keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Laajemmat läänit

Tai siis lääni. Nimittäin me olemme saaneet maanantaista alkaen liikkua oman läänin sisällä. Jotkut puhuvat kreivikunnista, mutta se sana jotenkin kalskahtaa korvaan niin ikivanhalta, että minä puhun, tai siis kirjoitan, lääneistä. Onneksi asumme pinta-alaltaan maan suurimmasa sellaisessa. Sitä voi lähteä ajelulle ja tehdä kävelyretken vaikka joka päivä eri paikassa, jos siltä tuntuu. Kunhan tuo sää vähän taas lämpenee, niin sitten ajelen, ihan ajan ja eväiden kanssa, rannalle päiväksi.

No, maanantaina lähdin heti tarkastamaan, josko Kinsalen kupeessa sijaitseva Charles Fortin linnoitus on edelleen pystyssä. Pystyssä oli, kuten on ollut jo 1600-luvulta alkaen. Sisälle ei tietenkään päässyt, mutta se ei haitanut. Siinä lähellä on aivan upea kävelyreitti, ja pikästä aikaa otin kamerankin mukaan.

Kun olin lenkkini tehnyt, ajelin vielä Kinsaleen katsomaan mitä sinne kuuluu. Joitakin rakenuksia oli maalattu uudestaan, ja muutenkin tämä viehättävä merenrantakaupunki näytti oikein siistiltä ja jotenkin raikkaalta. Täytyy taas pian mennä sinne uudestaan, ja ottaa 10000 askelta sen kapeilla kujilla, värikkäitä rakennuksia ihaillen. Nyt oli lenkin jälkeen niin hikinen olo, että en viitsinyt lähteä edes autosta ulos.

Tuolta Charles Fortin ympäristöstä olen ottanut kuvia monta monituista kertaa, mutta en tälläkään keraan malta olla näitä julkaisematta, kun siellä nyt vaan on niin ihanat maisemat. Jotenkin tuli sellainen turvallinen tunne, että elämä jatkuu ja kaikki järjestyy. Nämä viime kuukaudet ovat olleet vain nopea silmänräpäys elämässä, vaikkei se siltä ei aina ole tuntunutkaan.

Mutta nyt vedetään keuhkot täyteen raikasta meri ilmaa.... Sitä tässä tarvitaankin, sillä meinaan tukehtua näihin kemikaalipilviin, kun joka puolella ruiskutetaan ja desinfioidaan.









perjantai 29. toukokuuta 2020

Nyhjää tyhjästä postaus blogiin

Blogi on vaipunut koronakoomaan. Ei mitään raportoitavaa, eikä kirjoitettavaa. Mielipiteitäni siitä, miten täällä olisi pitänyt viime kuukausina toimia, ei huvita kirjoittaa. Olen täysin kypsä tiedotusvälineisiin, maalaisjärjen käytön puutteeseen ja ennen kaikkea sille, että kieltäydytään näkemästä erittäin karua tulevaisuutta, jos tämä maa ei ala avautumaan nopeammalla tahdilla… Se tulevaisuus tulee jopa (yllätys, yllätys) vaikuttamaan niihin, jotka haluavat tiukkojen sääntöjen jatkuvan loputtomiin. Mutta se siitä. Jatkamme kärvisteltyä 5 km liikkumisrajoituksen ja 2 km turvavälijen puitteissa.

Säät ovat meitä täällä suosineet, ja mieheni kanssa olemme kunnostaneet takapihaa oikein urakalla. On tehnyt hyvää tarttua lapioon ja tehdä oikein kunnolla ruumiillista työtä. Tuli mieleen suo, kuokka ja Jussi! Nurmikkoakin pitäisi kylvää, mutta täytyy odottaa sateisempia aikoja... Siis ajatelkaa, minä odotan vesisadetta. Maailma on todellakin sekaisin.

Pojista vanhempi palasi vihdoinkin takaisin töihin. Toivoa sopii, että niitä myös riittää. No, sitä on turha murehtia. Mies palaa  pian Hollantiin, lopettelemaan kesken jääneen projektinsa, ja kun se on valmis palaa kotiin. Tuskin käy täällä välillä, sillä se on aivan liian monimutkaista. Juniori on monen muun nuoren tapaan kesätöitä vailla ja tylsistynyt.

Minä puolestani pyörittelen päässäni tulevaisuuden suunnitelmia. Pystyisimmekö jotenkin yhdistämään Espanjan ja Irlannin? Ehkä. Kunhan aika on oikea, lähden sinne katsastamaan, olisiko se mahdollista... Ehkä se matka onnistuu syksyllä, tai sitten ei. Eletään viikko kerrallaan ja seurataan tilannetta. Yritän olla positiivinen ja uskoa, että työkuviotkin jotenkin selvenevät, vaikka aika on mitä on. Niin kinkkisistä, ja välillä toivottomiltakin tuntuneista tilanteista olemme vuosien varrella selvinneet, että eiköhän tästäkin.

Jos joku on koronakeväästä nauttinut, niin se on meidän Smokey-kissa. On ovenaukaisijoita ja ruokkijoita, eikä tarvitse kuin naukaista, niin palvelu pelaa. Isännän sylissä voi istua illat pitkät ja naapurin takapihalta käydä pyydystämässä, ihan vaan huvikseen, hiiriä. Mikäs on Smokeyn ollessa!

Ja sitten bloggaamisesta... Taitaa käydä niin, että tästä blogistakin tuli, omalla tavallaan, koronan "uhri".  Juuri nyt tuntuu siltä, että on tullut aika pistää pillit pussiin ja sanoa hyvästit. Odotan nyt kuitenkin vielä kuukauden tai pari ja katson, jos intoa sittenkin vielä löytyisi. Normaalin elämään paluu saattaisi innostaa myös jatkamaan bloggaamista. Sen kuitenkin lupaan, että ilmoitan jos päätän lopettaa, enkä vain häviä teille tietämättömille!

Joko teillä on alkanut nuppia kiristämään tämä kirottu korona?

 Voi, kun saisi jo mennä merenrannalle.





sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Verbien taivutusta ja ajan tappamista

Jotenkin tämä ihmeellinen olotila lamauttaa. En ole saanut edes yhtä postausta aikaiseksi, pitkään aikaan. No, eipä tässä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan. Elämästä on tullut sellaista ajan tappamista, ja päivissä on tunteja vaikka muille jakaa. Nyt huvittaa, kun muistelee aikoja, jolloin olisi ihan oikeasti tarvinnut pari extratuntia kiireisiin arkipäiviini. Viikko ja yksi päivä vielä pitäisi jaksaa näillä säännöillä, ja sitten toivottavasti niitä löysätään. 

No, se Koosta. Paljon olisi sanottavaa, mutta olkoon. 

Kaivoin taas kerran vanhat espanjan kirjat laatikosta esille. Minun päähäni pätee hyvin sananlasku kannetusta vedestä ja kaivosta. Siis, miten sitä voikin unohtaa kaiken mukamas oppimansa? Tämä espanjan opiskelu taitaa olla sellainen ikuisuusprojekti, josta ei koskaan tule valmista. Opettelen verbejä ja sanoja, jotka pian taas unohdan. Espanja kun tuntuu olevan yhtä epäsäännöllistä verbiä... 

No, koska tekemisestä on puutetta, päätin kuitenkin taas yrittää. Netflixiltä aloin seuraamaan yhtä kolumbialaista sarjaa, jossa kieli on yksinkertaista, ja niin kyllä koko sarjakin! Sitten etsin YouTubesta pari kieliohjelmaa. Why not Spanish- on mielestäni yksi parhaimmista. Minulla on pari vanhaa kirjaa, joista opiskelen kielioppia. YLEn arkistoista löytyy myös hyvä kieliohjelma nimeltään Es espanol. Verbiharjoituksia olen löytänyt SpanishDict sivuilta. Eli materiaalista ei ainakaan ole puutetta! 

Jotain kuitenkin puuttui, ja se tietysti on puhumisen harjoittelu. Siihen löytyi ratkaisu sellaiselta palveluita tarjoavalta sivulta, josta löysin muutaman espanjanopettajan yhteystiedot. 

Ajattelin ensin, että mitenkähän tämä etäopetus oikein toimii, mutta toisen tunnin jälkeen olen todella tyytyväinen. Espanjalainen opettaja kirjoittaa keskustelut espanjaksi ja lähettää ne sitten myöhemmin minulle sähköpostilla. Hän myös lähettää minulle tehtäviä, jotka sitten seuraavalla kerralla käymme läpi. Maksun tunnista maksan hänen pankkitililleen. 

Opettajaksi halusin henkilön, jolla on opettamisesta kokemusta ja joka on espanjalainen. Tällä opettajalla näyttää olevan paljon materiaalia valmiina, joten tunti käytetään tehokkaasti. Senkin olen huomannut, että opin paljon enemmän, kun keskitytään vain minun ongelmiini. 

Ryhmätunnit eivät ole ollenkaan niin tehokkaita. Olen täällä käynyt espanjan tunneilla, mutta aina törmäsin samaan ongelmaan. Ryhmässä nimittäin oli aina muutama puhelias tapaus, jotka halusivat olla jatkuvasti äänessä. Kun kaikkien kielitaito oli erittäin rajallinen, oli todella rasittavaa kuunnella tunnista toiseen saman ihmisen jankkaamista... Ja kun asiaa on paljon, mutta sanoja vähän, niin se ennen pitkää alkaa ärstyttämään.

Kerran viikossa tapaan siis opettajan Skypessä ja olen oikein tyytyväinen. En ainakaan voi valittaa, että ei olisi aikaa perehtyä kielen koukeroihin. Eri asia sitten on miten kauan kannettu vesi pysyy taas kaivossani!!!

Onko siellä ruudun toisella puolella muita, joille kielten opiskelu on vaikeaa?






tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kello 15.07 ja tiistai, kai?

Nyt on tiistai. Vai onko? On, vastaa Juniori. Hän tarkasti päivän ensin kännykästään. Toisaalta ihan sama. Pitää vaan muistaa, että keskiviikkona vedetään roskapöntöt tien viereen. Siinä viikon muistamiset. Aamulla heräsin 7.30 ja annoin Smokeylle ruokaa ja päästin sen ulos. Sitten palasin takaisin sänkyyn. Miksi nousta vielä ylös, kun edessä on muutenkin aivan liian monta tuntia tapettaviksi? Irlanti on kiinni ja piste.

Uni ei tullut illalla. Pojat katsoivat jotain elokuvaa olohuoneessa ja sen äänet kantautuivat makuuhuoneeseen. No, siitä selvittiin korvatulpilla. Paitsi, että sitten alkoi mielessä pyörimään kaikki mahdolliset asiat. Niitä sitten pyörittelin päässäni tulematta yhtään viisaammaksi ja ilmeisesti lopulta nukahdin.

Edellisenä iltana uutisissa sanottiin, että se kuuluisa käyrä on laskenut ja tilanne näyttää Virheällä Saarella himpun verran paremmalta. On mennyt elämä yhden käyrän tuijotteluksi. Elämäni kohokohta on ruokakaupassa käynti. Ruokaa riittää kaupoissa, mitä nyt joitakin tuotteita puuttuu. Kauppoihin on ajankohdasta riippuen jonoa, joten senkään takia sinne ei halua mennä liian usein. Onneksi ei ole satanut vettä, sillä vesisateessa jonottaminen ei ole kivaa. Ai, kun iloiseksi tulin kun löysin keittiön kaapin kätköistä kaksi nestemmäistä käsisaippuaa. Niitä nimittäin ei kaupasta löydy.

Meidän etupihan aita on pitänyt maalata jo kauan. Kävin hiekkapaperilla rapsuttelemassa maalinloppuja pois. Naapuri käveli ohi ja lupasi katsoa komerostaan, josko siellä olisi sopivaa maalia. Minä puolestani tarjouduin tuomaan kaupasta hänelle tavaraa. Toinen naapuri lupasi antaa lasipurkkeja, että saan tehdä taas lisää kynttiöitä. 

Ulkoilu ei ole kiellettyä, kunhan se tapahtuu 2 km säteellä kodista. Paljon on kaikenlaista sääntöjä, niin kuin kaikkialla muuallakin. Siinä maalia rapsuttaessani, juttelin minulle täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Joku oli lähtenyt ulkoiluttamaan koiraa, joku taas hermojaan. Yksi nainen kertoi miehensä jääneen juuri eläkkeelle ja tyttärensä muuttaneen takaisin kotiin. Hermot kuulemma ovat kireällä, kun kaikki kolme yrittävät sopia saman katon alle. Nyökyttelin ymmärtäväni täysin, sillä siksi minäkin yksinäni siellä ulkona maalia raaputtelin. Tarvitsin omaa tilaa.

Kävin myös kävelyllä miehen kanssa. Totesimme, että välillä sitä vaan pinnaa kiristää ja toisen sanomiset ärsyttävät. Eihän tämä kotona kököttäminen ole normaalia, ja epätietoisuus kuinka kauan tätä jatkuu, saa pinnat kiristymään varmasti välillä joka taloudessa.

Pojista vanhempi on käynyt juoksemassa. Polvipuoli Juniori ei pääse edes juoksemaan, mutta onneksi varastosta löytyi vanhat painot, joita hän on nostellut. Minä hoidan ruokapuolen, ja kerrankin ihan mielelläni. Siinähän saa tuhrautumaan ainakin tunnin joka päivä. 

En ole vaipunut synkkyyteen, mutta jonkunlaiseen ihmeelliseen olotilaan kumminkin. Välillä tämä kaikki ympärillä unohtuu, ja sitten taas herää tähän outoon, uuteen todellisuuteen, jota kestää ja kestää... Kun päivä on ohi, laitan ruksin kalenteriin. On taas jotenkin selvitty yhdestä epänormaalista päivästä.

Koska en halua täällä jauhaa Ksta, niin antakaapa te minulle vinkkejä, mistä kirjottaisin!  

Ps. Unta odotellessa mietin, että juuri nyt voisin olla Hollannissa, ja minulla olisi siellä vuokrattu pyörä.  En virunut itsesäälissä, kunhan vain mietin ja totesin, että et ole Hollannissa ja pyörääkään ei ole. Mitäpä sitä sen enempää vatvomaan...

Ps. Ps. Kello on nyt 16.03. Ohjemassa seuraa vaatekaapin järjestelyä. 





keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Kirjasuosituksia

Useaan kertaan on tullut täällä mainittua, että olen äänikirjojen suurkuluttaja. Olen todella iloinen siitä, että voin kuunnella mielin määrin kirjoja,myös  suomeksi. Olen aika tarkka siinä, että englannin kieliset kirjat joko, luen tai kuuntelen, aina englanniksi. Jotenkin siinä kääntäessä aina jotain häviää, vaikka kääntäjä olisi kuinka taitava työssään. 

Minulla oli välillä skandidekkarikausi, mutta sitten se meni ohi,  ja nyt olen kuunnellut vähän sitä sun tätä. Tässä muutamia mieleen jääneitä kirjoja, joista pidin. Eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, kunhan vain "löin" listalle

Äidinmaa - Fernando Aramburu

Anteeksiantamisen  ja -pyytämisen sekä menneisyyden taaksejättämisen vaikeus,  ja mitä siitä seuraa. Viha ja katkeruus syövät sisältä, ja elämä jurraa paikoillaan. Hieno kuvaus ihmisistä ja heidän mielensä koukeroista Baskimaassa, jossa kansa on revitty keskeltä kahtia. ETA iskee ja espanjalaiset kostavat. Ihmiset kyräilevät ja karttelevat toisiaan. Pienessä kaupungissa mikään ei jää kuitenkaan huomaamatta. 

Tämä kirja kiinnosti siksi, että ollessamme lomalla San Sebastianissa näin jotain, joka jäi mieleeni  ja pakotti lukemaan aiheesta lisää. Olin kävelemässä kaupasta hotelliin, kun huomasin läheisellä aukiolla pienen ryhmän ihmisiä. Heillä oli käsissään kuvia miehistä ja kovaäänisestä soi musiikkia. Tämän mielenilmauksen tunnelma oli rauhallinen, mutta yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Pysähdyin kulman taakse  katsomaan ja miettimään mistä oikein oli kyse. Sitten tajusin, että kuvien miehet olivat näiden jo vanhojen baskimiesten ja -naisten poikia, jotka edelleen istuivat tuomioitaan espanjalaisissa vankiloissa. Siksi ja muutenkin minun oli kuunneltava tämä kirja. Että ymmärtäisin vähän enemmän.

Toinen puoli sydäntä - Sofia Lundberg

Sofia Lundbergin kirjoista ei voi olla pitämättä. Kaikki alkaa pienestä valheesta, jota on myöhemmin mahdotonta oikaista. Suosittu,  New Yorkissa asuva valokuvaaja, vaimo ja äiti ei olekkaan pariisilaisen kirjakauppiaan tytär. Hänen lapsuutensa Ruotsissa oli  kaikkea muuta kuin idyllinen... Lapsuuden ystävän lähettämä tähtikartta pakottaa kohtaamaan menneisyyden ja palaamaan Ruotsiin.

Lähikaupan nainen - Sayaka Murata

Tuo niin erillainen Japani ja japanilaiset kiinnostavat aina. Tämä kirja on sekin hyvin erillainen, ja niin on myös kirjan päähenkilö Keiko. Onko väärin, että nainen ei halua naimisiin ja on täysin tyytyväinen osa-aikaiseen työhönsä myymäläapulaisena lähikaupassa? Lukekaa ja miettikkää. Niin minäkin tein ja pidin lukemastani.

Hovitanssija - Kyung-sook Shin

Tämän kirjan myötä matkataan ensin 1800-luvun lopun Koreaan, sitten Pariisiin ja taas takaisin Koreaan.  Yi Jin on kuninkaan omaisuutta ja kaunis hovitanssija, joka päätyy ranskalaisen diplomaattin vaimoksi ja muuttaa  tämän kanssa kauaksi Ranskaan. Rakkaus ei ole ikuinen, eikä se kestä kaikkea... Etenkin kertomukset hovista ja sen kiemuraisesta etiketistä tekivät tästä kirjasta upean lukuelämyksen.

Joskus on vaikeaa päättää voiko kirjaa suositella.

Ali Landin Good me Bad me - forgive me

täyttää kaikki ominaisuudet, jotka tekevät kirjasta hyvän. Ja sittenkään en tiedä haluanko sitä suositella, sillä kirjan tarina on niin hirveä! Kyllä, se pitää otteessaan loppuun saakka, vaikka välillä lukiessa oli pakko laskea kirja yöpöydälle ja ajatella jotain ihan muuta. Sitä  haluaa uskoa, että vaikka onko kokenut mitä tahansa  pahaa lapsuudessaan, niin siitä voi selvitä, kunhan vaan saa oikeanlaista apua ja tukea. Ja kuitenkin, jollain tasolla tietää, että niin ei ole. Sitä jää pakostakin jossittelemaan... Kun äiti on sarjamurhaaja ja psykopaatti,  niin miten käy tyttärelle? Valitettavasti omena ei putoa kauaksi puusta, vaikka sitä ympäristö ei tajuakaan...

Oletteko lukeneet mitään listaamistani kirjoista?


.







maanantai 23. maaliskuuta 2020

Keväisiä kynttilöitä

Meillä poltetaan kynttilöitä ympäri vuoden. Takan päällä palaa kynttilä lähes joka ilta, oli sitten kesä tai talvi. Jotenkin minusta on sääli, että kynttilät muka kuuluisivat vain syksyn pimeisiin iltoihin ja talveen. Idea kynttilöiden valmistamisesta itse syntyi, kun joululahjaksi saamani, ihanaan lasipurkkiin valettu kynttiläni, tuli tiensä päähän ja paloi loppuun. Tuikkukynttilä oli tähän purkkiin ihan pieni, joten ajattelin, että voisikohan purkin täyttää uudestaan. Katsoin YouTubesta useita videoita, miten niitä kynttilöitä oikein tehdään. Purkkien täyttäminen näytti olevan se helpoin tapa, joten aloitin siitä. Pyysin naapurilta pieniä lasipurkkia omieni lisäksi. Taas tuli todistettua, että ei kannata heittää ihan kaikkea roskiin! 

Tarvikkeet tilasin netistä ja värinä käytin ihan vain normaaleja värikyniä, jotka murskasin sulatettuun vahaseokseen. Kevättä ja pääsiäistä silmälläpitäen, tein pastellinsävyisiä kynttilöitä. Lisäsin osaan seoksesta myös tuoksuja. Noiden raitojen tekeminen oli hidasta puuhaa, ja siksi teinkin näitä muutamana päivänä.  Koska tämä oli tällainen koe-erä yritän ottaa opikseni, mikä toimii ja mikä ei. 

Niin kovasti innostuin, että tilasin lisää soijamassaa. Seuraavaksi haluan kokeilla miten valaminen muotteihin onnistuu... 




torstai 19. maaliskuuta 2020

20 kysymystä - sitä sun tätä elämästä!

Katselin juuri televisiosta ajankohtaisohjelmaa, jossa psykologi antoi ohjeita, miten selvitä henkisesti seuraavista viikoista. Yksi ohjeista jäi mieleen ja se oli rutiinien tärkeys. Päätinkin, että yksi rutiineistani on blogini päivittäminen useammin.


Aina yhtä tyylikkään Tuulannelin blogista nappasin tämän Sitä Sun Tätä elämästä- haasteen.


1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista? 


Virtuaalisella kirjahyllyllä kuuntelemista odottaa onneksi vielä monta Pirkko Koskenkylän Pohjantuuli-sarjan kirjaa. Olen päässyt neljänteen kirjaan ja olen aivan koukussa.


2. Oletko tapojesi orja?


Kai minä olen, vaikka yritän olla olematta. Haluan esimerkiksi olla ajoissa liikkeellä, ja sehän sotii tämän maan kirjoittamattomia sääntöjä vastaan. Minua ärsyttää sellainen lastminute.com toiminta ja viime tipassa säätäminen. 


Varmasti muita ärsyttäviä pinttyneitä tapoja on muitakin, mutta aina niitä ei itse edes huomaa!


3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?


Pohjalaisena tietysti tykkään, että asiat sanotaan suoraan, mutta ei kuitenkaan töksäyttäen. Irlantilaiset kiertelevät ja kaunistelevat sanottavaansa, ja usein se itse asia hukkuu sinne puhetulvan sekaan, eikä viesti mene perille!


4. Missä asennossa nukut?


Kyljellään.


5. Mitkä ovat lempielokuvasi?


Ai, vaikea sanoa, mutta mieleen tuli Brooklyn-niminen elokuva, jossa irlantilainen Saoirse Ronan on pääosassa. Tuo iiririnkielinen etunimi lausutaan muuten Siersa!


6. Onko sinulla tunnuslausetta?


Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan tai tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.


7. Nimeä asia, joka ärsyttää sinua eniten?


Juuri nyt nämä tyhjänjauhajat tiedotusvälineissä ja somessa. Puhukaa ja kirjoittakaa vain asioista, jotka pohjautuvat faktoihin. Nyt ei todellakaan tarvita mitään arvailuja ja ennustajaeukkoja (ja tasapuolisuuden nimissä ukkoja). Sekin ärsyttää, että kun televisiossa näytetään esim. pääministerin puhe, niin sitten heti perään terävä toimittaja toistaa perään mitä pääministeri juuri sanoi. Onhan meillä katsojilla korvat päässä ja sen verran älyä, että kaikkea ei tarvitse papukaijana toistaa!


8. Onko sinulla vanhoja kortteja tai kirjeitä


Minulla on tallessa aivan ihania kirjeitä, joita jo kauan sitten poisnukkunut tätini kirjoitti minulle Englantiin. Hän oli maailman positiivisin ja kiltein ihminen, joka aidosti toivoi kaikille aina hyvää!


9. Kun olit lapsi miksi halusit tulla isona?


Opettajaksi tai sairaanhoitajaksi.


10. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?


Hyvä, ja välillä aivan liian kaloripitoinen, ruoka sekä suklaa.


11. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän? 


Kuntoilla eli ei mitään uutta sillä rintamalla.


12. Mikä on paras uutinen minkä olet saanut?


Kun lääkäri sanoi minulle, että syöpä ei ole levinnyt imusolmukkeisiin, ja että ennuste on hyvä. Voiko parempia uutisia saada?


13. Luotatko ihmisiin? 


Joihinkin luotan, mutta en suinkaan kaikkiin. Uskon, että minulla on aika hyvä ihmistuntemus.


14. Asuisitko mieluummin kaupungissa vai maaseudulla?


Kaupungin palveluiden lähellä, mutta ei keskustassa. 


15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?


Kyllä se varmasti on äitini, jota ajattelen monta kertaa päivässä.


16. Mikä on lempivitsisi? 


Juuri nyt ovat vitsit vähissä....😉


17. Mikä eläin olisit? 


No, kissa tietysti. Kun tuota meidän Smokeyn ainaista nukkumista ja syömistä katsoo, niin ei voi olla kuin kateellinen.


18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän, mitä kokeilisit?


Olisi kiva kokeilla mitä sisustussuunnittelijan päivä pitää sisällään.


19. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä? 


Jostain kumman syystä kiinnitän huomiota ihmisten hampaisiin. Johtuukohan siitä, että näitä poikien hampaita oiottiin yhteensä niin monta vuotta...


20. Millaisista lomista pidät? 


Pitää olla sopivasti nähtävää, uimista meressä ja hyvää ruokaa!





Olisi kiva lukea myös teidän vastauksia näihin kysymyksiin!

Ps. Bloggeri taas ei suostu yhteistyöhön tekstin koon kanssa, vaan vaihtelee sitä oman mielensä mukaan. Ärsyttävää!