perjantai 18. marraskuuta 2011

Monsuunisateet ja työharjoittelija

Hana on ollut Vihreällä Saarella auki jo lähes viikon. On tuullut, myrskynnyt ja ennen kaikkea satanut, päivästä toiseen, non-stop. Kuten jo tiedätte, sateenvarjoista ei täällä ole muuta kuin haittaa. Keskiviikkona muistin, miksi hiusten vääntäminen ja kääntäminen on sadepäivinä ihan turhaa. Minä nimittäin laitoin hiukseni oikein hienosti uudella harjakihartimella. Sitten juoksin autoon huppu päässä 20 m. Tämän pitkän matkan aikana tuuli riuhtaisi hupun päästäni, ja se oli sitten sillä selvä. Auton peilistä katsoin sateen ja tuulen tuivertamaa pehkoani ja päätin, että sadepäivinä ei peilin edessä kannata aikaa tuhlata. Enkä muuten ole tuhlannut.

Pojista vanhempi on ollut kaksi viikkoa työharjottelussa. Ensimmäisen viikon hän oli paikallisradiossa, ja tykkäsi kovasti. Hän sai seurata ihan alusta loppuun miten ohjelmia ja mainoksia tehdään. Todella mielenkiintoinen kokemus. Minäkin opin paljon uutta, ja kuuntelen radioa nykyisin ihan "eri" korvalla.

Tämä viikko on ollut sitten täysin erillainen, mutta juttua on "työ"päivistä riittänyt. Hän oli alakoulussa, ja yllätykseni piti pienistä lapsista ja lapset hänestä. Ystäväni on koululla opettajana, joten torstaina kävin häntä tervehtimässä koulupäivän jälkeen. Yksi tytöistä osoitti minua sormella ja sanoi äidilleen, että tuo on sen pojan äiti. Tämä äiti sitten tervehti minua ja sanoi, että tyttö ei muusta puhukkaan kuin uudesta työharjoittelijasta, joka on niiiiiiin ihana. Muutkin lapset roikkuivat hänen perässään ja huusivat hei, ja minä vain seurasin menoa suu auki. Siis meidän murkku, lasten suuri suosikki! Jo on aikoihin eletty.


Viime lauantaina oli näin kaunista.

9 kommenttia:

  1. Meilläkin on ollut "hana auki" koko viikon,mikä on todella harvinaista:)
    Aika kivasti on poikasi saanut faneja työharjoittelussa;D

    VastaaPoista
  2. Minulle sattuu usein niin, että turhaan laitan hiukseni. Ei tarvitse kuin vähän kosteaa olla taikka tuulta, niin hiukset ovat sen näköiset kuin ei olisi niihin koskettukaan pesun jälkeen.
    Voi kun on mukava tunne äidillä, että pojasta pidetään. Kivaa!

    VastaaPoista
  3. Taitaa poikasi olla oikea sydäntenmurskaaja ;-D

    VastaaPoista
  4. Mies kävi eilen vanhempain tapaamisissa koululla. Me kutsumme niitä "lastemme ylistyksen hetkiksi". Kotona sitä näkee "koko totuuden", mutta kyllä se on balsamia kuulla, että kodin ulkopuolella osaavat käyttäytyä ja ottaa hyvät puolensa käyttöön. Muista siis antaa runsaasti kehuvaa palautetta pojallesikin hänen hurmurin taidoistaan. Tekee hyvää lapsille ja vanhemmillekin kuulla kiitosta. Etenkin kun täällä kotioloissa joutuu myös viljelemään sitä toisenkinlaista palautetta....

    Täällä hanat on kiinni, mutta ympäristö tasaisen harmaa. En valita. Mieluummin näin, kun väsyttävä kuumuus.

    VastaaPoista
  5. Meillä pakkasta, maa ja puut kuurassa ja mitä kaunein alkutalven päivä - ilman lunta tosin! Ei taida teidän hanoissa olla säätömahdollisuuksia?

    Miltä tuntuu olla idolin äiti? ;-)

    VastaaPoista
  6. Yaelian: Teillä taitaa hanan aukeaminen olla välillä kovinkin suotavaa ja odotettua. Eilen oli kuiva päivä, vaihteeksi. Nyt näytää taas satavan. Huokaisu!
    Näistä faneista oli osa tosi pieniä, mutta sitäkin suloisempia.

    Sira: Meillä taitaa olla molemmilla tyypilliset ohut suomalaiset hiukset!
    Hyvältä tuntuu, että osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella. Kotona sitten aina välillä on vähän niin ja näin!

    Riitta: Näin tässä on tainnut käydä!!!

    Mine: Just noin. Meillä onneksi menee jo paljon paremmin kotonakin. Kaksi ensimmäistä vuotta yläkoulussa koetteli kotiväen hermoja (koulussa tietysti oli kuin enkeli). Pitää vielä muistaa kehua! Mukava saada hyvää palautetta.

    Teillä taitaa kesäisin olla hana vähän turhankin tiukasti kiinni.

    Hannele: Nämä ovat niitä arvokkaita hetikä, jota muistellen jaksaa taas pitkään.... ja ne riidatkin!

    Helena: Irannin hana, kun on auki, niin se on auki ja pitkään. Jospas se nyt pysyisi kiinni pari päivää tai viikkoa tai jopa kuukautta.

    Idolin äiti on edelleen iloisesti ihmeissään. Haluatko nimmarin?

    VastaaPoista
  7. Hana auki ja tuulikone käyntiin! Täällä on tietkin kuin jokia vaan, autoilu on jännää. Tänä aamuna näyttää kuivalta, uskaltaisinko viedä pyykit langalle..?

    VastaaPoista
  8. Minna: Toivottavasti et vienyt pyykkejä ulos. Täällä on nimittäin satanut taas koko päivän. Syvä huokaus!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!