sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Sunny Sunday

Suomesta kuuluu kummia: kunnon helteet toukokuussa. Täälläkään ei ole satanut moneen viikkoon, mutta helteistä saamme vain haaveilla.  Kastelukannusta on tullut minulle uusi kaveri. En ole saanut auringonpistosta, enkä ole humalassa, mutta nyt ovat asiat niin, että täällä tarvittaisiin vesisadetta. Muuten meidän paikattu nurmikko ei koskaan kasva. Huh! Nyt sain sen sanottua. Huomenna tietysi alkaa  monta viikkoa kestävät rankkasateet, ja sen on sitten minun syyni.

Viikonloppuun on taas mahtunut murkun murinoita, jalkapallo-ottelu (tasapeli 2-2), suomalaisen ystävän luona vierailu, ensi-kommuuniojuhlat naapurissa ja tänään vielä päälle kaverin synttärit. Meillä on myös pyöritetty pesulaa, sillä naapurin pyykkikonen teki lakon (perheessä on neljä poikaa, joten pyykkiä pestään joka päivä). Yllätyksekseni meille vielä piipahti kaksi ystävääni kylään.

Olin  iloisesti yllättynyt tuosta naapurin kutsusta. Poika tuli viikolla meille hyvin virallisen näköisensä. Sinäänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, hänhän käy miellä joka päivä. Olin jo sanomassa, että kaverisi ei ole nyt kotona, kun hän sanoi, että hänellä on ihan muuta asiaa. Pyysi meidät kaikki lauantaina juhliinsa. Ovelta vielä huikkasi, että teidän isäkin saa tulla! Isä on nyt Englannissa, joten ei päässyt. Hän pelaa ahkerasti poikein kanssa jalkapalloa, joten oli ilmeisti kutsunsa ansainnut.

Kutsusta olin otettu siksi, että en sitä odottanut. Olen jo tottunut siihen, että vain ja ainoastaan oma perhe kutsutaan. En sitten tiedä onko käytäntö sama muuallakin Irlannissa, mutta meidän nurkilla ei perhejuhliin yleensä ulkopuolisille kutsuja satele ja muutenkin tällä "piiri pieni pyörii". Viikonlopun aikana tuli todistettua, että minullahan oikeastaan aika monta ystävää täällä Irlannissa.

Tuhkapilvet ovat  muuten taas meidän riesana, ja lentokenttiä on suljettu. Kiitos vaan sinne Islantiin!

Euroviisutkin ovat ihan pian. Mitä mieltä olette tästä?

15 kommenttia:

  1. Lupaan, etten kerro kenellekään jos tulee viikkojen kaatosateet! En nyt kyllä tiedä, kehtaanko edes sanoa mitä täällä viikonloppuun on mahtunut: helteitä, helteitä ja helteitä! Ja puutarhatöitä, joista nautin kovasti. Nyt sen sijaan vahtaan koko viikon silmä kovana tuhkapilviä, sillä viikon kuluttua olisi lomalento.

    En oikein ole mitään mieltä tuosta Kuukuiskaajien kappaleesta, ihan pirteältä kuulostaa mutta... Näitkö niistä sen kahden viisufanin tekemän videon, sekin löytyy youtubista?

    VastaaPoista
  2. Jos joku naapureistani kutsuisi kylään varmaan pyörtyisin... Edellisessä kodissa asuimme cul-de-sac ja naapuriyhteys oli hyvä. Kerran vuodessa grillijuhla kujan päässä, kerran vuodessa kujan naisten baari-ilta. Ehkä pitäisi itse aloittaa jotain.

    VastaaPoista
  3. Kylla maailma on mennyt ihan sekaisin!! Siella ei ole satanut pitkaan aikaan, Suomessa on helletta toukokuussa ja taalla taas lampotila heilunut 20 asteen alapuolella, kylmalla tuulella ja ajoittaisella sateella maustettuna... Mihinkaan ei voi enaa luottaa!!! :DD

    VastaaPoista
  4. Helena: Ihan kateeksi käy nuo teidän helteet.
    Työkaveri lupasi lainata puutarhaletkun, että saan vettä etupihalle. Minne olet menossa lomalle?

    Täytyy illalla katsoa Youtubesta tuo video.
    Minusta tuo kappale on vähän outo!

    Heljä: Siinäpä sinulle urakkaa saada naapurit puhumaan toisensa kanssa. Grillijuhlia taidat saada vielä odottaa pitkään!

    Eryah: Sanoppas muuta. Laitanko sadetakkeja tulemaan?

    VastaaPoista
  5. Täällä Berliinissä satoi lauantaina koko päivän ja München pelasi Bremeniä vastaan ja tulos aika yllättävä 4-0. München siis voitti. Liekö johtunut sateesta, vai mistä, että noin suuri ero tuli parhaitten pelaajien pelatessa pokaalista? - Saa nyt nähdä, mitä eurooppalaiset sanovat Kuunkuiskaajista, pirteä kappalehan tuo on. Näin myös viisufanien tekemän videon Youtubesta.

    VastaaPoista
  6. Sira: Meidän jalkapalloilija sanoo, että ei sade pelaamista haittaa. Minä taas kannustajana olen erimieltä.
    Tuon kappaleen kanssa voi käydä miten vain. Voi jäädä pisteittä tai sitten menestyä tosi hyvin. Voittihan se Lordikin...

    VastaaPoista
  7. Terkkuja helteestä! Aamulla kastuin litimäräksi, kun päätin lähteä töihin juuri sen kahden minuutin aikana, kun tuli joku ukkoskuuro. On kyllä maailmankirjat sekaisin, jos täällä on helle toukokuussa ja siellä ei sada vettä.

    Suomen euroviisuehdokas on munkin mielestä outo, mutta ei siellä kyllä paljon parempiakaan tainnut olla tarjolla (en seurannut valintaa). Ehkä Värttinä-eksotiikka tehoaa, mutta epäilen vahvasti.

    VastaaPoista
  8. Viime viikolla vesisateita ja kylmää,vasta lauantaina lämpeni ja nyt taas luvattu helteitä.
    Skippaan Euroviisut suosiolla :D


    Nuheila

    VastaaPoista
  9. Minna: Meillä tuli 10 min vettä, mutta sillä lailla vähän piskottaen ja sitten loppui kuin seinään. Äiti seillä hikoilee tk:ssa. Pääsee ensi viikolla kotiin. Taitaa jo laskea päiviä!

    Nuheila: Eli ei normaalit kelit sielläkään!

    VastaaPoista
  10. Täällä taas on satanut koko kevään niin, että kivirauniopaikat vuoristossa toivat hätkähdyttävästi mieleen... Irlannin.
    Mitä nyt ei ehkä kuitenkaan ole tapahtunut miesmuistiin.

    Katselin Suomen Euroviisukarsinnat pikakelauksella, ja ei siellä tosiaan paljoa parempaa ollut tarjolla. Noh, kansanmusiikkia kerrankin.

    VastaaPoista
  11. Stazzy: Ai teillekkö ne meidän sateet ovat päätyneet! Joudun taas kastelemaan, kun tuli vain muutama pisko.

    VastaaPoista
  12. Ai irkut on niin sisäänpäinlämpiäviä, ettei haluta kontakteja naapureihin? Meillä onnitellaan naapuriston rippilapsia useimmiten kympin setelillä ja usein naapurit kutsutaan seuraavana päivänä rääppiäisille. Meidän tuttavien poika juoksi jatkuvasti postilaatikolle hakemaan onnittelukortteja ja huusi kovaan ääneen TYHJÄ, jos ei kuoressa ollut seteliä.

    VastaaPoista
  13. Azoreille olisin menossa, mutta näyttää taas tuo tuhkapilvi olevan uhkana. Voisitte kyllä pysäyttää sen sinne Irlannin taivaalle ensi maanantaina!

    Eläkeläiset - bändi joka keikkailee kuulemma suosion huipulla Saksassa - oli kai tiukasti kilpailemassa Eurovisio-edustuksesta. Onkos Allun ja Siran suosikkeja? :) Eläkeläiset olis vielä enemmän mennyt siihen samaan joukkoon kuin Lordi, joka tosin voitti...

    VastaaPoista
  14. Ei ole meilläkään vielä kesä mikä jo on aika outoa, sopii kyllä minulle.
    Katselin tuon euroviisun karsinnan youtubesta ja noh kansanmusiikkia.. ei ollut minun makuuni, ja suoraan sanottuna se esitys itsessään oli hirveä, ylipirteä viulunisti suorastaan naurettava. Ei taida toistaa Lordin yllätystä.

    VastaaPoista
  15. Allu: Kyllä, hyvin perhekeskeisiä. Ensi vaikutelma on se, että ollaanpas täällä ystävällisiä, mutta piireihin (ainakin pienemmillä paikkakunnilla) on vaikea päästä ulkopuolisen. Esim miehen suvun juhlat ovat lähinnä surkuhupaisia: sisarukset ovat erittäin vähän keskenään tekemisissä, mutta juhliin kutsutaan vain sukua. Olisi paljon hauskemmat juhlat, jos kutsutaan ne ihmiset joiden kanssa ollaa paljon tekemisissä - sukua tai ei.
    Rippilahja (rahaa...) saatetaan antaa naapureille, mutta ei se tarkoita että juhliin kutsutaan.

    Helena: Voi voi, nuo pilvet ovat meitä kiusanneet jo ihan tarpeeksi ja miehen pitäisi lentää maanantaina, joten mitäs tehdään?
    Eläkeläisistä ei ole kuullutkaan!

    Sirokko: Ylipirteä kuvaa hyvin!
    En ole koskaan ollut mustalaismusiikin ystävä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!