keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Sikalat

Viime viikolla, pitkästä aikaa, tartuin kirjaan. Jotenkin en ole viime aikoina pystynyt keskittymään muuhun kuin lehtien lukemiseen. Tämä kirja kolahti ja vei menessään. Susanna Alakoksken kirjoittama Sikalat jää kiertämään pääkopassa. Siellä se kiertää edelleen, vaikka viimenen sivu on jo luettu, ja kirja on takaisin hyllyssä.

Kirja avaa oven Leenan elämään. Suomesta Ruotsiin muutanut perhe pärjää aluksi, olosuhteisiin nähden, suht hyvin. Perheessä on kolme lasta ja vanhemmat, jotka juhlivat silloin tällöin. Vähitellen, melkeenpä huomaamatta, juominen ryöstätytyy käsistä. Isä pistää äidin kylkiluut ja asunnon uuteen järjestykseen, jääkaapissa haisee vanha ruoka, Leena siivoaa lattialta verilamikkoa....

Ilman ystäviään, joiden kodeissa on myös alkoholiongelmia, koulua, koiraa ja harrastuksia Leena tuskin selviäisi. Pieni tyttö yrittää pitää huolta sisaruksistaan ja siitä, että isä ei humalapäissään tapa äitiä. Taskussa on aina puhelinrahaa, jos pitää soittaa ambulanssi. Leena juttelee asioista taivaan isälle, mutta vanhemmat vaan juovat. Sosiaalitäditkään eivät näe koko totuutta. Asiat ovat todella huonosti, ennen kuin lapset otetaan ensimmäisen kerran huostaan.

Välillä elämä palaa normaaliksi: koti siivotaan, äiti laittaa ruokaa, jääkaapi ei haise, isä käy töissä ja katsoo urhelukilpailuja televisiosta ja äiti lukee kirjoja. Ja sitten taas isän pyöränsarvessa kilisee kasillinen pulloja. Leenan vatsassa vääntää ja kääntää. Äiti ja isä eivät ole yleisön joukossa, kun hän soittaa nokkahuilua koulun juhlissa. Eikä heitä näy hurraamassa, kun hän voittaa, jälleen kerran, uimakilpailun.

Kasvaessaan Leena myös tajuaa, kuinka erillaisista perheistä luokan lapset tulevat. Toisilla on uima-allas kotona. Leenalla taas omassa oksennuksessaan ja ulosteissaan makaavat vanhemmat, ja heidän ryyppykaverinsa.

Vaikka kirjan aihepiiri on musta ja masentava, on se kuitenkin niin taitavasti, ja jopa humoristisesti kirjoitettu, että sitä ei voi jättää kesken. Kirjaa lukiessa tekee mieli ottaa urhea, liian varhain aikuistunut, Leena syliin ja silittää hänen päätään. Antaa työtön olla edes hetken lapsi, vailla huolia. Olen ihan varma, että jokainen lukija haluaa keittää Leenalle ja veljille ison kattilallisen ruokaa, antaa koiralle luun, pistää perheen pojille rajoja, viedä lapset elokuviin tai vaikka vain pyöräretkelle. Sitten täytyisi hakea kaupasta sopiva uimapuku, vanhan voimistelupuhvun tilalle, ja mennä uimahalliin häntä kannustamaan.

Entäs sitten ne vanhemmat, jota kohtaan minä ainakin tunsin sisälläni suunnatonta raivoa? Eivätkö he nähneet mitä tekivät lapsilleen? Tuhotkaa itsenne, mutta älkää viekö mukananne koko perhettä. Välillä teki mieli huutaa, että auttakaa nyt joku noita lapsia ja antakaa niille normaali koti. Ei täydellistä, rikasta, hienoa, ihan vaan tavallinen koti, jossa lasten on turvallista kasvaa. Ja kuitenkin, kaiken kokemansa ja näkemänsä jälkeen, Leena omalla tavallaan, rakastaa vanhempiaan ja haluaa suojella heitä. Meillä kaikilla on loppulta kuitenkin vain yksi äiti ja isä.

Sikalat kirjan pohjalta on kuvattu myös elokuva nimiltään Sovinto. Tuo DVD pitää saada käsiin seuraavan kerran, kun käyn Suomessa.
 
 Ps. Kirjoista puheenollen: Leena Lumen blogissa on kirja-arpajaiset.
Posted by Picasa

17 kommenttia:

  1. Luin tuon kirjan joskus kesällä. Jännä, miten eri tavalla voi lukemansa kokea: itse en löytänyt huumoria tuosta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sitä mustaa huumoria. Vaikuttava kirja.

      Poista
    2. Taisi olla minulle liian läheinen aihe ja väärä ajankohta lukea kyseinen kirja.

      Jos haluat lukea ajatuksiani kirjasta, se on kirjablogissani (suora linkki):

      http://mainoskatko.blogspot.com/2011/08/lahioiden-sikajuhlat-ja-avautuminen.html

      Poista
    3. Tuon luettuani ymmärrän hyvin, että et löytänyt kirjasta huumoria, edes sitä mustaa. Se varmasti avautui sinulle aivan erillä tavalla. Ei tuollaiset kokemukset voi olla jättämättä jälkiä tai kipeitä muistoja. Kenenkään lapsen ei pitäisi kokea noin rankkaa lapsuutta.

      Poista
  2. Mulla on tuo Sovinto-DVD. Voin postittaa lainaan. Oli kovin koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mielelläni lainaisin. Lähetän sen sitten heti katsottuani takaisin.

      Poista
  3. Minulla on tuo Sovinto koneella,olinkin ihan unohtanut,Pitääkin katsoa se,tarina on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena tuossa sen lupaisi minulle lainaksi. Kovasti sitä on kehuttu.

      Poista
  4. Saman kirjan luin pari kuukautta sitten ja tulin vihaiseksi, itkin melkein sivuja kääntäessäni, eikö lasten ahdinkoon löydy apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä teki minunkin mieli huutaa ja raivota, että eikö kukaan näitä pieniä voi auttaa.

      Poista
  5. Minusta kirja oli niin tylsä, että en lukenut kovinkaan pitkälle. Ihmettelin sen saamaa etukäteishehkutusta kun se oli niin pettymys sitten kuitenkin. Mutta näin erilainen maku meillä ihmisillä on. Luen paljon, mutta jos kirja ei heti alkuunsa tempaa mukaansa niin lukematta jää. Aihe voi olla kuiva ja huonokin, mutta jos se on hyvin kirjoitettu se tulee luettua.

    Olen tullut kriittiseksi kun tuntuu että aikaa ei ole tuhlattavaksi huonoihin teoksiin. (Sama koskee elokuvia, nettijuttuja, uutisia jne). Myös Sofi Oksasen kirjat on mielestäni aiheetta hehkutettu. Jos oikein miettii lukemisen jälkeen Sofin kirjan juonen niin köykäinenhän se oli loppujen lopuksi. Mutta makuasioitahan nämä, ei niistä voi, eikä pidäkään kiistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vihdoinkin oppinut, että kirjailijalle pitää antaa tilaisuus, eikä heti heittää kirjaa nurkkaan. Minulla on ollut siihen vähän taipumusta.
      Sofi Oksasen Puhdistus teki minuun vaikutuksen ja sitä piti sulatella kauan.
      Makuasioita ja monia makuja, niinhän se on.
      Keksitkö itsellesi seuraavan kerran nimimerkin, niin tiedän kenen kanssa "keskustelen". Menee muuten anonyymit sekaisin. Thanks!

      Poista
  6. Minun mielestäni Sikalat on hyvä ja tärkeä kirja. Sehän on yhteiskuntakriittinen ja ehkä osaksi teemansa vuoksi (juoppo suomalaissiirtolaisperhe) se sai Ruotsissa paljon huomiota osakseen, mm. voitti tärkeän August-kirjallisuuspalkinnon.

    Minusta kirjan lukeminen oli tässä helpompaa kuin elokuvan katsominen, huolimatta loistoroolitöistä, tappelun katsominen ja kuuleminen on kauheampaa kuin siitä lukeminen. Se on moniulotteinen kirja ja kyllä minustakin siinä on huumoria ja elämänmyönteisyyttä, mutta rankka lukukokemus se myös on. Ja identiteettitarinahan se on myös. Luin itse sen aikoinaan ruotsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin tuosta dvdn katsomisesta. Haluanko tosissani nähdä, kun äiti saa turpiinsa? En, mutta haluan kuitenkin sen katsoa. Siirtolaisuus oli tuolloin ihan erillaista kuin tänään. Muutto lahden yli Ruotsiin oli henkisesti matkana kovinkin pitkä. Kielitaidolla ei voinut kehua, Suomeen pääsi harvoin, seura teki kaltaisekseen jne. Uskon, että juurettomuus lisäsi ryyppäämistä. Ihan kuin Sikalassa ryyppääminen olisi ollut sääntö, jota kaikki noudattivat.

      Hattua nostan, että kirjan luit toisella kotimaisella.

      Poista
    2. PS. kiitos, luen paljon ruotsiksi ja siitä on tullut minulle vahvin kieli suomen jälkeen (myös työssä tarvitsen sitä). Elokuva on hyvä, joten kannattaa se katsoa.

      Poista
  7. Minä luin kirjan myös jo aikaa sitten, ja minusta se oli erinomainen. Aihe on tietysti rankka ja kirja sen mukainen, mutta kesken ei kyllä jäänyt. Odottelen myös, että saan elokuvan pian käsiini vaikka ne yleensä jäävätkin kirjan jalkoihin. Puhdistus oli myös loistava, samoin muut Sofi Oksasen kirjat, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin elokuva tekee oikeutta kirjalle. Kirja on kirja ja elokuva, no sellainen pikakelaus tapahtumista. Oikein suututtaa, jos juoni ei elokuvassa seuraa kirjaa.
      Sofin kirjoista olen lukenut vain Puhdistuksen. Sitä piti sulatella kauan. Välillä oli liian raskasta luettavaa, mutta hieno kirja joka tapauksessa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!