keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Työpaikan väsyneet isät


Olen töissä hyvin miesvalaisessa toimistossa. Totta, siellä ei voi juoruta tyttöjen kanssa teekupin ääressä. Mutta johtuneeko naisten vähyydestä, työpaikalla on kyllä reilu meininki, ja tulen poikien kanssa hyvin juttuun. Meillä on meneillään vauvabuumi, ja vähän väliä kuulen, että uusi vauva on syntynyt. Yleensäkin ottaen työpaikan miehillä on pieniä lapsia kotona ja ruuhkavuodet meneillään. En tiedä miten äidit jaksavat kotona, mutta isät näytävät usein väsyneiltä.

Istun oven lähellä, joten aamulla näkee kenen kotona on taas valvottu. Itketty puhkeavia hampaita, särkeviä korvia tai tukkoisia neniä. Tai sitten aamu on alkanut huonosti päiväkodissa. Yritä siinä sitten aloittaa työpäivä intoa puhkuen, kun päiväkotiin jäi huutava lapsi.

Mielessäni olen kiitollinen siitä, että meillä nukutaan yöt ja nuo ajat ovat takanapäin. En todellakaan haikaile meneen perään. Vauvat olivat ihania, ja lasten olleessa taaperoita tehtiin taaperojuttuja. En jäänyt kotiin nyhjäämään, vaan kävimme leikkiryhmissä, puistoissa ja kyläilemässä. MUTTA nyt olen ihan tyytväinen, että mukana ei tarvitse raahata vaippoja, vaihtovaatteita ja maitopulloja. Autollakin pääsee lähtemään heti, eikä tarvitse asetella lastenistuimia ja turvavöitä. Ihmisten kanssa voi jutella, ilman että pitää koko ajan katsoa kaaharin perään.

Vaipat ovat vaihtuneet mailoihin ja säärisuojiin. Leikkiryhmät puolestaan hockeykentiksi. Jokainen ikäkausi tuo tullessaan omat ongelmansa. Murkun kanssa muristaan milloin mistäkin, ja nuoremman kanssa otettiin aamulla yhteen television katselusta. Vielä ratkotaan monenlaisia ongelmia, ja minä suutun/hermostun/väsyn, ennen kuin pojat kasvat miehiksi ja murkkukin huomaan, äitikin on ihan ihminen.

Aika aikaa kutakin, sanon minä.Tunnustan, haaveilen jo omasta itsekkäästä ajasta. Sitten käyn jumpassa, opiskelen kieliä, teen käsitöitä ja vaeltelen kaupungilla ihan vaan vaeltelun ilosta. Ja jos rahaa on, niin matkustan ja ihmettelen Ateenan Akropolista ja Rooman Colosseumia ihan ajan kanssa. Eikä kenenkään pidä päästä vessaan just nyt, heti.

5 kommenttia:

  1. Minulla on nyt se itsekäs aika ,mutta joskus kaipaan niitä vauva-aikoja ja sen jälkeisiä aikoja.Ehkä ne vaan näyttävät niin ihanilta näin vuosien jälkeen....

    VastaaPoista
  2. Niin paitsi että jos ei aloita ajoissa niin siinä 'lopultakin itsekkäässä vaiheessa' sinne vessaan on jo päästävä itse ja just nyt heti...

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Aika kultaa muistot!

    Sirokko: Aloitin ajoissa, joten toivossa elän, ettei vessaan tarvitse juosta!

    VastaaPoista
  4. Yritän elää hetkessä, enkä jättää unelmien toteuttamista "parempaan" aikaan... mutta tiedän, että pienten lasten kanssa pitää ne omat suunnitelmat ja unelmat jäädä vähän taka-alalle lasten tarpeiden edeltä.

    Mä elän vielä itsekästä aikaa: jossain välissä päätettiin tehdä näin päin että nyt mennään ja nautitaan vapaudesta ja sitten vähän kypsempänä (toivottavasti!) saadaan lapsia.

    Välillä mietityttää oiskohan sittenki pitänyt tehdä nuorena lapset, ja olla keski-ikäisenä jo suht vapaa jatkuvasta lasten mukaan elämisestä ... mutta turha sitä on nyt miettiä enää ... Jos niitä lapsia jossain välissä meidän tupaan tulee niin eiköhän ne kuitenkin eläkeikään mennessä ole sitten kotoota jo lähtenyt, kun ensin olen saanut niitä kovasti paapoa :)

    VastaaPoista
  5. MaaMaa: Minun viikot ovat niin kiireiset, että oma aika on kortilla varsinkin, kun mies on viikot pois. Nauti nyt vapaudesta, niin sitten kun lapset täyttävän elämän, ei tarvitse miettiä että mitä kaikkea jäi tekmättä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!