torstai 26. tammikuuta 2012

Suorat sanat

Lukekaapa tämä artikkeli. Minun on pitänyt lukea se jo monta kertaa, koska siinä kirjoitettiin täyttä asiaa.
Minusta terve pessimismi on samaa kuin realismi. Pitää vaan varoa, että ei vajoa liian alas, eikä mene yltiöpessimismin puolelle.  

Tottakai aina pitää yrittää eteenpäin, mutta elämä helpottuu huomattavasti, kun tuntee omat rajansa.  Joitakin asioita, kun ei vaan voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi.  En ole koskaan täysin ymmärtänyt näitä ”ihminen pystyy ihan mihin vain”, ” kaikki on itsestä kiinni” tai ”kaikki on mahdollista” – lausahduksia.  Totta, kyllä itse pystyy paljon omiin asioihinsa vaikuttaman, mutta ei kuitenkaan kaikkeen. Toiset tekevät hyviä valintoja toiset taas huonoja. Useimmat meistä kumpiakin.  Uskon myös siihen, että on olemassa hannuhanhia ja akuankkoja:  toisia onni potkii ennemmän ja toisia vähemmän.   

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/vinkit_hyvaan_oloon/501/saa_pelata_pahinta

Kommentteja ja mielipiteitä loolaan, please.

Yritetään, vaikka välillä se on niiiiiiiin vaikeaa!


36 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi! Tiettyyn rajaan asti pystyy vaikuttamaan, mutta sitten se onkin siinä.

    Ei ole pessimismiä, jos on realisti!

    Be happy!, on silti ihan hyvä lause.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kivet vaan on liian suuria ja painavia siirrettäviksi.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minä olen tällä hetkellä agressiivinen pessimisteille, kun on sellainen henkilö lähipiirissä eikä meinaa jaksaa kuunnella niitä ongelmia, mitkä ei ole ollenkaan ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tapuksia riittää. Uskomattoman mitätön asia on toiselle järkyttävän suuri. Tulee mieleen, että onkohan oikeista ongelmista pulaa. Multa ei kanssa nykyisin riitä sympatiaa mitättömille ongelmille.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kaikki me ollaan erillaisia, ja se tekee maailmasta värikkään ja rikkaan.

      Poista
  5. olet ihan oikeassa ja artikkelissa mainittu yltiöoptimisti on tosiaankin helposti huijattavissa. Mutta ne jaksa myöskään jatkuvaa pessimismiä ja uhriksi heittäytymistä, jota tällä hetkellä lähipiiristäni löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Kaikki ovat minua vastaan, kaikki huijaavat meitä jne. on erityisesti joidenkin ikääntyvien ihmisten asenne. Elämä potkii meitä kaikkia välillä, tulee huonoja ja hyviä jaksoja, mutta ne vaan pitää ottaa vastaan. Kaikkeen ei itse voi vaikuttaa niin kuin sanoitkin. Mutta haluan myös nauttia ilman huonoa omaatuntoa niistä hyvistä hetkistä elämässä ja yrittää ajatella positiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yltiöpessimisti on raskasta seuraa. Kaikessa nähdään vaan se negatiivinen ja paha. He pysytvät myös omalla negatiivisuudellaan tappamaan ympräistöstä kaiken hyvän, ja tekemään ympärillä olevien elämän raskaaksi. En tiedä kumpi on pahempi yltiöpessimisti vai -optimisti!

      Poista
  6. Jestas, mitäs nyt on tapahtunut, sivupohja toimii kerrankin kokonaisena minullekin, kommentteja myöten! Onkohan saanut positiivisuustartunnan :)
    Ihan asiaa siellä kirjoitettiin, minusta on ihan hyvä tuntea laidasta laitaan, sellaistahan se todellisuus on, hyvää ja huonoa vuorotellen. Eri asia sitten jos jämähtää jompaan kumpaan äärimmäisyyteen. Minäkin kyllä uskon hannuhanhiin ja akuankkoihin, ja hanhetkin voivat olla hyvin pessimistisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että näkyy.
      Äärimmäisyydet ovat minusta aina pahoja. Olipa kysymys sitten politiikasta, uskonnosta, luonteen piireistä jne.
      Hannuhanhien pessimismi saattaa johtua siitä, että eivät itse tajua kuinka onnekkaita ovat ja kuinka helposti asiat heillä sujuvat. Ehkä silloin mikään ei ole hyvin,kun kaikki on niin hyvin. Oliko tässä mitään järkeä?

      Poista
  7. Olen kyllä Hannelen kannalla... (sorry)

    Mutta muiden kohdalla (hih) olen sitä mieltä että realistit eivät ole pessimistejä. Tavallaan kaipaan aikaa kun mua haukuttiin yltiöpositiiviseksi kun kaikkein kamalimmastakin asiasta tai ihmisestä löysin edes yhden pikkuriikkisen positiivisen jutun. Vaikka se olisi ollut vasemman varpaan kynnen vaaleanpunainen piste. Tavallaan en.

    Artikkeliin viitaten olen täysin erimieltä siinä, että pessimisti kestäisi vastoinkäymisiä paremmin kuin optimisti. Tai sitten oma ymmärrykseni sanoista pessimisti ja optimisti ovat väärinkäsityksiaä.

    Aina on toivoa. Ihan aina. Ugh. Olen puhunut. ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heljä ja Hannele...joutuukohan samanlaiset mielipiteenne tuosta etunimien samasta alkukirjaimesta?
      Yltiöpositiivisiäkin tarvitaan, muuten menee liian synkäksi.
      Minä taas olen kyllä kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, että pessimismiin taipuvainen kestää vastoinkäymiset paremmin. Sattuu vähemmän kun putoaa ensimmäisestä kerroksesta, kuin kymmenennestä.
      Jatketaan analysointia!

      Poista
  8. Minusta tuossa arkittekissa on tehty "normaalista" optimismista yltiöoptimistista. Nehän ovat kaksi eri asiaa. Aivan kuin pessimisti, voi optimistikin olla myös realisti.

    Siitä olen samaa mieltä, että omaa peruspersoonallisuuttaan (kallistuuko pessimismin vai optimismin puolelle) on aika hankala muuttaa enkä toisaalta näe edes siihen syytä. Valitettavan moni pitää pessimismiä tuhoavana piirteenä, mikä tulee tuostakin jutusta ilmi.

    Samaan hengenvetoon kirjoituksessa lytätään optimistit (rinnastetaan ne yltiöoptimisteihin), jotka eivät tajua edes omia realiteettejaan. Vähän hölmöä.

    Itse olen enemmän optimisti, mikä saattaa olla monelle ylläri. Itse kuitenkin näen, että optimistinen perusluonteeni on auttanut minua pääsemään juuri tähän, missä nyt olen. Minä en usein pelkää pahinta, vaan olen toiveikas. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin ettei tajuaisi, mitkä ovat realiteetit.

    Pettymyksistä voi selvitä kuka tahansa ja siihen vaikuttaa mielestäni enemmänkin ihan muut piirteet kuin pessimismi tai optimismi.

    Se, mistä en minäkään pidä, on pessimistien leimaaminen "asenneongelmaisiksi" tai muuksi negatiivisena koetuksi. Sehän on täyttää tuubaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meissä taitaa olla sekoistus kumpaakin. Tuli postaustasi lukiessa mieleen, että riippuisikohan se aina tilanteesta kumpi puoli hyppää esiin. Sitten on tietysti niitä, jotka ovat yltiöitä olipa asia mikä tahansa. Kääntävät todella toivottomatkin tilanteen hyviksi tai sitten antavat vain mennä koska pieleen menee kuitenkin.

      Poista
  9. ounou... ei saa laittaa tällasia aiheita :D, lempiaiheeni, ihimisten käytös- se miten yritetään käyttäytyä ja miten itseasiassa käyttäydytään ja kaiken vaikutus itseen ja muihin... multa ei helppoa vastausta tähän taida saada.

    No, ite sanoisin, että uskon positiiviseen ajatteluun. Uskon siihen, että ihminen voi sairastuttaa tai parantaa itsensä ajatuksillaan. Uskon siis jossain määrin myös yltiöpositiivisuuteen (miten tyhmä ja kuvaamaton sana).

    Kaikkein eniten rasittaa tyhjästä mankuminen, vaikka sitä me kaikki teemme :/ Joka toisin väittää, puhuu potaskaa. Kyse on jo siitä, mikä toiselle on tyhjää, ei ole sitä toiselle. (esim. lihava ihminen valittaa jalattomalle, että inhoaa liikuntaa)

    Perspektiiviä peliin, sanoisin ma.
    Oon selvinny monesta asiasta hengissä ja järjissäni vaan käymällä asiat realistisesti lävitse (esim. en ole se pelokas pikkutyttö piilossa humalaista isää kaapissa enää, vaan olen aikuinen vahva nainen, eli en anna itsesäälille valtaa, enkä jää murehtimaan asioita, joille ei voi enää mitään) Selvisin, iloitsen siitä!

    Kukaan ei synny kultalusikka suussa. Kaikille meille annetaan elossa murheita ja onnea. Se, miten maailmaa katsoo, määrää sen, osaammeko olla onnellisia vai kadehtia muita tai märehtiä ongelmissamme. En missään nimessä väitä, etteikö jokaisella olisi vaikeita hetkiä elämässä, jolloin ei jaksa oikein nähdä sitä "hyvää huomista", mutta kokemuksesta jokainen tietää, että sellanen tulee.
    Monella ei itseasiassa ole mitään hätää tai huolta, kun tarkemmin ajattelee asiaa. Moni on vain ajatustensa vanki. (sairaudet erikseen)

    Musta on naurettavaa ajatella, että kuninkaalliset olisivat jotenkin etuoikeutettuja. Heillä vasta karseaa elämää voikin olla. Ok, ehkä rahaa riittää, mutta riittääkö rakkautta, luottamusta, voimia...

    Ku jokainen hoitais oman osansa maailmassa ja keskittyis siihen, mikä on hyvää, ois tää pallonen aika lailla paree paikka.
    Joskus on hyvä myös kuunnella, mitä muut sanovat itsestä, se kehittää (vaikkakin joskus myös pitää nieleskellä, että enhän mä tollanen oo...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa kirjoitit. Ei ole ihan mustavalkoinen juttu. Positiivisuus yhdistettynä sisukkuutteen on varmasi hyvä yhdistelmä sairaudesta paranemisen yhteydessä. Ei anneta periksi, vaan uskotaa, että kyllä se tästä. Ylitiöpessimisti varmasti alkaa heti suuttittelemaan omia hautajaisiaan.
      Mitä sitten ovat ongelmat? Aina on niitä joilla menee huonommin, siis todella huonommin. Sekään ei tunnu kovin kivalta, jos kerrankin puhut omista ongelmistasi ja vastapuoli heittää sinua näkäänäkevillä ja sotien keskellä henkensä edestä pelkäävillä. Silloinhan sinun ongelmat tavallaan lytättään, ja ihan turhasta vikiset.
      Onnellinen ihminen näkee myös mitä ympärillä tapahtuu ja osaa ehkä juuri siksi iloita pienistä asioista.
      Tätähän voisi puida vaikka aamuun asti.

      Poista
    2. Niin voiskin, puida aamuun siis ja sen ylikin... Mut sen halusin vielä sanoa, että oon aina sanonut sitäkin, että jokaisen ongelmat ovat niin henkilökohtaisia, ettei toinen saakaan lytätä niiden koskettavuutta. Tarkotin sitä tossa ylläolevassa, että suorastaan v..ttaa ne ihmiset, jotka eivät koskaan edes yritä tehdä asioille mitään.
      Mun elämäni vois vaikuttaa tällä hetkellä suht helpolta. Mitä kaikkea kuitenkin on ollut menneisyydessä, mitä oon joutunut kestämään ja käymään lävitte selvitäkseni. En oo napsauttanu sormia tai lukenut psykologisia opuksia tai positiivisuutta käsittelevää kirjallisuutta (en koskaan, ainuttakaan), vaan oon yrittäny käyttää järkeä. Mulla on tämä elämä, haluanko kärsiä sen lävitte, vai olla edes jotenkin onnellinen? Vastaus on helppo. Siitä sitten vaan jatkaa eteenpäin. Työtähän tää on koko ajan, henkistä siis, että sais nautittua ja nähtyä ne hyvät asiat, kukaan täällä helpolla pääse. Mäkin oon dramaattisuuteen ja syvällisyyteen taipuvainen ihminen ja luulen, että en osaa enää elää ihan ilman stressiä. Mutta ainakin teen jotain.

      Annan siis ihmisen aina sanoa, että nyt maailma kaatuu päälle, jos siltä tuntuu. Mutta jos vuodesta ja kuukaudesta toiseen hokee samaa, tekemättä mitään, yritän joko kauniisti vihjata, että elämässä on hyviäkin asioita tai kerron juur omista kokemuksistani. Oon tällä saanu monta ihmistä varmasti suuttumaan, mutta tämä on myös yksi keino pitää itten onnellisena- valita kenen kanssa olen. (Siis en koskaan jätä kärsivää yksin, mutta osaan erottaa ne, jotka tulevat loppuelämänsä syömään omia voimiani ja tällainen on herkälle ihmiselle tuhoavaa ja on pakko yrittää selittää faktat toiselle, jos hän ei niitä näe, tai kärsin itse).

      Toisten "pahemmat" ongelmat eivät tarkoita sitä, etteikö omat olisi juuri itselle pahoja. Kuitenkin, iloitten aina suunnattomasti, kun näen ihmisiä, jotka osaavat olla vähässä onnellisia- siis aidosti onnellisia. Sitä opetellessa...

      Poista
    3. Olisiko nämä sitten niitä yltiöpessimistejä, jotka viruvat itsesäälissä, eivätkä haluakkaan tehdä asioilleen mitään, kun kuitenkin menee pieleen.
      Ainaiset valittajat vievät kuuntelijalta energiaa!

      Poista
  10. Realismi ja pessimismi ovat kaksi aivan eri asiaa. Ihminen voi olla realistinen olematta kuitenkaan pessimisti. Ja olen kyllä sitä mieltä, että optimistinen ihminen on onnellisempi kuin pessimisti. Pessimisti näkee kaiken mustana, senkin, mikä ei ole mustaa. Optimisti vai pitäisikö tässä sanoa yltiöoptimisti katsoo taas asioita vaaleanpunaisen verhon läpi. Minä kyllä kannatan enemmän optimistia ja olen sitä mieltä, että jonkin verran itsekin voi siihen vaikuttaa. Be happy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä taas olen sitä mieltä, että realismissä on on paljon tervettä pessimismiä. Ehkä me kaikki tarvisisimme sopivan sekoituksen molempia!
      Minusta on kiva lukea monenlaisia mielipiteitä ja hienoa, että syntyy keskustelua.

      Poista
  11. Minulla on tuttavapiirissä eräs, joka väenväkisin näkee kaikessa vaan hyvää eikä suostu kuuntelemaan mitään pahaa mistään. Lapsuus oli ihanaa, elämä on suloista, ihmiset ihania, katso aurinkoa, elä tässä hetkessä. Se ei ole realistista.Sellaisten ihmisten lähellä on vaikea olla kun itsellä ei mene hyvin tai näkee että tämä optimistikin on ihan haussa. Usein takana on joku kumma uskonto tai ideologia.

    Toisaalta ainoa mitä olen elämästä ja ihmisten käyttäytymisestä oppinut on se, että kaikkeen on syy, tuntui se kuinka kummalliselta tahansa. Yltiöoptimisti tarvitsee ruusunpunaisia silmälaseja, pessimisti mustia, selvitäkseen.

    Muuten itselleni olen havainnut helpommaksi olla optimistinen kuin pessimistinen, onhan tähän ikään ehdittyä jo selvinnyt vaikka mistä, miksei siis tästäkin. Kuitenkin viha ja raivo ovat mielestäni terveellisempiä tunteita kuin masennus ja alistuminen. On ihmisiä, ja heidän tekojaan, joita ei voi koskaan antaa anteeksi, ja vain terve viha kantaa eteenpäin. Jotkut sanovat että anteeksianto vapauttaa energiaa, miksei jos siihen pystyy. Kaikki eivät vain ansaitse armoa!

    Nykyään ainakin Irlannissa on niin paljon ihmisiä, joiden elämä on niin muitten kontrolloitavissa, että on vaikea nähdä toivoa. Silloin on kai otettava ilo irti tosi pienistä asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yltiöoptimisteja tunnistan minäkin ympäristöstä. Eräs puolituttu jaksaa ihmetyttää. Elämä on niin ihanaa, vaikka perheessä on tosi vakavia ongelmia. Minusta tuntuu, että hän en edes itse tajua (tai halua tajuta) kuinka isoista asiosita on kysymys. Helpompi uskotella itselleen, että kaikki järjestyy. Ei järjesty,ellei kissaa nosteta pöydälle, valitettavasti.
      Olen tunnut siihen tulokseen, että olen selviän terveenä pessimistinä paremmin, kuin yltiöoptimistina. Haluan tietää tasan tarkaan missä mennään. Joskus on hetkiä, joilloin iloa elämään pitää oikein kaivaa, mutta kyllä se sieltä aina löytyy. Ja uskon, että löytyy tulevaisuudessakin.
      En tiedä vapauttaako anteeksianto energiaa, mutte se vapauttaa jos pääsee eroon katkeruudesta jotakin kohtaan. Ihan kaikkea ei tosiaankaan voi antaa anteeksi.
      Eteenpäin, sanoi mummu lumipyryssä.

      Poista
  12. Totta.
    Itse olen ennemminkin juuri pessimisti/realisti. Ehdottomasti.Optimismiakin tarvitaan synkista koloista ulospaasyyn, mutta muutoin tuo ainainen ruusunpunaisten lasien lapi katsominen tekee ihmisen hulluksi. Ei niin voi elaa, ei myoskaan toisessa aaripaassa. Kumpikaan aaripaa ei vastaa todellisuutta. Kultainen keskitie tassakin. Itse kuitenkin kallistun enemman pessimismin puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo terve pessimismi on mielestäni hyvin kuvaava sanonta. Jos elämää katsoo liian ruusunpunaisten lasien läpi, voi asiat mennä todella pahasti pieleen. Liian moni Irlannissa "hautaa päänsä hiekkaan", eikä halua tajuta omaa tilannettaan. Ihan eri juttu sitten onkin voiko mitään tehdä oman tilanteensa parantamiseksi. Parmepi tietää missä mennään.

      Poista
  13. Mielenkiintoinen artikkeli. Tarvitseeko sitä kuitenkaan laittaa niin joko tai- akselille. Itseäni pidän realistina. En elättele utopistisia unelmia, vaan kuljen vakaasti jalat maassa ja haaveilen oman kokoisisia asioita. Silti ehdottomasti ajatellen asiat paremmin päin. Minulla on mies, joka muistuttaa, että "asioilla on taipumus järjestyä." Olen huomannut vuosien myötä, että se pitää paikkansa. Ennemmin tai myöhemmin. Alamäen jälkeen tulee ylämäki. Turha jäädä maahan makaamaan vaan parempi porskuttaa pahojen päivien läpi sukkelasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta terve pessimisti voi katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen, mutta hänen täytyy teitää missä mennään ja mitkä on unelmien puitteet. On tervellisempää haaveilla vaikka mukavasta illallisesta ystävän kanssa, kuin maailmanympärysmatkasta, jos pankkitili ei anna jälkimäiseen periksi ihan heti.
      Tuntuu jotekin turvalliselta, jos joku paljon elämää nähnyt ja kokenut sanoo, että asioilla on taipumus järjestyä. Jos sen taas sanoo joku puolihuolimattomasti, jotain sanoakseen, ei se paljoa lohduta.
      Huh! Nyt on pää tyhjä.

      Poista
  14. Minusta tuo artikkeli oli aika yksisilmäinen ja pinnallinen. Artikkeli sekotti tosiasioiden tajuamisen onnellisuuteen ja positiivisuuteen.

    Itse olen sitä mieltä, että lähestulkoon kaiki ihmiset ovat pohjimmiltaan laiskoja ja itsekkäitä vastuunpakoilijoita, mutta silti uskon, että kaikki pystyvät ylittämään itsensä jos vain yrittävät. Uskon myös, ettei suurin osa halua yrittää, koska yrittämättäkin pärjää varsin hyvin.

    Minäkin olin tyhjän marisija kunnes asuin jonkin aikaa Tansaniassa. Näin siellä miten ihmiset elävät onnellisina ja hyväntuulisina äärimmäisessä köyhyydessä vaikka esim. perheenjäsenet kuolevat malariaan kun kenelläkään ei ole rahaa maksaa muutaman euron hintaista lääkitystä. Ei siellä ole lapsilla Bratzejä tai Nintendoja, omaa huonetta tai edes sähköä, mutta silti ovat iloisia.

    Ja tuota ei saa ainakaan täällä Suomessa sanoa ääneen, koska ihmisillä pitää olla oikeus surra sitä ettei ole varaa merkkivaatteisiin, jokavuotisiin Thaimaanmatkoihin tai city-maasturiin. Koska oikeasta köyhyydestä muistuttaminen ei mukamas ole empaattista. Tyhjänruikuttajien ei kuitenkaan vaadita kokevan minkäänlaista empatiaa nälkäänäkevä kohtaan, paitsi kerran vuodessa kun hän laittaa keräyslippaaseen pari euroa. Tällä teolla hän on jo pelastanut maailman, ja voi huoletta palata ruikuttamaan taas tyhjää.

    Onnellisuus ja hyväntuulisuus tulee itsestä, ei ympäristöstä tai muista ihmisistä, ihan itsestä sisältä, ja siihen voi vaikuttaa itse omilla ajatuksillaan. On jokaisen oma valinta, viettääkö elämänsä vihaisena vai hyväntuulisena, koska vastoinkäymisiä on ihan jokaisella. Ja omat vastoinkäymiset tuntuvat aina suuremmilta kuin kenenkään muun, joten ei kannata mitata sitä, kuinka pahalta sillä hetkellä tuntuu. Ja yleensä kaikkien pahin olo johtuu siitä, ettei ole syönyt tai nukkunut riittävästi, ja sen hetkisten vastoinkäymisten toivottomuus on paisunut suhteettoman suuren tuntuiseksi.

    Itse valitsen onnellisuuden ja hyväntuulisuuden ja hyvien asioiden näkemisen. Olenko sitten optimisti vai pessimisti?

    Minusta tyhjänruikuttajat ovat niitä, jotka näkevät maailman parempana kuin se onkaan, muuten he eivät ruikuttaisi turhuuksista, vaan tappaisivat itsensä samantien tajutessaan ettei maailman hirveyksiä voi korjata eikä niistä kaikista millään ehdi valittamaan vaikka sille omistaisi elämänsä jokaisen sekunnin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten onglemat ovat niin erillaisia ja erillä tasolla. Kuuntelin jokin aika sitten erään naisen "onglemia": rahaa ei ollut enää yhtä paljon kuin ennen ja kaikesta piti pihistää. Vähän aikaisemmin hän oli kertonut minulle käyneensä juuri kampaajalla (kaupungin kallein), laittaaneensa raudat (todella arvokasta täällä, nyt puhutaan tuhansista) ja menevänsä illalla konsertiin. En oikein osannut olla sympaattinen. Omasta mielestään hänellä oli SUURI ongelma.

      Poista
  15. Mulle tuo artikkeli jäi vähän epäselväksi...

    Monet esimerkit ovat kovin vajavaisia.
    "Toiset ihmiset saavat jo syntyessään paremmat lähtöasetelmat elämään. Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta kaikilla niitä vain ei ole..."
    Mutta, mutta kun jo samassa varakkaassa perheessä voi asustaa se pessimisti ja optimisti. Voi olla tuhlaileva-säästeliäs, onneton-onnellinen, masentunut-tyytyväinen jne. Asiat eivät aina mene niin musta-valkoisesti. Eikä se raha ole itseellisarvo sittenkään.

    Toisaalta mielestäni elämässä voi olla molempia kausia tai ne voivat vaihdella ihan päivittäin. Joskus on sellainen olo "että eihän tästä tule mitään..." mutta se menee ohi melko nopeasti kun ei siihen olotilaan ei jää pitkäksi aikaa. Muuten se lamauttaa. Ja elämässä on liian paljon hyviä asioita. Elämä on sittenkin kaunis lahja ja ihme.

    "Pessimismi on hyvä asenne vastoinkäymisissä, koska pessimisti on tiennyt vastoinkäymisten olevan odotettavissa. Hän kohtaa kriisit rauhallisemmin kuin optimisti. Hän kestää puolison nalkuttamisen, koliikkivauvan tuoman väsymyksen ja työpaikan menetyksen muita paremmin."
    Eikös tuohon sopisi paremmin realisti. Eikös juuri se pessimisti jämähdä paikalleen eikä halua miettiä vaihtoehtoja ongelman ratkaisuun.

    Kirjoittaja myös sanoo "elämä on epäreilua..." heh, tuosta tulee omat tunnontuskat alkuaikoina kun katselin tätä elämää tältä puolen meren. Usein itkeskelin ja sanoin miehelle että kun nyt tämä ja tämä ei ole niin kuin Suomessa. Hän siihen... life is not fair. Ymmärrä hyvä tyttö se. Et voi kaikkeen vaikuttaa. Let it be!
    No-joo... näistä asioista voi olla monta mieltä.

    Tuo viimeinen anonyymin kommentti kyllä vie voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pienessä päässäni tuli siihen tuloseen, että terve pessimismi on realismia. Jännä huomata miten erillä tavalla lukijat tämän artikkelin kokivat.
      Itseäni helpottaa, kun tietää missä mennään, eikä odottele liian suuria. Kaikki muu onkin mukavaa plussaa.

      Terveisiä sinne ison meren taakse teille kaikille!

      Poista
  16. Mua on ainakin nimenomaan positiivisuus auttanut elämän vaikeissa jutuissa eteenpäin. Enkä usko että oisin näitä ihania seikkailuja ympäri maailman tehnyt, jos pessimistisesti suhtautuusin masilman menoon. Ja vaikka välillä menee päin persettä niin ei mulla onneksi (ainakaan omasta mielestä) ole mitään valitettavaa. Aina voisi olla asiat vieläkin huonommin...

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!