tiistai 3. toukokuuta 2011

Kirjeen sulle kirjootan ja kuorehen mä laitan

Piti kirjoittaa kirje, siis oikein vanhanaikainen sellainen. Sain mukavan kirjeen syntymäpäiväkseni ja vähän aikaa sitten myös kortin Lapista, joten nyt oli korkea aika vastata.Vastaanottajalle ei tietääkseni ole sähköpostiosoitetta, joten ei muuta kuin kynää ja paperia peliin.
Miten yhden kirjeen kirjoittaminen voikin olla niin vaikeaa?

Ongelma no 1. Onko meillä kirjepaperia?
Jos on, niin missähän laatikossa? Ei löytynyt, vaikka kävin kaikki laatikot läpi. Päädyin A4 kokoiseen viivoitettuun paperiin, jossa on tietysti ne rumat reiät mappia varten. Arkin varastin pojan repusta.
Leikkasin reiät pois, mutta en onnistunut saamaan reunaa suoraksi. Ei, meillä ei ole giljotiinileikkuria!

Kynä löytyi ja jopa toimi.

Ulkona aurinkopaisteessa sitten kirjoitin pitkästä aikaa käsin kirjeen. Ei mitään suurta ja ihmeellistä raportoitavaa. Ilmoitin kuitenkin, milloin saavun kesälomanviettoon ja löpisin meiden perheen kuulumisia ja marisin lamasta. Pyysin lähtetämään terveisiä sairaalassa olevalle serkulleni jne. Kirjeen ollessa lopputervehdystä (vai toivotusko se on?) vailla valmis, aloin stressata seuraavista asioista:

Ongelma no 2.  Onko meillä valkoisia kirjekuoria? Ruskeita löytyi laatiokon pohjalta, mutta en niitä kelpuuttanut, koska mitään laskua tässä ei olla lähettämässä.

Ongelma no 3.Onko meillä ulkomaan postimerkkiä? Yksi löytyi, ihme! Jopa pari joulumerkkiä oli jäänyt laatikkoon.

Ongleman no 2. ratkaisin sillä, että röyhekästi varastin töistä valkoisen kirjekuoren. Osoitteen muistan ulkoa, joten kirjekuoren kirjoittaminen kävi nopeasti.

 Ja sitten siirrtytäänkin ongelmaan no 4. Muista viedä kirjekuori postilaatikkoon, että Kusti pääsee polkemaan. Miten postilaatikolle meno voikin olla niin vaikeaa, vaikka laatikko on ihan tuossa lähellä?
Nyt on kirje onnellisesti matkalla Suomeen, ja alku viikosta toivottavasti löytää tiensä tutuun postilaatikkoon. 

Miten tässä on näin päässyt käymään? Olen kirjoittanut satoja kirjeitä ja minulla oli jopa kokoelma erillaisia kauniita kirjepapereita. Kirjekavereitakin oli ulkomaita myöten.

Onneksi taas voi lyödä syyt jonkun toisen niskaan. Täällä kertaa syyllinen löytyi sähköpostista. Sen nyt päätin kuitenkin, että seuraavan kerran kirjakaupassa käydessäni ostan kunnon kirjepaperia. Ihan vaan varmuuden varalta. Vieläköhän sitä edes myydään?





16 kommenttia:

  1. Voih, muistan kun itsekin aikoinani kirjoittelin kirjeita harvasen paiva - jos en serkuilleni niin lukuisille kirjekavereilleni ympari maailman. Ja kuinka hauska niita kirjeita olikaan kirjoittaa! Laatikossa oli aina vahintaankin paria erilaista kirjepaperia niihin sopivine kuorineen. Joulun tienoilla yritin kirjetta jalleen kirjoittaa, ja miten vaikeaa se olikaan! On niin tottunut lyhyisiin ja ytimekkaisiin sahköposteihin ja tekstiviesteihin, etta kertoilevan tarinan kirjoitus oli todella työn takana. Taytyisi yrittaa tuota taitoa kehitella, ja ensi askel olisikin uusien, kauniiden kirjepapereiden hankinta :)

    VastaaPoista
  2. Minun on pitanyt kirjoittaa yksi kirje jo pitkan aikaa,mutta edelleen se4 on kirjoittamatta.Olen ostanut kauniita kirjepapapereita ja kuorisa.Kynakin löytyy.Postimerkki pitaa kylla hakea pıstista.
    Miten kirjeen aikaansaaminen voikin olla tana tietokoneaikana nain vaikeaa.

    VastaaPoista
  3. Minäkin ennen kirjoittelin kauheasti kirjeitä,ja jo teininä oli monta kirjeenvaihtotoveria ympäri maailmaa.Käsin kirjoitettuja kirjeitä on myös mukava saada. Mutta kun nyt kirjoitan
    käsin,niin käsi ei enään ole siihen tottunut,ja käsialakin ihan kamalaa!

    VastaaPoista
  4. Minäkin kirjoitin kirjeen yhdelle vanhalle kirjekaverille, jonka kanssa nykyään kommunikoin vain Facebookissa. Tosin kirjoitin kirjeen koneella, koska käsialani on nykyään niin mahdotonta, etten itsekään saa siitä selvää. Sain myös mukaan valokuvia samalle paperille painettuna. Ei se silti tuntunut samalta kuin ennen, kun jo kuoren käsialasta tunsi lähettäjän,ja vastausta sai odottaa viikonkin. Suomesta saamani kirjeet loppuivat kuin veitsellä leikaten, kun tuli sähköposti. S-postikirjeitä ei tule säästäneeksi, joten mitään muistoja ei enää ole eikä kenkälaatikollisia täynnä kirjeitä.Mitä olemmekaan menettäneet?

    Myöskään kukaan ei enää lähetä valokuvia, paitsi s-postissa tai linkkinä Facebookissa. Lapsillani ei ole mitään muita "paperimuistoja" kuin itse heille tekemäni albumit - heillä ei ole rakkauskirjeitä eikä paperivalokuvia kavereistaan. Eri sukupolvi, eri elämä! Valokuvia otetaan tuhansittain kännyköillä ja digikameroilla, mutta kuinka moni jaksaa tulostaa ne?

    VastaaPoista
  5. Voi, vastaanottaja on varmasti mielissään kirjeestä... olisi mukavaa, kun kirjeiden kirjoittamista vielä harrastettaisiin.

    Lapsuudessa minulla oli monia kirjekavereita, joita en ollut koskaan luonnossa nähnyt...:)

    VastaaPoista
  6. Kyllä vastaanottaja on iloinen löytäessään kirjeen postilaatikosta. Minä iloitsen aina, jos saan ihan tavallisen Kustin tuoman kirjeen ystävältä, mutta miten tämä nykyaika onkaan vienyt ihmiset mukanaan. Kaikki tapahtuu sähköisesti pikapikaa. Ei ole lainkaan ihme, että jopa Kustikin tuumailee lopettavansa työnsä, syntyy kaikenlaisia automaatteja, joista postimerkit, paketit ym. haetaan. Ja tuntuu siltä, että käsinkirjoittaminen ei onnistukaan enää. Ihan joskus täytyy vain ottaa aikaa ja alkaa hommiin, niin kuin sinäkin näyt tehneen. Ja ehkäpä joku Kusti iloitsee siitäkin, että saa kantaa käsinkirjoitetun kirjeen vastaanottajalle.

    VastaaPoista
  7. Sain syntymäpäiväni kunniaksi ihan oikean kirjeen Suomesta. Tunnistin käsialan jo kuoresta ja hymyilin leveästi kaksi päivää, oli se sen verran ihan yllätys! Minulla on vieläkin kotikodissa iso paperikassillinen kirjeitä, joita kirjoiteltiin kavereille. Minä kirjoitin maanantainam annoin kirjeet kavereille, he kirjoittivat vastauksen ja ojensivat kirjeet takaisin tiistaina ja niin eteenpäin. En ole edes raaskinut hävittää kirjepapereita ja -kuoria, joista jotkut ovat hajustettuja ;) Ehkä vielä joskus istun kynä ja paperi kädessä ja rustaan oikein pitkän kirjeen. Tekniikka on vienyt mennessään ja kaiken pitää tapahtua juurinythetipaikalla. Täytyy hidastaa...

    VastaaPoista
  8. Mikaan ei ole niin ihanaa kuin kasin kirjoitettu kirje. Ei sen tarvitse edes olla pitka, kunhan on jotain mita lukea. Tuntuu, etta paasee kirjoittajaansa lahemmaksi, voi hipeloida niita tarkean ihmisen kirjoittamia kirjaimia ja rapeloida samaa paperia, jota on kosketeltu seka lahtopaassa, etta maaranpaassa :)

    Stressaamisesi kannatti, ihan varmasti saaja ilahtuu!

    VastaaPoista
  9. Karoliina: Tuli tuosta mieleen, että mitenkähän nuoret nykyisin hankkivat kirjekavereita, tai onkonhan niitä enää olemassakaan. Ennenhän oli esim lehdissä kirjeenvaihtoilmoitukisa lapsille ja nuorille.

    Sateenkaari: Kun kerran paperiakin on niin nyt vain kirjoittamaan.

    Irmastiina: Kirjekaverit olivat kyllä kivoja. Onneksi nyt on teitä blogikavereita tilalle!

    Sira: Uskon, että Kustinkin mieltä lämmittää, kun sillä laskupinon välissä on ihan oikea kirje.

    MinnaM: Kyllä minuakin kirje kummasti ilahdutti. Enää ei kukaan lähetä edes lomiltaan kortteja. Oikeassa olet, meidän pitäisi todellakin hidastaa...

    Eryah: Usein kirjeet alkavat tai siis alkoivat, että en ole kirjoittanut, kun ei ole mitään tapahtunut. Muualla asuvalle riittää "tapahtumaksi" se, että järvestä ovat jäät sulaneet, ja että entisellä naaurilla on uusi kissa!

    Yaelian: Tuo käsialan rapistuminen on tuttua täälläkin. Ennen kirjoitin kaikki kaunokirjoituksena, nyt tekstaan. Kauppalaputkin on sellaisia harakanvarpaita täynä, että en aina saa selvää mitä piti ostaman.

    Silhouette: Katselin eilen vanhoja valokuva-albumeita ja tein pyhiä päätöksiä, että tulostan viikonloppuna kuvia ja liimaan niitä poikien albumeihin. Taitaa jäädä vain suunnittelu asteelle. Tosi tylsää katsoa kuvia koneelta. Tietokoneessa on paljon hyvää, mutta niin moni kiva asia on nyt kadonnut: valokuva-albumit, kirjeet jne.

    VastaaPoista
  10. Pitaisipa itsekin joskus kirjoittaa oikein kirje! Voisikin kayda ostamassa kirjepaperia. Ja etsia posti.

    VastaaPoista
  11. Minusta on ihana saada oikein kunnon kirje, jossa on kuoren päällä kauniita postimerkkejä, mutta oikeastaan on enää yksi kaveri, joka kieltäytyy käyttämästä sähköpostia ja kirjoittaa kauniille paperille oikealla täytekynällä pitkiä kirjeitä.

    VastaaPoista
  12. Mullakin oli kirjekavereita sekä Suomessa että ulkomailla, kirjoiteltiin todella ahkeraan. Joka viikko tuli kirjeitä, joihin vastattiin samantien arkkikaupalla. Ihania kirjepapereita oli vinot pinot, ja muuta rekvisiittaa.

    Edelleenkin tykkäisin kirjottaa, mutta suurin ongelma on käsinkirjoittamisen hitaus ja se, että käsi väsyy HETI! Eikä käsialakaan ole enää niin nättiä, kun harvoin harjoittaa ... Mummulle kirjottelen kirjeitä tavalliseen postiin, mutta nekin olen muutaman kerran kirjoittanut koneella, printannut ja laittanut vain lyhyet 'loppuluritukset' käsin ... noloa ... Mutta suoraan sydämestä jokatapauksessa joka sana

    Hyvä, että sait kirjeen kirjoitettua ja lähetettyä! Mission completed! :)

    VastaaPoista
  13. Kuwaitin Kaunotar: Itse kirjoittaminen on helppoa, mutta se kaikki muu...

    Allu: Nuo ystäväsi kirjeet ovat aarteita.

    Hannele: Kohta museotavaraa.

    MaaMaa: Tuo käsialan huononeminen huolestuttaa. Kohta kukaan ei osaa enää kaunokirjoitusta. Minun harakanvarpaat ovat ihan kauheita.
    Mummusi varmasti on iloinen kirjeistäsi.

    VastaaPoista
  14. Mä olen täällä ollessani jostain syystä ottanut tavaksi lähettää toisinaan ihan oikeita postikortteja ja toisinaan jopa ihan kirjeitäkin. Ja niin niitä sitten välillä saa takaisinkin päin. Erityisen hyvä mieli tuli kirjeestä, jonka kirjoitin isäni tädille, hän vuolaasti kiitteli siitä vanhemmilleni ennen kuin siirtyi pilven reunalle seuraamaan. Hyvä mieli tuli siitä, että sain kerrottua, että hyvin menee, hän kun aina vanhemmilleni soittaessa oli kysellyt kuulumisia.

    Hassua mielestäni nykyään on se, miten vastaanottava osapuoli oikein yllättyy (ilahtuneesti) kirjeestä...tai ei sekään vielä niin hassua ole, mutta se miksei sitä tehdä useammin...

    VastaaPoista
  15. Uusi Aamu: Ehkä moni vanhempi ihminen ei enää saa postia ollenkaan. Ne vähätkin kirjeet jäävät nykyisin kirjoittamatta, kun se on niiiiiiiiiiin työlästä, muka. Tänään sain postikortin Puolasta. Tuntui mukavalta, että joku oli nähnyt vaivaa.
    Pitäisi ryhdistäytyä ja vaikka kirjoittaa kirje tai kortti kuukaudessa.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!