perjantai 9. syyskuuta 2011

Maatilat ja perintöriidat

Silloin kauan sitten, kun ensimmäisen kerran rantauduin Viheälle Saarelle ihastuin heti maan maaseutuun.  Dublin ei tehnyt minuun harmaudellaan minkäänlaista vaikutusta, mutta kaunis maaseutu teki.  Suorastaan rakastuin saaren loputtomiiin vihreisiin niittyihin, joilla lampaat ja lehmät tyytyväisinä söivät maukasta ruohoa. Taustalla häämötti maalaistalo, jos toinenkin. Kiireinen ja meluinen Lontoo tuntui olevan toisella puolella maapalloa. Idylistä, ja ai niin rauhallista.

Yli 20 vuoden jälkeen jaksan edelleen ihailla maaseudun vihreyttä. Tiistaina löysin nuo kuvan Mansikit ihan läheltä meidän asuntoaluetta. Olisin voinut katsella niiden rauhallista käyskenetelyä vaikka kuinka pitkään. Mikäs siinä on märehtiessä, kun ruokaa riittää eikä ole mihinkään kiire.
Sopuisasti nuo mustavalkeat maidontuottajat antoivat toisilleen tilaa. Kaikille riittää vettä ja ruohoa, mitäpä tuosta riitelemään...

Valitettavasti olen nähnyt, kuullut ja kokenut vuosien varrella myös idylisen maaseudun toisen puolen: katkeria taisteluita maasta, sukupolvesta toiseen jatkuneita riitoja ja lopulta hajalleen revittyjä perheitä. Omaisuudella voi keinotella, mutta ennen kaikkea sillä voi kiristää. Kieroituneita ihmissuhteista, pinnan alla kytevää vihaa, kostoa ja katkeroituneita tai petetyksi tulleita ihmisiä...

Irlanissa on maanomistusriitojen takia tapahtunut murhia, suljettu ”tiellä olevia” sisaruksia mielisairaaloihin tai luostareihin, väärennetty testamenttejä, mielistelty naimattomia ja lapsettomia sukulaisia, puitu riitoja loputtomasti käräjillä tai humalapäissään tapeltu pubissa. Asianajajille nämä perintöriidat ovat varsinaisia kultakaivoksia. Mitä sotkuisempi ja riitaisampi juttu sitä parempi. Veri ei todellakaan ole vettä sakeampaa, kun peltotilkuja jaetaa revitään.

Perinteisestihän maatila on automaattisesti siirtynyt perheen vanhimmalla pojalle, ja muut sisarukset ovat sitten hankkineet elantonsa jossain muualla. Työpaikan löytyminen köyhässä Irlannissa oli vaikeaa, ja siksipä ei ole olleenkaan harvinasita, että 16-vuotias poika lähti laivalla naapurisaarelle työnhakuun ja osa siskoista päätyi luostariin. Pitää muistaa, että perheet olivat ja ovat suuria.

Ajat ovat muuttuneet, mutta edelleenkin Irlannissa on mahdollista tehdä testamentti, jossa esim lapsista yhdelle annetaan suurin osa omaisuudesta. Muille sitten annetaa miltä testamenttin tekohetkellä on tuntunut. Jos välit esimerkisi yhden tyttären kanssa ovat erittäin huonot, voi hänet jättää ilman penniäkään. Tai sitten voi antaa yhdelle talon ja toiselle olohuoneen vanhan 40 vuotta soittamatta olleen, lahonneet pianon. Tai lahjoittaa rahaa kirkolle, ja jättää puolet lapsista ilman. Lähes kaikki on mahdollista. Se on kuitenkin varmaa, että jos kysymysessä on suuri perhe, maatila ja huonosti tehty testamentti on edessä vuosikausia kestävä selvittely, ja lähes poikkeuksessa rikkirevitty perhe.

Meillä historia ei tule toistamaan itseään. Olen jo nyt kertonut pojille, että kun minusta ja miehestäni aika jättää, keittiön haiseva tiskirättikin leikataan OIKEUDENMUKAISESTI  puoliksi! Vanhempi veli ei sorra pienempää, eikä pienempi tyhjennä vanhempiensa pankkitiliä (jos siellä nyt mitään edes on!) isonveljensä seläntakana. Ja jos minkäänlaista kieroilua ilmenee, jätän olemattoman omaisuuteni rakkaalle ja uskolliselle kissalleni Magsille.

Ja Mansikki vaan rauhallisena märehtii ruohoaan, eikä voisi vähempää välittää kenelle vihreä niitty kuuluu!


10 kommenttia:

  1. Se et Englannis saa vain miehet periä tiloja, onks se totta??

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen meillä nyt näkyvä Eurodekkari Vastavirtaan (Single-Handed) jossa on pääosassa Dublinista kotiseudulleen palannut ylikonstaapeli Driscoll. Just eilen tuli esille perintökähmintöjä. Mutta ne maisemat, oi kun pääsis sinne ensi vuonna!

    Mun viikonloppu menee osaksi työn merkeisssä; on vähän syyssesonkia :) Nauti viikonlopusta!

    VastaaPoista
  3. Hannele: Eiköhän tuo ole jo vanha laki?

    Helena: Lupaan, että maisemat ovat yhtä upeat ensi vuonnakin. Uitu on ja saunassa käyty. Nyt on valkkarin vuoro!

    VastaaPoista
  4. Perintoriidat on raakoja varmaan joka puolella maailmaa, kuuluu nakojaan ihmisluonteeseen. Mutta tuo kuulostaa kylla erityisen epareilulta, etta vain yksi lapsista saisi kaiken...

    Mutta hyva, etta teilla aihetta on kasitelyt ja kaikilla selvat savelet!

    VastaaPoista
  5. Minuakin on aina ihmetyttänyt se, että pelkän talonkin voi täällä testamentata vain yhden, sen lempilapsen omistukseen. Usein sen saa se sisaruksista joka jää sinkkuna asumaan ja hoitamaan vanhuksia.Jostain dokkarista kuulin että Irlannissa oli Euroopan suurin sinkkuväestö, johtuen juuri tuosta perintöasiasta. Maaton poika ei ollut naimakelpoinen, ja tytär jäi usein vanhempien hoitajaksi.

    En totisesti kadehdi maajussien perintösotia! Enkä sitä painetta, mikä pojille asetetaan tilan jatkajiksi. Tai äideille, jotta ylipäänsä saadaan poika maailmaan! Tuttavalleni tuli ensin neljä tyttöä ja vasta sitten poika.

    Perintöasioissa tulee ihmisen kurjin luonne esille! Sananpartta "where theres a will, theres a way" on hauskasti mukaeltu: "where theres a will, theres a relative"!

    VastaaPoista
  6. Hauska tuo Silhuetten sananparran väännös.
    Mun saksalaiselle kaverille kävi niin, että isä muutti jonkun pikkuasian takia suutuksissaan testamenttinsa ja kaikki meni kaverini veljelle, vaikka paria viikkoa aikaisemmin sen ei ollut pitänyt periä mitään. Huono tuuri, kun kuolinhetkellä siinä testamentissa lukikin pojan nimi. Tosin lakisääteisesti täällä lapset perii 25% siitä summasta, joka niille rintaperillisenä kuuluu, eli tässä tapauksessa ystäväni saa 25% siitä puolesta pesästä, kun oli kaksi lasta. Veli, joka ei koskaan pitänyt huolta vanhemmista, ei ole tietääkseenkään, että tässä oli jotain väärää ja nauttii rahoistaan.

    VastaaPoista
  7. Eryah: Ymmärrän sen, että jos on tilalla töitä tehnyt, että siitä reilusti palkitaan, mutta en sitä, että yksi yrittää omia kaiken.

    Perintöriidat ovat kuluttavia ja valitettavasti siirytvät myös seuraaville sukupolville. Ihmisten oikeiudentaju ja rehellisyys ovat kyllä hyvin häilyväistä...

    Silhouette: Maaseudullahan ihmisen arvostus menee (tai ainakin meni) hehtaarien mukaan. Täysin tolloa maajussia kunnioitetaan, koska on paljon maata, vaikka korvien välissä ei olisi mitään. Tollo varmasti sai vaimon, mutta kuten sanoit maaton jäi ilman, vaikka olisikin paljon fiksumpi. Naimattomia tyttäriä lähetetiin sitten luostariehin, pois edestä.

    Testamentillä ja sen uudelleen kirjoittamisella on hyvä kiristää. Ihmisten todellinen luonne paljastuu, kyllä sitten hyvin pian. Sitä ahneutta ja vihaa on vaikea ymmärtää.

    Koko perintöjuttu on täällä ihan sairas eikä saa aikaan muuta kuin katkeria sisaruksia ja rikkaita asianajajia.

    Valitettavasti olemme mekin saanneet myrkkyä maistaa. Toisalta minulle (inhorealistille) mikään ei tullut yllätyksenä.

    Tuo sananparren väännös on kyllä huippu.

    Allu: Irlantilaiset asianajanat pysyvät kiiriesinä, kun testamenttejä käännetään ja väännetään. Niitä myös laaditaan epämääräisesti. Vanha eno saattaa saada yllättäen siskon poikia kylään ,ja siinä menneitä muistellessa ja teetä juodessa, vanhus pistää nimen ruksin kohtaan ja se on sitten siinä. Näistä tarinoista voisi kirjoittaa monta katkeraa kirjaa.

    Näitä veljiä riittää joka maahan!

    VastaaPoista
  8. Nuo peritöriidat ovat surullisia... kyllä niistä kuulee täällä Suomessakin.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Vihreatniityt vielä täältä Suomenmaasta!
    Sellaista se on kun kateus ja ahneus tulevat kylään. Olen nähnyt perintöriitoja täällä koto-Suomessakin. Ikäviä asioita, varsinkin jos suhteet menevät poikki pitkiksi ajoiksi. On tapauksia missä ei olla enää hyvänpäivän tuttujakaan. Vihamielisyys jää päälle ikiajoiksi.

    VastaaPoista
  10. Irmastiina: Ihmiset ovat uskomattoman itsekkäitä. Oikeudentaju taitaa olla monelta hukassa.

    Lissu: Onhan se surullista, jos välit menevät lopullisesti poikki. Toisaalta jo toinen on ollut oikein ilkeä ja hakala, niin ei sellaisen ihmisen kanssa haluakkaan olla tekemisissä. Oikea luonne paljastuu, kun rahasta on kyse.

    Sain korttisi Suomesta. Kiitos siitä!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!