maanantai 5. syyskuuta 2011

I love Puskurissakiinniajajia

Olen viime viikkoina tehnyt normaalia enemmän tuttavuutta Irlannin maaseututeiden (contry road niin kuin niitä täällä kutsutaan) kanssa.

Nämä mutkaiset, keskiviivattomat ja kaiken lisäksi vielä kapeat tiet tuovat jännitystä elämääni. Kiitos kuuluu poikein jalkapallo-otteluille, joita pelataan viikonloppuisin AINA jossain Jumalan selän takana. Viitotus on minimaalista, eikä ennakkovarotuksia jyrkästi oikealle kääntyvästä liittymästä anneta. Yleensä huomaan vasta liian myöhään, että nyt olisi pitänyt kääntyä. Auton kääntäminen on myös uskomattoman vaikeaa.

Minun tuurilla saan aina taakseni pahimman viholliseni  Puskurissakiinniajajan, joka antaa ymmärättä, että vauhtia voisi listätä. Täällähän ei turvaväleihin uskota. Puskurissakiinniajajilla on viellä sellainenkin mukava piirre, että he lähtevät ohittamaan uskomattomissa paikoissa. Ei tietysti silloin, kun näkyvyyttä on edes vähän. Ei, hän painaa kaasua mutkassa, ja siitä vain ohi. Mielessäni rukoilen, että tästä taas selvittäisiin hengissä...

Nopeusrajoitus näillä "rallireiteillä" näyttää olevan 80 km/h. Itsestä tuntuu, että jo 60km/h on kurjaa menoa. Minä olen siis auttamaton tientukko, ja Puskurissakiinniajajan mielestä täysin kelvoton autoa ajamaan.
Maisemat ovat maaseututeillä upeat, mutta kuski niistä ei pääse nauttimaan. Silmät seuraavat tiukasti mutkittelevaa tietä ja vastaantulevia autoja. Mielläni ottaisin ylimääräisen parin silmiä, kiikarilla varustettuina, löytämään etsimäni tienviitat. Tilaa on juuri ja juuri kahdelle autolle. Siis noin yleensä, mutta ei aina. Ja mistäs tiedät mitä kivoja yllätyksiä löytyy seuraavan mutkan takaa...

Irlannin maaseudun maisemiin kuuluvat tietysti lehmät ja lampaat. Oletteko huomaneen, että en koskaan kuvaa lehmiä? Lampaita täällä meillä näkee harvemmin. Yritystä on kyllä ollut, mutta Mansikin takia en ole omaa henkikultaani halunnut vaarantaa. Parhaimmat kuvanottopaikat ovat tietysti juuri näiden mutkateiden varrella. Minnekkäs pysähdyt? Ja Puskurissakiinniajaja pitää huolen, että mitään äkkinäisiä lehmienkuvaamistaukoja ei pidetä.

Niin, ja jos tälläinen päivänvalossa hakittu jännitys ei riitä, niin suosittelen maaseututietä vesisateella. Jos sekin tuntuu tysältä, voi mausteeksi sekoittaa vielä vaikkapa sumua tai pimessä ajoja. Hämärässä- ja pimeässäajoon antaa oman jännityksensä ne kuskit, jotka eivät viitsi laittaa ajovaloja päälle. Minulle riittää ihan hyvin päiväajot. Sydämen syke nousee, ja kädet hikoavat ihan tarpeeksi näinkin.
Onnistuin ottamaan surkean kuvan lehmistä viime viikolla kävelylenkillä. Projektina on saada oikein lähikuva Mansikista ja hänen kavereistaan...sitten joskus!


11 kommenttia:

  1. Voi sua ja sun mansikinkuvaamisyrityksià. Kyllà mulle tuo kuva kelpaa vallan mainiosti :D Minà olen oppinut paikallisille ajotavoilla aivan liian hyvin. Pienet mutkat vedetààn suoriksi ja ohittelenkin heti "sopivassa" paikassa. Suomessa ei olisi tullut mieleenkààn ohitella sellaisissa paikkoissa.

    VastaaPoista
  2. On täälläkin sellaisia, jotka haluavat väkisin mun takaronttiin, en tiedä, mitä sieltä luulevat löytävänsä.

    VastaaPoista
  3. Kapeat, mutkaiset ja pusikkoiset tiet Irlannissa ovat todellakin jännitystä täynnä ... itsekin sielä olen ajellut luu kurkussa, ja kironnut niitä puskurin nuolijoita! Usein ihmettelin niitä nopeusrajoituksia; munki mielestä on suorastaan sula mahdottomuus ajaa 80km/h niillä teillä!

    Turvallisia ajomatkoja toivottelen!
    Haliterkut <3

    VastaaPoista
  4. Suurennettuna tuo kuva toi kyllä lehmät jo aika lähelle...;)

    Oikein mukavaa syyskuuta sinulle, Vihreatniityt<3

    VastaaPoista
  5. Ciacy: Minä taidan olla hidas oppiman, kun en osaa ajaa maassa maan tavalla.
    Kyllä se lähikuva Mansikistakin vielä joskus saadaan. Nyt on tyytyminen tähän.

    Allu: Ehkä ne vaan haluavat tehdä lähempää tuttavuutta!

    MaaMaa: Välillä on ollut itkut lähellä. No, oppia ikä kaikki. 80km en kyllä aja, vaikka roikkuisi 10 autoa perässä kiinni.

    Aili-mummu: Kiitos samoin sinulle. Vielä joskus saan Mansikin ikuistettua ihan läheltä.

    VastaaPoista
  6. Voi kyllä niitä puskurissakiinniajajia täälläkin löytyy...ennen aina hermostuin, mutta arvappaa mitä minä nykyisin teen...jos paikka on sellainen jossa ei voi ohittaa ,pudotan nopeutta ja nautin...☺☺ Kiusa se on pienikin kiusa...☺☺

    VastaaPoista
  7. Ei muuta kuin vähän väliä jarruvalot palamaan pelotukseksi puskurinuolijoille - tässä tietty ottaa sen riskin että ne tosissaan tulevat takaronkkiin asti.Joskus unelmoin itsestään avautuvasta takaronkista, josta nousee kyltti: Theres nothing interesting in my boot!

    Asun juuri tuollaisen tien varrella, matkaa kaupunkiin 6km, nopeusrajoitus 80km, johon pääsee turvallisesti vain yhdellä suoralla osuudella.Täällä kyllä oppii väistämään mutkissa tosi äkkiä!
    Pelottavinta on istua tyttäreni vieressä, joka opettelee ajamaan. Siinä vasta hermoja koetellaan!Viralliset ajotunnit kun eivät riitä ja ovat tosi kalliita. Eihän ajamaan opi kuin ajamalla.
    Jokavuotisen raivarin saan maajusseista, jotka eivät leikkaa tienvieruspensaita. Kesän jälkeen ne rehottavat ja tekevät teistä vielä kapeammat!
    Koskaan ei tiedä mikä mutkassa odottaa: lehmälauma, puimuri joka täyttää koko tien, meijeriauto,öljysäiliöauto vai vain kaksi naapuria jotka ohittaessaan ovatkin jääneet juttelemaan. Ihmeen nopeasti tähän kaikkeen tottuu! VN, vieä 30 vuotta ja lakkaat hermoilemasta...

    VastaaPoista
  8. Jos ei itse halua ajaa tarpeeksi kovaa, niin kannattaa ehdottomasti paastaa se takana ajava auto ohi, jos suinkin mahdollista. Kaikilla on sitten mukavampaa. (Nimim. vauhti on kivaa!) =D

    VastaaPoista
  9. Stello: Ihan mielelläni päästän, mutta ei vain aina onnistu.

    VastaaPoista
  10. Silhoutte: En halua vielä edes ajatella mitään autokouluja!
    Olenkohan enää 30 vuoden kulutta ajokuntoinen???
    Voisivat tosiaankin vähän siisitä noita tienvieruksia. Näkyväisyys paranisi ja tiellä olisi enemmän tilaa. Sehan olisi tosi järkevää, joten arvaa vaan tekevätkö.

    VastaaPoista
  11. Voi kauhu niitä teitä! Olin viime viikolla poikakaverini luona Corkissa ja mieleeni jäi erityisesti eräs (ainakin suomalaisen mielestä) kapea tie; molemmilla puolilla muuri, paljon kaarteita, joten vastaantulijoita tai risteyksiä ei juuri näkynyt etukäteen, ja 80 km/h nopeusrajoitus... ja kaikki ajoivat aivan tyytyväisenä kahdeksaakymppiä. Itse mietin koko ajan että milloin sivupeili jää kivimuuriin vai osummeko kenties vastaantulevaan autoon, ja poikakaverini oli hämmästynyt kuullessaan että mielestäni tie oli kovin kapea.

    En varmaan itse uskaltaisi ajaa noilla teillä viittäkymppiä kovempaa, kaikkien paikallisten harmiksi...

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!