sovi. Tahtoo ulos ja tahtoo uuden nenän...





39 kommenttia:

  1. Toivottavasti vuodot lakkaa pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä täällä toivomme. Mielellään vielä yhtäaikaa.

      Poista
  2. No, taalla on kuulemma kevat myohassa pari viikkoa ja huomenna sataa, jee! :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuuksi olen tilannut sinne helteitä. Silloin lomaillaan! Lennämme tällä kertaa Turkuun. Vaihtelu virkistää. Terkkuja Alle!

      Poista
  3. Taalla herattiin kesaiseen vesisateeseen - tosin verrattuna lumeen tamakin on iso plussa! Paranemisia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ensimmäinen talvi takana. Voit onnitella itseäsi. Kaikki Suomeen takaisin muuttaneet sanovat, että se on se pahin. Kesää odotellessa.

      Ps. Olon on vielä aika surkea, mutta eiköhän tämä tästä.

      Poista
  4. Pikaista paranemista ja toivottavasti se toinen hanakin sulkeutuu. Meillä on nyt niin lämmin, että pitäisi mennä avaamaan parvekkeen hana ja antaa kukille juotavaa. Seuraavaa sadepäivää saadaan odottaa. Ei haittaa yhtään, onhan tätä odotettukin:):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko paistoi peräti 20 min ja sitten taas on sataa tihuttanut. Vähän, ihan vähän vain, olen kateellinen tuosta lämpimästä parvekkeesta. Nautithan minunkin puolestani.

      Poista
  5. MITÄ? Tuleeko sulle suomalainen lehti kotiin? Miksei TUO ole käynyt mulla mielessäkään :O???

    Mä ja vähän niiskuttelen, liekkö sun blogista saanut tartunnan :/? Paranemisia sinne!

    Mun piti kommentoida tota koululaisten kesätyöjuttua, mutta ehit jo päivittää muuta.
    Meillä ovat tytöt lähettäneet lukuisia hakemuksia, mutta ei ole tärpännyt. Pitänee keksiä kotitöitä, että saavat vähän säästöön rahaa. Olis vaan kiva, jos se palkka tulis muualta ku kotoa :( Lapsiin saa kyllä kulumaan just niin paljon rahaa kuin haluaa ;)

    Toivottavasti siellä saadaan töitä ja kyllä mä täälläkin vielä peukkuja pystyssä pidän meitinkin lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti tilasi minulle ensin Annan, ja sitten jossain välissä se vaihtui Kodin Kuvalehdeksi. Aina ilahdun yhtä paljon kun näen lehden matolla odottamassa.

      Tämä pöpö on kyllä kovin tarttuvaa, että en yhtään ihmettele, jos olet sen minulta saanut. Varokaa kaikki ja peskää heti kätenne tämän luettuanne.

      Näytää vähän siltä, että ellei joku työnantaja tule ovelta poikaa hakemaan, ei työtä löydy. Olen kysynyt viimeksi eilen, että jokos olet hakemuksia kirjoittanut. Nyt päätin, että en enää kysy. Puren vain kieltäni ja lasken tuhanteen.

      Poista
    2. Teinit. (Ny jokaisen äidin kuuluu nyökyttää tietävästi päätään)

      Pitääkin miettiä tuota kotiin tilaamista. Jos tulee paljon kalliimmaksi tai ei saa tarjouksia ulkomaille, saatan jättää tilaamatta.
      Ny vaan miettimään, mikä lehti :D

      Poista
    3. Täällä nyökyttelen. On tämä aina välillä sellaista nuorallatanssimista. Ikään ei tiedä mistä tullee.

      Tuli vaan mieleen, että eikö Ruotsissa saa suomalaisia lehtiä kirjakaupoista? Ulkomaille tilaaminen ei ole (valitettavasti) halpaa.

      Poista
    4. En oo nähny missään suomalaisia lehtiä. Sitä oon täällä moittinutkin. On se kumma, onhan täällä meitä aikas monta. LIIAN monta ja silti ei oo lehtiä.

      Pitää kesän jälkeen miettiä tarkemmin tuota tilaamista. Talveksi ois kiva, kesällä tulee mentyä Suomeen kuitenkin.

      Mietin tossa, että tää äitiys se vasta "ekstreemeä" onkin ;) Pitävät nuo teinit sydämen liikkeessä jos jonkinmoisin keinoin. Phuuh.

      Poista
    5. Olisikohan niitä vain jossain suuremmissa kirjakaupoissa ja lentokentällä??? Tuntuu ihmeelliseltä.

      Mullakin on tänään taas pumpun kuntoa testattu. Parempi olla sanomatta mitään, kun aina saa kuulla kunniansa. En kyllä itse ollut yhtä hankala.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kuvat otin pari viikko sitten. Kävelin näiden aivan upeiden puutarhojen ohi ja kävin salaa nappaamaassa.

      Poista
  7. On teillä kyllä siellä niin kaunis luonto mistä osaksi saa sadetta kiittää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sateella puolensakin: ei tarvitse pihamaata kastella. Luonto on tosiaankin kaunis ympäri vuoden. Sellaisen "diilin" voisin kyllä kanssasi tehdä, että kun teidän paahtava kesä alkaa käydä liian kuumaksi, niin lähetä minulle vaikkapa 10 astetta lämpöä tänne. Vastalahjaksi saat irlantilaista sadetta ja puutarhasi kukoistaa! Sopiiko?

      Poista
  8. Toivotaan, ettà hanat pian sulkeutuvat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin Junioria tänään lääkärissä, kun itsepäinen nuha vaan jatkuu ja jatkuu. Sai sellaista nenäruisketta ja antihistamiiniä. Meillä on joku virus, johon ei antibiotit auta. Toittavasti hän jaksaa lähteä aamulla kouluun.
      Toivossa elämme, että hanat pian sulkeutuva ja pitkäksi aikaa!

      Poista
  9. Taalla meilla(lansi-Corkissa) ei kylla juuri sada, nytkin on ihan kuiva maa. Ei tainnut sataa viime yonakaan, koska ponien ruokinta-astia oli ihan kuiva. Tuulee kylla kovaa, ja vielapa pohjoisesta-hrrrrrr, kylmaa!
    Voi kun olisi aikaa joskus lueskella juorulehtia! En ehdi julkkisjuoruja paivittaa kuin kampaajalla vajaan 2 kk valein(mutta kylla se riittaa :) ) Toivottavasti siella cityn puolella hanat sulkeutuvat pian ja nenasi on taas kuin uusi. Meilla(valitettavasti) ulos pitaa menna puolikuolleena vaikka taivaasta sataisi mita..Elaimet kun on hoidettava ja ruokittava..Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon. Töissä olen käynyt ja iltapäivällä on aika naatti olo. Ilma on surkea, mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu.

      Poista
  10. Tuli mieleen noista kuvista, että niillä saattaa olla yhteys nuhaanne: allergiareaktio. Antihistamiinit ovat harmiton apu siihën - itse olen ottanut Cetrine-nimistä antihistamiinia jo kohta vuoden, ilman ainuttakaan nuhaa tai yskää tai kipeää kurkkua tai korvia(ja olen töissä paikassa, jossa sadat pojat yskivät, aivastelevat, syljeskelevät ym aika estoitta). Olen lukenut lääkkeestä kaiken mahdollisen, ja mitään sivuoireita ei ole, edes pitemmässä käytössä. Eivät väsytä tai aja uneen kuten jotkut antihistamiinit. En tiedä mikä oli allergeenini, ei ainakaan siitepöly kun kaikki alkoi toissavuonna lumimyräkän aikaan! Kenties home tai pöly.

    Sää taas, tosi outoa tähän aikaan, yleensä huhtikuu on ok. Kiljuin juuri säätiedotusta katsellessa niin että naapuritkin kuulivat -Suomi +15C ja Dublin +9C! No, sitä paremmalla syyllä saamme hellesäätä kun tulee seuraava Bank Holiday...

    Vielä Kodin Kuvalehdestä,minullekin äiti tilasi sen ja olen jatkanut sitä itse, tykkään kun vaatemallit ovat TAVALLISIA naisia eivätkä haastatellut ole julkikksia vaan muuten kiinnostavia ihmisiä. Suomen julkkikset kiinnostavat vielä vähemmän kuin täkäläiset. Silloin, kun nettiä ei vielä ollut, pidin suomentaitoani yllä lehteä lukemalla. Kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saakohan tuota Cetrinea Irlannista? Voisin kokeilla. Taytyy kysya apteekista.
      Kodin kuvalehti olisi kylla kiva. Paljonkohan sen tilaus Irlantiin maksaa?
      Taytyisi kylla tulla noihin suomi-tapaamisiin, saisi kaikenlaista hyodyllistakin tietoa.

      Poista
    2. Saksaan maksaa Kodin Kuvalehden vuosikerta 185,70€, luulis, että sama hinta on Irlantiinkin.

      Poista
    3. Johan tolla hintaa käy monta kertaa Suomes sen lehen hakemassa...

      Poista
    4. Kiitos Allu :) Taytyy pistaa tilaukseen syksya kohti.

      Tanja- ei nyt sentaan. ;)

      Poista
    5. Heinänuhasta kärsin toisinaan. Tiedän heti, että siitä on kyse, kun silmät alkavat vuotaamaan. Cetrineä olen napsinut niihin vaivoihin. Otatko sinä sitä vain silloin, kun alat oireilla? Aika arvokkaita tabletteja ovat.
      Kävimme molemmat lääkärissä, kun nuha vaan pitkittyi. Kummallakin on poskiontelontulehdus, ja nyt kuuri päällä. Minulle käy kerran vuodessa näin. Tulee nuha, josta ei pääse eroon lepäämällä eikä lääkkeillä ja sitten siitä kehkeytyy ennen pitkää jokin sorin tulehdus. Niin kävi nytkin. Kysyin asiasta lääkäriltä ja hän sanoin, että 10 % ihmisistä on kaltaisiani. Nuha ei pysy nuhana. Nyt tiedän.
      Täällä muuten on uusi lääkärikeskus, jossa käynti maksaa 35.00. Ei ajanvarausta ja on auki muutaman tunnin viikonloppuisin ja iltaisinkin. Voin arvata muut kuinka GBt kiristelevät hampaitaan. Olisi jo korkea aika, että hekin lopettaisivat ylettömän rahastuksen. 55.00 5 min tutkimisesta on mielestäni täysin kohtuuton palkkio.

      Poista
  11. Juu ei ole kivaa täälläkään, vettä JAKSAA sataa koko ajan ja TUULEE niin että tekee mieli koko ajan kurkistaa ikkunasta, että onko se meidän talli vielä pystyssä tuolla pellolla vai ei...

    Ja saikulla ollaan täälläkin, eilen oli muuten vapaapäivällä ja podin kipeää kurkkua, illalla sitten pitkän, mutta antoisan vanhempainillan jälkeen nousi kuume. Ja on kyllä niin rätti olo...

    Tsemppiä meille sairaille ja sateisiin väsyneille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamu valkeni aurinkoisena, mutta aika kylmänä. Ulos töihin en jaksa vielä mennä, mutta eiköhän tämä tästä.
      Partantumisia sinne ja täne. Kaikesta huomimaata mukavaa (no jaa) viikonloppua sinne kotikonnuille!

      Poista
  12. İhana bannerikuva.
    Pikaista paranemista teille molemmille.
    Eikös teilla viime kesa ollut tosi sateinen. Toivottavasti ei tasta tule samanlaista.
    Mukavaa viikonloppua sinne saarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nappasin tuon kuvan muutama viikko sitten kävelyretkelläni. Nyt alkaa taas olla kuvista pulaa, kun en ole sateen ja huonon olon takia päässyt kuin autoon ja sieltä äkkiä sisälle.

      Viime kesä oli oikein surkeuden huippu. Nyt toivotaa, että tänä kesänä meitä hellitään auringolla.

      Mukavaa ja lämmintä viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Irish: Cetrineä saa Irlannissa joka apteekista, jotain 10 euroa per 30 tabl. eli ei kallista. Tilasin Kodin Kuvalehden juuri vuodeksi, maksoi yht. noin 120 euroa, maksan kolmessa 40 euron erässä eikä mene edes korkoa.
    Harmi, kun meitä suomalaisnaisia on niin haja-ammunnalla ympäri Irlantia,olisi mukava tapailla. Minulla on sen verran hankala matka Dubliniin etten viikolla ehdi ilta-tapaamisiin, mutta 12.5. on Dublinissa joku Kaurismäen elokuvailta (IFS järkkää)jonne aion mennä.

    VastaaPoista
  14. Ja vielä sairaskertomuksia: 17v poikani jolla on yliopistovuoden loppukokeet ensi viikolla, sairastui sekä kitarisatulehdukseen että ientulehdukseen, ja sai vielä herpes-rakkoja huulinsa. En edes tiennyt, että ientulehdukseen (gingivitis)on erikoishoito, itse asiassa luulin että se oli kaikki samaa tulehdusta. Onneksi vanha hyvä perhelääkäri oli nähnyt vaivan ennenkin ja osasi heti määrät oikeat lääkkeet. Poika on ollut nestedieetillä nyt viikon kun ei voi syödä mitään kiinteää. Äiti saa harmaita hiuksia kun ei tiedä mistä kaikki johtuu, onkohan poika syönyt kunnolla yliopistoasuntolassa? Äitiys käy aina vain raastavammaksi kun lapset kasvavat eikä voi enää olla "kontrollissa" kuten ennen. Näkyy tämä kevät sairastuttavan yhden jos toisenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa huono ajoitus sairastumiselle. Eikös tuo ientulehdus voi tulla siitä, että jotkut hampaat ovat jääneet heikosti pesemättä? En kyllä ole ollenkaan varma. Minulla muistaakseni joskus viisaudenhammas oireili ja ikenet tulehtuivat. Olisiko syy ollut se, että koska se oli niin kipeä en pessyt tarpeeksi hyvin sitä aluetta. No, nyt menee kyllä arvailuksi! Sen vaan muistan, että elin jugurtilla viikon. Silloin olin myös aika stressaantunut, eli lieneekö silläkin osuutta asiaan.

      Toivottavasti poika paranee ja loppukokeet menevät hyvin.

      Poista
  15. Hihii, minä olen kyllästynyt George Clooneyn naamaan. :-) On menettänyt vanhemmiten minusta hieman charmiaan. Onneksi en ole itse rupsahtanut yhtään, vaan näytän ihan samalta kuin kaksikymppisenä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. George on kyllä mun suosikkini nyt ja aina. Ennen tykkäsin Mel Gibsonista, mutta hän nyt on täysin rupsahtanut. Yli viikon sairastelun jälkeen oma naama on niin järkyttävän näköinen, että hyvä kun itsensä peilistä tunnistaa. Ehkä juuri siitä syystä, täydellisten julkkinaisten pärstät alkoivat ärsyttää. Aina meikit kohdallaan, kilot kurissa ja tukka hyvin. Eivätkä varmasti ikään saa näin inhottavaa flunssaa!

      Poista
  16. Parantavia viboja lähetän täältä -- ja myös parempaa säätä toivon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Liekkö vibojesi ansioita, tai sitten antibiotit ovat alkaneet toimimaan, olo on jo parempi. Voisitko myös tehdä tuolle säälle jotain? Ei sada, mutta on tosi kylmä ja tulee kovasti.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!