lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua Teille Kaikille!

Täällä Irlannissa joulun tunnelmaan on vähän vaikeaa päästä näin aattona. Kaupat ovat auki, ja ihmiset tekevät vielä viimeisiä ostoksia. Ilmakin on leuto, eikä lumesta ja jäästä (onneksi) ole tietokaan.

Meillä kuitenkin juhlitaan jo tänään, eikä vain joulua vaan myös vanhemman pojan syntymäpäivää. 16 vuotta sitten sain parhaan mahdollisen joululahjan, ja nyt tuo "lahja" on jo vanhempiaan pitempi
nuorimies.

Vielä pari vuotta sitten otimme yhteen monta kertaa päivässä. Äidin hermot olivat kireällä ja tuntui, että olimme kaikista asioista erimieltä. Nykyisin tulemme toimeen ihan hyvin, mitä nyt välillä vähän muristaan puolin ja toisin. Syntymäpaivälahjoja on pari avattu, ja huomenna aamulla sitten avataan ne pukin piipusta tuomat lahjat.

Mummu keittää tuolla riisipuuroa, ja illalla syömme suomalaisen jouluaterian. Kinkku vaihtuu huomenna kalkkunaksi, ja tarkoitus olisi käydä aamulla messussa. Syntymäpäiväsankari on luvannut viedä mummun tänään kirkkoon. Näillä kahdella on aina ollut ihan omat juttunsa, ja mummu on edellen pojalle oikein extratärkeä.

Tälläisistä tunnelmista toivotan teille kaikille lukijoille oikein Hyvää Joulua!



10 kommenttia:

  1. Oikein hyvää joulua ja älkääkä tuhriko pöytäliinaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua Vihreälle Saarelle!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea sekä lämmintä joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Onnea päivänsankarille ja tunnelmallista joulua teille kaikille! Ihanan jäätöntä ja lumetonta! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää Joulua Vihreälle Saarelle. Täällä aaton hulinat on vaienneet ja alkaa se joulun rennompi osuus. Lasten jännitys on lakannut ja on aikaa olla ja nauttia. Rauhallista joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Joulujen joulua Irlantiin, Vihreätniityt, sinulle ja perheellesi.<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille mukavista ja jouluisista kommenteista.

    VastaaPoista
  8. Siis oonko mä pokkana toivottanut pelkästään Hyvää Joulua ... enkä ollenkaan onnitelut 16-vuotiasta ?! ... Onnittelut Sweet Sixteen'ille nyt jälkikäteen sitten ... :)

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!