perjantai 16. maaliskuuta 2012

Pyhää Patrickia odotellessa

Hammaslääkärissä vietetty reilu tunti vei minulta juhlatuulen.  Takahampaan vanhan paikan poisto ja uuden tilalle pano vei suunniteltua enemmän aikaa. Hammaslääkärinkin huokaisi helpotuksesta, kun paikka oli vihdoin "kohdallaan". Taisimme olla molemmat yhtä iloisia, kun pääsimme toisistamme eroon. Sen siitä saa, kun ei omista suurta suuta! Nyt on purukalusto taas kunnossa, ja pitkän viikonlopun vietto voi alkaa.

Innokkaimmat Pyhän Patrickin päivän juhlijat ovat jo varmasti pubeissa. Minä jätät meluisat pubit suosiolla väliin. Lasi valkoviiniä (pitää juoda sillä toisella puolella, ettei vihlo) riittää minulle. Kirjahyllyssä odottaa  pari uutta kirjaa lukijaansa. Mielummin kirja ja koti, kuin pubi ja "paintti".  Vanha, mikä vanha!

Jos huomenna ei sada, suuntaamme Juniorin kanssa kaupungille. Jätämme paraatin väliin, mutta lukuisia ruokakojuja emme. Käymme vähän herkuttelemassa, jos siis sää sallii. Tänään on satanut, eikä ennuste huomiseksikaan auringonpaistetta lupaile.

Mies joutui Englantiin viikonlopuksi. En valita, sillä nykyisin hän on kotona lähes joka viikonloppu. Se on luksusta, se. Uusi työ on alkanut ihan mukavasti. Nyt vaan pitäisi ostaa nopeasti uusi (tai siis vanha) auto.
Kahden auton pito on kyllä todella kallista. Bensan hinta on tällä huippulukemissa ja nousee koko ajan. Tankkasin tänään, ja litra bensaa maksoi 1.62. Suomessa on kerrankin halvempaa bensaa, ainakin AAn listan mukaan, kuin täällä.

Pyhän Patrickin päivänä ei olla köyhiä eikä kipeita. Unohdetaan lama ja kallis bensa. Niitä voidaan sitten päivitellä taas ensi tiistaina, kun arki alkaa!


Tässä vähän Irlantilaista musiikkia näin Paddyn-päivän aattona

15 kommenttia:

  1. Happy St. Paddy's Day Vihreälle Saarelle!
    Iloista musiikkia, haya-haya-hoo... Poika sanoo ja katsoo vierestä että on kuin "a bunch of leprechauns!"
    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu tuosta yhtyeestä. Vain vihreät hatut puuttuvat! Terveisiä koko perheelle.

      Poista
  2. Voi, olen aina rakastanut Dublinerseja. Hyvää Paddyn päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, sulla on silmää komeille miehille!!!!!

      Täällä on ollut tyypillinen Paddyn päivä: paistoi, satoi vettä, sitten vähän räntää ja nyt taas paistaa. Ei käy tylsäksi!

      Poista
  3. Hyvää Pyhän Patrickin päivää! Meillä on suunnitelmissa se pubi ja paintti. Tosin en tiedä kuinka kauan sitä jaksaa, kun heräsin jo klo 06.30 (vapaapäivänä!?!).
    Hollannissa on muuten bensan (Euro95) hinta jo jotain € 1,77/litra. Aivan käsittämätön hinta, huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin avasin silmäni jo klo 7.30pm. Aivan liian aikaisin. Pubi ja Paintti sopii hyvin teille nuorille. Jaksatte vähilläkin yöunilla. Toivottavasti T pisti päälleen jotain vihreää.

      Tuo bensa on kyllä niin kallista, että kohta ei auta kuin kävellä joka paikkaan. Pyöräillä en uskalla.

      Poista
  4. mukavaa patrickin päivää ja tietenkin myös itsenäisyyspäivää!toiv.anneli

    VastaaPoista
  5. hups,anteeks.mulla menikin sekaisin itsenäisyys-ja kansallispäivät.anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli: Kiitos, samoin sinne! Tämä on sellainen iloinen kansanjuhla. Pyhälle Patrickille kiitokset ylimääräisestä vapaapäivästä.

      Poista
  6. häh? mikä päivä maanantai on jos arki alkaa tiistaina?

    VastaaPoista
  7. Koska Paddyn päivä sattui tänä vuonna lauantaille, on maanantai yleinen vapaapäivä. Maanataina kerätään voimia, kaiken juhlimisen jälkeen (ha ha ha!).

    VastaaPoista
  8. Hyvä että hammas saatiin kuntoon :)
    Onpa bensa kallistunut irlannissa!! Täälläkin, stanan kalliissa Sveitsissä, on bensa halvempaa. Frangeissa 1,67/litra -- eli jotain 1,40 kieppeillä euroissa ..

    Mukavaa bank-holiday Mondayta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hammaslääkäri pelotteli, että posti on kipeä ainakin kolme päivää. Onneksi jo seuraavana päivänä helpotti.
      Bensan hinta nousee ihan silmissä. Ihan paha tekee, kun auton tankaa. Yritän vähentää autoilua, mutta aika vaikeaa se on.

      Poista
  9. Kaikkea sitä oppii, kun blogeja lukee. Tällainen Pyhä Patrick tuli mm. nyt justiinsa tutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhää Patrickia saamme kiittää mm siitä, että täällä ei ole käärmeitä. Hän kuulemma ajoi ne pois!!!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!