maanantai 26. huhtikuuta 2010

Se aika vuodesta

Joulun jälkeen vaatekauppojen ikkunoissa alkoi näyttää tältä





Käyvät nuo mekot morsiustytöillekkin, mutta ne ovat kyllä tarkoitettu ensikommuuniota viettäville pikku-tytöille. Ensikommuunio tarkoitaa lapsen ensimmäistä ehtoollista. Täällä siitä käytetään nimitystä the First Communion. Katolisissa kouluissa, opetuksen ohella, valmistaudutaan ensikommuuniota varten toisella luokalla. Mikäli lapsi ei käy katolista koulua, voi hän osallistua yksityistunneille, maksua vastaan kuulemma.
Konfirmaation tapahtuu sitten viidennellä luokalla. 

 Koska pojat käyvät protestanttista koulua, olemme jääneet paitsi tästä juhlimisista. Ensi kesänä vanhempi menee kansainväliselle rippileirille Suomessa. Nuorempi saa sitten käydä rippikoulun, joko täällä 12-14 vuotiaana tai mennä Suomeen. Ihan kuinka vain.

Ensikommuunio ei olekkaan sitten mikään pikkujuhla, kuten tästä artikkelista käy ilmi. Etenkin tyttöjen vaatetukseen ja ulkonäköön pistetään paljon rahaa: upea puku, käsilaukku, huntu, kruunu, kengät, kampaajalla käynti jne. Toiset menevät jopa niin pitkälle, että vievät tyttärensä ruiskurusketusta saamaa. Näin puku pääsee oikeuksiinsa, irlantilainen iho kun on aika kalpea, eikä yleensä rusketu. 

Muutamaa viikkoa ennen ehtoollista, lapset käyvät tunnustamassa syntinsä seurakunnan papille. Tekisi mieli olla kärpäsenä katossa ja kuunnella mikälaisia kauheuksia nämä 8-vuotiaat papille kertovat.

Ehtoollisen ja messun jälkeen pitävät perheet lapsilleen juhlat. Toistet juhlivat vaatimatomasti perhepiirissä kotona, toiset vievät suuren suvun ravintolaan syömään, tai sitten pitopalvelu huolehtii tarjoulusta ja lapset hyppivät pomppulinnassa. Vieraat puolestaan antavat kirjekuoressa lapselle rahaa. Enkä nyt tarkoita ryppyistä vitosta...

Olen osallistunut monenlaisiin ensikommuunionjuhliin, ja täytyy sanoa, että suomalaisena ja ei-katolilaisena en pääse juoneen mukaan. Tokaluokkalainen ripittätymässä??? Muutenkin koko juhlista on tullut varsiainen kilpailunaihe vanhemmille.

Mieheni suurelta perheeltä tulee kutsuja serkkujen ensikommooni tai konfirmatio juhliin. Tilanne on meille suorastaan  kiusallinen. Ei siksi, että en ole katolilainen. Ihan hyvin voin osallistua juhliin, vaikka en niitä täysin ymmäräkkään. Kutsut ovat kiusallisisa siksi, sisarusten perheet eivät ole keskenään juuri tekemisissä. Pojilla on paljon serkkuja, joita he valitettavasti tuskin tuntevat. Tuntuu typerältä matkustaa pitkä matka vieraan serkun juhliin, näytellä päivä, että ollaanpa tässä taas osa suurta ja toisistaan välittävää perhettä. Samalla sitten katson pöydän ympärillä istuvia 15 toisilleen vierasta serkusta. Toisinkin voisi olla... Eikä siinä kaikki. Juhlien jälkeen odotukset ovat/olivat yleensä pojilla korkealla. Sedät ja tädit lupasivat tulla käymään, ja samoin taas vähän tutuimmaksi tuleet serkut. Tai sanoivat, että voidaan menne kesällä heitä katsomaan. Karvaasti ovat oppineet, että ei näy serkkuja, eikä kesäksi "luvattu" vierailu taaskaan onnistunut. Antaa olla, sanon minä. Olemme parhaamme yrittäneet ja se riittäköön. Joskus kutsusta kieltätyminen voi olla ihan oikeutettua.

25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista.Tuo että 8-vuotiaat saavat tekorusketusta päivän kunniaksi,on aika far out.Ovatko nuo mekot siis ihan maahan saakka? Sääli,että teillä on ´noin löyhät suhteet serkkuihin,mutta jos on pitkät välimatkat,niin kai harvoin tulee tavattua.

    VastaaPoista
  2. Lue mun Merete Mazzarellan kirjan arvostelusta, mikä ero on suvulla ja ystävillä. Minä olen tämän asian jo osaltani hoitanut. Enää yksi kummilapsi aikuseksi ja sen jälkeen ovat sukupartyt ohi. Eihän suku ole mikään homogeeninen porukka. Minä en tunne mitään samankaltaisuutta tai läheisyyttä serkkuihini. Sukutapaamisissa ökyily tuntuu olevan tärkientä ja minusta se on taas henkistä köyhyyttä.

    Tuleekohan poikasi kansainväliselle rippileirille Pöyhölään Keuruulle? Tyttäremme Meri kävi sen ja sai kunnon kansainvälisyyskasteen ja ikiaikaisia ystäviä. Meri kuuluu siihen 10 prosenttiin joka kävi sekä rippikoulun että Prometheus-leirin, jossa viime mainitussa käyvät yleensä vain ne, jotka eivät ole kirkossa. Nyt tyttäremme pyrkii opiskelemaan teologiaa, mutta lopputähtäin on uskontotieteissä.

    Kahdeksan vuotiaat ripittäytymässä...

    VastaaPoista
  3. No morsiameksihan ne tytöt puetaan, kun ne on "Kristuksen morsiamia". Täällä on kaikkein koreimpia italaisten siirtotyöläisten lapset, aivan mahdottoman fiiniksi laitettu. Siihen ripittäytymiseen oli ainakin ennen sellaisia listoja, josta voi hakea syntejään: oli ollut tottelematon tai oli "likaisia ajatuksia". Harmi, ettei teillä ole mahdollista pitää yhtä serkkujen kanssa. Mun miehen suvussa on onneksi toisin ja mäkin olen sitä kautta saanut kivoja sukulaisia.

    VastaaPoista
  4. PS. Siis suku ei mitään, mutta perhe sitäkin enemmän. Se menee kaiken ohi. Ja sitten ovat ystävät, joita on 40 vuoden takaa ja edelleen on aina tavatessa kivat fiilikset. Sen lisäksi minulla vielä Bessu, mun maailman paras ystävä, jonka kanssa on aina jännittävä, vaikka ei olla koskaan edes saatu riitaa aikaiseski;-)

    VastaaPoista
  5. ostan muutaman kirjaimen tohon sanaan italaisten, että siitä tulee ITALIALAISTEN

    VastaaPoista
  6. Olen myös nähnyt noita hienoja "Kristuksen pikkumorsiamia", mutta jotenkin multa oli jäänyt tarkemmin juomioimatta poikien pukeutuminen (pukujahan ne olivat). Luin tuon artikkelin, johon viittasit. Kyllähän näihin siirtymäriitteihin on aina kiinnitetty huomiota ja aikoinaan oli varmaan Suomessakin iso saavutus hankkia se eka puku pojille rippipuvuksi ja siihen piti mahtua monen monta kertaa. Rippikouluun nyt sentään mentiin melkein aikuisen kokoisena. Onko siellä sitten protestanteilla joku muu pukukoodi? Meillähän on ne albat.

    Ikävää, että sukusiteet ovat noin löyhiä siellä saarella ja toinen suku täällä kaukana; itselläni on yli 50 serkkua (1. serkkuja siis), mutta en tunne heitä kaikkia, koska ovat täysin eri sukupolvia ja asuvat kaukana. Kun kiistelen siskojeni kanssa, tuumaan lopuksi, että ystävät voi valita, sukulaisia ei. Mutta se on ihan hyväntahtoista kiistelyä.

    Itse olen tyytyväinen, että en ole kovin useasti joutunut suvun tai ystävien lasten "prinsessahäihin", joihin pistetään erinäisiä kymppitonneja ja sitten erotaan alle viiden vuoden kuluttua.
    Ps. tämä kommentointi ei meinaa onnistua.

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Tekorusketus on mielestäni aivan käsittämätöntä. Valkoinen puku näyttää paremmalta, kun on ruskea iho.
    Puku on yleensä nilkkaan asti.
    Välimatka ei ole niin pitkä, että se estäisi sukulaisvierailuja. Joillekkin asioille vaan ei voi mitään!

    Leena: Lisään tuonkin kirjan luettavien listalle. Lukeminen on jäänyt vähille entiseltä himolukijalta. Niska teki mulle tepposen...
    Oikeassa olet, että kaikkien kanssa vaan ei synkkaa. Nämä välit ovat niin monimutkaiset, että niistä voisi kirjoitta muhkean kirjasarjan! Sääli, ei voi muuta sanoa.
    Suomessa meillä on onneksi ihania sukulaisia, joita lomalla tapaamme.

    Sinne Keuruulle on poika menossa. Kiva oli kuulla, että Meri sai sieltä ystäviä ja ilmeisesti viihtyi hyvin.

    Tuo ripittäytyminen ei mahdu minun kaaliin!

    Allu: Mun pitikin mainita noista Kristuksen morsiammista, mutta unohtui. Pappi varmasti nukahtaa, kun kuulee kymmenennen kerran, että joku löi siskoa, varasti jalkapallon, rikkoi ikkunan jne..
    Olisihan se kiva, kun olisin saanut täältä sukulaisia, mutta aina ei kaikki asiat mene niin kuin MINÄ haluan. Poikia vaan säälittää...

    Helena: Pojilla on yleensä bleiseri ja siistit housut, ja sellainen "ruusuke" rinnassa.

    Protestanit eivät pukeudu morsiammiksi, vaan tytöillä on "normaalit" juhlavaatteet.

    Onhan nuo tytöt todella nättejä puvuissaan ja varmasti nauttivat päivästä, mutta toisilla nämä juhlat vaan ampuvat yli ja pahasti.

    Yksi syy siihen, että muutimme Irlantiin oli se, että olisi ainakin toisen perhe samassa maassa. Olisimme voineet jäädä aivan hyvin Englantiin. Onneksi oli muitakin syitä, joten muutto kannatti.

    VastaaPoista
  8. Vähän nauratti ne kasivuotiaitten synninpäästöt, varmaan jo miettivät päänsä puhki mitä aikovat tunnustaa :)
    Kaikista juhlista on nykyään tullut niin näyttäviä tai sitten ei juhlita ollenkaan eikä mitään, aika kurjaa sekin mielestäni, kun lapsille olisi kiva jotain muistoja jäädä tärkeistä päivistä.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista luettavaa.En tastakaan ole kuullut.
    Ehkapa se on parempi tunnustaa syntinsa tuossa iassa,ennenkuin niita alkaa kertymaan enemman.
    Puvut ovat kauniita.
    Erilaisia tapoja liittyy jokaiseen uskontoon,ja jokaiseen kulttuuriin.Monet tavat tuntuvat ulkjopuolisista kummallisilta,mutta aina ne ovat joittenkin omaaelamaa,ja tarkeita asioita heille.

    VastaaPoista
  10. Joskus tosiaan se pitka valimatka sukulaisiin ei tarkoita sita kirjaimellisesti, siis maantieteellisesta vinkkelista katsottuna. Meidankin sukuun kuuluu laheisia ja kaukaisia, osoitteesta riippumatta.

    Sun bloggaukset on kylla niin opettavaisia, taas tuli uutta tietoa :)

    VastaaPoista
  11. Hmm... mielenkiintoista lukea irlantilaista ekan ehtoollisen juhlimista.Meidän tyttö sai myös sen -07.
    On täälläkin vähän samanlaista tuo juhlinta riippuen varallisuudesta. Ei nyt ihan noin "viimesenpäälle". Tuo rusketus kuulosti hauskalta jutulta. Täällä Teksasissa kun saa tarpeeksi aurinkoa ja varsinkin monilla meksikolaisilla on sitä jo omasta takaa. ;)

    Mutta muistan että puvut olivat hienoja. Tyttöni oli vähän pahoillaan kun ei ollut tarpeeksi pitsejä ja röyhelöitä. Aluksi hänen puku näytti hienolta, mutta sitten hän näki niitä Meksikosta tuotuja. Vaan eipä tuo haitannut. Oikeastaan siitä sanottiin että ei pitäisi panostaa siihen rekvisiittaan niin paljon.

    Nykyään itse olen myös katolinen (kävin RCIAn ennen tytön first communion), koska vuosien jälkeen tulin siihen tulokseen että yksi kirkkokunta on perheellemme parempi. Asiat jotenkin loksahtivat paikoilleen.
    Käytiin lasten kanssa luterilaisessa kirkossa vuoden ajan hyvin ahkerasti ja poika sai myös ekan ehtoollisen sieltä, mutta sitten tämä mamma sai siitä tarpeeksi. Tuntui liian sisäänlämpiävältä. We did not belong... Oli ihan mukaviakin ihmisiä, mutta katolinen kirkko tuntui symppiksemmältä.

    Olen oppinut paljon katolisuudesta ja näen sen nykyisin ihan eri perspektiivistä. Oikeastaan pidän messuista ja niistä kirkkovuoteen kuuluvista juhlista. Minulla on valtavan pieni perhe Suomessa. Se on ikävä juttu, mutta täällä on miehen kautta paljon sukua. Suurin osa katolisia, koska ovat Meksikosta lähtöisin.

    Hassua kuitenkin että Suomessa katolisella kirkolla on tietty "maine." Useinkin jos katolisuudesta mainitsee niin katsotaan vähän kieroon ja aletaan muistelemaan kuinka paha katolisuus on ollutkaan - "kun ropo kirstuun kilahtaa niin...", selibaatti, nunnat etc.
    Ja kuitenkin katolisuudesta löytyy niin paljon kaunista historiaa ja nykypäivää. :)

    VastaaPoista
  12. Uuh. Tekorusketus ja synninpäästöt kahdeksanvuotiailla. Kuulostaa kamalalta.

    VastaaPoista
  13. Edellisessä asuinpaikassamme haettiin naapurin tyttö LIMOLLA!!! tosin sitä jakoi varmaan useampi pikku tyttö, mutta silti. Morsian mikä morsian.
    Harjoittelen jo nyt miten selittää miksi ei-katolinen tyttäreni ei saa ko. juhlia... Koska ei-uskonnollisessa koulussa (lain mukaan saa uskonnon opetusta puoli tuntia päivässä, mutta sisältää kaikki uskonnot) niin ne katoliset jotka erillistä uskonnon opetusta esikommuunion vuoksi haluavat niin maksavat 25 euroa per 3 kuukautta. Opetusta on yhtenä päivänä viikossa 1,5 tuntia koulutuntien jälkeen.
    Mä olen nyt enemmän yhteydessä sukulaisiin kuin 11 vuoteen, kiitos Facebookin!

    VastaaPoista
  14. Sirokko: Potkaisin jalkapallon naapurin auton kylkeen, piilotin siskon nuket, lunttasin sanakokeissa...kyllähän tunnustettavaa löytää.

    Sateenkaari: Minä jos menisin ripittäytymään, niin siinä menisikin monta tuntia. Lapsilla varmasti ei menen kovin kauaa.
    Joka maassa ja kultuurissa on omat juhlansa, mukaan voi mennä, vaikka ei itse samaa mieltä olekkaan.

    Eryah: Niinpä. Yhteydenpito ja toisista välittäminen eivät ole välimatkasta kiinni.

    Lissu: Minulle katolilaiseksi kääntyminen ei ole koskaan tullut edes mieleen. Ei ole kokenut sitä omakseni. Protestantti kirkossa on todella pienet piirit ja se välillä ärsyttää. Aina samat ihmiset, eikä koskaan mitään uutta ja piristävää. Käyn siellä silloin, kuin minusta siltä tuntuu. En suinkaan joka sunnuntai.
    Katolilainen messu on täällä minusta niin levoton, että hiljentyä siellä ei voi. Kirkuvia lapsia, myöhässä tulevia aikuisia ja sitten niitä jotka tuijottavat koko ajan kelloon ja suorastaan juoksevat ovesta ulos.
    Minusta kirkossa käynnin ei pitäisi olla "pakotettu" tapa, vaan sen pitää lähteä sisältä.
    Jaksan ihmetellä, että miksi vanhemman vievät esim. neljä pientä lasta kirkkoon itkemään ja juoksemaan käytävällä. En usko, että messusta saa kukaan irti yhtään mitään. Eivät vanhemmat, lapset, eivätkä vieressä istuvat. Sitten kun lapset ovat isompia on asia eri. Jos isä ja äiti kävisivät siellä ilman aivan pieniä lapsia, olisi se heille paljon antoisampaa. Samalla myös tilaisuus hiljentyä kaiken kiireen keskellä.

    Kenza: Not my cup of tea!

    Heljä: Voin vain kuvitella, että saat vastata tuohon kysymykseen vielä monta kertaa. Mitä pienempi paikka, sitä enemmän ihmetellään, jos kaikki eivät toimi samalla tavalla. Joskus ihan hätkähdän, kuinka pienissä ympyröissä ihmiset ovat eläneet koko elämänsä. Kaikki menee tietyn kaavan ja sääntöjen mukaan.

    VastaaPoista
  15. Taas asia, josta en ollut tiennyt mitään ennen kuin sivistit. Erikoista kilpavarustelua ja tosi ikävää, jos jo 8-vuotiaiden kohdalla mennään suihkurusketuksiin ja manikyyreihin. Mitä sitten konfirmaatiossa?

    Tuohon sukulaisasiaan voi vaan todeta, että onneksi ystävät sentään voi valita. :)

    VastaaPoista
  16. Niinpä. Uskonto on aika yksilöllinen asia.
    Siinä on ne omat fiilikset tärkeitä.
    Me jotka olemme kasvaneet Suomessa olemme hyvin yksilöllistä porukkaa.
    Yksillöllisyys on kovin tärkeää länsimaissa. Tulee tässä mieleen islamiin uskoon liittyminen jos on aikaisemmin ollut kristitty. Tuntuu että se olisi vaikeampi käännös. Katolisuus on silti kovin samanlaista kuin esmes luterilaisuus.

    Itse olen kasvanut maalaistalossa jossa yksilöllisyys ei ollut niinkään tärkeä asia vaan se yhteisön hyvä.
    Nyt vasta myöhemmin olen ymmärtänyt näitä juttuja. Ei niitä ennen tullut ajatelleeksi. Piti mennä ja touhottaa. ;)

    Meidän katolisessa kirkossa on cry room johon voi mennä pikkuisten kanssa. Sinne kuuluu messun kulku kaiuttimien kautta.

    Itse taas koen katolisuuden antoisampana. Rukoilua usein verrataan meditaatioon. Pidän varsinkin niistä messuista joissa on youth groupin rokkibändi mukana. Isä Becker on varsin innostunut musiikista (hän oli edellisessä elämässään biologian opettaja).

    Hyvää kevättä kaikille!

    VastaaPoista
  17. Minna (vanha rippileirikaverini) minulla on niin vanha poika, että hän menee riparille. Eihän siitä ole kuin muutama vuosi, kun me siellä oltiin. Muistako Hiipakan?

    Onneksi täällä on hyviä ystäviä ja kuten sanoin, no on saanut itse valita!

    Lissu: Täysin vieraaseen uskontoon kääntyminen olisi kyllä minulle täysi mahdottomuus. Hienoa, että sinä tunnet katolilaisuuden omaksesi.
    Isommissa kirkoissa panostetaan musiikkiin. Tuossa lähi (protestantti) kirkossa vanha täti soitaa urkuja. ja väki veisaa miten veisaa mukana. Tekisi mieli pistää kädet korville.

    VastaaPoista
  18. Pieni korjaus termiin: se on suomeksi ensikommuunio.

    Mulla ei ole kovin paljon lapsiperheita tuttavapiirissa (tai ne lapset ovat jo aikuisia), eli olen ollut vain yksissa ensikommuuniojuhlissa, missa olin ns. etnisena vahemmistona, ainoana eurooppalaisena =)

    VastaaPoista
  19. Stello: Kiitos. Kävin lisäämässä ÄNNÄT paikoilleen!

    VastaaPoista
  20. Tuosta kuullut. Kyllä suku joskus paras, tänään 95-vuotiaan sukulaisen hautajaisissa, ja kyllä sitä sukua oli ihan kiva tavata..

    VastaaPoista
  21. Hannele: Olen yrittänyt ja vielä kerran yrittänyt pitää yhteyttä, mutta jossain se raja sitten menee. Nyt en enää jaksa.
    Olipa pitkäikäinen sukulainen 95v on paljon!

    VastaaPoista
  22. Ihan oli Hiipakka päässyt unohtumaan, mutta kiitos muistutuksesta. :D

    Aika on ihmeellinen juttu. Lapset kasvaa vauhdilla, mutta itse on ihan sama kakara kuin muutama (no ehkä vähän useampi muutama) vuosi sitten.

    VastaaPoista
  23. Minna: Tuohan se juuri huolestuttaakin, kun ei ikämittari näyttää ihan toista kuin miltä päässä tuntuu.

    VastaaPoista
  24. Hei kivaa, meidan keskimmainen menee Keuruulle kesalla, paasee ripilta elokuun alussa, eli toka leirille on menossa. Esikoinen kavi samaisen leirin pari vuotta sitten ja sai sielta ystavia.
    Hyvaa viikonloppua taalta Kapista!

    VastaaPoista
  25. Kirsi: Eli samalle leirille siis. Voisitko laitta minulle sähköpostia. vihreatniityt@hotmail.com

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!