maanantai 16. toukokuuta 2011

Niisku ja nakupellet

Eilisilta ja tämä päivä ovat kuluneet sänkyssä flunssaa parannellessa. Kummasti voimat katosivat niiskutellessa
ja pääkään ei tuntunut omalta.

Vaikka jääkiekkoa en koskaan ole seuraanutkaan, tuntui Suomen voitto hyvältä. Ja vielä paremmalta tuntui se, että voitettiin Ruotsi! Ottelua en nähnyt, mutta kaveri tekstasi pubista tuloksia.

Suomalaisten "nakujuhlinta" tuntuu kyllä oudolta. Toisaalta, suomalaisten innokasta alastioloa ihmetellään kaikkialla muualla, mutta ei tietenkään Suomessa. Uimaan juostaan alasti, saunassa kohtaavat ventovieraat ihmiset toisensa alasti ja kun voitetaan maailmanmestaruus, niin osa meistä haluaa juhlia tapahtunutta alasti.  Ei ihme, että meillä on hieman kyseenalainen maine!

Niin kauan olen ollut pois Suomesta, että minäkin olen alkanut vierastamaan kimppasaunoja. Yleisillä uimarannoilla ihmettelen alasti olevia lapsia. Luonnollista kyllä, mutta ollaanko koto-Suomessa vähän liian sinisilmäisiä? Eikö vanhempien mieleen tule, että joku rannalla olijoista ei näekkään vedessä iloista nakupellenä puikoivaa pikkuista, vaan jotain ihan muuta? Pedofiilejä varmasti löytyy Suomestakin.

Tälläisiä ajatuksia herättivät nakuilevat maamiehet. Nyt tämä Niiskuneiti lähtee napsimaan lääkkeitä suuhun ja toivoo, että saa huomenna oman rakkaan päänsä taas takaisin.



7 kommenttia:

  1. Ai tuollaista juhlintaa oli,kuulostaa tosiaankin hieman oudolta...Edellisissä kultajuhlahumussa olin paikan päällä,16 vuotta sitten,mutten tuollaista vastaavaa muista.Upea saavutus kyllä oli!
    Paranemisiin!

    VastaaPoista
  2. Joku "päivystävä dosentti" ehti jo analysoida sitä, että miesten riisuutuminen näissä urheilujuhlissa liittyisi haluun ilmaista itseään miehekkäänä ja maskuliinisena: " Jääkiekkohan on hyvin maskuliininen laji. Ehkä halutaan osoittaa tässä yhteydessä myös se oma maskuliinisuus. Paljastaa lihakset tai se kaljamahakin voi olla miehelle vahva miehisen ylpeyden aihe." Futisfaneja koskevien tutkimusten mukaan ekstaattisessa tilassa, kuten vaikka katsomossa, miehen on sallittua ylittää länsimaissa ihannoitavan pidättyneisyyden raja. Minusta tuo kuulostaa ihan järkeenkäyvältä.

    Pikaista paranemista Vihreille Niityille!

    VastaaPoista
  3. Enpä olisi uskonut, että suomalaiset riehaantuvat mistään, tämä oli ihan kivaa katsottavaa, jos paljaat takapuolet eivät häiritse: http://www.hs.fi/urheilu/jaakiekko/maajoukkueet/artikkeli/Helsinki+juhli+villisti+-+katso+video/1135266178879

    Minustakin on tullut oudon ujo ulkomailla 30 vuoden aikana, myös lapseni kauhistuvat suomalaista saunomista. Yleisessä uimahallissa laitoin 12-vuotiaan poikani tietysti miesten puolelle, ja sitten vasta tuli mieleen, että se oli varmaan eka kerta kun hän näkee alastomia aikuisia miehiä!Hyvin hän selvisi kuitenkin.

    Suomessa alastomuus on niin luontevaa. Se, että se muualla ei ole sitä on itse asiassa sairasta! Suomalaiset ovat jotenkin niin viattomia, eivätkä usko kestään pahaa. Minäkin olen usein Suomen-lomilla ihmetellyt alastomia lapsia, jopa pihoissa ja lähiöteillä - ei kyllä ikinä näkisi Irlannissa vastaavaa.Yhden alastoman 5-vuotiaan näin kerran kirmailevan irlantilaisella hiekkarannalla - ja sitten kuulin vanhempien puhuvan suomea! Täytyy sanoa, että nautin saunomisesta ja alasti uinnista Suomessa todella. Silloin tunnen itseni taas suomalaiseksi.

    Jääkiekosta en koskaan oppinut innostumaan, mutta hieno voitto tämä oli leijonille!

    Itse olen juuri päässyt koko talven flunssa-korva-kurkku-poskiontelo-tulehduskierteestä, kun ruoka-allergiatesti näytti että olen erittäin "intolerant" sekä gluteenille että laktoosille. Nyt opiskeleen uutta ruokavaliota ja saarnaan kaikille jotka jaksavat kuunnella uusia elintapojani.Söin ruokaa, joka teki minut sairaaksi!Maitotuotteita kannattaa välttää kun on nuha, vaikkei olisikaan allergikko. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Minakin ujostelen kimppasaunoja nykyaan. Taalla on onneksi normaalia menna pyyhe ymparilla kimppasaunaan, ja epanormaalia menna alasti. ;)

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  5. Ihan kuule vaatteet päällä peliä järvenrannalla katsottiin ja eikä edes uimaan menty. :)

    Keväiset räkätaudit on inhottavia, toivottavasti paranet pian.

    VastaaPoista
  6. Älä vaan tartuta Lisbethiä, eikös se ole teillä kylässä.

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Katsoppas Iltapäivälehdistä videoita.

    Hannele: No, voihan se noinkin olla. Minä pistäisin villin käyttäytymisen kyllä viinan tiliin. Tuskin siellä kukaan selväpäinen ilkosillaan hillu.

    Olo on vielä tukkoinen ja aamupäivä töissä oli tappavan pitkä. Mutta eiköhän tämä tästä!

    Silhouette: Meidän poika ilmoitti isoon ääneet, että alastomien naisten kanssa hän ei sitten saunaan mene. Eikä mennyt!

    Siinä onkin projektia kerrassaan, kun yrittää kehitellä itselleen uuden ruokavalion. Laktoositabletit ovat minulla ainakin tehonneet hyvin, ja nythän täältä saa myös laktoositonta maitoa.

    Susa: Kiva, kun tulit kommentoimaan. Minustakin on tullut ujo. Täällä uimahallin saunaan menään onneksi uimapuku päällä.

    Minna: No, hyvä, että sieltä löytyy muutama järkeväkin juhlia.

    Allu: Tänään saapuivat! Ei pelkoa, että tarttuu ainakaan minusta. En pääse niin lähelle. He tulevat tänne Corkkiin perjantaina.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!