perjantai 20. toukokuuta 2011

Olipa viikko

Kyllä tämä flunssa voikin sitten puristaa ihmisestä mehut. Nyt jo helpottaa, mutta energiaa ei riitä mihinkään ylimääräiseen. Kuninkaallinen vierailu sattui sopivalle viikolle: olen hyvällä omallatunnolla voinut lojua sohvalla ja seurata tuntikausia vieraiden ohjelmaa. Samalla on tullut opittua paljon uutta Irlannin historiasta, kulttuurista ja nähtävyyksistä. Kesällä menen ehdottamasti käymään Cashelissa.

Kun kuningattaren kone lähti kohti Lontoota, huokaisi täällä moni vierailua järjestäneistä helpotuksesta. Turvajärjestelyt olivat valtavat, ja niihin meni paljon aikaa ja rahaa. Viikonloppu puhalletaan ja iloitaan siitä, että suhteet itään ovat vihdoinkin kunnossa. Länteenhän täältä välit ovat olleet aina kovin lämpimät, ja viimeksi Pyhän Patrickin päivänä pääministeri vei apiloita USAn presidentille.

Maanantaina ei kuitenkaan palata vielä arkeen Viheällä Saarella . Lisää tärkeitä vieraita tuolossa. Tällä kertaa naapurit lännestä tulevat kylään. Kyllä, ihan itse presidentti Barack Obama vaimoineen. Vierailu on lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Yhden päivän aikana ehtii uskomattoman paljon, jos käytössä on mm helikopteri! Pistäytyminen Irlannissa (presidentti on matkalla valtiovierailulle Englantiin), sopii heille varmasti hyvin. Ai, että miksikö? No, vaalit ovat tulossa ja USAssa paljon irlantilaisten jälkeläisiä, joten laskekaapa siitä.

Vaalit tai ei, tiedossa on kuitenkin taas mielenkiintoinen, vaikkakin täysin erillainen, vierailu. Kaikki vähänkään piristävät vieraat ovat tänne laman keskelle tervetulleita. Onhan se kiva tunne, että silloinkin kun menee huonosti, naapurit välittävät. Ja tulee uutisiinkin ihan oikeasti uusia otsikoita!




"May the road rise up to meet you
May the wind be always at your back
May the rains fall soft upon you
And the sun shine warm upon your face

And true be the hearts that love you
Peace ever with you and until we meet again
May the path light up before you
And the clouds forsake the skies above
May the warmth of sun surround you
And the stars shine bright to guide you home

And true be the hearts that love you
Peace ever with you and until we meet again

May God hold you in the palm of his hand
May He hold you evermore"


Tämä kaunis irlantilainen laulu laulettiin tänään kuningattarelle Cashelissa. Ja taas tuli tippa linssiin!

9 kommenttia:

  1. Ei taida sitten mennä seuraavat sata vuotta, ennen kuin kuninkaallisia vieraita on odotettavissa Lontoosta, kun kerran suhteet ovat nyt hyvät.

    VastaaPoista
  2. Minä viime viikolla puutarhassa, jonne Obama nyt... :)

    VastaaPoista
  3. Ihana laulu!

    Kylläpä teillä vieraita lappaa...:D

    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kirlah: Ei varmasti. Seuraavaksi haluamme Williamin ja Katen.

    Hannele: Oliko paikat kunnossa?

    Irmastiina: No niin lappaa. Tuo laulu on yksi suosikeistani.

    Allu: Eikö olekkin.

    VastaaPoista
  5. Kaunis laulu. Mukava kun postaat irlantilaista musiikkia.

    Teeveessä näyttivät irlantilaista kaupunkia johon Obama menee vierailemaan. Ovat tehneet siellä hänelle jopa oman laulunkin (ei se ollut o stands for obama ;) )
    Kuulema on iso-iso-iso... kuinka monta niitä isoisiä olikaan, kautta irlantilaista verta.

    Muuten mekin pistäydytään siellä teidän saarella kesäkuussa. Tyttö haluaisi tavata fb-frendinsä. Saas nähdä miten se onnistuu.

    VastaaPoista
  6. Lissu: Tässä sinulle Obaman sukupuu: http://www.origins.net/html-email/ON-obama-familytree.htm
    Aika pitkälle pitää mennä, että sukua Irlannista löytyy, mutta löytyy sitä!

    Ehdittekö Corkissa käymään?

    VastaaPoista
  7. Kiitos linkistä. Aika tarkka sukupuu. Sitten on menty across the water 1800-luvun alkupuolella. Hienoa että on noin selvitetty. Monilla ei ole mitään hajua mistäpäin Eurooppaa suku on lähtöisin.

    Jees, meillä olisi tarkoitus käydä Corkissa kun se likan tyttökaveri on siellä lähellä. Saas nähdä miten se onnistuu.

    VastaaPoista
  8. Lissu: Ilmoittelethan sitten, kun matka lähestyy. Olemme vielä kesäkuussa täällä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!