tiistai 6. syyskuuta 2011

Olen antanut periksi

Nimittäin kesän odotukselle. Sitä ei tänä vuonna tullut Vihreälle Saarelle. Minua on petetty. Takapihalla uurastin, että sillä olisi kiva istua ja grillata. Grillattu on tasan kaksi kertaa, ja Suomesta tulon jälkeen olen istunut takapihalla peräti kerran. Silloinkin kävin hakemassa sisältä villatakin, kun oli niin kylmä.

Ei auta muuta kuin siirtyä kukkasipuleiden istutukseen. Olipa taas kaupassa vara mistä valita. Eiköhän näillä pärjätä. Ostin myös tuon "härvelin", jolla sipulien maahanlaitto pitäisi sujua näppärästi.
Narsissit istutan maahan ja muut ruukkuihin.


Eilen illalla tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että pitäisiköhän laittaa lämmitys päälle. En anna vielä periksi. Koska iltaisin istumme olohuoneessa, saa takka hoitaa lämmistystehtävää kylminä iltoina.


Siksipä ostoslistalla oli myös pussillisen kivihiiltä ja turvebrikettejä. Alistuneena huokaan, että tulkoon se syksy. Olen valmis!

9 kommenttia:

  1. Voi blaaah! Onko siellà tosiaan ollut noin kehnot kelit...tosi harmi. Noh, onneksi on ihana takka joka làmmittàà ja tuo tunnelmaa :D

    VastaaPoista
  2. On tosiaan tainnut olla huono kesa teilla.Eika siina muukaan auta,kuin antaa sen syksyn tulla.
    Voisin taalta lennattaa puolet tasta meidan lampötilasta.Nyt saatiedotus lupaa vahenevia paivalampötiloja onneksi.

    VastaaPoista
  3. No voi kurjuus, voisin minäkin lähettää vähän lämpöä sinne päin. Sitä on riittänyt, vaikka heinäkuu olikin viilein 12 vuoteen. Täällä pitäisi kohta käydä myös pihan kimppuun, Riiviö on puutarhuroinut enemmän kuin tarpeeksi :P

    VastaaPoista
  4. Keskuslämmitys on taivaan lahja Irlannille! Jos vielä saisimme katettua koko maan, eiköhän täällä voisi alkaa elää.
    Meillä on sängyssä myös ns. sähköhuopa, joka on päällä usein kesälläkin.Pahinta on työpaikalla, jossa säästetään lämmityksessä, ei varmaan ole patterit päällä ennen Halloweenia.
    Ja seuraava irkku, joka naureskelee, enkö ole tottunut kylmyyteen kun tulen pohjoisesta, saa kohmeisesta nyrkistä!

    VastaaPoista
  5. Jep, ei auta muu kuin alistua, turvebriketit ovat olleet ostoslistalla jo monta viikkoa. Sentään pari kertaa päästiin grillaamaan ja istumaan pihalla mutta kyllä se siihen tämä länsirannikonkin kesä jäi. Ja Silhouette on aivan oikeassa, irkut tuntuu olevan sitä mieltä että suomalainen geeniperimä sisältää mutaation, joka tekee ihmisen kylmälle immuuniksi ”kun olet sieltä pohjoisesta kotoisin”. Prkl.

    VastaaPoista
  6. Nauti syysilloista, takasta ja kynttilöistä! On teillä totisesti kurjat kelit olleet. En taida kehdata sanoa, miten tänäänkin oli kaunis/lämmin päivä.

    VastaaPoista
  7. Ciacy: Pitääkin muistaa soittaa nokikolari, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Kateellinen olen teidän kesälle.

    Sateenkaari: Oletpa sinä huomaavainen. Pistä 15 astetta tulemaa.

    Elisabeth: Onneksi meillä on kiltti kissa, joka ei tuhoa puutarhaa. Tuo teidän Riiviö on kyllä varsinainen täystuho. Että jaksaakin siinä helteessä.

    Silhouette ja Minna: Mua ei tosiaakaan naurata nämä "sinähän olet tottunut kylmään" jutut. Samaa virttä saa kuunnella vuodesta toiseen. Toivottavasti taas ei tule jäisiä kelejä. Ihan pelottaa koko ajatus. Minulla on olohuoneessa kasa vilttejä, joihin sitten kiedoudumme illalla. Naapurin pojatkin ottavat viltin ja ovat kuin kotonaan!

    Helena: Parempi olla minua kiusaamatta Suomen ihanilla säillä. Rupean muuten itkemään. Täytyykin hankkia lisää kynttilöitä.

    VastaaPoista
  8. Me voitais istua iltaisin ulkona ilmojen puolesta. Harmi vaan, kun ei ole pihaa/parveketta...

    VastaaPoista
  9. KK: Täällä olis missä istua, mutta kun ei tarkene. Tasan ei käy onnen lahjat....Et sitten tullutkaan Irlantiin!!!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!