perjantai 9. elokuuta 2019

Sen pituinen se

Tämä viikko on täynä hyvästejä ja samalla uuden alkua. Pitkien pohdintojen jälkeen päätin, että nyt tai ei koskaan. En paina byroon ovea kiinni vain lomani ajaksi, vaan tällä kertaa lopullisesti. Se ei todellakaan ollut mikään helppo päätös, ja yönä jos toisenakin olen herännyt miettimään, teenkö oikean ratkaisun. Joku kuitenkin sisälläni sanoo, että teen. Onneksi perhekkin on kannustanut tekemään jotain ihan muuta.

Tulee ikävä työkavereita, ja niinhän siinä kävi, että itkua nieleskelin, kun lyhyttä puhettani pidin. Olen kuitenkin äärimmäisen helpottunut, että sain päätöksen tehtyä ja, että elämässä alkaa nyt uusi vaihe.

Lähden heti Suomeen pariksi viikoksi lomalle, joten palaan linjoille elokuun lopulla tai vasta syyskuussa. Kerron sitten enemmän suunnitelmistani ja siitä, miksi vihdoin tuli aika lyödä hanskat tiskiin.  

Mukavaa elokuuta teille kaikille, ja säänhaltijalle pieni pyyntö: ei mitään syyskelejä vielä Suomeen!

Kuvat otin Kilkennyssä nyt viikonloppuna.





maanantai 5. elokuuta 2019

Elämää ilman älypuhelinta

Juniorin iPhone sanoi sopimuksensa irti. Kolme kuukautta sitten hankittu puhelin ylikuumeni!!! Takuu oli onneksi vielä voimassa, joten nyt puhelin on huollossa, sillä jossakin. Aikamoinen rumba sekin... No, koska kesätyöpaikan työtunnit tulevat WhatsApp viesteinä, annoin oman puhelimeni hänelle lainaksi ja kaivoin kaapista esiin vanhan kunnon Nokiani, Tällä puhelimella soitetaan ja tekstataan, eikä surffailla. Back to basics!

Tämä vaihtokauppa ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Ensinnäkin, pitkään poissa pysynyt niskakipu oli taas salakavalasti alkanut vaivaamaan. Syy siihen oli tietysti puhelimen plärääminen! Piti, ihan pikaisesti vaan, tarkastaan Insta ja Face. Sitten päädyin lukemaan jotain artikkelia, josta siirryin katsomaan, mitä blogiin kuuluu. Jossain välissä piti katsastaa seuraavan päivän sää jne. Enää ei riittänyt, että otin kuvan kameralla, piti myös filmata vähän Instastoreyhin. Välillä naputtelin WhatsApp-ryhmään viestiä tai kommentoin ystävän herkullisen näköistä jäätelöä.

Pienessä päässäni hyrräsi liian monta juttua yhtäaikaa. Tein myös huomion, että moni ennen Facebookissa innokkaasti postannut, oli huomattavasti vähentänyt tahtia tai lähtenyt lätkimään. Tai sitten poistanut minut näkemästä postauksiaan, sekin tietysti on mahdollista!!! 

Meillä kaikilla on varmasti Facebookissa kavereita, joiden päivitysten lukeminen suorastaan ärsyttää. Kiinnostaako minua ihan oikeasti jonkun puolitutun fiksut lapset, hieno elämä tai mielipiteet asiasta kuin asiasta? Eivät. Sellainen jatkuva hehkutus pistää miettimään, että ihankohan noin auvoista se oikeasti on...

Pari ensimmäistä päivää ilman rakasta iPhoneani olin aivan hukassa. Käsi hapuili yöpöydältä tai käsilaukusta puhelinta, eikä löytänyt kuin vanhan Nokiani. Messengerin viestit tarkastin kerran päivässä, samoin WhatsAppin. Sähköpostit, ainakin töissä ollessani, luin pari kertaa päivässä. Muutama puhelu jäi puhelimen vaihtumisesta johtuen vastaamatta, mutta soitin perään. 

Facebookin selasin pikavauhdilla, ja aloin poistamaan ryhmiä, joihin kuulun, mutta jotka juuri nyt eivät kiinnosta. Seuraavaksi on edessä kaverisavotta. Ihan kokonaan Naamakirjan kantta en kuitenkaan paukauta kiinni, sillä osa ryhmistä on myös sellaisia tietotoimistoja, josta on minulle oikeasti hyötyä. Ja palveleehan se hienosti myös tätä blogia.

Ja sitten tämä blogi. Se painii minun mielestäni täysin eri sarjassa Facen, Instan ja puhelimen sovellusten kanssa.  Tämä on harrastus, johon palaan silloin, kun siltä tuntuu. Otan kuvia ja kirjoitan postauksen, jota joskus valmistelen netin avustuksella. Blogissa en roiku jatkuvasti. Se on se vissi ero. Blogi myös omalla, ihmeellisellä tavallaan, selkeyttää päätäni ja tuo iloa ja piristystä elämääni. Jos se välillä kyllästyttää, pidän taukoa ja unhodan Elämän Vihreällä Saarella vähäksi aikaa. Sitten taas on kiva palata postauksia vääntämään ja kommentteihin vastaamaan. Napsin kylläkin vapaa-ajallani paljon kuvia ja se varmasti joskus ärsyttää muita( ja siitä SAA sanoa), mutta kanssani siis voi lähteä vaikkapa viinilasilliselle ilman, että kuvaan lasiani ja itseäni koko ajan. Pois se minusta!

Somemaailmassa alkoi mietityttämään myös se, että toisten mielestä sitä pidetään yhteyttä, kun Facebookista luetaan "kuulumiset". Haloo??? Jotenkin piti oikein miettiä, että eikö sitä ole olemassa, jos ei notku netissä? Tajusin, että kyllä, olen edelleen olemassa ja mikä parasta enemmän läsnä. Ne joita kuulumiseni kiinnostavat tai haluavat ottaa yhteyttä, voivat tehdä sen edelleen. Sama pätee myös minuun. Voin soittaa, lähettää viestin tai vaikkapa naputtaa sähköpostia.

Vierrotusoireita podin neljä päivää ja sitten yhtäkkiä tajusin, että minähän olen vapaa! Jos jollakin on hätä tai hän haluaa saada minut kiini heti, hän soittaa tai tekstaa. Suurin osa viesteistä ei ole niin tärkeitä, että niihin pitää reagoida heti. Muutaman tunnin viive ei tee kesää eikä talvea. Huomasin, että ajatukset kummasti selvenivät, koska keskityin asioihin kunnolla. Teki myös hyvää vain olla, tekemättä mitään. Ajatelkaa, bussia tai ruoka-annosta voi odottaa näpräämättä puhelinta. Ainainen informatiotulva ei tee hyvää kenellekkään. Ei minun tarvitse olla selvillä maailman tapahtumista 24/7. Ja mikä parasta, kipeä niska on taas kunnossa.

Viikon päästä saan puhelimeni takaisin. Ihan oikeasti tarvitsen sitä, sillä lähden Suomeen. Osa sovellutuksista on hyödyllisiä ja hyvä olla aina mukana. Opin kuitenkin, että niitä ilman pärjää ainakin, jos ei ole matkalla ja tarvittaessa pääsee nettiin. Luulen kuitenkin, että näiden viikkojen jälkeen en enää koskaan palaa entiseen. 



Kiitos kipeä niska, että sait minut heräämään! 


Onko teillä ollut havaittavissa samanlaista someriippuvaisuutta? Miten itse rajoitatte netissä roikkumista ja puhelimen näpräämistä? Vai rajoitatteko ollenkaan? Pitääkö aina olla ajan tasalla ja tavoitettavissa? 


"Ajatelkaa, bussia tai ruoka-annosta voi odottaa näpräämättä puhelinta."


tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ja sitten taivas aukeni ja sähköt katkesivat

Lauantaina olimme käymässä ystävien kakkosasunnolla Länsi-Corkissa. He hankkivat vuosi sitten pienestä, mutta kesäisin vilkkaasta, kaupungista pienkerrostaloasunnon. Sieltä on 10 min ajomatka upealle rannalle ja läheillä paljon pieniä, kauniita kyliä. Siellä he nyt viettävät usein viikonloppuja. Suunnitelmissa oli, että jos itse eivät asuntoa käytä, voisivat sitä vuokrata Air B&Bnä. Vähän kyllä epäilen, sillä niin hyvin he näyttävät siellä viihtyvät.

He ehdottivat, että lähdetään johonkin lähellä olevista merenrantakylistä syömään. Matkaa ei tehty suorinta reittiä, vaan sellaisilla kinttupoluilla, että välillä pelkäsin matkanteon loppuvan sinne, keskelle ei mitään. Siinä vaiheessa kun ruohoa kasvaa keskellä tietä, suosittelen tarkastamaan Irlannissa kordinaatit. No, onneksi kuski oli kartalla, ja ravintolakin löytyi.

Irlannissa ne upeimmat maisemat löytyvät juuri sieltä Jumalan selän takaa, jonne sattumalta eksyy. Älkää kysykö missä kaikkialla ajelimme, sillä minulla ei ole siitä mitään käsitystä. Jossain Länsi-Corkin mutkaisilla sivuteillä,luonnon helmassa. Siellä oli vihreää,muutamia taloja sekä jokunen lehmä ja aina välillä näkyi meri. Näillä tiedoilla tuskin enää takaisin löytäisin!

Anyway, onnistuimme saamaan pöydän suositusta ravintolasta Glandoren kylästä. Sillä sekunnilla, kun istuiduimme, ulkona taivas aukeni. Eikä ihan vaan vähän raolleen, vaan oikein kunnolla. Ahdas ravintola oli ahdettu täyteen pöytiä ja oli täpösentäynä jo muutenkin. Lisäksi siellä oli ristiäisseurue lounastamassa. Ulkona oli paljon pöytiä, joten sieltä asiakkaat juoksivat sisälle suojaan. Tunnelma oli sanalla sanoen tiivis. Ristiässeurueen pienimmillä oli meno ns. päällä, eikä kukaan näyttänyt heitä kieltävän. Henkilökuntaa puolestaan oli aivan liikaa, eivätkä nuoret tarjoilijat oikein näyttäneet tietävän, mitä kunkin piti tiedä. Niinpä he sitten palloilivat siellä juoksevien lasten seassa meidän pöytämme takana.

Ruoka-annokset saapuivat vähitellen, yksi annos kerrallaan. Niinhän se on, että joskus hyvää kannattaa odottaa, sillä kalaravintolan ruoka oli erinomaista. Kalat luultavasti olivat vielä aamulla uiskennelleet tyytyväisinä meressä. Huvittuneena seurasin, kun ristiäisryhmä teki irlantilaisittain lähtöä pitkään ja hartaasti. Täällähän ei koskaan vaan lähdetä, vaan siihen kuluu aikaa. Siis ei tyyliin, kiitos ja heippa vaan ja ovesta ulos. Lähtemisprosessi alkaa, että joku toteaa, että pitäisi kai lähteä. Ja sitä sitten toistellaan monta monituista kertaa, ennen kuin saadaan vihdoin hinattua itsensä ovelle.

Meillä kolmella oli jo annokset lähestulkoon syöty, kun mies vielä odotti omaansa. Sitten yhtäkkiä koko ravinteli meni pimeäksi. Tuosta vaan! Minä ehdotin miehelle, että käyppäs tarkastamassa missä mättää, niin saat kalasoppasi ilmaiseksi. Näytti kuitenkin siltä, että sähköt eivät menneet ensi kertaa poikki,sillä niin rauhallisesti henkilökunta asiaan suhtautui. Kalakeittokin tuotiin viimein pöytään, mutta uusille asiakkaille tarjottiin ei oota.

Sähköasentaja saapui lopulta paikalle, mutta jäi sinne vielä, kun me kynttilänvalossa maksoimme laskua. Onneksi oli käteistä mukana, sillä kassa eikä kortinlukulaite tietenkään toimineet. Me siis lähdimme, ilman mitään tunteja kestäviä rituaaleja, ja huomasimme iloksemme, että ulkona ei enää satanut. Maisemat olivat upeat pilviselläkin säällä, ja mikäs niitä oli ihaillessa, kun masu oli täynä.

Sitten ajoimme vielä rannan lähellä sijaisevaan ravintolaa kahville, kun edellisessä ei kahvinkeitinkään tietenkään toiminut. Tästäkin ravintolasta olisi myös saanut tuoretta kalaa. Annokset näyttivät herkullisilta, joten pistin ravintolan nimen mieleen ja palaan sinne myöhemmin elokuussa syömään.

Taas tuli todettua, että ei aina tarvitse lähteä kauas...

















sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Elokuu on täällä vielä lomakuu

Lomat ovat täällä juuri nyt SE puheenaihe. Oletko ollut ja missä, vai oletko vasta menossa ja minne? Koulut alkavat vasta syyskuun alussa, joten elokuussa täällä vielä lomaillaan täysillä. Harva työssäkäyvä pitää kuukauden kesälomaa. Vuosilomasta otetaan pari viikkoa, ja loput lomat riputellaan ympäri vuoden. 

Tein tässä epävirallista gallubbia, ja kyselin missä tuttavat ja työkaverit lomailevat tänä kesänä. Aikalailla samanlaisia vastauksia tuli kaikilta. Yksi syy on tietysti se, että Corkin kentältä ei voi kovin moneen lomakohteeseen lentää. Dubliniin täältä ajaa sen kolme tuntia, joten mielummin kaikki lentävät kotikentlätä.

No sitten niihin "tuloksiin". Etenkin perheet matkustavat usein autolautalla Ranskaan ja jatkavat sieltä sitten autolla, kuka minnekkin. Leirintäalueet ovat todella suosittuja.

Espanja on aina yhtä suosittu kohde, samoin Portugali. Se sattaa vähän yllättää, että Kanarialle mennään täältä myös kesällä lomalle. Italian Lake Gardaan olen myös kuullut joidenkin matkustavan. Maltalle on täältä myös suorat lennot, eli sinnekkin suunnataan hikoilemaan.

Englannissa asuvia sukulaisia käydään tervehtimässä kesäisin. Englannissa on useita huvipuistoja, joten lapsillekkin löytyy tekemistä. 

Eivät kaikki suinkaan lomaile ulkomailla, vaan vuokraavat loma-asunnon rannikolta. Jos säät suosivat, niin mikä ettei... Täällä on upeita hiekkarantoja ja paljon majoitusvaihtoehtoja. 

Joillakin tuntemistani perheistä on sellainen pysyvä asuntovaununtapainen merenrannan läheisyydessä. Itse en ole koskaan tuntenut vetoa sellaiseen lomailuun. Asuntovaunuja vierivieressä. Varmasti ihan kivaa, jos vieressä asuu kivoja ihmisiä, mutta entäs jos ei...

Ja tietysti lähes kaikki suomalaiset ystäväni ovat suunnanneet Suomen suveen. Osa on palellut siellä pipot päässä ja osa hikoillut helteissä. Onhan se kurjaa, jos kauan odotettu loma menee palellessa! Näyttää tämä Suomen suvi sahaavan toisestä äärimmäisyydestä toiseen.

Ne jotka eivät ole sidottuja koulujen lomiin pystyvät tietysti lomailemaan huomattavasti edullisemmin. Tästä lähtein minäkin olen tässä ryhmässä, ja saan lentoja huomattavasti edullisemmin. Kaksi viikkoa täpötäydessä lomakohteessa + 35 asteen helteessä ei ole minun juttuni, mutta makuja on monia... Pääasia on, että lomalla saa akkunsa ladattua ja pääsee, edes hetkeksi, irki arjesta.

Jokos siellä ruutujen toisella puolella ollaan lomailtu?








maanantai 22. heinäkuuta 2019

Vaikuttava Valencia - suosittelen

Siinäpä vasta monipuolinen kaupunki, joka on valitettavasti jäänyt Barcelonan ja Madridin varjoon. Luulen, että lähivuosina sen suosio tulee entisestään kasvamaan ja kohinalla. 

Valenciassa nyt vaan on kaikki kohdallaan.Se ei ole miljoona kaupunki, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri. On upea leveä ranta ja sen läheisyydessä lukuisia ravintoloita. Vanhakaupunki on kaunis, ja sen kujilla kiva kuljeskella tai istuskella katukahvioilssa. On suuri kauppahalli ja ostoskeskuksia. Kaupungin läpi kulkee pitkä puisto, joka paljastui kuivatuksi joeksi. Se tuo vihreyttä ja varjoa kuumaan kaupunkiin. Ja sitten kaiken kruunaa vielä alue, jossa on toinen toistaan upeampia moderneja rakennuksia. Niitä katsellessa tuntee olevansa jossain tieteiselokuvassa. Ooperatalon edustalla istuskelimme mukavassa ravintolassa, ja ihailimme ilta-auringossa huikean näköistä tiedemuseoa.

Valenciaan meitä vei sinne päätynyt ystäväni, jota en ole nähnyt vuosiin. Kaupunki avautuu ihan erillä tavalla, kun mukana on joku siellä pysyvästi asuva. Päivisin oli kylläkin niin kuuma, että ostimme suosiolla Hop on hop off-bussiin kahden päivän liput ja kiertelimme kahta eri reittiä. Ihan hyvä vaihtoehto, etenkin kesähelteillä. Julkinen liikenne toimii Valenciassa hyvin ja taksit ovat halpoja. Hotellin kattoterassilla kävin pulahtamassa altaaseen kaksi kertaa päivässä. Helpotti kummasti!
 
Viimeisenä päivänä kävimme vielä tutustumassa ystäväni kanssa Valencian Albuferaan, jossa on silmän kantamattomiin riisiviljelmiä. Ei siis ihme,että paella on peräisin juuri Valenciasta. Niin, ja siellä juodaan Valencian vettä eikä sangriaa! 

Tuliaiseksi jäi kenkäparin ja vähäisten vaateostosten lisäksi Euron kokoisia, kutiavia hyttysenpuremia, niin käsissä kuin jaloissakin. En edes tuntenut niiden pistoksia, joten luulen, että niitä oli viimeisenä yönä hotellihuoneessa pörräämässä. Ja minä kun luulin, että hyttyset kuuluvat vain Suomen suveen!

Viikon jälkeen olikin ihan kiva palata takaisin kotiin. Toivottavasti tulevaisuudessa voidaan matkustaa lämpimään muina kuin kesäkuukausina. Silloin on viileämpää ja jaksaa kiertää nähtävyyksiä ihan eritavalla ja muutenkin on väkeä vähemmän. 

Nyt arki on taas alkanut. Vielä pari viikkoa pitäisi puurtaa ja sitten Suomi kutsuu...



tiistai 16. heinäkuuta 2019

Viikonloppulenksuilla

Piti lähteä käymään Dublinissa lauantaina, mutta onneksi tulin järkiini, kun katsoin sääennustetta. Kuusi tuntia autossa, kun ulkona on aivan mahtava ilma. No thänks. Ajatelkaa, olisi jäänyt puistojooga ja sitä seurannut lenkki näissä maisemissa tekemättä. Tästä ei lenkkimaisemat paljoa parane, vai mitä?

Aamulla oli joogatunti lähipuistossa. Kyllä se vaan tuntuu ihan erillaiselta joogata ulkona kuin hikisessä studiossa. Ohjaajaltakin meni välillä konseptit sekaisin, kun hän pyysi meitä katsomaan katton (ei kun taivaalle) tai lattiaan (siis maahan)!

Sitten päälle vielä pitkä lenkki Crosshavenissa. Otettiin kuvia ja istuttiin välillä limsalle, ja sitten vielä syötiin isot pehmikset. Kuka viitsii kaloreita laskea tämmöisinä upeina kesäpäivinä? En minä aikanaan. Lasketaan niitä sitten syksyllä, kun on kylmä ja sataa vettä! 

Askelmittari vaan lauloi, kun me rouvat kävelimme ja paransimme siinä samalla vähän maailmaakin. Sunnuntaina otimme uusiksi, mutta eri maisemissa. Taas sitä huokaili mielessään, että kyllä tämä vaan on kaunis maa asua! Tällaisten superpäivien jälkeen sitä kummasti näkee asiat selvemmin ja tuntee, että tällä latauskella jaksaa taas arkeakin paremmin. 


            Lauantain lenkkimaisemat Crosshavenissa.












Kaloreita tulee ja menee!!!

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Aurinkoinen Alicante yllätti

Muutama viikko sitten iski paniikki; entäs jos Irlantiin ei tule tänä vuonna kesää ollenkaan? Eikä oikein voinut luottaa Suomen elokuiseen aurinkotarjontaankaan. Byrookin oli kolme päivää kiinni, eli lomaa oli pidettävä. Valinnanvaraa ei lentojen suhteen enää juurikaan ollut, jos tältä kotikentältä halusi kohtuuhinnalla jonnekkin lentää. 

Päädyttiin Alicanteen, jonka mielessäni olin pistänyt samaan kastiin Benidormin ja Saloun kanssa: enkkupubjea vierivieressä. Olin väärässä, onneksi. Alicante on edelleen hyvin espanjalainen kaupunki. Kaiken lisäksi se on mukavan kokoinen ja näköinen. On linnaa, rantaa, kaupunkia ja paljon ravintoloita ja kahviloita. Hintataso on myös ihan kohtuullinen ja tapastarjonta runsas!

Mikäs siellä oli ollessa, vaikka mittari yli + 30 c näyttikin. Julkinen liikenne pelaa hienosti, joten autoa ei tarvitse vuokrata. Ja siinä se juttu olikin, hotelli oli kaupungissa ja uimaranta ihan lähellä. Meille täydellinen yhdistelmä. Kävin mereen puhaltamassa pari kertaa päivässä. Varsinaista rannalla lojumista en enää juurikaan harrasta. Niin paljon kuin aurinkoa rakastankin, pelkään sen vaikutusta. Eikä, tyypillisen irlantilaisen helposti palavan ihon omistava, mies kaipaa hänkään rannalle. Käyn siis uimassa ja istuskelen mieluiten varjossa.
 

Kolmen Alicantessa vietetyn yön jälkeen oli se kaupunki nähty ja oli aika vaihtaa maisemaa. Hyppäsimme junaan, ja Alicante vaihtui parissa tunnissa Valenciaksi. Se onkin sitten jo ihan oman postauksensa arvoinen kaupunki...

Auringossa kuvaaminen on yllättävän vaikeaa. Ilmiselvästi en ole saanut harjoitella sitä tarpeeksi... Kuvat ovat surkeita, mutta ainakin niistä välittyy aurinko!

Ps. Toivottavasti te Suomessa olevat lukijat ette ole jäätyneet sinne Suomen suveen. Ihan teidän puolesta harmittaa, kun katsoo sääennusteita. Toivotaan, että se vielä siitä iloksi ja auringoksi muuttuu!