tiistai 17. toukokuuta 2011

Vieraat ovat saapuneet

Tuskinpa monikaan irlantilainen uskoi, että tämä päiväkin joskus koittaisi: kuningatar Elisabeth ja prinssi Philip aloittivat tänään nelipäiväisen valtiovierailun Irlannissa. Televisiosta juuri katsoin otteita päivän tapahtumista, ja välillä tuli tippa silmään. Liekkö flunssa pehmittänyt päätäni, mutta minusta oli todella liikuttavaa katsoa kuningatarta laskemassa seppelettä Irlannin vapauden puolesta taistelleiden muistomerkillä. Veristen, nälkäisten ja terrorismin värittämien vuosikymmenten jälkeen on aika katsoa eteenpäin. Irlannin surullisen kuuluisaa historiaa ei voi kirjoittaa uudelleen, mutta tulevaisuuteen voimme  vaikuttaa. Kuulostaa jotekin mahtipontiselta näin kirjoitettuna.

Kaikki eivät vierailusta pidä, ja se näkyy tiukoissa turvatoimenpiteissä. Dublinissa on ollut tänään mielenosoituksia, joista osa äityi polttopullojen heittelyyn. Kyllä minusta mieltään saa osoittaa, jos siltä tuntuu, mutta sen voi tehdä rauhanomaisesti. Mitä hyötyä on heitellä pulloja poliisien päälle ja saada aikaan kaaosta ja sotkua Dublin kaduilla? Tai uhkailla pommeilla? Mitä apua siitä on Irlannille ja irlantilaisille. No, ainakin tulee erittäin selväksi minkälaisista ihmisistä on kyse. En oikein edes ymmärrä, että mitä he kaikkien näiden vuosien jälkeen haluavat. Ilmeisesti jännitystä, kaaosta ja sotkua!

Turvatoimenpiteet pitävät huolen siitä, että kuningatarta ei tavallinen kansa tule näkemään. Vierailu onkin enemmän symbolinen, eivätkä kadut täyty Union Jackia heiluttavista irlantilaista. Senkin ymmärrän oikein hyvin. Jotekin minusta tuntuu, että iäkäs kuningatar haluaa tehdä voitavansa, kun siihen vielä kykenee.

Maiden välillä on vuosikymmenten välillä kutekin ollut myös paljon rauhallista kanssakäymistä. Kun täältä ei löytynyt töitä lähdettiin ja lähdetään naapurisaarelle ja sinne jäätiin. Moni britti on myös kotiutunut Irlantiin.  Ei naapuria tarvitse rakastaa, mutta elämä on paljon helpompaa, jos on asialliset välit.

Näin kirjoittaa sellainen henkilö, joka ilman naapurisaarta olisi laman runtelemassa Irlanissa niin stressaantunut ja huolissaan tulevaisuudestaan, että tuskin kykenisi edes blogia kirjoittamaan. Näitä kauniita vihreitä maisemia, kun ei voi valitettavasti syödä!


Kuva: Daily Mail. Huomatkaa kunigattaren asun väri.
Kättelemässä Irlannin presidenti Mary McAleese.
Ps. Yritän olla ajattelematta paljonko tämä vierailu tulee maksamaan.

http://www.independent.ie/national-news/state-visits/philip-jokes-as-queen-signs-visitorrsquos-book-at-the-aras-2649703.html


http://www.dailymail.co.uk/news/article-1387878/Queen-Elizabeths-visit-Ireland-Monarch-shrugs-bomb-alerts-arrives-Dublin.html

11 kommenttia:

  1. Symbolista, mutta: Jo oli aikakin!

    Luen juuri kirjaa, jossa työnhakuun lähdetään Irlannista ensin Britanniaan ja sitten USA:an.

    Olen myös lukenut Irlannin nälkävuosista...

    (Etkö aio osallistua arvontaani!)

    VastaaPoista
  2. Leena: Pitäisikö sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
    Masentavaa luettavaa...

    Tulen heti osallistumaan. Unohdin!

    VastaaPoista
  3. Lissu näyttää väriä. Juttu oli myös meidän uutisissa, myös se seppeleen lasku.

    Yritähän parantua että pääset vielä Corkin tilaisuuksiin mukaan, kai sait kutsun eturiviin? :)

    VastaaPoista
  4. Lissu on aina niin tyylikas ja vaatteet ovat ihanan varikkaita, ei kuitenkaan raikeita!

    VastaaPoista
  5. Oli Lissun jo aikakin vierailla siellä teillä päin. Kun vielä pohjoiseenkin (pohjois-Irlantiin) ehtisi joku päivä nenuaan näyttämään.
    Joku vitsaili Facebookissa että rouvat (Irlannin presidentti ja Lissu) näyttävät värikkäissä vaatteissaan aivan kahdelta karamellilta Quality Street-purnukan pohjalla ;-D

    VastaaPoista
  6. Uutisista kuulin, että historiallinen vierailu ja vähän ihmettelin, kun kyse on naapurimaasta.
    Toivottavasti kaikki sujuu rauhallisesti, eikä mitään ikävää satu..:)

    VastaaPoista
  7. Hieno ele tuo vierailu, minäkin toivon että kaikki sujuu. Ja tuo turkoosi, ehkei sattumaa että kuningatar valitsi juuri sen Irlannin vierailulle. Sehän on avoimen vuorovaikutuksen väri, puhumista ja toisen kuuntelemista, luopumistakin. Äidllinen väri.

    M

    VastaaPoista
  8. Hei Vihreatniityt!

    Löysin muutama päivä sitten blogisi, ja ajttelin seurata sitä. Minusta tämä näyttää kiinnostavalta.
    -----
    Olipa todella jo aika kuningatarvierailuun. Muistan kyllä historiaa aika hyvin, ja toivon kaiken sujuvan mallikkaasti<3

    Oikein miellyttävää kevättä sinulle, Vihreatniityt<3

    VastaaPoista
  9. Helena: Kutsua ei ole kuulunut, mutta televisiosta olen seurannut vierailua. Meitä taviksia ei päästetä lähellekkään kuningatarta. Keskustaan ei kannata lähteä häntä kasomaan, sillä katuja on suljettu ja muutenkin liikkuminen vaikeaa. Jospas työpaikalta kuitekin näkisin, kun heidän kone laskettuu Corkin kentälle.

    Anu: Kuningatar on AINA tyylillee uskollinen ja tyylikäs. Irlantiin saapuessa vihreä oli täydelinen valinta.

    Riitta: Paljon on hänellä vaatteita mukana. Tänään oli vihreä hattu ja valkoinen takki. Mitähän nähdään iltapäivällä. Hienoa, että tuli täällä käymään. Toivottavasti tästä alkaa uusi aikakausi.

    Irmastiina: Irlannin historia on surullista luettavaa. Siitä johtuen vierailua ei ole ollut turvallista järjestää aikaisemmin. IRA teki Englanissa aikoinaa paljon tuhoja, joten ei naapureita voi syyttää ihan kaikesta. Valitettavasti edelleen täällä ja pohjois-Irlannissa on ihmisiä, jotka eivät osaa katsoa eteenpäin.
    Hienoa, että vierailu vihdoin toteutui.

    Anonyymi: Turvallisuudesta vastaavat huokaavat helpouksesta, kun kuningataren kone nousee lentoon ja poistuu Irlannin ilmatilasta. Toivottavasti vieralu sujuu yhtä hienosti kuin tähänkin asti.
    Vihreä puku oli mielestäni hieno ele.

    Alli-mummu: Tervetuloa seuraamaan. Eivät nuo naapurin kuninkaalliset täällä liian usein vieraile! Perjantaina hän saapuu tänne etelään!

    VastaaPoista
  10. Lontoossa oli eilen tyhjennetty tavaratalo ja katuja (perättömän) pommivihjeen takia. Kova pala joillekin tosiaan.

    Minusta kuningattaren matka Dubliniin on hieno ele.

    VastaaPoista
  11. Elegia: Jotkut haluavat vain saada aikaan kaaosta. Katsoin eilen tvstä täällä meuhaavista mielenosoittajista ja tuli mieleen, että mitenkähän paljon he edes ymmärtävät historiaa ja mitä täällä tapahtui. Voisivat tehdä vaihteeksi jotain hyödyllistä maansa eteen!

    Vierailu on sujunut tähän mennessä hienosti. Katsoin juuri koosteen päivän tapahtumista. Illalla kuningatar pitää puheen päivällisillä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!