perjantai 12. helmikuuta 2010

Farkut

Rakastan farkkuja. Onneksi töissäkin on erittäin epävirallinen pukeutumiskoodi. Siistit farkut käyvät  työasustakin. Kotona farkut eivät olekkaan in. Pojat suorastaan vihaavat farkkuja. Ne ovat kuulemma jotenkin niin kömpelöt jalassa, eivät tunnut mukavilta, ei voi juosta kunnolla... Siis kerrassaan epämukava vaatekappale.

Nyt täytyy muistaa, että nämä "raukat" pitävät päivittäin koulussa suoria housuja, kauluspaitoja, kravattia unohtamatta. Kun vapaus koittaa, koulun epämukava neulepaita löytää tiensä makuuhuoneen pimeimpään nurkkaan, pitämään seuraa villakoirille. Kaapista kahmaistaan verkkarit, t-paita ja huppari. Värisävyjen yhteensopivuus on sivuseikka.

Nuorempi piti edellisiä farkkujaan yhteensä kolme kertaa. Vanhempi ei tällä hetkellä edes omista farkkuja. Pitokertoja pieneksi jääneelle parille taisi kertyä peräti yksi. Toisalta, en stressaa poikien tyylin puutteesta, sillä kavereiden pukeutumistyyli noudattaa myös samaa verkkarilinjaa.

Kerroin nuoremalle törmänneeni kirkossa hänen luokkakaveriinsa. Ensimmäinen kysymys oli, että oliko hänellä farkut jalassa.Ei ollut. Myöhemmn tarkasti asian äidiltä, joka kertoi lopettaneensa farkkujen oston ajat sitten.

Pari viikkoa sitten vanhemman pojan kaveri ilmoitti minulle, että he aikovat lähteä diskoon. Poika itse ei ollut asiasta aikaisemmin maininnut. "Ok", sanoin minä.  "Milloinkas se disko on?" Kumpikaan ei ollut ihan varma. Kaveri siellä oli jo kerran käynytkin ja kertoi, että sinne pitää sitten laittaa farkut jalkaan. Pojan kauhistunut ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. FARKUT? Niin, viikonloppuna menemmekin sitten vaateostoksille VAATEkauppaan, ei urheilukauppaan. Diskosta ei meillä ole sen jälkeen puhuttu yhtään mitään. Kunnes eilen asia tuli taas esille. Hockeyharjoitusten jäkeen poikia on pyydetty auttamaan tuolien ja pöytien kantamisessa. Urheilusali pitää saada valmiiksi diskoa varten. Kyselin, että vieläkös olet menossa? "En ole", kuului vastaus. Ajatelin, että kun kerrankin poju oli hyvällä päällä ja huumorintajukin näytti jälleen kerran löytyneen, heittää vielä lisää vettä myllyyn. Tyyliin, että siellä diskossa sitten yleensä tanssitaan..."Mitä? Minä en kyllä tanssi", totesi poika.

Epäilempä, että meiltä ei lähdetä diskoon vielä pitkään aikaan. Liian kovat vaatimukset jos, a. pitää mennä vaatekauppaan, b. pistää kovat ja epämukavat farkut jalkaan ja c. vielä kaiken lisäksi pitäisi tanssia. Sohvalla makaaminen ja jalkapallon katselu, verkkarit jalassa, on paljon mukavampaa!


8 kommenttia:

  1. Tyypillistä nedi-tyyliä...

    VastaaPoista
  2. Mulla ei ollut yksiäkään farkkuja kun muutin Irlantiin, mutta kun töissä oli "dresscode" niin muutaman kuukauden kuluttua halusin ehdottomasti farkut kun ne olivat kielletyt töissä ;o)
    Tuo koulupukupakko selittää mulle nuo verkkarinuoret täsyin.

    VastaaPoista
  3. Neljän lapsen äiti: Kyllä sekin aika vielä koittaa, että disko kiinnostaa. Ei ole mitään kiirettä!

    Lilia: Täysin uusi tyylilaji minulle!

    Sirokko: Siis yleismaailmallinen ilmiö, nämä verkkarit!

    Heljä: Mieskin kärsii kraka-kammosta, mutta ei sentään käytä verkkareita!

    VastaaPoista
  4. Sun pojat on ihan kuin mun pikkuveli reilut 10 vuotta sitten! Tosin yläasteen alkuaikoina verkkaripojasta kuoriutui täysipäiväinen farkkupoika.. Niin ja ne diskotkin rupesi kiinnostamaan enemmän ;)

    VastaaPoista
  5. Jaana: Uusi lukija. Tervetuloa.
    Toivossa on hyvä elää!

    VastaaPoista
  6. Heh, minä muuten kakarana inhosin farkkuja. Kovia ja epämukavia. Kiertotie : samettihousut. :D

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!