keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Viisi minuuttia kestänyt ikävä Lontooseen

Ystäväni vietti tyttärensä kanssa viime viikonlopun Lontoossa. Olivat ehtineet kahden päivän aikana nähdä ja kokea paljon. Kierros oli alkanut London Eyestä, josta hyvällä säällä näkee kauas. Sen jälkeen oli ihailtu katutaiteilijoita. Matka oli jatkunut kävellen Westminsterille, ja päälle vielä jokiristeily Thamesillä. Buckinhamin palatsiakin he olivat ehtineet käydä ihailemassa.
Toinen päivä oli pyhitetty tiede- ja luonnonhistorian museoille.

Itse kuljin mielessäni kierroksella mukana, ja sateisen ja suorastaan tylsän viikonlopun jälkeen kaipasin naapurisaarelle. Siellä ei olisi tylsiä viikonloppuja, ei. Erillaisia museoita, nähtävyyksiä, tapahtumia, konsertteja, näytelyitä ja aina mielekästä tekemistä. Jos ei muuta niin aina vois mennä Richmond Parkiin, jossa usein kävimme sunnuntaisin ulkoilemassa.

Mielessäni näin itseni ihailemassa Regent Streetin näyteikkunoita ja sen jälkeen piipahdusta Victoria & Albert museoon. Sitten vaeltelua Harrodsin ruokaosastolla jne. Kokonaista viisi minuuttia kaipasin Lontooseen, kunnes heräsin ja muistelin miksi Lontoosta halusin, suorastaan hinkusin pois.

Aloitetaanpa tuo keirros alusta. Ensin 10 min kävely asemalle. Travel Card maksaa maltaita! Odottelen junaa, joka viimein saapuu asemalle täpötäytenä kuten aina. Pääsen kuin pääsenkin sisälle. Istumapaikasta en edes haaveile, joten laukussa oleva sanomalehti, jää jälleen kerran, lukematta. Vieressä seisova mies on unohtanut (vai onkohan koskaan muistanutkaan) käydä suihkussa ja aromit ovat sen mukaiset. Kivahan tässä on seisoskella, ja yritää olla hengittämättä nenän kautta. Seuraava pysäkki. Eiköhän sieltä vaunun perältä rouva (viiden ostoskassin kanssa) yritä päästä ulos. No, vedän vatsani sisään ja yritän tehdä tilaa. Ai, joku astui varpailleni. Ei se mitään...

Viiden pysäkin jäkeen (tiedän olenhan laskenut ne monta kertaa) olen vihdoin Waterloon asemalla. En tietenkään yksin, vaan paikalla on tuhansia muitakin matkustajia. Tunneleiden kautta meroon tai siis tubeen. Kaikilla on kiire, joten minäkin lisään vauhtia. Tässähän tulee ihan hiki... Liukuportaita alas, käytäviä, lippu sisään (tämä oli ennen Oyster-korttin aikakautta) ja portit aukeavat. Mitä Bakerloo Line on suljettu? Päässäni oleva metrokartta kehottaa menemään Northern Linellä Leicester Squarille ja siellä vaihto Piccadilly Linelle. Taas tunneleita.. Niissä muuten on aina yhtä tunkkainen Lontoon Metron haju. Pariisin Metrolla on sitten taas oma hajunsa. Päädyn Piccadilly Circukseen, niin kuin moni muukin.

Regent Streetillä en todellakaan ihaile näyteikkunoita. Joku tuuppii edestä, toinen takaa ja sivulta kiireinen liikemies vetää minua salkullaan kylkeen. Olkoon näyteikkunat. Lähden nauttimaan Victoria & Albert museosta. Missä se bussipysäkki on? Hyppään bussiin, joka on kuinkas muuten, täynä. Museon edessä huomaan yllätys, yllätys, muutama muukin on ajatellut vierailua sinne juuri nyt, tänään. Kiva tässä taas jonottaa... Ja Harrodsin ruokaosaston saa unohtaa. En ole turisti, en ole rikas, enkä tosiaankaan aio raahata kotiin herkullista leipää tai kakkua, sillä voin taata, että se on täysin littaantunut kassini pohjalle ennen kuin avaan kotioveni. Niin, ja jos ihan totuudenmukaisen kuvan haluatte viimeisistä vuositani Lontoossa, voitte tuohon lisätä lastenrattaat, joissa istuva lapsi haluaa vessaan, NYT HETI!

Se siitä Lontoon ikävästä!

Lontoossa vierähti 12 vuotta. Paljon olisi jutunjuurta sieltäkin. Jos teitä kiinnostaa, niin pistäkääpä kommenttilootaan viesti. Voin sitten aina välillä kirjoitella niistäkin ajoista!

8 kommenttia:

  1. Heh, en ihmettele että ikävä kaikkosi :D Minäkin olen havainnut, että tuben linjat palvelevat toisinaan aika satunnaisesti. No service to... :D Kyllähän ne näistä ilmoittelee siellä laitureilla, joista niitä ei yleensä näe lukea, kun on niin paljon ihmisiä. Ja kuultuksetkin yleensä jää muun melun alle. Itse olen toistaiseksi päässyt aina määränpäähäni melko kivuttomasti, mutta en todellakaan aina istuen. Tosin nämä Lontoon tuberuuhkat eivät ole mitään verrattuna vastaavaan Tokiossa :D

    Laita vaan lisää juttuja Lontoon ajoilta - minua ainakin kiinnostaa!

    VastaaPoista
  2. Oleko muuten samaa mieltä tuosta tuben ummehtumeesta hajusta? Noista kuulutuksita en koskaan saanut mitään tolkkua. Yleensä kuuluttaja puhui englantia vahvalla jamaikalaisella tai intialaisella aksentilla ja sen kun yhdistää meluun niin...
    Minulla meni kauan ennen kuin tajusin, että Mind the gaphän ne sanoo!!

    VastaaPoista
  3. En ole ainakaan toistaiseksi havainnut tubessa ummehtunutta hajua. Ehkä sellainen lisäaromi tulee sitten kesällä, kun on lämmintä.

    Toisaalta en ole kaikilla linjoilla vielä matkustanut, mutta ainakaan näillä useimmiten käyttämilläni en ole havainnut erityisiä hajuhaittoja.

    VastaaPoista
  4. Tottakai on kiva aina välillä kuulla Lontoon juttujakin, varsinkin kun asuit siellä niin kauan! Minä olen vaan käynyt pari kertaa Lontoossa kun asustelin pikkukylässä saaren toisella reunalla - ja siitäkin on jo ikuisuus.

    VastaaPoista
  5. Lontoon juttuja lukisin minäkin. Itsellä on muutama kuva Suomen loskasta ja aina kun tulee hetkeksi outo kaipuu Suomen talveen (en siis pidä lumesta), katsahdan noihin kuviin ja huokaan syvään: täällä on hyvä!

    Heljä

    VastaaPoista
  6. Eli palaamme naapuri saarelle tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti kiinnostaa ja kuvat olisivat bonusta! Olen kuullut hauskoja tarinoita myös ystävältäni, joka on asunut sekä Lontoossa että Dublinin liepeillä. : ) Terveisiä Pohojanmaalta lähettelee Sanna A. Ai niin, löydin tänne MaaMaan sivuilta : )

    VastaaPoista
  8. Hei Sanna. Kiva, kun tulit pistäytymään. Kuvia minulla ei valitettavasti ole Lontoosta, siis Digisellaisia. Täytyy lähtä tässä sinne viikonlopuksi kuvaamaan.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!