tiistai 17. tammikuuta 2012

Sisustamisesta

Nousukaudella iski irlantilaisiin sisustusvimma. Televisiossa pyöri useita eri sisustusohjelmia, ja lehdet pursusivat toinen toistaan upeampia (ja tietysti kalliimpia) ideoita.Kun uusi kallis talo ostettiin, sisustettiin se heti. Lainaa otettiin sen verran enemmän (ja sitähän sai), että koti saatiin nopeasti valmiiksi. Jaksoin ja jaksan edelleen ihmetellä esim sitä, kuinka paljon verhoihin täällä pistettiin rahaa. Nyt puhutaan tuhansista ja taas tuhansista Euroista. Niitä ei suinkaan ostettu valmiina, vaan ne teetettiin ompelijalla. Upeita, mutta uskomattoman hintaisia.

Mitään vanhaa tai käytettyä ei uusiin koteihin huolittu. Roskalavoilta tai kirpputoreilta ei käyty etsimässä aarteita. Siellähän oli vain roskaa.  Sukulaisen hyväkuntoinen sohva ei päätynyt vahingossakaan olohuoneeseen. Eihän sellaista nyt voisi edes toiselle ehdottaa. Uuteen keittöön astuessa ei ihailtu itse keittiötä, vaan sen valmistajaa.  Kaikki itsetehty tai kunnostettu oli täydessä pannassa. Silloinhan saattoi joku ajatella, että on rahasta pulaa. Irlannissa ei oltu köyhiä eikä kipeitä!

Meillä tehtiin kaikki paikallisten mielestä väärin: ostettiin huonokuntoinen talo. Olimme kuulemma täysin hulluja: kuka nyt vanhaa, kun uusia nousee kuin sieniä sateella. Lisää lainaa vaan ja upouusi talo. Mies löysi keittön edullisesti Englannista, eikä merkkiä kannata kenellekkään kehua.  Rahaa kyllä saimme menemään. Remontti nieli, ja aina oli edessä yllätyksiä. Uudet huonekalut jouduimme ostamaan, koska emme tuoneen vanhoja Englannista. Vanhan kuluneen sohvan ja hyvin palvelleen sängyn kuljetus olisi tullut maksamaan liikaa. Ikean punaiset nojatuolit  ja yksi levitettävä sänky tuotiin mukana. Ne muuten ovat edelleen käytössä.
Remontti edistyi irlantilaiseen tapaan, hiitasti ja kärsivällisyyttä koetellen. En ymmärtänyt remontoinista yhtään mitään, mutta onneksi mies ymmärsi. "Mukamas jotain ymmärtävänä" marssin työpäivän päätteksi työmaalle, jossa aina oli odottamassa joku ongelma. Muurari syytti putkimistä, putkimies sätti sähkömiestä (joka kyllä olikin täysi cowboy), ja entäs sitten se kirvesmies?


Sitten ne loputtomat valinnat: minkälaiset lavuaarit, laatat, lattiat... Siihen emme koskaan sortuneet, että laatat olisi pitänyt ostaa sieltä kalleimmasta kaupasta, tai lavuaariksi kepuutetaan vain tietyn merkkinen lauvuaari. Vessanpönttö on loppupeleissä pönttö, jossa asiat toimitetaan, eikä mikään taideteos, jota ihaillaan.
Tiedän yleensä aika nopeasti mistä pidän tai en pidä. En kestä sellaista suotamista ja huopaamista. Enkä sitä, että asiasta keskustellaan sadan ihmisen kanssa ja kierretään 20 liikettä. Ketä ihan oikeasti jaksaa kiinostaa minun keittöni lattianlaattojen väri? Ei ketään. Yllätykseseni olimme miehen kanssa aikalailla samoilla linjoilla, ja koska aika oli rajallisesti teimme päätökset nopeasti. 

Äiti ompeli verhot jokaiseen huoneeseen. Ihan vain normaalit yksinkertaiset ikkunaverhot. Ei mitään vuorellisia tai monimukaisia luomuksia. Verhot valmistuivat ennen remonttia, koska äiti oli juuri täällä silloin käymässä.  Huonekalut valittiin siis verhoihin sopiviksi. Kuka sanoo, että asiat pitää tehdä tietyn kaavan mukaan? Seuraavat verhot sitten huonekaluihin...


Takkaa en olisi halunnut, en sitten millään. Onneksi mies piti päänsä, ja meillä on nyt toimiva takka. Ei kutenkaan sellainen moderni, joka tilasimme, vaan aika perinteinen, normaalia pienempi eikä oikein muuhun sisustuksen sopiva. Tilaamaamme emme lopulta saaneet. Päädyimme aivan toisenlaiseen takkaan, joka ei mielestäni sopinut ollenkaan olohuoneeseen. Oli pakko löytää jotain ja nopeasti. Nyt takka on ehdoton suosikkini koko talossa, enkä luopuisi siitä millään.

Kärsin Englannissa yli kymmenen vuotta säilytys- ja varastotilojen puuteesta. Mies oli sitä meiltä, että makuuhuoneeseen ei tarvita isoa yhden seinän levyistä kaapistoa. Nyt oli minun vuoro pitää pääni ja sain kaappini. Kun muutamai vuosi sitten teimme taloon laajennuksen, kysyivät kaikki , että siirrymmekö me uuteen huoneeseen. No, ei tietenkään, koska en voi millään luopua kaapeistani.


Jokainen koti on erillainen. Minulle on tärkeää, että koti ei ole mikään museo vaan siellä saa elää. Sohvalla saa istua tai löhötä. Olohuone on oleskelua varten, ruokailutila syömistä varten jne. En ole koskaan ymmärtänyt irlantilaista tapaa sisustaa upea olohuone (good room), jota käytetään vain erikoistapauksissa. Ihmettelen myös kaukana keittöstä sijaitsevaa ruokailuhuonetta, jossa syödään korkeintaan jouluna. Irlantilainen normitalo on pilkottu useiksi pieniksi huoneiksi, joiden tarkoitusta on välillä vähän vaikea ymmärtää.


Maku ja mieltymykset muuttuvat. Jos nyt alkaisin remontoimaan tai sisustamaan voisi tulos olla erillainen. Kaikenlainen kierrättäminen kiinnostaa. Minut saattaisi löytää roskalavalta penkomassa, huutokaupassa huutamassa ja kirpputorilla kiertelemässä. Miehen vanhassa kodissakin lahoaa muutamia aarteita. Ne voisin pelastaa, tai ehkä en kuitenkaan. Sehän tästä vielä puuttuisi, että saisin suvun kimppuuni ja jäisin kiinni varastamisesta.

Olisi kiva oppia kunnostamaan huonekaluja. Ihailen entistä enemän ihmisiä jotka ovat taitavia käsistään. Kaupasta maton ostaminen on helppoa, mutta että osaa laittaa kangaspuihin loimet ja kutoa, se on taito. Kotimme aarteita ovatkin kauniit käsityöt, joita olen saanut lahjaksi. 


Minun kotini on minun kotini. Ei ehkä mikään arkkitehdin tai sisustussuunnittelijan ihanne, eikä viimeisen päälle "styylattu". Uskon, että koti kertoo paljon asukkaistaan. Minusta uuden oven avaaminen on aina vähän jännittävää. Mielessä on tietynlainen käsitysi siitä miltä asunto näyttää. Joskus sitä järkyttyy. Englantilainen naapurini ei voinut avata etuovea, koska eteinen oli niin täynä kaikenlaista romua. Perhe kulki sisälle takaovesta. Upen, arvokaan talon ikkunat oli aina peitetty raskailla, myrkynvihreillä verhoilla. Minua ahdisti. Ja sitten sitä joskus yllättyy: yhdessä huonessa asuva mies (kimppakämppä Lontoossa) oli tehnyt huoneesta tosi kodikkaan ja viihtyisä, ja vielä vähillä rahalla. Olin positiivisesti yllättynyt! 


Toiset analysoivat ihmistä käsialasta. Minä uskon, että koti kertoo paljon. Se sijaitseeko asunto kallilla vai halvalla alueella (Lontoossa tämä oli niin tärkeää), paljonko rahaa on käytetty sisustamiseen jne on täysin samantekevää. Suurella rahalla ja liudalla apumiehiä voi saada aikaan kolkon ja kylmän lopputuloksen. Mielikuvitustaan ja roskalavoja käyttäen taas uskomattoman upean ja persoonallisen kodin, jossa kaikki viihtyvät. Home sweet home!







23 kommenttia:

  1. Oon osasta samaa mieltä, osasta eri mieltä. Sisustuksessa nääs :). Irlannista en osaa sanoa muuta ku mitä teiltä irkkulassa asuvilta suomalaisilta olen saanut lukea.

    Mä tykkäisin ja osata entisöidä, voisin haluta jopa ammatin siitä. Haluaisin myös sen kartanon, jossa olisi uutta ja vanhaa (ei nyt välttämättä meidän vanhaa...) sekaisin.
    Sisustaminen meillä monella on sitä, että tavaraa ostetaan joko a) halavalla ja tyydytään ainakin osittain siihen mitä saadaan tai b) kerätään vuosien mittaan tavaroita ja se näkyy sisustuksessa. Oon kokeillut molempia, enkä puhuis niinkään omalla kohdallani sisustamisesta. Täällä nytkin räpellän parhaani mukaan niin vähällä rahalla, kun mitä meidän tarpeet kuitenkin vaativat.

    Sen oon kuitenkin oppinut, että toisen tyyli on toisen kauhistus ja toistepäin.
    En myöskään niele kuvia blogeissa, koska itekin osaan siivota ;-). Meillä näkyy elämä täällä, vaikka sohva olisikin ojennuksessa ja kuvat voivat vaikuttaa kylmiltä. Kun perhe on kotona, matot ovat vinossa ja pöydälle kerääntyy tavaraa. Elämä on muuta kuin sisustus, meillä ainakin. Elämää voi olla, vaikka jonkun silmissä kuva näyttäisi kliiniseltä.

    Perhe on kuitenkin se, joka tuo viime silauksen sisustukseenkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen lauseesi on kyllä totta. Sitäkin tietysti pitää miettiä, että mitä on sisustaminen. Loppujen lopuksi ihminenhän tarvitsee hyvin vähän esim. huonekaluja. Pointtini, jos tässä nyt mitään pointtia edes oli kunhan vain kirjoittelin, oli kai se, että vähälläkin ja pienellä rahalla voi tehdä itselleen viihtyisän kodin. Se mikä on minulle viihtyisä, voi olla sinusta ihan hirvä, kuten sanoit. Koti on koti, ja toisille tuoli on tuoli, näyttipä se miltä tahansa.
      Itse pidän sisustamisesta, tiettyyn rajaan asti.

      Poista
    2. Mä tykkäsin sun postauksesta. Tykkään aiheista, jotka herättävät mietintää ja keskustelua. Sisustamisessa kuvittelin ite olevani kamalan suoralinjainen, kunnes tajusin, että tykkään monesta eri asiasta.

      Oon samaa mieltä, että pienellä rahalla saa paljon aikaan. Mut jos mulla olis paljon rahaa, käyttäsin sitä sisutukseenkin luultavimmin vähän enemmän ja ostasin oikeata laatua.

      Se mitä halusin kritisoida noin yleisesti (en sua), oli että sisustamisen arvostelussa kannattaa käyttää hillittimiä, koska tämä nyt ainakin on aihe, jossa ei oikeasti tarvitsisi ketään loukata. Jollekin se kliininen koti on just paras koti. Jollekin kaaoksessa eläminen taas onnea. Toiset eivät kiinnostu siitä, millanen pöytä on, kunhan joku toimittaa pöydän virkaa.

      Itteeni turhauttaa kun en voi sisustaa kuten oikeesti haluaisin ja mikä makuni on. Vaatis jo sen toisenlaisen kodin.
      Lisäks mun makuni vaihtelee päivittäin ;-)

      Jatkan aiheesta omassa blogissani, kun laitan kuvia muutamasta uudistetusta jutusta. Sattu hyvään saumaan tämä sun postaus :D

      Poista
    3. Kävinkin jo kurkaamassa uusia värejä kodissasi. Kommentinkin kirjoitan kunhan ehdin. Keittiön jakkaroista tykkäsin kovasti!

      Poista
  2. Olen monessa asiassa samaa mielta.
    Mutta en koskaan ole pitanyt yleistamisesta. Minusta ei ole siis myoskaan oikein yleistaen sanoa, etta kaikki irlantilaiset sisustaisivat tietyn kaavan mukaan, kuin myoskaan eivat suomalaiset tai englantilaiset.
    Olen nahnyt Irlannissa monenlaisia koteja, samoin Suomessa ja Englannissa(Lontoossa).

    Ps.mina taas pidan kaksinkertaisista, valkoisella taustakankaalla vahvistetuista verhoista. Talvella ne pitavat lammon hyvin sisalla ja kesaoisin saa hyvin pimennettya huoneen. Ei naissa kivitaloissa ilman selviaisikaan.
    Ja meilta loytyy paljonkin vanhaa, '2nd hand' tavaraa ja mieheni on irlantilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suinkaan tarkoita, että kaikki irlantilaiset kodit ovat samanlaisia. Tässä vähän karrikoiden kerroin niistä buumin aikana ostettuista ja sisustetuista taloista. Silloin monella hintalappu oli se tärkein, ja mopo karkasi käsistä. Ei tietysti kaikilta, mutta monelle niin kävi. En ollenkaan väitä pyöriväni "hienoissa" piireissä, mutta ei näiltä "meidän keittiö maksoi niin ja niin paljon" keskusteluilta ole voinut välttyä. Eikä silloin kehuttu sillä, että oli löydetty edullinen ja hyvä keittiö. Verhot mainitsin siksi, että erääseen uuteen taloon asuessani, suurin piirtein jo ovella minulle kerrottiin, paljonko verhoihin meni rahaa. En kysynyt, enkä tosiaankaan halunnut tietää.

      Poista
    2. Tama on totta. Siis tuo ainainen kehuskelu. Ja tedan toki monia(irlantilaisia), jotka eivat IKINA(!)ostaisi halpaa tai kaytettya. Ja jos ostaisivatkin/saisivatkin jostain, niin eivat varmasti sita koskaan kenellekkaan julkisesti mainosta.
      Itse hypin aina riemusta ja kerron kaikille, jos teen edullisen loydon-ja saan kieltamatta vahan oudoksuvia katseita. No, onneksi mieheni on samanlainen kuin mina, muutoin emme varmaan yhdessa olisikaan.:)

      Poista
    3. Kehuskelu ja vähän itseään parempana pitäminen ovat tämän maan huonoja puolia. En siihen totu, enkä osaa itse kehuskella. Voin kai sanoa, että onneksi en osaa.
      Onneksi joukosta löytyy sitten niitä, joiden ei tarvitse kehuskella.

      Voin vain kuvitella nuo oudoksuvat katseet...että joku ihan myöntää maksaneensa jostain vähän ja on siitä onnellinen. Nykyisin vaatteiden kierrätykseen on taas herätty. Meiltä kaikki menee Juniorin kavereiden pikkuvelijille. Asiasta ei tehdä mitään suura showta, mutta hyvin vaatteet kelpaavat. Minäkin otan mielelläni vastaan! Ehkä vuosien kuluessa ystäviä on tullut niistä, jolla on samanlaiset ajatukset.

      Poista
  3. Juu, kyllä koti pitää olla asumista ja elämistä varten. Lehdissä usein näkee näitä huippumoderneja sisustuksia, joita ei voi kuin haavi auki ihmetellä, että kuinka tuonne lapset ja lemmikkieläimet oikein mahtavat sopia kun sohvat ja matot ovat vitivalkoisia ja joka paikka kiiltää uutuuttaan... Olen lohduttautunut sillä, että ei ne mitään oikeita asuntoja olekaan, vaan jotain esittelykoteja, jotka on mainostarkoituksessa sisustettu.

    Meillä ei muuten ole takkaa ja se on kyllä mua kaivellut koko sen ajan kun tässä on oltu, eli n. 17 vuotta... Mulla on joku sisäsyntyinen kaipuu tuijotella tuleen ja tuohostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tulikin mieleeni, että pitää kirjoittaa postaus yhdestä sisustuslehdestä, jonka selasin. Yksikään asunnoista ei ollut asumuskelpoinen...siis minusta. Ei kai museossa tai leikkausalissa elää? Toiset kai voi.
      Ei varmasti tule yllätyksenä, että meillä ei ole valkoisia sohvia!

      Uuteen taloon ehdottomasti takka. Pidä pääsi!

      Poista
  4. Mua ihmetyttää sisustusblogit, joissa on pelkästään valkoisia kiiltäviä kalusteita tai ne on muuten ihan steriilejä, ihan kuin siellä ei asuttaisi lainkaan. Meillä on aina jossa joku kirja tai lehti ja kengät tai karkkipaperi tai jo vähän kuihtunut kukka ja pölyä ja vaikka mitä, mutta meillä _asutaankin_.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa justiin Eijalle tästä jo kirjoitinkin. Tietysti kuvausta varten villasukat, appelsiinin kuoret ja viikon vanha lehtipino on pistetty vaikka uuniin piiloon!
      Oisihan se ihan kamalaa, jos pitäisi koko ajan varoa ja pelätä, että nyt tahraan valoisen mattoni tai sohvani.
      Mulle tulee mieleen näistä sterilleistä asunnoista leikkaussali, jossa jokainen instrumentti on puhdas ja oikealla paikalla.

      Poista
  5. Olipa kiva postaus, Turkissa on myös tapana etta yhta huonetta pidetaan aina valmiina vieraita varten, muuten se on monilla kayttamatön. Nain ei tietankaan ole kaikilla mutta monilla. Varakkaiden kodit ovat monesti hengettömia ja niissa ei nay asujien persoonaa sitten yhtaan, mielenkiintoisempia ovat ns. vanhaan tyyliin omilla kaden taidoilla ja vanhoilla 'romuilla' sisustetut kodit. En haaveile kartanosta tai edes omasta talosta, minulle asioiden pitaa olla helppoa ja toimivaa ilman turhaa vaivaa. Minakin pidan omasta kodistani, se on juuri asujiensa naköinen ja oloinen, siksi me varmaan ollaankin tallaisia kotihiiria nykyaan :)

    VastaaPoista
  6. Hei Petra! Tervetuloa seuraamaan. Olen tainnut sinuun törmätä Karoliinan blogissa, vai? Olisikohan se niin, että jos asunto sisustetaan vain ja ainoastaan rahalla, niin sieltä jää jotain olennaista pois. Ei kai viimeisen päälle tyylikkääseen asuntoon sovi ei-niin-hieno taulu, jonka joku serkku joskus maalasi. Sillä ei välttämättä ole mitään rahallista arvoa, mutta tunnearvoa senkin edestä.
    Voi, kun olisit nähnyt meidän olkarin joululomalla. Kummankin pojat kaverit siellä pelasivat XBoxila ja olivat kuin kotonaan. Yksi makasi sohvalla, toinen lattialla jne. Ja siksihän se olohuone on meillä, että siellä ollaan. VAikka välillä kyllä potkaisin koko poikalauman ulos, kun en päässyt itse tvtä katsomaan lainkaan,

    VastaaPoista
  7. Kirppikseltä löydän hienoja verhoja melkein ilmatteks on varaa vaihtaa usein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä katsastaa tilanne. En ole vielä kertaakaan vaihtanut verhoja. Pidetään ne loppuun ja sitten. Tykkään niin niiden väreistä!

      Poista
  8. Mielestäni parasta sisustamista on kun asukkaat viihtyvät kodissaan ja koti tykkää asukkaistaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri. Kerroin tuosta talosta Englannissa. Minun teki pahaa, koska talo oli niin ylväs ja upea. Verhot oli aina kiinni. Tuli mieleen, että talo oli varmasti jotenkin surullinen ja ehkä sen asukkaat myös. Talolla oli varmasti raskasta sen romukansan alla.

      Poista
  9. Tää oli kiva ja mielenkiintoinen postaus! Ihmettelinkin käydessäni siellä Pohjois-Irlannissa tuota huoneiden määrää ja kokoa. Erään tuttavan talossa oli esim. kolme olohuonetta, joista kahta ei käytetä juuri ollenkaan, ovat kuulema "erikoistilaisuuksia" varten (??) ja sisustettu arvokkailla huonekaluilla. Istuimme sitten siinä pienimmässä olkkarissa, mukava oli kyllä sekin ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakerrassa saattaa siis olla huonetta huoneen perään ja sitten kaikki ahtautuu siihen pienimään ja ikävimpään. Meillä oli yhdessä vaiheessa naapurit, jotka olivat kantaneet television keittöön. Iso perhe vietti kaikki illat pienessä keittössä, vaikka vieressä oli tilava ja kauniisti sisustettu olohuone varten. Sääli, menee kalliit huonekalut ihan hukkaan.

      Me puretiin keittiön ja ruokahuoneen välinen seinä ja heti tuli lisää valoa ja tilavuutta. Sitä ratkaisua ovat monet ihailleet. Nyt on kunnon kokoinen keittö ja ei mitään erillistä ruokahuonetta. Viimeksi pari viikko sitten joku sanoi, että onpa teille ei-irlantilainen tilankäyttö!

      Mulla meni vuosia ennen kuin tajusin, että anoppilassakin oli tälläinen "edustushuone". Sitä ovea ei koskaan avattu, eikä siellä koskaan kukaan käynyt. Kerran uteliaisuuttani salaa avasin oven ja olin yllättynyt. Iso, tilava olohuone!

      Poista
    2. Juu tuo on oikea sana, edustushuone! Minä en uskaltanut edes astua sisälle sen talon hienoon edustushuoneeseen etteivät vaan ne kalliit mööpelit ja matot mene pilalle ;-D Hassu käytäntö. Hollannissa useissa (varsinkin moderneissa) taloissa on suuri, pitkulainen läpi talon ulottuva olohuone joten täällä ollaan totuttu avarampaan tilaan.

      Poista
  10. Hyvin postattu! Kyllähän se koti kertoo asukkaista paljon, halusimme sitä tai emme. Minusta pääasia on että itse viihdyn omassa kodissa. Miekin lueskelin netistä alussa sisustusblogeja kun muutin tähänn asuntoon, mutta mielestäni ne toistavat kaikki samaa. Tämä analyysi tehty mutu-menetelmällä, joten se ei kestä tieteellistä tarkastelua. :) Eräänä vuonna kävin asuntomessuilla ja siellä ei ollut yhtään asuntoa, johon olisin voinut laittaa sellaisen kirjahyllyn mikä minulla on - tai sitä kirjamäärää. Ei ehjiä seiniä! Kenelle ne asunnot sitten oikein tehdään?

    Entisessä asunnossa oli kakluuni ja mökillä on takka, niitä kaipaan, mutta tähän asuntoon ei sellaista saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asunnossa pitää seinäkin olla, että saa talut ja hyllyt esille! Isoa seinätöntä tilaa on vaikea sisustaa ja tarvitaan paljon huonekaluja, että se ei näytä tyhjältä.En ole koskaan asuntomessuilla käynyt, vaikka viime kesänä ne olisivat olleet aika lähellä. Ei näitä näyttelytaloja taideta tehdä elämistä varten! Nimimerkillä Ei valkoisa sohvia meille.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!