tiistai 8. kesäkuuta 2010

Irlantilainen rehellisyys


Olen aina tiennyt, että irlantilanen ja suomalainen rehellisyys eivät ole ihan sama asia. Lieneekö 50% pohjalaisilla geeneilläni osuutta asiaan, mutta minusta mahd. ongelmista mitää puhua suoraan ja oikeilla nimillä. Jos on kysyttävää, niin rohkeasti kysymään, eikä mitään pelejä selän takana.

Olisihan minun pitänyt tämän kansan luonteenpiirre jo tietää, mutta viime aikoina olen kyllä joutunut kyseenlaistamaan täällä ihmisten toimintaa. Kuinka hymyissäsuin esitetään ystävää, ja sitten selän takana tehdään jotain ihan muuta. Laupias samarialainen, ei välttämättä olekkaan niin laupias. Tai ollaan sukurakkaita, kun se itselle sopii. Luvattujen asioiden hoitaminen jätetään puolitiehen, eikä ajatella, että jollekkin tuon asian loppuunvieminen olisi erittäin tärkeää juuri nyt.

Mutta mitä en jaksa ymmärtää, että kun selän takana on toimittu miten on toimittu, niin sitten hymyillen pyydetään anteeksi ja sanotaan, että ei se ollut mitään henkilökohtaista. Keksitään mukamas hyväksyttävä tekosyy, ja sen jäkeen kaikki on taas hyvin. Tai sitten ei...

Ja nämäkin ihmiset, joiden rehellisyyttä olen viime aikoina joutunut kyseenalaistamaan, marssivat joka ikinen sunnuntai messuun ja vielä eturiviin. Kunnon katolilaisia, jotka sitten paheksuvat niitä, jotka eivät käy messussa. Omatunto puhtaana on taas hyvä jatkaa ja jauhaa lähimmisen rakkaudesta.

Valitettavasi, juuri nyt, olen erittäin pettynyt ihmisiin. Voi, kun minäkin osaisin ottaa asiat vähän kevyemmin, niin kuin mieheni. Hän nimittäin "omiensa" toimintatavat tuntee, vaikka kyllä tämän päiväiset tapahtumat yllättivät hänetkin.

Ja minulla, kun vielä on niin pahuksen pitkä ja hyvä muistikin...

17 kommenttia:

  1. Semmoista nama kulttuurierot teettaa. Joskus viela vuosien maassa asumisen jalkeen.
    Minullakin on liian pitka muisti. Kolmevuotiaana elainlaakarilta saatu ilkea huomautus on edelleen muistissa...

    VastaaPoista
  2. Ei tällaisiin asioihin koskaan totu - vaikka kuinka tietää sekä teorian että käytännnön tasolla, että kulttuurisia eroja on olemassa, temperamenttieroista puhumattakaan.

    Itse harrastan joskus tietyissä tilanteissa ns. positiivista vit--uilua. Se auttaa! :)

    VastaaPoista
  3. Voi tiedän ystäväni! Luulin esimerkiksi, että mulla olisi ollut oikeasti ystäviä tällä kylällä kun sanoivat tulevansa käymään (I'll call over next week / soon) no eihän viime elokuusta ole kuin kohta vuosi...
    Halaus

    VastaaPoista
  4. Oi tuota katolilaisuutta. KAIKENHAN saa kirkossa anteeksi, joten mità sità turhaan miettimààn mità tekee/sanoo ja kenelle tai onko se totta vai ei. Papit ne on kaikista pahimpia. En osaa kyllà katsoa katolilaista pappiakaan enàà kunnioittavasti...tekopyhià kaikki. Pitàis tosiaan oppia vain olkia kohauttaa ja unohtaa, mutta ei se meille rehellisyyden perikuville ole aina ihan niin yksinkertaista. Itse opettelen italialaista epàrehellisyyttà ja kuinka pitàà olla ennakkoluuloinen (ei luuloton,kuten on opetettu), kuinka kehenkààn ei saa luottaa jne jne. Hiljalleen sità kai itsekin oppii kieroilemaan....tsemppià sinne.

    VastaaPoista
  5. Miten niin katolisuus?
    Ihmisiähän ne papitkin ovat... syntisiä yhtä kaikki. Enpä heitä nostaisi sen korkeammalle. Mutta osa heistä ainakin yrittää... ;)

    Katolinen kirkko ei ole sen erilaisempi kuin luterilainenkaan. Kunhan siellä tarpeeksi usein käy niin se sama viesti sieltäkin löytyy. Alussa voi rekvisiitta tuntua oudolta.
    Vosin jatkaa tästä vaikka kuinka.

    Nimim. tekopyhä hurskastelija ;)

    PS: olettko koskaan kuulleet father john corapi'sta? katsokaapa hänen bio... löytyy helposti kuukkelilla.
    "Father John Corapi is what has commonly been called a late vocation. In other words, he came to the priesthood other than a young man. He was 44 years old when he was ordained...from successful businessman in Las Vegas and Hollywood to drug addicted and homeless, to religious life and ordination to the priesthood by Pope John Paul II..."

    Quite a powerhouse, sanon minä. :)

    VastaaPoista
  6. Minakin ihmettelin, etta miten tama muka liittyisi nimenomaan katolisuuteen?

    Periaatteessa ihmiset ovat aika samanlaisia kaikkialla, kansallisuudesta, kulttuurista ja uskonnosta (tai kirkosta) riippumatta. Aina loytyy kaksinaamaisuutta, eparehellisyytta, hurskastelua, teeskentelya, selkaanpuukotusta, jne., mutta myos positiivisempia ihmisia.

    Seurakunnan sisaiseen (srk-aktiivien harjoittamaan) paheksuntaan olen kylla tormannyt huomattavasti enemman luterilaisen kirkon puitteissa kuin katolisissa piireissa - jalkimmaisissa tuskin ollenkaan, vaikka miten olen yrittanyt, heh..

    VastaaPoista
  7. Anu: Niinpä. Ihmisten kaksinaamaisuus yllättää minut aina vain uudestaan. Taidan olla liian hyvä uskoinen.

    Helena: Tuopa olikin hyvä termi! Täytyy yritää. Nyt tuli lokaa silmille vain niin yllättäen, että en tiennyt mitä sanoa.

    S: Minkäs teet, kun on kotona kasvatettu siihen, että valehdella ei, eikä "pelata kieroja pelejä". Nyt pitäisi sitten unohtaa kaikki vanhempien opetukset... En minä koskaan opi.

    Lissu ja Stello: Syy siihen miksi mainitsin juuri Katolisen kirkon tässä yhteydessä on se, että nämä tapaukset tuovat jatkuvasti esille kirkossa käyntiään ja katolilaisuuttaan.
    Ja myös selvästi paheksuvat niitä, jotka eivät istu eturivissä, koko perheen voimin, joka sunnuntai messussa.

    Ei minun tarvitse koskaan toitottaa kenellekkään kirkossakäymisiäni/ tai käymättömyyttäni, eikä luterilaisuuttani. En myöskään jauha lähimmäisen rakkaudesta, vaan se näkyy siinä miten kohtelen ympärillä olevia ihmisiä. Enkä koskaan käytä termiä "hyvänä kristittynä" pitää tehdä niin ja näin...

    Valitettavasti näille kaikille ihmisille, joiden rehellisyyttä ja toimintatapoja, olen viime aikoina joutunut ihmettelemään on yhteistä ollut se, että omasta uskonnollisuudesta tehdään suuri numero. Jos he olisivat olleet protestantteja, muslimeja, hinduja tai ihan mitä vain olisin kyllä maininnut myös sen.

    En ala asiasta riitelemään, koska kaikkihan fiksut ihmiset tietävät, että joka uskontokunnassa löytyy tekopyhiä ja niitä jotka yrittävät elää opetusten mukaan.

    VastaaPoista
  8. Ihminen on läpimätä paska, toiset vain peittävät sen paremmin...

    No ei vaan :D.

    Minä kuulun ja noihin rehellisiin ja varmasti ulkomaalaisten silmin: sinisilmäisiin. Kyllähän tässä hieman kovettuu, mutta ei itteään tarvitse myydä ja muuttaa, että kelpaisi muille.

    Minä, uskovaisenakin, uskon siihen, että hyvä palaa takaisin siinä missä pahakin, joten yritän toimia sen mukaan.

    Mitäpä, jos sanoisit sitten suoraan ja rehellisesti näille ihmisille, mitä meille sanoit...?

    VastaaPoista
  9. Ei kuullosta kivalta, yritähän jaksaa.

    Se pettymyksen tunne, mikä tulee, kun tajuaa että joku ihminen ei olekaan sitä mitä on näytellyt olevansa, on tosi kummallinen. Ei tiedä, onko pettynyt toiseen, joka näytteli, vai itseensä, kun oli niin sinisilmäinen ettei tajunnut toisen näyttelevän.

    Hyvä ja pitkä muisti on huono juttu sanoo nimim. miten niin samanlainen.

    VastaaPoista
  10. Samoja kokemuksia on täälläkin. Meidän ystävän veli, joka on uskovainen katolilainen ja käy joka viikko ainakin kerran messussa, on tehnyt vaimolleen, tyttärelleen ja veljelleen sellaisia kieroja juttuja, että ei voi muuta kuin ihmetellä, että ihminen sellaisiin pystyy. Ilmeisesti hän saa synnit aina anteeksi ja voi jatkaa pahoja tekoja.

    VastaaPoista
  11. Natjale: Tuo suoraan sanominen olisi ihan hyvä asia, ja sitähän minä ihmisiltä toivoisinkin, mutta ei valitettavasti taida näissä tilanteissa/asioissa toimia.

    Minäkin olen yrittänyt uskoa tuohon, että hyvä palaa hyvänä ja paha pahana, mutta on alkanut tuokin epäilyttämään viime aikoina.

    Mieheni minua eilen lohdutti, että onneksi kukaan ei ole vakavasti sairas tai kuolemaisillaan. Niihän se on...mutta pettynyt olen kuitenkin.

    Minna: Yhden kohdalla olen aina aavistellut, että se hymy on vain teeskentelyä ja oikeassa olin. Ehkä en vain halunnut uskoa...

    Allu: Jospas tuo messussa käyminen onkin hänelle sellainen teatteriesitys. Näin saadaat muut uskoteltua, että kyseessä on kunnon mies, joka ei voi tehdä pahaa kenellekään. Vaimo, tytär ja veli vain puhuvat pahaa hänen selkänsä takana.

    Heljä: Sorry, hyppäsin ylitsesi.... Mitä vakuuttavammin joku kertoo pitävänsä yhteyttä, soittavansa tai tulevansa kylään, sitä varmempi saat olla, että mitää ei tapahdu.

    VastaaPoista
  12. Minusta on harvinaista, jos johonkuhun voi syvästi ja aidosti luottaa. Olen itse lähtöisin Satakunnasta ja vaikka siellä ollaan niinku suoria, rehellisiä etc., niin aina löytyy muutakin. En ikinä tajua, mikä on motiivi selkään puukottamisen taustalla...Silti jokaisella pitäisi olla muutama sydänystävä, joista voi olla kiven varma. Onneksi minulla on. Muille näytänkin vain sen osan itseäni, jonka voin viedä vaikka Iltalehden etusivulle.

    VastaaPoista
  13. Leena: Näille extra hyville ystäville osaankin antaa aina vain enemmän arvoa. Sekin on tullut oppittua, että omista asiosta ei kannata paljoa huudella. Niille harvoille ja valituille vain.

    VastaaPoista
  14. Liian usein törmää tuollaisiin ,jotka vain tyhjiä lupauksia tekevät.Amerikkalaiset ovat erittäin taitavia sellaisessa. Kun asuin USA;ssa ,otin yhteyttä isäni amerikkalaiseen serkkuun,joiden luona käytiin eksän kanssa New Jerseyssä.Heillä oli asunto Floridassakin,johon meidät kutsuttiin ja oikein sanottiin että "you have to come to stay with us".kun sitten asuttiin Floridassa ja eksä oli työmatkalla ajattelin ,että olisi kiva viettää aikaa kaukaisten sukulaisten kanssa eikä yksin.Lupauksista ei ollut muistoakaan,ja tuntui aika nöyryyttävältä kun 4. puhelinsoiton jälkeen melkei annettiin ymmärtää ,että mitäs taas soitat. Kylläpä olin sinisilmäinen ja koko juttu sai vielä itkemään,mutta kaikesta tuollaisesta oppii.Muidenkin jenkkien kohdalla huomasin usein tuon tapaista.

    VastaaPoista
  15. Yaelian: Valitettavasti ihmisten sanomisia ei kannata ottaa ihan tosissaan. Minäkin olen kantapään kautta oppinut. Tajuankohan enää ollenkaan, jos joku ihan tosissaan haluaa pyytää minut kylään tai toivoo yhteydenottoani. Jauhan vaan näitä latteuksia: "See you later, I'll give you a call, we must meet up yms...
    Voin kuvitella, että tuon Floridan kokemuksen jälkeen olet extra varovainen kutsujen suhteen. Olen kyllä täälläkin saanut kokea olleeni ei-niin-tervetullut. "Virhearviota" ei takuulla tapahdu toista kertaa.

    VastaaPoista
  16. Vihreätniityt, tuonkin, mitä manitsit, opin kovimman kautta, mutta opin. Ei kannata alkaa liian helposti uskoutumaan. Minä olen äitini puolelta karjalainen ja sen takia aika vilkas, mutta olenpa minäkin jotain oppinut;-)

    VastaaPoista
  17. Leena: Voi kun olisi joku käsikirja, jonka mukaan toimisi. Eikä aina oppisi näitä läksyjä sen vaikeimman kautta. Kyllä tämä taas tästä!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!