Elämää Vihreällä Saarella

Tauko

2012-02-08T10:18:00.000Z

Portaita ylös, välillä vähän alas ja välillä tasanteelle.
Välillä harppoen, hiipien tai kontaten.
Sama se, kunhan suunta on oikea.

Rakkaat lukijat,

Blogi jää nyt viikon, parin tai ehkä kuukauden tauolle.

Jatkan tällä välillä kuitenkin kirjoittamista, sillä siitä nautin. Seuraavan kuukauden aikana haluan saada talteen mahdollisimman monta tarinaa, ajalta jolloin pyykkikonetta ei tunnettu, ehjät kengät olivat luksusta ja jolloin koko omaisuus mahtui yhteen pieneen kassiin.

Ja kun tasanteelle on kontattu ja muistot kirjattu, jatkuu blogi siitä mihin se jäi.

Rakkaudella

Ja taas maanantai‏

2012-02-06T18:05:00.000Z

Viikon vierivät, eikä ole oikein mitään uutta raportoitavaa kotirintamalta. Pojista vanhempi on taas työharjoittelussa. Toinen viikko menossa ala-asteella, ihan niiden pienimpien 4-5 vuotaiden luokassa. Luokka on kuulemma täynä pieniä nuhaneniä ja pärskijöitä, joten harjoittelijakin sai flunssan. Ensi viikolla muuten onkin sitten ”hiihtoloma” koko maassa.

Onneksi Golf-virtakin heräsi, ja täällä on taas ihan mukavan leuto ilma. Toisin kuin naapurisaarella, jossa taistellaan lumen ja jään kanssa. Heathrowin lentokentä meni täysin sekaisin, ja osa koneista päätyi tänne Irlantiin Shanonnin lentokentälle.

Suomen presidentinvaaleja en juurikaan seurannut, mutta uskon että ihan hyvä ja fiksu presidentti siellä valittiin. En ollenkaan sano, että eikö Haavisto ei olisi ollut myös pätevä virkaan. Minä nyt vaan en ole tarpeeksi vihreä (vaikka Viheällä Saarella asunkin) kannattamaan Vihreitä. Mielestäni presidenttin tärkein tehtävä on edustaa puolisonsa kanssa Suomea. En pode minkäänlaista homofobiaa, mutta suhtautuminen miespariin maailmalla ei välttämättä aina olisi kovin suopeaa, ja saattaisi aiheuttaisi noloja tilanteita kaikille osapuolille. Protokollapäällikön virka voisi olla aika haastava. Tiedän, kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä kanssani, mutta tämä on minun mielipiteeni.

Suomen uusi presidentti on täälläkin huomioitu, ja tällaisen arktikkelin luin lehdestä tänä aamuna. Iltapäivälehtien kuva lumikolan kanssa hääräävästä uudesta presidentistä oli kyllä hyvä. Sataa se lumi herrojenkin pihaan! Eräs kommentoija Iltasanomissa osui naulankantaan ” On se jännää, että toimittajat värjöttelevät Niinistön kodin edustalla odottaen koska valot syttyvät. Olisivat lämmitelläkseen ja tehdäkseen jotain hyödyllistä, kolanneet lumet. Olisivat varmaan saaneet hyvän haastattelun!!!”

Presidentin valitsemisesta puheenollen, olen jo nyt kypsä länsi-”naapurimme” vaalihössötykseen. Vastahan sitä Obamaa juhlittiin, ja nyt on jo kohta uudet vaalit tulossa. Taasko se alkaa, huokaan minä. Eilen näytettiin televisiossa USAn vaalibudjetteja ja tuli mielleen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, presidentin vaaleissakin.

Ei tarpeeksi Vihreä!

Pesukone v pata ja avanto

2012-02-05T15:21:00.000Z

Eilen oli meillä pyykkipäivä. Ei mikään virallinen sellainen, mutta kun vaihdoin sänkyihin lakanat, päätin pestä ne heti. Pyykit koneeseen, kone päälle, pyykit ulos ja kuivamaan. Ulkona ei kuiva vielä mikään, joten levittelin lakanat pitkin taloa, komeroiden oviin roikkumaan.

Äiti muisteli minkälaista oli pyykinpesu talvella 1940-41. Hän oli perheineen evakossa Etelä-Pohjanmaalla, ikää 16v. Opettajaperhe etsi talveksi lapsenhoitajaa ja äiti sai paikan. Työhön kuului myös pyykinpesu. Näin tapahtui valkoisten vaatteiden pesu talvella:

Pyykkivuori raahattiin saunan eteiseen.
Vesi kannettiin kaivoista pataan, puut pesään ja vettä lämmittämään.
Ensin vaatteet pestiin pesulaudalla. Myös suuret lakanat.
Vaatteet nostettiin pataan ja sekaan heitteettiin tuhkaa sisältävä kangaspussi. Pussista irtosi hiljalleen lipeää, joka valkaisi vaatteet.
Tuhkalipeällä valkaistut vaatteet nostettiin padasta saaviin, ja sitten saavi raahattiin kelkkaan.
Kelkka vedettiin järvenrantaan ja sieltä avannon viereen.
Vaatteet huudeltiin avannossa. Sormista meni hetkessä tunto, oli kylmä, hirveän kylmä, päälysvaatteet kastuivat, kengät kastuivat....
Puhtaat, mutta jääkylmät vaatteet, nostettiin saaviin ja saavi vedettiin kelkalla takaisin koululle.
Raskas saavi raahattiin vinttiin, jonne pyykit ripustettiin kuivumaan.
Parin viikon kuluttua sama toistui.

Avannossa pyykkejä huuhteleva, vilusta värisevä äiti teki pyhän päätöksen: kun tämä työ loppuisi, hän ei enää ikänä menisi lähellekkään avantoa. Eikä muuten ole mennyt.

Ms Julia...huonoja uutisia

2012-02-04T20:11:00.002Z

Ms Julianille kävi niin kuin monelle muullekkin työnhakijalle. Hakemuksia on lähetty, puhelimessa osaamista vakuuteltu, sitten käyty haastattelussa ja mahdollisesti päästy toiselle kierrokselle. Vihdoinkin alkaa hakija uskoa, että nyt tärppää...tämä työ on minun. Ja sitten ei enää kuulukkaan yhtään mitään. Märkä rätti naamaan jne.

Ms Julia ei enää palaa Corkin-Swansean välille seilaamaan. Hän on nyt työtön työnhakija, yksi niistä monista, joita ei näy missään tilastoissa. Juliaa ei oikeastaan enää edes ole. Hän jatkaa toimettomana kellumista satamassa. Allapäin, kylmisissän, itsetunto pohjalukemissa, matti kukkarossa...päivästä toiseen.

Katsoimme toisiamme pitkään..ja Julia tietää, että minä tiedän miltä siitä juuri nyt tuntuu. Laiha lohtu, mutta kuitenkin...

Live is Life

2012-02-03T22:18:00.000Z

Eräälle tietylle lukijalle toivotan tämän kappaleen myötä Hyvää Syntymäpäivää!
Silmät kiinni ja aikamatkalle. Meillä oli silloin permanentit (tai kuvien perustella mulla oli kiharampi permis kuin sulla, sun oli jo vähän kulahtanut), ja oltiin nuoria ja nättejä. Nyt ollaan ~~vanhoja~~, vanhempia ja viisampia ja tylsempiä, permanenttejä ei ole ollut enää vuosiin, mutta live is still life.

Viileni, mutta tikka lentää

2012-02-02T16:23:00.001Z

Meillä(kin) meni mittari yöllä miinuksen puolelle. Ennen syvään uuneen vaipumista mietin narsissien kohtaloa. Nuput jo näkyvät, joten toivottavasti eivät yöllä palentuneet. Kiitokset vaan sinne Sirperiaan. Minulla oli jo melkein kevättä rinnassa, ja nyt tämä.

Tänään oli ohjelmassa kevätesikkojen osto. Ei ehkä paras ostospäivä noin sään ja istutuksen kannalta. Torstaina vaihtuu lähi-Aldin tarjoukset, joten parempi olla ajoissa paikalla, että ei jää luu käteen. No, pidän niitä sisällä ja istutan vasta, kun Golf-virta taas muistaa tehtävänsä. Onkohan se muuten a. lomalla b. lakossa vai c. jäätynyt? Kevätesikokkoa sitkeämpää kukkaa saa kyllä etsiä. Se ei ihan pienestä palennu.

Ilmat siis viilenivät (ulkona ja etenkin sisällä). Eilen kävin ostamassa lisää turvebrikettejä, että saadaan pitää takassa tuli. Se lämmittää olohuoneen mukavasti, sillä siellähän sitä iltaisin oleskellaan. Tai oleskeltiin, meillä on taas alkanut dartsin peluu. Pojat kavereineen viettävät iltojaan tikkoja heitellen meidän ulkokomerossa tai naapurin katoksen alla.

Jos urheilukanavien jalkapallo-otteluiden ainainen seuraaminen minua välillä kyllästyttää, niin darts-kisat ovat sitten vieläkin tylsempää katseltavaa. Keskivertokilpailijalla on iso kaljamaha, paljon koruja ja sormuksia ja tietysti komeat tatsat. Jakapalloilijoista sentään on paljon enemmän silmäniloa... Pojista vanhempi sanoi, että voisi ruveta ammattilaiseksi darsinpelaajaksi. Sanoin, että olet siihen hommaan aivan liian komea, hyväkuntoinen ja hoikka. Olenko nyt ei-kannustava äiti? Sellaisen asian dartsista opin, että suomalainen Petri Korte on kuulemma hyvä ja, että hänellä on erikoinen hettotyyli. Huomenna meillä taas katsotaan dartsia ja kannustetaan Pertiä. Taidan kadota kaupungille.

Tässä teillekkin vähän dartsia iltanne iloksi!

Sikalat

2012-02-01T17:40:00.000Z

Viime viikolla, pitkästä aikaa, tartuin kirjaan. Jotenkin en ole viime aikoina pystynyt keskittymään muuhun kuin lehtien lukemiseen. Tämä kirja kolahti ja vei menessään. Susanna Alakoksken kirjoittama Sikalat jää kiertämään pääkopassa. Siellä se kiertää edelleen, vaikka viimenen sivu on jo luettu, ja kirja on takaisin hyllyssä.

Kirja avaa oven Leenan elämään. Suomesta Ruotsiin muutanut perhe pärjää aluksi, olosuhteisiin nähden, suht hyvin. Perheessä on kolme lasta ja vanhemmat, jotka juhlivat silloin tällöin. Vähitellen, melkeenpä huomaamatta, juominen ryöstätytyy käsistä. Isä pistää äidin kylkiluut ja asunnon uuteen järjestykseen, jääkaapissa haisee vanha ruoka, Leena siivoaa lattialta verilamikkoa....

Ilman ystäviään, joiden kodeissa on myös alkoholiongelmia, koulua, koiraa ja harrastuksia Leena tuskin selviäisi. Pieni tyttö yrittää pitää huolta sisaruksistaan ja siitä, että isä ei humalapäissään tapa äitiä. Taskussa on aina puhelinrahaa, jos pitää soittaa ambulanssi. Leena juttelee asioista taivaan isälle, mutta vanhemmat vaan juovat. Sosiaalitäditkään eivät näe koko totuutta. Asiat ovat todella huonosti, ennen kuin lapset otetaan ensimmäisen kerran huostaan.

Välillä elämä palaa normaaliksi: koti siivotaan, äiti laittaa ruokaa, jääkaapi ei haise, isä käy töissä ja katsoo urhelukilpailuja televisiosta ja äiti lukee kirjoja. Ja sitten taas isän pyöränsarvessa kilisee kasillinen pulloja. Leenan vatsassa vääntää ja kääntää. Äiti ja isä eivät ole yleisön joukossa, kun hän soittaa nokkahuilua koulun juhlissa. Eikä heitä näy hurraamassa, kun hän voittaa, jälleen kerran, uimakilpailun.

Kasvaessaan Leena myös tajuaa, kuinka erillaisista perheistä luokan lapset tulevat. Toisilla on uima-allas kotona. Leenalla taas omassa oksennuksessaan ja ulosteissaan makaavat vanhemmat, ja heidän ryyppykaverinsa.

Vaikka kirjan aihepiiri on musta ja masentava, on se kuitenkin niin taitavasti, ja jopa humoristisesti kirjoitettu, että sitä ei voi jättää kesken. Kirjaa lukiessa tekee mieli ottaa urhea, liian varhain aikuistunut, Leena syliin ja silittää hänen päätään. Antaa työtön olla edes hetken lapsi, vailla huolia. Olen ihan varma, että jokainen lukija haluaa keittää Leenalle ja veljille ison kattilallisen ruokaa, antaa koiralle luun, pistää perheen pojille rajoja, viedä lapset elokuviin tai vaikka vain pyöräretkelle. Sitten täytyisi hakea kaupasta sopiva uimapuku, vanhan voimistelupuhvun tilalle, ja mennä uimahalliin häntä kannustamaan.

Entäs sitten ne vanhemmat, jota kohtaan minä ainakin tunsin sisälläni suunnatonta raivoa? Eivätkö he nähneet mitä tekivät lapsilleen? Tuhotkaa itsenne, mutta älkää viekö mukananne koko perhettä. Välillä teki mieli huutaa, että auttakaa nyt joku noita lapsia ja antakaa niille normaali koti. Ei täydellistä, rikasta, hienoa, ihan vaan tavallinen koti, jossa lasten on turvallista kasvaa. Ja kuitenkin, kaiken kokemansa ja näkemänsä jälkeen, Leena omalla tavallaan, rakastaa vanhempiaan ja haluaa suojella heitä. Meillä kaikilla on loppulta kuitenkin vain yksi äiti ja isä.

Sikalat kirjan pohjalta on kuvattu myös elokuva nimiltään Sovinto. Tuo DVD pitää saada käsiin seuraavan kerran, kun käyn Suomessa.

Ps. Kirjoista puheenollen: Leena Lumen blogissa on kirja-arpajaiset.

Ms Julia

2012-01-31T16:30:00.000Z

Corkin satamassa on jo pitkään kellunut sinivalkoinen autolautta. En aluksi kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Viikosta ja kuukaudesta toiseen lautta kellui samassa paikassa, eikä liikkunut mihinkään. Viimein tajusin, että tämähän on se surullisenkuuluisa Ms Julia, joka pari vuotta sitten ostettiin Suomesta tänne Swansea-Cork-reittiä seilaamaan. Sittemmin varustamo meni konkurssiin, ja nyt Julia-parka on jälleen kerran työtön ja vailla kotia. Suomessa Ms Julia seilasi Helsingin ja Pietarin väliä, mutta sekään reitti ei kannattanut.

Eilen kävelin taas Ms Julian ohi, ja minulle tuli uljasta autolauttaa ihan sääli. Miellellään se varmasti jo haluaisi merille seilaamaan. Imaisisi sisään suuren joukon matkustajia, miehistöä, autoja ja rekkoja. Komentosillalleen se haluasi komean kapteenin, jolla olisi tyylikäs uniformu. Ei kuitenkaan sitä italialaista. "Eihän hän ollut edes komea", naurahti Ms Julia. " Ai, kun on ikävä niitä notkuvia noutopöytiä, puheenhelinää baarista, iloisia matkalaisia, rekkakuskeja ja jopa karkkihyllyjä tyhjentäviä lapsia", jatkoi hän.

Julia katsoi minua surullisen näkoisenä. Toimettomana ja jotekin lamaantuneena hän siinä kellui. Kohta alkaisi varmasti ulkonäkökin rapistua. En oikein osannut häntä lohduttaa. Yritin, mutta latteudet ”kyllä jossain päin maailmaa on reitti, jossa sinua tarvitaan”, "häntä pystyyn vaan, kyllä se siitä” ja ” nuorihan sinä vielä olet, ehdit vielä maailman meriä seilata kyllästymiseen asti ”, tuskin toivotonta Juilaa paljon lohduttivat. Minun oli jatkettava matkaa, joten sanoin näkemiin, ja lupasin tulla taas pian häntä katsomaan.

Illalla avasin television ja yllätyksekseni uutisissa sanottiin, että Cork-Swansea- reitti yritetään saada taas toimintaan. Etelä-Irlanti tarvitsee turisteja, ja turistit ja rekkakuskit lauttaa. Silloin vasta heräsin: hehän tarvitsevat Ms Juliaa takaisin merelle. En tohdi vielä käydä madamelle kertomassa näitä uutisia, sillä kaikki on vielä rahoituksesta kiinni. Toivon todellakin, että autolautan paikalla kellumiset ovat pian kelluttu, ja työt kutsuvat. Pidän teidät ajan tasalla.

Tässä Ms Julia

Maalattu on

2012-01-30T20:16:00.000Z

Ei meillä, mutta Trevor on maalannut kauppansa. Ihan piti pysähtyä, niin kirkkaan keltainen työkaluja vuokraava "puoti" oli. Tuli vaan mieleen, että olikohan näin iloinen väri valittu ihan tarkoituksella? Päässäni kehittelin sitten seuraavan tarinan: Trevor päätti, että kauppa pitää maalata uudestaan. Joku vinkkasi, että jospas jotain kellertävää. Tuumasta toimeen. Trevor lähti maalikauppaan ja sanoi myyjälle, että kieltaista maalia, ja keltaista maalia hän sai. No, ainakin kauppa erottuu...

Huomenta

2012-01-28T17:19:00.001Z


Kuva otettu viime viikolla.

Takana tylsä, ja välillä tovottomaltakin, tuntunut viikko. Näitä samanlaisia viikkoja on ollut rivissä jo liian monta.Välillä lama ihan kirjaimellisesti lamauttaa. Ajatukset pyörivät kehää päässä, enkä keksi ratkaisua. Joskus sitä toivoo, että lamppu syttyisi kuin Pelle Pelottomalla aikoinaan. Yhtäkkiä tietäisin, että nyt pitää toimia näin, eikä missään tapauksessa noin. Jään siis odottamaan lampun syttymistä.

Aamulla potkaisin itseni ulos. Jospas ne ajatuksetkin siitä kirastuisivat, mietti hän. Vettä tihutti, mutta koska en ole tehty sokerista, ei pieni kastuminen riittänyt tällä kertaa tekosyyksi. Ajatuksiini vaipuneena säpsähdin, kun vastaan tullut vanhempi mies toivotti minulle iloisesti hyvää huomenta. Jatkoin matkaa, ja pian seuraani liittyi vanha rouva pienen koiransa kanssa. Hänkin toivotteli hyvät huomenet ja päivitteli harmaana alkanutta päivää. Tästä täysin tuntemattomien tervehtimisestä annan kyllä ison plussan irlantilaisille. Harmaana aamuna, harmahtavissa mietteissään ollut piristyi kummasti!

Haastankin teidän kaikki tervehtimään huomenna kahta täysin vierasta ihmistä. Mielenkiinnolla jään odottamaan reaktioita.

Suorat sanat

2012-01-26T19:24:00.001Z

Lukekaapa tämä artikkeli. Minun on pitänyt lukea se jo monta kertaa, koska siinä kirjoitettiin täyttä asiaa.

Minusta terve pessimismi on samaa kuin realismi. Pitää vaan varoa, että ei vajoa liian alas, eikä mene yltiöpessimismin puolelle.

Tottakai aina pitää yrittää eteenpäin, mutta elämä helpottuu huomattavasti, kun tuntee omat rajansa. Joitakin asioita, kun ei vaan voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. En ole koskaan täysin ymmärtänyt näitä ”ihminen pystyy ihan mihin vain”, ” kaikki on itsestä kiinni” tai ”kaikki on mahdollista” – lausahduksia. Totta, kyllä itse pystyy paljon omiin asioihinsa vaikuttaman, mutta ei kuitenkaan kaikkeen. Toiset tekevät hyviä valintoja toiset taas huonoja. Useimmat meistä kumpiakin. Uskon myös siihen, että on olemassa hannuhanhia ja akuankkoja: toisia onni potkii ennemmän ja toisia vähemmän.

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/vinkit_hyvaan_oloon/501/saa_pelata_pahinta

Kommentteja ja mielipiteitä loolaan, please.

Yritetään, vaikka välillä se on niiiiiiiin vaikeaa!

Väsyttää

2012-01-25T21:17:00.001Z

Kissakin on oppinut talon tavoille: sohvalla TVtä katsellessa on kiva käärityä torkkupeittoon. Mags ei jalkapallosta välitä, mutta haluaa olla muiden mukana olohuoneen sohvalla. Kyllä taas uni maistuu!

Liikkumisen vaikeus

2012-01-22T20:36:00.001Z

Olen laiska liikkumaan. Tiedän, että pitäisi, mutta olen hyvä löytämään tekosyitä. Parhaiten saan itseni kävelylenkille, jos on a. tiukka aikataulu, b. tarvitsen tuolta "kylältä" jotain, tai c. joku pyytää minua seurakseen. Eilen ei ollut tiukkaa aikataulua, mutta tarvisin purkin rahkaa, jota saa vain yhdestä ja tietystä kaupasta. Lähdin siis reippasti reppuselässä kävellen sitä hakemaan. Tiukka aikataulu toimii myös hyvänä ruoskana. Päivälle on niin paljon ohjelmaa, että jos en tietyssä välissä käy lenkillä, se jää väliin.

Irlanissa sää ei aina suosi, joten joskus pitää vain katsella taivaalle ja toivoa, että sade taukoaisi edes tunniksi. Ja kun se sitten taukoaa, niin ei muuta kuin heti menoksi. Toisaalta uhkaava sade tekee lenkistä erittäin tehokkaan. Kuka sitä nyt kastua haluaa!

Pimeällä yksinkävely loppui minulla kuin seinään. Olen viime aikoina oppinut, että emme asukkaan sellaisessa linnunkodossa kuin luulin. Parempi olla ottamatta riskejä. Odotankin nyt päivien pidentymistä, että pääsen kävelemään poikein harjoitusten aikana.

Kuntosalin kanssa en oikein tahdo päästä sinuiksi. Nautin ulkoilmasta, ja hikisellä kuntosalilla minua jotekin ahdistaa. Tänään meni kuntosalitunti jutellessa, enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Kun kävelee a:sta pisteeseen b, on sieltä myös tultava takaisin lähtöpisteeseen. Kuntosalilla minä pystyn lorvailemaan. Siirryn laittelta toiselle, käyn hakemassa vettä, jään katsomaan uutisia televisiosta jne.

Kuten huomaatte, tunnen itseni todella hyvin. Jaksankin ihmetellä, että miten minulla voi olla kaksi liikuntaa rakastavaa poikaa. Säät, mutavelliset kentät, aikaiset herätykset jne eivät haittaa. Onneksi eivät ole tulleet tässä asiassa äitiinsä!

Onko teille liikunta suuri ilo ja intohimo vai tälläistä ainaista itsensä patistamista?

Olen vuosikausia ihastellut tätä vihdoinkin kuvaamaani seinää.

Oli ihan pakko ostaa...

2012-01-20T17:07:00.000Z

Nyt palo päreet

2012-01-19T18:56:00.003Z

Kuten tarkkasilmäisimät lukijat ovat huomanneet, en ole täällä paasannut Irlannin pääministeristä enkä hallituksesta, viime aikoina. Älkää olenkaan luulko, että hiljaiselo tällä rintamalla johtuisi siitä, että olisin tyytyväinen Enda Kennyn (nykyinen pääministeri) ja "poikien" touhuihin. En vaan ole jaksanut enää edes marista, kun siitä ei ole mitään hyötyä. Odotin heiltä paljon, ja täytyy sanoa, että olen pettynyt. Muutoksia on tehty, mutta niihin suuriin mätäpaiseisiin ei ole puututtu.

6000 irlantilaista lähtee ulkomaille työnhakuun joka ikinen kuukausi, eikä se näytä Endaa eikä kumppaneita pahemmin huolestuttavan. Entinen pääministeri Brian (muistattehan hänet - Helena ainakin muistaa) sai aikoinaan verenpaineeni nousemaan epäselvällä mutinallaan ja suoranaisilla valheillaan. Enda puolestaa saa minut haukottelemaan. Hänessä ei ole karismaa, eikä uskottavuutta. Sitä yksiviivaista puhetta kuunnellessa, alkavat silmät painumaan hitaasti kiinni... Ehkä parempi niin.

Tänään parkkipaikalla poikaa odotellessa kuuntelin radiota. Michael Noonan, meidän nykyinen rahakirstun vahtihan se siellä jutteli "mukavia" nuorten maastamuutosta. Nyt selvisi syy siihen, miksi maasta lähtee tuhansia nuoria ulkomaille työnhakuun. Noonain mukaan he lähtevät, koska haluavat lähteä. Surkealla työllisyystilanteella ei ole kuulemma asian oikeastaan mitään tekemistä. Nuoret haluavat nähdä maailmaa, hankkia uusia kokemuksia ja elää jossakin muualla kuin tällä saarella. Varmaan osittain tottakin, mutta kyllä se suurin syy on se, että vastavalmistuneiden on lähes mahdotonta löytää täältä töitä. Ministeri ei selittänyt, että miksi sitten täällä pistetään suuria summia nuorten kouluttamiseen, jos he lähtevät heti valmistuttuaan muulalle. Miten Irlanti siitä hyötyy?

Ministeri voisi mennä Dublinin lentokentälle jututtamaan näitä "vapaasta tahdostaan" lähteviä nuoria, heidän perheitään ja ystäviään. Katsoisi vähän aikaa niitä sydäntäriipaisevia jäähyväisiä, itkusta turvonneita silmiä ja matkalaukku kasan takana nikottelevaa isää, joka ei koskaan itke. Se, että lapsi lähtee Australiaan, eikä mahdollisesti sieltä enää palaa kuin lyhyille lomille parin vuoden väliin, ei ole kaikille ihan helppo juttu!

Mr Noonan, you are a waste of space!

Sisustamisesta

2012-01-17T16:21:00.010Z

Nousukaudella iski irlantilaisiin sisustusvimma. Televisiossa pyöri useita eri sisustusohjelmia, ja lehdet pursusivat toinen toistaan upeampia (ja tietysti kalliimpia) ideoita.Kun uusi kallis talo ostettiin, sisustettiin se heti. Lainaa otettiin sen verran enemmän (ja sitähän sai), että koti saatiin nopeasti valmiiksi. Jaksoin ja jaksan edelleen ihmetellä esim sitä, kuinka paljon verhoihin täällä pistettiin rahaa. Nyt puhutaan tuhansista ja taas tuhansista Euroista. Niitä ei suinkaan ostettu valmiina, vaan ne teetettiin ompelijalla. Upeita, mutta uskomattoman hintaisia.

Mitään vanhaa tai käytettyä ei uusiin koteihin huolittu. Roskalavoilta tai kirpputoreilta ei käyty etsimässä aarteita. Siellähän oli vain roskaa. Sukulaisen hyväkuntoinen sohva ei päätynyt vahingossakaan olohuoneeseen. Eihän sellaista nyt voisi edes toiselle ehdottaa. Uuteen keittöön astuessa ei ihailtu itse keittiötä, vaan sen valmistajaa. Kaikki itsetehty tai kunnostettu oli täydessä pannassa. Silloinhan saattoi joku ajatella, että on rahasta pulaa. Irlannissa ei oltu köyhiä eikä kipeitä!

Meillä tehtiin kaikki paikallisten mielestä väärin: ostettiin huonokuntoinen talo. Olimme kuulemma täysin hulluja: kuka nyt vanhaa, kun uusia nousee kuin sieniä sateella. Lisää lainaa vaan ja upouusi talo. Mies löysi keittön edullisesti Englannista, eikä merkkiä kannata kenellekkään kehua. Rahaa kyllä saimme menemään. Remontti nieli, ja aina oli edessä yllätyksiä. Uudet huonekalut jouduimme ostamaan, koska emme tuoneen vanhoja Englannista. Vanhan kuluneen sohvan ja hyvin palvelleen sängyn kuljetus olisi tullut maksamaan liikaa. Ikean punaiset nojatuolit ja yksi levitettävä sänky tuotiin mukana. Ne muuten ovat edelleen käytössä.

Remontti edistyi irlantilaiseen tapaan, hiitasti ja kärsivällisyyttä koetellen. En ymmärtänyt remontoinista yhtään mitään, mutta onneksi mies ymmärsi. "Mukamas jotain ymmärtävänä" marssin työpäivän päätteksi työmaalle, jossa aina oli odottamassa joku ongelma. Muurari syytti putkimistä, putkimies sätti sähkömiestä (joka kyllä olikin täysi cowboy), ja entäs sitten se kirvesmies?

Sitten ne loputtomat valinnat: minkälaiset lavuaarit, laatat, lattiat... Siihen emme koskaan sortuneet, että laatat olisi pitänyt ostaa sieltä kalleimmasta kaupasta, tai lavuaariksi kepuutetaan vain tietyn merkkinen lauvuaari. Vessanpönttö on loppupeleissä pönttö, jossa asiat toimitetaan, eikä mikään taideteos, jota ihaillaan.

Tiedän yleensä aika nopeasti mistä pidän tai en pidä. En kestä sellaista suotamista ja huopaamista. Enkä sitä, että asiasta keskustellaan sadan ihmisen kanssa ja kierretään 20 liikettä. Ketä ihan oikeasti jaksaa kiinostaa minun keittöni lattianlaattojen väri? Ei ketään. Yllätykseseni olimme miehen kanssa aikalailla samoilla linjoilla, ja koska aika oli rajallisesti teimme päätökset nopeasti.

Äiti ompeli verhot jokaiseen huoneeseen. Ihan vain normaalit yksinkertaiset ikkunaverhot. Ei mitään vuorellisia tai monimukaisia luomuksia. Verhot valmistuivat ennen remonttia, koska äiti oli juuri täällä silloin käymässä. Huonekalut valittiin siis verhoihin sopiviksi. Kuka sanoo, että asiat pitää tehdä tietyn kaavan mukaan? Seuraavat verhot sitten huonekaluihin...

Takkaa en olisi halunnut, en sitten millään. Onneksi mies piti päänsä, ja meillä on nyt toimiva takka. Ei kutenkaan sellainen moderni, joka tilasimme, vaan aika perinteinen, normaalia pienempi eikä oikein muuhun sisustuksen sopiva. Tilaamaamme emme lopulta saaneet. Päädyimme aivan toisenlaiseen takkaan, joka ei mielestäni sopinut ollenkaan olohuoneeseen. Oli pakko löytää jotain ja nopeasti. Nyt takka on ehdoton suosikkini koko talossa, enkä luopuisi siitä millään.

Kärsin Englannissa yli kymmenen vuotta säilytys- ja varastotilojen puuteesta. Mies oli sitä meiltä, että makuuhuoneeseen ei tarvita isoa yhden seinän levyistä kaapistoa. Nyt oli minun vuoro pitää pääni ja sain kaappini. Kun muutamai vuosi sitten teimme taloon laajennuksen, kysyivät kaikki , että siirrymmekö me uuteen huoneeseen. No, ei tietenkään, koska en voi millään luopua kaapeistani.

Jokainen koti on erillainen. Minulle on tärkeää, että koti ei ole mikään museo vaan siellä saa elää. Sohvalla saa istua tai löhötä. Olohuone on oleskelua varten, ruokailutila syömistä varten jne. En ole koskaan ymmärtänyt irlantilaista tapaa sisustaa upea olohuone (good room), jota käytetään vain erikoistapauksissa. Ihmettelen myös kaukana keittöstä sijaitsevaa ruokailuhuonetta, jossa syödään korkeintaan jouluna. Irlantilainen normitalo on pilkottu useiksi pieniksi huoneiksi, joiden tarkoitusta on välillä vähän vaikea ymmärtää.

Maku ja mieltymykset muuttuvat. Jos nyt alkaisin remontoimaan tai sisustamaan voisi tulos olla erillainen. Kaikenlainen kierrättäminen kiinnostaa. Minut saattaisi löytää roskalavalta penkomassa, huutokaupassa huutamassa ja kirpputorilla kiertelemässä. Miehen vanhassa kodissakin lahoaa muutamia aarteita. Ne voisin pelastaa, tai ehkä en kuitenkaan. Sehän tästä vielä puuttuisi, että saisin suvun kimppuuni ja jäisin kiinni varastamisesta.

Olisi kiva oppia kunnostamaan huonekaluja. Ihailen entistä enemän ihmisiä jotka ovat taitavia käsistään. Kaupasta maton ostaminen on helppoa, mutta että osaa laittaa kangaspuihin loimet ja kutoa, se on taito. Kotimme aarteita ovatkin kauniit käsityöt, joita olen saanut lahjaksi.

Minun kotini on minun kotini. Ei ehkä mikään arkkitehdin tai sisustussuunnittelijan ihanne, eikä viimeisen päälle "styylattu". Uskon, että koti kertoo paljon asukkaistaan. Minusta uuden oven avaaminen on aina vähän jännittävää. Mielessä on tietynlainen käsitysi siitä miltä asunto näyttää. Joskus sitä järkyttyy. Englantilainen naapurini ei voinut avata etuovea, koska eteinen oli niin täynä kaikenlaista romua. Perhe kulki sisälle takaovesta. Upen, arvokaan talon ikkunat oli aina peitetty raskailla, myrkynvihreillä verhoilla. Minua ahdisti. Ja sitten sitä joskus yllättyy: yhdessä huonessa asuva mies (kimppakämppä Lontoossa) oli tehnyt huoneesta tosi kodikkaan ja viihtyisä, ja vielä vähillä rahalla. Olin positiivisesti yllättynyt!

Toiset analysoivat ihmistä käsialasta. Minä uskon, että koti kertoo paljon. Se sijaitseeko asunto kallilla vai halvalla alueella (Lontoossa tämä oli niin tärkeää), paljonko rahaa on käytetty sisustamiseen jne on täysin samantekevää. Suurella rahalla ja liudalla apumiehiä voi saada aikaan kolkon ja kylmän lopputuloksen. Mielikuvitustaan ja roskalavoja käyttäen taas uskomattoman upean ja persoonallisen kodin, jossa kaikki viihtyvät. Home sweet home!

Ei tee mieli merelle

2012-01-16T17:21:00.018Z

Viime päivinä on taas nähty kuinka armoton meri voi olla. Tai voiko merta syyttää siitä, että Italian edustalla upea risteilyalus kaatui? Tuntuu käsittämättömältä koko juttu. Tuli mieleen, että onkohan näillä, toinen toistaan upeammilla maailman meriä seilaavilla aluksilla, jonkinlainen kirous? Yrittääkö ihminen olla liian polleaaa heinolla rakennelmillaan? Ja sitten meri kostaa.

Täällä meidän lähellä ajoi eilen karille kalastusalus. Vain yksi miehistön jäsenistä on löytynyt, ja viiden kalastajan ruumiita etsitään edelleen. Armoton ja kylmä meri.

Kävin eilen Cobhissa, joka vanhalta nimeltään on Queenstown. Se oli Titanickin viimeinen satama Euroopassa. Viimeiset matkustajat astuivat laivaan Cobhista. Heitä oli kaikkiaan 123. Se, mitä seuraavaksi tapahtui onkin sitten historiaa. Valitettavasti päivä ei ollut aurinkoinen, eikä minulla ollut aikaa kierrellä satamassa kameran kanssa. Kuten varmasti arvaatte, Cobhiin mentiin aikaisin sunnuantaina pelaamaan jalkapalloa, eikä millekkään kuvausmatkalle. Kunhan kesä taas saapuu ja Cobhin museo avaa ovensa, lupaan käydä siellä uudestaan, ja vien teidätkin mukanani. 11.4 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Titanic lähti kohtalokkaalle matkalleen Cobhista. Palaan asiaan!

Tilannekatsaus tänään takapihalta

2012-01-14T14:13:00.001Z

Sormet syyhyävät jo rikkaruohoja kitkemään. Tänään jätin kuitenkin väliin, koska olo on vähän flunssainen. Laskeskelin juuri, että jos seuraavat 30 päivää menevät ilman pakkasia ja jäätä, niin sitten ollaan jo lähestulkoon keväässä. Toivotaan, toivotaan...

Minä se tiskaan astioita

2012-01-13T19:02:00.007Z

Ei ehkä kovin kiinnostava eikä mielenkiintoinen postaus, mutta antaa mennä.

Tälläinen maailman paras tiskiharja tuli ostettua ennen joulua. Kyllä nyt kelpaa tiskata!

Astianpesuaine laitetaan tiskiharjan sisälle, ja hyvin palvelleen sienen voi vaihtaa uuteen. Suosittelen!

Tätä kuunnellessa ei voi olla hymylemättä!

Min Eden i Strömsö 2011

2012-01-12T21:32:00.000Z

Omasta mielestäni puhun suomea ilman minkäänlaista aksenttia. Välillä haen sanoja, mutta muutaman Suomessa vietetyn päivän jälkeen nekin alkavat löytyä itsestään. Eiväthän ne sanat mihinkään ole hävinneet, ovat vaan olleet vähäisessä käytössä. Vähän niin kuin tallissa monta kuukautta ajamatta ollut auto. Täällä suomalasten kanssa puhuessa tulee reippaasti sekoitettua kahta kieltä keskenään. Joistakin asioista nyt on vaan helpompi käyttää englanninkielistä sanaa, vaikka keskustelu suomeksi käytäsiinkin.

Viime kerralla Helsingissä käydessäni ystäväni sanoi minulle, että "ei mennyt niin kuin Strömsössä". Katsoin häntä hölmistyneen näköisenä ja kysyin, että mikä ei mennyt ja missä ihmeen Strömsössä? Ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle pitää rautalangasta vääntää, mitä joku uusi sanonta tarkoittaa. Ne ulkosuomalaiset, jotka nyt raapivat päätään ja miettivät, että mitähän tuo tarkoittaa, voivat lukea vastauksen täältä.

Asia jäi minua vaivaamaan, joten otin You Tuben avuksi. Ja löytyihän sieltä varsin mielenkiintoinen pätkä tuosta suomenruotsalaiseta sarjasta. Ohjelma oli mielenkiintoinen myös siksi, että

1. siinä vieraillaan Pietarsaaressa, jossa aikoinaan opiskelin kaksi vuotta.
2. esitellään aivan upea puutarha.
3. puutarhuri pitää suosittua blogia, joten on yksi meistä.
4. yritin ymmärtää edes jotain puheesta ilman tekstitystä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ruotsi on siis täysin kohmeessa, eikä tätä "autoa" taida saada enää käyntiin edes akkua vaihtamalla.

Lycka till!

Sen siitä saa...

2012-01-11T20:31:00.000Z

...kun puhuu kaverin kanssa jalkapalloharjoituksissa, eikä kuuntele valmentajaa.

Juniori sai joukkueensa oranssit harjoitusliivit pestäväksi. Se juttelukaveri pesi sitten ne vihreät. Huomenna luultavasti kentällä kuuluu vain valmentajan ääni. Olipa harvinaisen hyvä "rangaistus"!

Onko meillä mitään syötävää?

2012-01-09T16:42:00.006Z

Knorrin kasviskeitto on minun suosikkini.

Meillä keitetään ruokaa joka päivä, niin kuin lähes jokaisessa perheessä. Jääkaappia täytetään säännöllisesti. Pakasteessa on leipää, jos se sattuu loppumaan. Aamulla pojat syövät puuroa. Eväslaatikkot pakataan kouluun. Hedelmävadissa on aina syötävää jne. Yritän tässä teille todistaa, että pojat eivät näe nälkää.

Ja kaikesta huolimatta minulta kysytään harva se päivä, että onko meillä mitään syötävää. Minulle on täysi mysteeri kuinka paljon ruokaa noihin kasvaviin poikiin mahtuu. Miten voi olla jo tunnin kulutta nälkä, kun on juuri syönyt ison lautasellisen ruokaa? Kun sitten patistan poikia jääkappille hakemaan vaikkapa jugurttia, minulta kysytään, että eikö meillä ole mitään kunnollista ruokaa.

Koulun jälkeen pojilla on kiljuva nälkä. Ymmärrettävää, koska kouluruokailua ei ole järjestetty. Pojista vanhempi on kotona kahtena iltana vasta kuuden maissa, sillä koulun jälkeen on harjoitukset. Silloin ovelta suorastaan juostaan ruokapöytään. Juniorilla on myös kova nälkä, vaikka pääseekin koulusta jo kahden jälkeen. Mikäli kunnon ruokaa ei ole tarjolla, häviää kaapeista herkut. Jotain pitää löytyä ja heti.

Olen vihdoinkin keksinyt ratkaisun pulmaan: herkulliset valmiskeitot. Nyt meillä on jääkaapissa aina nopeasti lämmitettäviä keittoja. Kun nälkä yllättää keittoa vaan lautaselle, ja lautanen mikroon. Pari viipaletta leipää "seuraksi", ja nälkä on taas selätetty pariksi tunniksi. Täällä aikankin on kaupoissa hyvät valikoimat erillaisia keittoja, eivätkä ne ole edes kalliita. Suosittelen kaikille nälkäisille pojille, ja etenkin heidän äideilleen!


Kolmella Eurolla kilo hyvää vihanneskeittoa.

Kevättäkö ilmassa?

2012-01-08T14:46:00.001Z

Ulkona on ihmeellinen ilma: seisoin 30 min jalkapallokentän reunalla, eikä minulla ollut kylmä. Äsken imuroin pihalla autoa, taustamusiikkina lintujen sirkutus ja valoefektinä aurinko. Sisälläni asuva, ja sieltä välillä ulos pyrkivä pessimisti, kuiskuttaa korvaani: meitä taidetaan taas kerran huijata. Ensi viikolla joko värisemme kylmässä tai vettä sataa pari päivää (tai viikkoa, sekin on koettu) putkeen. Koska kuitenkin yritän elää päivän kerrallaan, vedän kohta lenkkarit jalkaan ja lähden nauttimaan edes tästä yhdestä, aurinkoisesta päivästä.

Maanantaina pojat palaava (helpottunut huokaus tähän väliin) taas kouluihinsa. Itse menin takaisin töihin jo pariksi päiväksi viime viikolla. Uusi vuosi ei ole lähetenyt käyntiin ihan toiveiden mukaisesti. Juuri nyt tuntuu, että liian moni asia on auki. Päivän suunnitteleminen aamusta iltaan sujuu, mutta viikkon alkaa olla jo ylivoimaista, kuukaudesta nyt puhumattakaan. Eräs tuttu kysyi minulta eilen ensi kesän suunnitelmista. Katsoin häntä kuin jotain avaruudesta tänne tipahtanutta E.Tn serkkua. Ai, että ensi kesänä? Meidän elämässä kuudessa kuukaudessa voi tapahtua ihan mitä vaan, tai pahimmassa tapauksessa ei tapahtu yhtään mitään.

No, kaikesta huolimatta viikonloppuna on pelattu kaksi jalkapallo-ottelua. Pojista vanhemman joukkue hävisi, ja Juniorin puolestaan voitti reilusti. Voi, kun elämä olisikin helppoa, jos voisi vain murehtia oman jalkapallojoukkueensa menestymisestä. Tällä meidän "kotijoukkuella", kun näyttää peli juuri nyt kangertelevan oikein kunnolla. Eikä "maajoukkuekkaan" näytä saavan mitään aikaiseksi. Minä en voi edes voi syyttää valmentajaa, erotuomaria, kentän kuntoa, huonoa säätä tai joukkuelaisteni huonoa kuntoa.

Sellainen pieni pyytö minulla olisi niille irlantilaisille, tai täällä asuville, joiden elämää lama ei ole saanut sekaisin, että miettisivät vähän mitä sanovat ja kenelle. Tällä en tarkoita pelkästään itseäni, vaan yleensä. Kälyni kysymys siitä, miksi ihmeessä haluaisin tehdä enemmän töitä, sai minut taas kerran tajuamaan kuinka "erillaisissa todellisuuksissa" me ihmiset täällä saarella elämme.

Nyt ylös, ulos ja lenkille!

Haluatko marista?

2012-01-05T15:24:00.002Z

Rakkaat lukijat!
Jos Corkissa haluaa marista niin, silloin tänne

Päädyin Marina Parkiin kävelyretkilläni ihan vahingossa. Nyt tiedän minne mennä, jos/kun elämä potkii päähän ja kaikki kenkuttaa. Tervetuloa marisemaan, joko suomeksi tai iiriksi!

Nolottaa

2012-01-03T22:25:00.000Z

Yleensä olen ylpeä siitä, että olen suomalainen. En tee asiasta kuitenkaan mitään suurta showta, enkä julista suomalaisuuttani kaikille uusille ihmisille, joita tapaan. Kun kotimaani tulee ilmi, siihen reagoidaan yleensä erittäin positiivisesti. Suomessa on niin paljon asioita, joista esim Ihana Irlanti saisi ottaa oppia.

Joskus harvoin on kuitenkin tilanteita, jolloin tekisi mieli sanoa olevansan (no, ei ainakaan ruotsista tai venäjältä, niin pahaa tilannetta suomalaiselle harvoin tulee) vaikkapa Hollannista. Hollannista siksi, että minua usein luullaan hollantilaiseksi, vaikka en ole edes pitkä. Tai sitten voisi käntää tilanteen toisin päin, ja kyseenalaistaa keskustelukumppanin maantieto tyyliin: minä olen kyllä Suomesta, mutta NE ovat Ruotsista. Joo, joo sellaisia ne ruotsalaiset ovat jne. Siinä sitten pyörittelisin silmiäni tietäväisen näköisenä, ja huokailisin syvään.

Valitettava tosiasia on, että NE tekevät joka ainoassa ohjelmassaan selväksi, että ovat Suomesta. Eikä meille Suomea paremmin tunteville jää epäselväksi, että NE ovat Seinäjoelta kotoisin. Melkein itkut pääsi, kun meidän miesväki, vahvistettuina naapurin pojilta, nauraa höröttivät kohtaukselle, joka oli kuvattu Seinäjoen asemalla. Miksi juuri Seinäjoella, miksi ei vaikka Turussa tai Oulussa? Meidän pojat ilmoittivat tietysti isoon ääneen, että mehän ollaan oltu tuolla. Ja muutenkin maisevat ovat huolestuttavan kotoisan näköistä. Minua nolottaa, ja poikia sen kun naurattaa!

Taidatte jo arvata, ketä NE ovat. Duudsonitpa tietytsi, ja juuri nyt usealla sateliittikanavalla pyörii heidän ohjelmiaan. Olenkin tehnyt kaikille asiasta kysyville selväksi, että he eivät ole minulle sukua. Valistan myös, että eivät kaikki suomalaiset kakkaa ei-niin-kivojen naapureiden postilaatikkoon. Tikkaa heitetään tikkataluluun, eikä kaverin mahaan. Maanmieheni eivät hyppää katolta moottirikelkan kyydissä järveen. Eikä meillä harrasteta yleensä muurahaispesässä istumista. Nämä, joka äidin unelmapojat, nyt vaan sattuvat mylvimään 80 km päästä kodistani. Eikö Ruotsi voisi omia heidät?

Ps. Meidän miehet ovat sitä mieltä, että Duudsonit puhuvat tosi hyvin englantia.

Keskinmäärin hyvä olo

2012-01-02T18:59:00.003Z

Keksin aikoinani, Lontooseen rantauduttuani, vessojen ja kylpyhuoneiden hanoille uuden nimen: "keskin-

määrin hyvä olo". Kun toisesta hanasta tulee tulikuumaa vettä ja toisesta jääkylmää, niin silloinhan pitäisi olla keskinmäärin ihan hyvä olo. Irlannissa nämä typerät hanat ovat myös suosittuja. Älkää vain kysykö miksi. Hygieniaa ja puhtautta en halua edes ajatella.

Meille en remonttivaiheessa kelpuuttanut yhtään erillistä kuumaa ja kylmää hanaa. Johan sen nyt järkikin sanoo, että on paljon miellyttävämpää pestä kätensä, naamasta nyt puhumattakaan, sopivan lämpöisellä vedellä.

Facebookin löytöjä!

Kiitos tästä vuodesta!

2011-12-31T14:53:00.001Z

Kiitokset teille lukijoille tästä vuodesta! Teidän kanssanne on ollut ilo jakaa vuoden tapahtumia. Silloin, kun oikein kenkuttaa, voi täällä päästää pois ylimääräisiä höyryjä. Unohtamatta myöskään mukavia ja positiivisiä asioita ja hetkiä elämässä. Välillä on tietysti vain vatkattu tätä tavallista arkea, parannettu maailmaa ja ihmetelty irlantilaisia ja Irlantia. Pysyttehän mukana ensi vuonnakin!

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille!

Kiitos, Allu

2011-12-31T11:31:00.000Z

Tämän upean pöytäliinan voitin Allun arpajaisista. Kusti sen minulle polki, ja ilmeisesti välillä souti, jo pari viikkoa sitten. Liina uudistettiin eilen illalla, kun meillä oli vieraita tupa täynä.

Kiitokset Allulle sinne Saksaan. Käytkääpä joskus kurkistamassa Dit un dat sitä sun tätä-blogia.

Meidän kissa pyysi vielä lähtettämään Saksaan sellaisia terveisiä, että punaisilla tupsuilla on kiva leikkiä!

Aran saarten neuleita

2011-12-29T15:27:00.002Z

Neulomisesta innostuneet ovat varmasti kuulleet Aran saarten neuleista. Se perinteinen vaalea villapaita on täynä palmikoita, helmineuleita, oikeita ja nurjia silmukoita. Alunperin näitä villalangasta neulottuja paitoja käyttivän Aran saarten kalastajat. Neuleista tarkkasilmäinen pystyi kertomaan kalastajan perheen, asuinpaikan jne. Lukekaapa lisää täältä.

Kävin tänään myymälässä, jossa oli toinen toistaan upeampia neuleita. Nämä vaaleat villapaidat ovat vähän epäkäytännöllisiä, joten meistä kukaan ei sellaista omista. Eikä niitä muutenkaan näy katukuvassa. Tuollainen tavallinen Aran-paita maksoi €45.00. Villatakit olivatkin sitten huomattavasti kalliimpia. Värivaihtoehtojakin on, eli vaaleaa ei ole pakko ostaa. Taitaa olla aika suosittu tuliainen ainakin amerikkalaisten turistien parissa. Paitoja olisi muuten saanut kolme kahden hinnalla. Yhtä hupullista villatakkia ihastelin, mutta jätin ostamatta, sillä hintalappu näytti lähes sataa Euroa.

Piirakkamestarin opissa

2011-12-28T15:45:00.001Z

Tänä aamuna vierähti tunti, jos toinenkin piirakkamestarin oppi"poikana". Teemme piirakoita vielä uudestaan, ja silloin kirjoitan KAIKKI ohjeet pilkulleen ylös. Oikea piirakkamestari nimittäin ei reseptejä lue, eikä liikoja mittale...kaikki sujuu kuin itsestään. Tompelo oppi"poika" tarvitsee kuitenkin tarkat ohjeet, muuten ei tule koskaan yksin urakasta selviämään.

The early bird gets the worm / Aikainen lintu nappaa madon

2011-12-26T12:37:00.000Z

Vihreän Saaren joulunjälkeistraditoihin kuuluu Nextin alennusmyynti. Tämä suosittu englantilainen vaateliike on kirjaimellisesti muita aikaisemmin liikkellä. Kaupat nimittäin avaavat ovensa klo 6.00 tapaninpäivänä. Itse ehdin paikalle vasta klo 11.00, jolloin paihin ryysis oli jo onnellisesti ohi. Myyjä kertoi, että paikalla oli ollut yli 100 asiakasta odottamassa ovien avautumista.

Kaikki vaatteet myydään puoleen hintaan, ja valvetunut shoppailija (ei minä) käy etukäteen sovittamassa ja valitsemassa haluamansa vaatteet. Sitten vain viideltä paikalle jonottamaan, ja housut-takki-hame-kengät ovat sinun. Alepäivinä nimittäin sovituskopit eivät ole auki.

Iloinen yllätys oli se, että ostamani housut olivat LIIAN SUURET. Näkivätkö kaikki nyt ihan varmasti nuo kaksi sanaa: L I I A N S U U R E T!

Nyt voinkin hyvällä omallatunnolla lähteä tutustumaan jääkaapin sisältöön. Miten olisi kinkkuvoileipä, pari joulutorttua sekä kourallinen pipareita?

Hyvää Joulua Teille Kaikille!

2011-12-24T12:21:00.001Z

Täällä Irlannissa joulun tunnelmaan on vähän vaikeaa päästä näin aattona. Kaupat ovat auki, ja ihmiset tekevät vielä viimeisiä ostoksia. Ilmakin on leuto, eikä lumesta ja jäästä (onneksi) ole tietokaan.

Meillä kuitenkin juhlitaan jo tänään, eikä vain joulua vaan myös vanhemman pojan syntymäpäivää. 16 vuotta sitten sain parhaan mahdollisen joululahjan, ja nyt tuo "lahja" on jo vanhempiaan pitempi
nuorimies.

Vielä pari vuotta sitten otimme yhteen monta kertaa päivässä. Äidin hermot olivat kireällä ja tuntui, että olimme kaikista asioista erimieltä. Nykyisin tulemme toimeen ihan hyvin, mitä nyt välillä vähän muristaan puolin ja toisin. Syntymäpaivälahjoja on pari avattu, ja huomenna aamulla sitten avataan ne pukin piipusta tuomat lahjat.

Mummu keittää tuolla riisipuuroa, ja illalla syömme suomalaisen jouluaterian. Kinkku vaihtuu huomenna kalkkunaksi, ja tarkoitus olisi käydä aamulla messussa. Syntymäpäiväsankari on luvannut viedä mummun tänään kirkkoon. Näillä kahdella on aina ollut ihan omat juttunsa, ja mummu on edellen pojalle oikein extratärkeä.

Tälläisistä tunnelmista toivotan teille kaikille lukijoille oikein Hyvää Joulua!

Pubiin

2011-12-22T17:04:00.001Z

Pubit koristellaan kauniisti näin jouluisin. Uskallankohan edes mainita, että käivin tänään päivällä pubissa, ja olen illalla menossa toiseen pubiin tapaamaan ystävääni. Älkää nyt vaan huolestuko. Ihan vain kävin päivällä teekupposella, eikä illallakaan ole ohjelmassa kuin lasi viiniä ja juttelua takkatulen äärellä.

Perunalaatiokot kypsyvät hiljalleen uunissa. Nolottaa tunnustaa, että äiti teki ne jälleen tänä vuonna. Kinkun kävin tänään ostamssa (Heljälle tiedoksi, että Dunnesista ostin gammonin 3 kg ja maksoi 15 Euroa). Se on niin tuhdisti suolattu, että päätyy vielä tänä iltana vesisankoon. Kalkkuna on meitä vielä odottaa kaupassa. Se on ostoslistalla huomenna. En ole enää vuosiin hankkinut kokonaista lintua, vaan ostamme aina täytetyn rintapalan. Paljon helpompaa ja mikä parasta: kaiken voi syödä. Vesikielellä jo odotan jouluaaton ja - päivän herkkuja.

Driving home for Christmas

2011-12-21T18:05:00.001Z

Yksi suosikki joululauluistani... Turvallista matkaa niille, jotka tänä jouluna matkustavat!

Tänään työkaverin kanssa juttelimme kotiin matkustamisesta jouluna. Tunnustin, että kun lentokoneen ikkunasta näkyy loputtomasti metsää ja lunta, unohtuu kiireiset lentokentät, täyteen sullotut matkalaukut ja kaikki joulunalusstressi. Silloin poskelle valuu kyynel, jos toinenkin. Olen kotona!

Nykyisin olen helpottunut, että jouluna ei tarvitse matkustaa mihinkään. Matkaan mahtuu niin monta mutkaa, kulkuneuvoa, kyytien metsästämistä, talvivarusteiden hankkimista, pelkoa siitä (poikein puolesta), että lunta ei olekkaan, kalliita lentoja jne... Mielummin vietän joulun täällä, vaikkakin kyllä suomalaisin maustein.

Aloitin muuten tänään loman. Huomenna ohjelmassa leipomista ja perunalaatikoiden teko. Pakaste alkaa hiljalleen täyttyä. Muutama lahja on vielä hakusassa, joten saatan piipahtaa kaupungille. Taidan jättää sen iltapäivään, jolloin jo vähän hämärtää. Silloin saan nauttia jouluvaloista ja kauniista näyteikkunoista. Halvat ovat meikäläisen huvit!

Tyylikkäät jouluvalot

2011-12-20T16:02:00.000Z

Kaikkien kirjavien, päänsärkyäkin aiheuttavien, sirkusvalojen jälkeen, tämä talo on ehdoton suosikkini. Eilen, koulun joulukonsertin jälkeen, oli niin tunnelmallinen olo, että patistin miehen mukaani katsomaan Corkin kauneinta joulutaloa. Onneksi se on ihan lähellä, joten voin käydä sitä ihailemassa vaikka joka ilta. Juniorin mielestä vähän väritön, mutta minusta suorastaan tyylikäs. Mitä mieltä olette?

Kylmä ja iso joululahja

2011-12-19T17:44:00.000Z

Pukki ilmeisesti päätti, että rekeen ei mahdu ihan kaikki lahjat. Niinpä tänään pihaan ajoi pakettiauto, ja ihan ovesta työnnettiin sisälle suuri laatikko. Tämä lahja ei olisi mahtunut savupiipusta sisälle, vaikka Pukki olisi ihan hartiavoimin sitä yrittänyt työntää. Nyt meillä on vihdoinkin kunnon pakastearkku, johon mahtuu huomenna paistettavat laatikot ja muut jouluherkut.

Irlannissa pakasteet eivät ole olenkaan niin yleisiä kuin Suomessa. Olen usein miettinyt siihen syytä, ja tullut siihen tulokseen, että täällä on enemmän kotiäitejä. Päivällä on aikaa käydä kaupassa, joten lihat yms ostetaan tuoreina. Marjapensaita ei myöskään harrasteta, joten marjojakaan ei tarvitse pakastaa. Leipominenkaan ei ole yhtä yleistä, ja jos jotain leivotaan syödään se yleensä heti.

Yksi naapureista ihan tosissaan väitti minulle, että pakastettu ruoka ei ole hyvää eikä terveellistä. Mihinkähän tutkimukseen tämänkin väite perustui? Toinen taas sanoi, että lapset eivät suostu syömään mitään pakasteessa ollutta. Meillä ollaan edelleen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, vaikka pakastettuja ruokia syödääkin! Eivätkä pojat pysty kertomaan eroa juuri paistetun tai pakastetun kaalilaatiokon välillä. Voi, poika parkoja, edessä surkea tulevaisuus, ainakin ruoan suhteen.

Huijausta

2011-12-18T19:22:00.002Z

Irlannissa joulukoristeet kaivetaan esille ullakolta jo joulukuun alussa. Koska en halua neulasrumbaa kuukaudeksi, olen päätynyt tekokuuseen. Tekokuusi näytää ihan hyvältä, MUTTA ei tietenkään tuoksu.

Joulu ei tunnu joululta ilman kuusentuoksua. Ongelmaan sain ratkaisun pari vuotta sitten englantilaisesta Prima-lehdestä, jossa neuvottiin hakemaan kuusenmyyjliltä oksia ämpäriin. Niinpä tänäkin vuonna kävin hakemassa ison kasan kuusenoksia, ja nyt meillä tuoksuu ihan oikealle joulukuuselle. Huijari, mikä huijari.

Vesilinjalla

2011-12-14T19:38:00.000Z

Hiljaisia pyyntöjä olen lähtettänyt yläkertaan, että pysyttäisiin tämä talvi ihan vain vesilinjalla. Ilmeisesti kukaan ei ole minua kuunnellut, sillä aamulla töihin ajellessa vesisade muutui ensin rännäksi ja sitten lumeksi. Lumi ei kylläkään kauaa maata kaunistanut, vaan suli ikäväksi loskavelliksi. Märät sukat ja kengät kiusaavat tänään Vihreän Saaren väkeä.

Kyllähän se lumi ihan kauniilta näyttää. Tuntuu jotenkin oudolta, kun vihreä maisema muuttuu hetkessä uskomattoman valkeaksi. Viime talvi on edelleen, ainakin minulla, tuoreessa muistissa. Jäisiä teitä, vuotavia putkia tai kylmiä taloja tuskin kukaan kaipaa. Mielummin siis vesisadetta ja vihreyttä kuin lunta ja jäätä.

Töitä on vielä viikko, ja sitten aloitan kahden viikon loman. Olisin mielelläni ottanut vain muutaman ylimääräisen lomapäivän yleisten vapaapäiven lisäksi. Valitettavasti töissä kaikkien pitää ottaa seitsemän päivää vuosilomaa. Säästötoimenpiteitä, mutta onneksi emme joutuneet ottamaan niitä päivä palkattomina. Olisin halunnut säästää pari päivää ensi vuodelle, mutta minkäs teet. Jos Irlannissa yleinen vapaapäivä esim joulupäivä sattuu viikonlopulle, siirtyy se automaattisesti seuraavaan arkipäivään. Siksi 27.joulukuuta on täällä yleinen vapaapäivä samoin 2. tammikuuta.

Perjantaina on työpaikan joulujuhla. Ensin syömään ja sitten pubiin. Katselin vähän vaatekaappia sillä silmällä ja tulin meille naisille niin tyypilliseen lopputulokseen: ei mitään päällepantavaa.

Täytyy vielä käydä kaivelemassa kaappia uudestaan, jos vaikka jotain löytyisi. Nyt en kyllä vaatekaupaan mene, sillä kahden viikon kulutta alkaa alennusmyynnit ja sitten pakotan itseni shoppailemaan. Minä ja vaatekaupat, kun emme oikein sovi yhteen, oli sitten lama tai ei!

Juniori lumitöissä viime talvena

Terveisiä Helsingistä

2011-12-13T19:16:00.003Z

1. Helsinkiin olin matkalla, mutta mylvivä myrsky mutkisti matkaa. Läheltä piti, että en päätynyt Turkuun.

Ei minulla mitään Turkua vastaan ole. Sain muuten viime viikolla ihanan joulukortin Suomen vanhansta pääkaupungista yhdeltä lukijalta, sekä kutsun tulla käymään. Tulen kyllä toivottavasti vielä joskus, mutta nyt ei ollut Turun vuoro, halusin Helsinkiin. Viisi tuntia myöhässä, mutta Helsinkiin laskeuduimme – onneksi!

2. Matkalaukku täyttyi hernekeitosta, ruisleivästä jne. Sama vanhan virsi: Suomessa on niin kallista.

3. Ihastelin myös Suomen nykyaikaisia ja jouluisesti sisustettuja posteja. Luitte oikeen posteja. Näkisittepä meidän lähipostin.

4. Helsingissä kaikki toimii. Jos sataa voin kiertää kaupunkia maanalla tunneleissa. Metroon mahtuu. Bussit kulkevat ajallaan. Kauppojen myyjät ovat ystävällisiä. Ja kuitenkin ihmiset ovat tosi happaman näköisiä. Miksi? Jos tönäistään, ei pyydetä anteeksi. Bussikuskia ei kiitetä. Ovi vedetään nenän edestä kiinni jne.

5. Taas jäi paljon ystäviä näkemättä. En vain halunnut tehdä viikonlopuksi liian kiireistä aikataulua.

6. Serkku syötti ja majoitti ja kuskasi, taas. – Oikein Extra Iso kiitos!

7. Pääsin vihdoinkin näkemään ystäväni uuden kauniin kodin. Hänessä menetti Suomi hyvän sisustussuunnittelijan tai - arkkitehdin. Tästä ole ko. henkilölle aikaisemminkin maininnut.

8. Itäkeskusessa piti ihan kysyä – siis itseltään – mikä maa, mikä valuutta? Olinko ihan oikeasti Suomessa vai jossain muualla? Anttilasta päätellen olin Suomessa.

9. Lentokentällä lähtiessä törmäsin tuttavaani, jonka kanssa olimme yhtäaikaa Lontoon lähistöllä Suomi-koulussa. Muistimme hyvin toistemme ”pienet” lapset. Nyt nämä lapset jo suunnitelevat ammantinvalintaa. Mihin se aika jne.

10. Mummu on nyt meillä, ja joulunodotus voi ihan oikeasti alkaa. Matka vei mehut,mutta eiköhän tämä taas tästä...

Schipholissa tuli vietettyä tunti, jos toinenkin. Jatkolento Helsinkiin lähti ilman minua!

Pukkia odotellessa

2011-12-08T17:58:00.000Z

Joulupukilla on taas pian kova urakka edessään. Kun Suomessa on lahjat aattona jaettu, alkaa matka lentävillä poroilla mm. tänne Irlantiin. Yön hiljaisina tunteina pukki tulee savupiipusta sisään, ja jättää lahjat lattialle odottamaan aamulla herääviä lapsia ja miksei aikuisiakin. Huomaavaiset lapset ovat saattaneet jättää pukille lasillisen maitoa, ja vaikka pari keksiä keittön pöydälle. Kun tehtävä on toimitettu, kipuaa pukki piipusta ulos ja jatkaa matkaansa.

Hoksasin viikolla, että piippua ei ole nuohottu kahteen vuoteen. Olisihan se nyt vähän noloa, jos pukki jäisi jumiin juuri meidän hormissa. Sellaista riskiä emme voi ottaa, joten soitin nokikolarin paikalle, ja tänään hän kävi nuohoamassa piipun. Nyt mahtuu piipusta pulskempikin pukki, ja partakin pysyy vitivalkoisena.

Kiitos äidille äidinkielestä ja isälle isänmaasta

2011-12-06T16:49:00.004Z

Eilen illalla, itsenäisyyspäivänaattona, huomasin ajattelevani äitiäni ja isääni. Yritin kuvitella minkälaista heidän elämäsä oli kauan, kauan sitten sodan keskellä. Näin nuo kaksi, silloin vielä niin kovin nuorta, siellä jossakin. Mitä mietti mielessään vasta 17-vuotias tarmokas lotta tai rintamalla hiljainen, siloposkinen isäni? Äidille voin tuon kysymyksen onneksi esittää perjantaina, kun Helsingissä jälleen tapaamme. Isältä en valitettavasti tule milloinkaan saamaan vastausta. Pelottiko? Oliko ikävä kotiväkeä? Miettivätkö he tulevaisuuttaan? Oliko nälkä tai korsussa kylmä?

Kännyköitä ei oltu keksitty, mikrossa ei lämmitetty eineksiä, untuvatakit eivät suojanneet pakkaselta, eikä Skypellä voinut soittaa kotiin, kun ikävä yllätti. Lämmintä suihkua eikä täishamppoota tunnettu. Ja entäs ne talvisodan jäätävät pakkaset?

Nälästä tulee mieleen isän kertomus tuntemastaan miehestä, joka oli joutunut venäläisten vankileirille. Hän oli kertonut olleensa aikoinaan ronkeli ruoan suhteen. Ankealla leirinuotiolla rottaa paistaessaan oli mies tuumannut, että nyt kelpaisi ihan mikä ruoka vaan. Muistan elävästi isän kertovan tätä tarinaa kotona, keittiön pöydän ääressä. Hän oli tullut kotiin syömään ruokatunnilla, ja minä olin keittänyt maitoperunoita. Isommat perunat olivat jääneet vähän koviksi, ja minua se harmitti. Isä tuumasi, että ei haittaa, ja kertoi minulle kaveristaan.

Kylmästä muistin taas äidin kertomuksen repalaisista monoista. Äiti oli siivousryhmän mukana siivoamassa Kannaksen Karjalassa takaisin valloitetun alueen taloja. Hänellä oli jalkineinaan vanhat, reikäiset monot. Oli sykysy, ja märkää ja mutaista. Joka kerta ulos mennessä äidin jalat kastuivat. Sitten eräänä sateisena päivänä heille sanottiin, että nyt tarvittaisiin kolme vapaaehtoista muonituslotiksi. Äiti tarjoitui heti. Ainakin jalat pysyisivät kuivina!

Tässä kaksi kauan sitten tapahtunutta, pientä tositarinaa sieltä jostakin.

Nostetaan tänään malja, ei linna juhlissa viimeisen päälle pynttäytyneille kansanedustajille tai Suomen kermalle, vaan sille repalaisilla kengillä, märissä sukissa uurastaneelle nuorelle lotalle ja kylmässä korsussa, huonoissa varusteissa värisseelle sinnikkäälle isälleni. Unohtamatta henkensä puolesta joka sekuntti pelkäävää miestä, joka nälissään nuotiolla grillasi rottaa.

Näistä kahdesta, kaiken kokemansa jälkeen ja monien mutkien kautta, tuli maailman parhaimmat vanhemmat, joista olen ylpeä! Toivon myös, että rottaa grillanut sotilas ei kaatunut rintamalla, ja sai myöhemmin kunnon ruokaa ja mahansa täyteen. He, ja niin monet muut lotat ja veteraanit, ovat tänään maljansa ansainneet!

Isäni palveli pioreenipataljoonassa lähes viisi vuotta.

Äiti oli puolestaan vuoden lottana ja myöhemmin harjoittelijana sotasairaalassa.

"Lapsen" uusi lelu

2011-12-05T18:44:00.000Z

Lapsi olen minä ja uusin leluni on PhotoScape kuvankäsittelyohjelma. Olisi tietysti ollut suotavaa, että kyseinen ohjelma olisi löytynyt vasta joulun jälkeen... Talon koristetlu on vielä vähän vaiheessa, eikä tämä äidin uusin lelu mitenkää edistä tonttujen ja enkeleiden esillepanoa. Perjantaihin menessä pitää talon kuitenkin olla kunnossa, sillä silloin lähden Suomeen.

Kiusaan teitä nyt kuvakokeiluillani:

Juniorin SUURI ongelma

2011-12-04T08:45:00.001Z

Tälläinen bändi on kaupungilla viime viikonloppuna

Kummitäti pyysi kysymään Juniorilta, että mitä hän haluaa joululahjaksi. Juniori mietti ja mietti ja mietti, eikä keksinyt mitään. Sitten viimein lamppu syttyi, ja hän sanoi haluavansa ison pusillisen Daim-karkkeja. Täältä saattaa joskus onnistua löytämään Daim-patukoita, Juniorin suurinta herkkua. Suomalaisena äitinä velvollisuuteni olisi tietysti ollut kysyä, että eikö vaikka Geisha kelpaisi tai vaikka Fazerin sininen. Mitä noita ruotsalaisia... Pidin kuitenkin suuren suuni kiinni. Tämä oli lahja Juniorille, eikä minulle.

Viikolla sitten heitin kysymyksen uudestaan, jos vaikka olisi tullut mieleen jotain uutta. Isä voisi vaikka tuoda SEN lahjan Englannista. Juniori kaivoi esille pari kuvastoa ja alkoi etsimään itselleen lahjaa. Eikä löytänyt taaskaan mitään. Voin kertoa, että edellisinä jouluna meillä ei ole ollut tälläista ongelmaa.

Nukkumaankin mentiin kuvastojen kanssa, eikä mitään sopivaa löytynyt. Viimein Juniori suuttui ja huusi äitiä yläkertaan. Kuvasto oli lentänyt lattialle. Junori oli asiaa tarkemmin mietittyään tullut seuraavaan tulokseen: joulu on yliarvostettu, ja tässä tulee yhden päivän takia aivan liikaa stressiä.

Eilen hän kyllä kävi sanomassa minulle ennen nukkumaan menoa, että älä sitten vaan osta minulle pelkästään vaatteita joululahjaksi.

Että tälläinen ongelma tällä kertaa!

Voisiko joku auttaa?

2011-12-03T09:06:00.000Z

Tuolta kahden viimeisen postauksen kommenteista olen lukenut, että osalla lukijoista on vaikeuksia lukea postauksiani. Teksti hyppelevät sinne tänne jne. Voisiko joku teistä ystävällisesti ottaa epäselvästä postauksesta kuvakaappauksen eli screenshotin ja lähettää sen sähköpostilla minulle?. Täältä löytyy ohjeet kuinka se tehdään.

Sähköpostiosoitteeni on vihreatniityt@hotmail.com.

Pistän Bloggerille asiasta kyselyn, kunhan saan ensin todistusaineistoa. Postauksia kirjoittaessani kaikki näyttää olevan ok. Kaikenlaiset vinkit miten vika voitaisiin korjata otetaan kiitollisina vastaan.

Murphy kävi meillä

2011-12-01T16:27:00.003Z

Kaikkihan tietävät Murphyn laista: kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Murphyn lakia ei alunperin tarkoitettu miksikään pessimistien suosimaksi hokemaksi, vaan se perustui faktoihin. Lukekaapa lisää täältä!

Ja jos oikein elämä potkii päähän ja kaikki menee ihan oikeasti pieleen, niin sitten sitten nämä "totuudet" saattavat vähän helpottaa:

1. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen
2. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen kaikkein pahimmalla hetkellä
3. Mikään ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää
4. Jos on olemassa se mahdollisuus, että useat asiat menevät pieleen, niin pieleen menee se joka aiheuttaa eniten vahinkoa
5. Kaikki vie enemmän aikaa kuin pitäisi
6. Jos asiat jätetään oman onnensa nojaan, ne menevät huonosta pahempaan
7. Luonto on aina salaisen virheen puolella
8. Jos näyttää siltä, että kaikki menee hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.

Murphy on käynyt meillä kaksi kertaa tällä viikolla. Ensin miehelle ilmoitettiin maanantaina, että projekti hänen osaltaan päättyy perjantaina, eli huomenna. Hän toivoi, että työt jatkuisivat jouluun asti. Kuten huomaatte, nykyisin ei paljon ennakkovaroitusta anneta. Arvatkaapas mitä, en enää edes jaksa/viitsi/osaa asiasta masentua. Totean vain, että näin on näreet, ja muistutan itseäni, että mieheni on yksi niistä harvoista alallaan, joilla on edes ollut töitä. Hänellä on paljon tuttavia, jotka ovat olleet jo pari vuotta työttöminä. Potkaisen siis vain Murphyä persuksiin, ja pyydään painumaan jonnekkin muualle.

Murphy osaa olla välillä itsepäinen kuin muuli ja tuli eilen taas kutsumatta kylään. Lammaspaimenenpaistos oli paistamista vaille valmis. Pistin uunin päälle, ja kuinkas kävikään se ei lämmennyt. Murphy ilkkui nurkan takana, mutta minä löin sille jauhot kurkkuun. Vein paistokseni naapuriin , ja annoin kaksosille ohjeet miten toimia. Hyvin paistui! Sitten sanoin vielä vahingoniloiselle Murphylle, että olen suorastaan iloinen siitä, että uuni hajosi nyt eikä jouluaattona. Korjaaja kävi tänään, ja nyt taas uuni toimii. Arvokasta on tuo uunin korjaaminen, mutta halvempaa kuin uuden ostaminen. Murphy lähti kiukkuisena, ovet paukkuen, ulos. Perään vielä huusin, että hänellä on nyt meille portti-ja lähestymiskielto!

Älkääkä vaan muistuttako minua ei kahta ilman kolmatta- sanonnasta!

Italian lahja Irlannille

2011-11-30T19:03:00.002Z

...ei ole pizza, eikä pasta, eikä Fiatin autot, eikä Milanon muotiluomukset. Italian lahja Irlannille on jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Giovanni Trapattoni, joka allekirjoitti juuri uuden sopimuksen. Jos maamme uuden presidentin ikää siunailin, niin Trapattoni on mielestäni mies paikallaan, vaikka ikää onkin jo 72-vuotta. Tulosta ja maaleja on tullut! Hän otti myös 30% palkanalennuksen, koska kuulemma ymmärtää maan vaikean tilanteen. No, ei hän nyt ihan nälkäpalkalla Irlannin poikia kuitenkaan valmenna.

Trapattoni luotsaa vihreäpaitaiset pelaajat Euro 2012-kisoihin. Englanti sujuu italialaiselta vähän niin ja näin, ja välillä haastattelujen jälkeen pohtii täällä kansa, että mitähän se nyt sanoi. Tulkkikin istuu aina vieressä, mutta valmentaja puhuu mielummin ilman apua. Joskus hän kääntää suoraan, sana sanalta, italialaisia sanontoja, ja taas kansa raapii päätään.

Pelaajat saivat muuten kuulla kunniansa juhlimisesta ja alkoholin käytöstä. Eikä asia jäänyt vaan pukukoppiin, vaan valmentaja mainitsi asiasta TV-haastattelussa. Trapattonin joukkueessa tehdään niin kuin pomo sanoo. Jännityksellä odotamme missä ryhmässä Irlanti pelaa Euroopan mestaruuskisoissa. Minä uskon 100% tähän italialaiseen. Kun muuten valtakunnassa kaikki menee päin p:tä, niin olisihan se ihan toivottavaa, jos edes jalkapallo sujuisi!

Ps. Tämän kirjoitettuani tajusin, mitä olen juuri tehnyt: kirjoittanut postauksen jalkapallosta. Vuosien aivopesu on tuottanut tulosta. Apua!

Hyvää syntymäpäivää

2011-11-26T21:46:00.001Z

....toivotin tänään äidilleni puhelimessa. 88-vuotta on hieno saavutus! Syntymäpäiviä juhlimme parin viikon päästä täällä. Lähden nimittäin taas pian hakemaan äidin Vihreälle Saarelle joulua viettämään. Olen niin iloinen, että hän vielä pystyy matkustamaan. Jokainen joulu on arvokas, koska koskaan ei tiedä milloin se on viimeinen.

Siellä äiti jo pakkaa laukkua ja laskee päiviä. Välillä pitää ihan muistuttaa itseään, että hänellä ikää on jo noin paljon. Kuka olisi uskonut 11-vuotta sitten, kun äiti sairasti syöpää, että meillä on ollut vielä näin monta vuotta "jatkoaikaa". Minä odotin viimeisilläni Junioria, ja äiti kävi sytostaattihoidoissa, joiden jäkeen oli aina todella huonovointinen. Lonkkia on myös leikattu kolmekertaa, ja kaikesta on sisukas äitini selvinnyt.

Kesällä sattui hauska juttu. Äitihän tuli meidän kanssa tänne. Taksia odotellessaan hän soitti turvapuhelimeen ja sanoi, että on lähdössä matkalle. Toisessa päässä oli hiljaista. Sitten sieltä kysyttiin, että milloinkas olette matkalle lähdössä, kauanko olette ja minne olette menossa?

- Ihan pian tästä lähden, ja Irlantiin olen menossa tyttären luokse.

- Jaa, että Irlantiin ollaan menossa, ja mitenkäs sinne meinaatte mennä?

- No, taksilla ensin lentokentälle ja sitten matka jatkuu sieltä.

- Ettekä tiedä milloin palaatte?

- Tulen sitten, kun tulen. Voin olla kuukauden tai parikin.

Viisi minuuttia puhelun jälkeen ovikelloa soitettiin, ja tuttu ambulanssikuski siellä seisoi. Sanoi, että pyydettiin tarkastamaan, ettei mummu puhu omiaan. Kuljettaja kyllä oli sanonut, että tuntee "Irlantiin lähtijän" ja järjissään on. Tiesi myös, että tytär asuu ihan oikeasti Irlannissa. Tuli kuitenkin tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Minä olin tästä tarkastuskäynnistä vain iloinen: hienoa, että pitävät huolta. Suomen vanhustenhoidosta, kun kuulee yleensä vain negatiivisiä asioita.

Täältä olisi voinut löytyä kaunis kukkakimppu syntympäiväsankarille

Kävelykierros uudella asuntoalueella

2011-11-24T20:00:00.001Z

Eilen pääsin kuin pääsinkin kastumatta kävelylenkille. Uteliaana lähdin katsastamaan uudehkoa asuntoaluetta, jota alettiin rakentamaan silloin, kuin Irlannissa meni vielä ~~mukamas~~ hyvin.

Tälläisesta suuresta portista sisälle. Näin kaukaa katsottuna, alue näyttää ihan siistiltä, ja hyvin tavalliselta asuntoalueelta. Samanlaisia nousi kuin sieniä sateella ympäri Irlantia. Portin lähellä oleva mainos kertoo, että asuntoja on edelleen myymättä. Suuri taloja , joissa joko neljä tai kuusi makuuhuonetta. Tässä vaiheessa asuntoa etsivän päässä alkavat soida varotuskellot: tänne ei ainakaan kannata muuttaa. Mennään ensin portista sisälle, ja sitten ymmärrätte miksi täältä kukaan tuskin enää ostaa asuntoa.

Kuten jo sanoin, kaukaa kaikki näyttää olevan kunnossa.

Ai, mutta tuossahan on tyhjä talo. Onkohan siinä koskaan edes kukaan asunut? Tilaa olisi siis sen kuuden makuuhuoneen verran.

Jatketaan matkaa. Tuolla näkyy viisi uutta taloa rivissä. Aika tiiviisti toisissaan kiinni, mutta se nyt on ihan tavallista täällä.

Talo numero yksi näyttää kovin viihtyisältä. Etupihan puutarha ei tässä kuvassa näy, mutta näkemäni perusteella voin kertoa, että omistajat pitävät pihan kunnossa. Tuntematta asukkaita tai heidän taustojaan, voin vain arvailla, että he maksoivat talosta huippuhinnan. Odottelivat aikansa naapureita, kunnes tajusivat, että heitä tuskin koskaan tuleekaan.

Tässä talo no 2.

Veikkaan, että rakennuttaja meni konkursiin, ja osa taloista jäi kesken.

Talo no 3 on myös tyhjä:

Kuten no 4.

Eikä no 5ssäkään ole asukkaita.

Takapihat odottavat lapsia leikkimään ja pyykkiä kuivamaan. Odottavan aika on pitkä.

Tällaisiä puolivalmiita asuntoalueita Irlannissa riittää. Erittäin ikävää niille, jotka ostivat kalliilla unelmien kodin. Arvo on nyt romahtanut, eikä talosta pääse eroon, ei sitten millään.

Lisättäköön tähän vielä se, että kuvaamani asuntoalue ei ole ollenkaan niitä pahimpia. Tämä on sentään suurin piirtein valmis. Sääliksi käyvät ne ihmiset, jotka asuvat rakennustyömaalla, jossa viemärit haisevat, rakennusjätettä on vaikka muille jakaa, katuvalot eivät toimi jne. Kirjoitin samasta aiheesta aikaisemminkin, mutta valitettavasti tämä ongelma on ja pysyy.

Suklaa browniet

2011-11-22T21:01:00.002Z

Sunnuntaisin noin kello 19.00 meidän ulko-ovella koputetaan. Ovea suorstaan juostaan avaamaan. Lautasen kanssa siellä seisoskelee toinen naapurin kaksosista. Lähetys otetaan kiitollisena vastaan, ja tyhjä lautanen palautetaan takaisin seuraavalla viikolla.

Naapurin veljesten täti leipoo lähes joka sunnuntai pellillisen suklaa brownieita, ja antaa sen siskonsa perheelle. Tätä perinnettä on jatkunut jo vuosia. Täti-raukka vaan ei tajua, että pojat ovat jo vähän kyllästyneet jokaviikkoisiin leivoksiin. Vaihtelu voisi hyvinkin virkistää. Siksipä osa ihanista suklaaherkuista päätyykin aina meille. Meidät on vannotettu, että emme saa koskaan vahingossakaan mainita sunnuntaisista ovelle kuljetetuista leivoslautasista. Täti kuulemma loukkaantuisi, jos tietäisi, että osa leivoksista häviää naapureiden suuhun. Järjestely toimii erittäin hyvin, ja pidämme suklaiset suumme kiinni!

Juniori huomautti minulle viikolla, että en enää leivo. No,en leivo, koska kaikki kakut ja herkut päätyvät suoraan vyötäröäni komistamaan. Yritä tätä sitten selittää pojalle.

Koska toinen niin kauniisti pyysi, niin pistin pojista vanhemman hakemaan lähikaupasta tummaa suklaata ja tässä tulos:

Ja tässä respti:

Pistä uuni kuumenemaan 180 c.
Sulata vesihauteessa 225 g tummaa suklaata ja 225g voita.
Vatkaa 3 munaa ja 300 g sokeria vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voisuklaaseos, ja vatkaa jonkin aikaa.
Sekoita keskenään 75g vehnäjauhoja, 1 tl leivinjautetta ja 1 tl vaniljasokeria. Lisää jauhoseos taikinaan varovasti vatkaten.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (22 x 30 cm), ja pistä paistumaan uunin keskiosaan 30 minuutiksi.

Nauttikaa!

Nyyttärit, vai oliko se sittenkin pikkujoulu?

2011-11-20T18:18:00.000Z

Eilen illalla pidin meillä nyyttikestit entisille työkaverilleni. Olemme kaikki tänne enemmän tai vähemmän jämähtäneitä, ja tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyyttäreissä emäntäkin pääsee helpolla: leivoin vain suklaa-brownseja (laitan tänne reseptin viikolla, kun niistä olisi muutenkin juttua), joulutorttuja ja tein salaatit. Täällä saa kaupasta valmista voitaikinaa, mutta luumuhillon joutuu keittämään itse. No, se nyt ei ole kovin vaikeaa! Tytöt (kyllä me vielä ihan tytöistä käymme) toivat juustoja, hedelmäsalaatin, piirakan jne ja piparitaikinan, joka sitten meillä leivottiin. Koko taloon levisi ihana tuoksu, eikä minun tarvinnut pistää piparien eteen tikkua ristiin. Sain vielä valmista taikinaakin pakastimeen. Kyllä nyt kelpaa.

Nyt onkin sitten jouluun asti ohjelmaa lähes joka viikonlopulle. Annoin viimeinkin joululle periksi: ostin joulutähden ja tälläiset lyhdyt pimeitä ja sateisia iltojani piristämään. Joululaulut eivät meillä vielä(kään) raikaa.

Monsuunisateet ja työharjoittelija

2011-11-18T20:22:00.000Z

Hana on ollut Vihreällä Saarella auki jo lähes viikon. On tuullut, myrskynnyt ja ennen kaikkea satanut, päivästä toiseen, non-stop. Kuten jo tiedätte, sateenvarjoista ei täällä ole muuta kuin haittaa. Keskiviikkona muistin, miksi hiusten vääntäminen ja kääntäminen on sadepäivinä ihan turhaa. Minä nimittäin laitoin hiukseni oikein hienosti uudella harjakihartimella. Sitten juoksin autoon huppu päässä 20 m. Tämän pitkän matkan aikana tuuli riuhtaisi hupun päästäni, ja se oli sitten sillä selvä. Auton peilistä katsoin sateen ja tuulen tuivertamaa pehkoani ja päätin, että sadepäivinä ei peilin edessä kannata aikaa tuhlata. Enkä muuten ole tuhlannut.

Pojista vanhempi on ollut kaksi viikkoa työharjottelussa. Ensimmäisen viikon hän oli paikallisradiossa, ja tykkäsi kovasti. Hän sai seurata ihan alusta loppuun miten ohjelmia ja mainoksia tehdään. Todella mielenkiintoinen kokemus. Minäkin opin paljon uutta, ja kuuntelen radioa nykyisin ihan "eri" korvalla.

Tämä viikko on ollut sitten täysin erillainen, mutta juttua on "työ"päivistä riittänyt. Hän oli alakoulussa, ja yllätykseni piti pienistä lapsista ja lapset hänestä. Ystäväni on koululla opettajana, joten torstaina kävin häntä tervehtimässä koulupäivän jälkeen. Yksi tytöistä osoitti minua sormella ja sanoi äidilleen, että tuo on sen pojan äiti. Tämä äiti sitten tervehti minua ja sanoi, että tyttö ei muusta puhukkaan kuin uudesta työharjoittelijasta, joka on niiiiiiin ihana. Muutkin lapset roikkuivat hänen perässään ja huusivat hei, ja minä vain seurasin menoa suu auki. Siis meidän murkku, lasten suuri suosikki! Jo on aikoihin eletty.

Viime lauantaina oli näin kaunista.

Viisi Viisasta Vinkkiä

2011-11-15T16:33:00.002Z

Luen aina lehdistä ohjeita ja vinkkejä, joilla säästää aikaa, rahaa ja saa muutenkin arjen rullaamaan helpommin.

Nytpä haastankin kaikki lukijat jakamaan teidänViisi Viisasta Vinkiä!

Tässä minun VVV:

1. Meillä on laatikko, johon laitetaan käytöstä poistetut pelit, vaatteet, urheilutarvikkeet, kirjat ja lehdet jne. Kun ystäviä käy kylässä, kysyn olisiko heillä tarpeettomille tavaroille mitään käyttöä. Laatikon sisältö käy hyvin ”kaupaksi”. Onneksi Irlannissakin on vihdoin herätty siihen, että kierrättäminen on järkevää.

2. Täällä asuvien suomaisten kanssa kierrätetään suomalaiset lehdet ja kirjat. Irlantilaisen naapurini kanssa puolestaan paikalliset ja naapurisaaren lehdet. Aina löytyy lukemista!

3. Minulla on auton takakontissa aina vesipulloja. Harjoituksiin tai kouluun mennessä ei tarvitse käydä ostamassa unohtunutta pulloa bensa-asemalta. Nyt ilmojen kylmennyttyä laitan sinne myös pipoja ja käsineitä.

4. Neljä vuotta sitten keräsin rohkeuteni ja kysyin Juniorin luokkakaverin äidiltä, voisimmeko auttaa toisiamme lasten iltapäivähoidossa. Homma toimii hienosti, ja lyhyellä varotusajalla. Huomenna koulun jälkeen kaveri tulee meille, kun äidin pitää hoitaa asioita töiden jälkeen. Tiedän, että voin vastaavasti pyytää apua milloin vain.

5. Tätä mieheni ei ymmärrä, mutta ostan aina joulun jälkeen seuraavaksi jouluksi joulukortit. Saan upeita kortteja roimalla alennuksella.

Jos joku haluaa tämän ottaa omaan blogiinsa, niin siitä vaan.

Täältä lisää vinkkejä:

http://www.allaboutyou.com/prima/

http://www.pirkka.fi/niksit/selaa

Maanantain marinaa

2011-11-14T19:50:00.004Z

Tänään nousin ~~ilmeisesti~~ varmasti ylös väärällä jalalla. Kaikki näyttää menevän pieleen. Sellaista suojasäällä huonosti voidelluilla suksilla hiihtämistä. Suksenpohjat lumessa ja ylämäki edessä. Eikä iltaa kohti edes parane: poikien tyhjänpäiväinen riitely ottaa hermoihin. Iltaisin tulee pimeä jo niin aikaisin, että ulkona ei voi edes potkia palloa. Tänään ei ole mitään harrastuksia, joten tuossa luuhaavat olohuoneessa ja ärstyttävät toisiaan. Haaveilen ihan hiljaisesta talosta, edes pariksi tunniksi. Silloin kun olen huonolla tuulella, haluan olla yksin. Minkäs teet, ei noita poikia voi uloskaan heittää!

Eikä sekään auttanut yhtään, että eksyin sellaiseen voi-että-minulla-on-niin-täydellinen-elämä-blogiin.
Onhan se hienoa, että elämä on täydellistä, kaunista, tyylikästä ja ihanaa. Vai onkohan sittenkään?
Tai voisinhan minäkin jättää täältä pois kaiken vähänkin negatiivisen ja keskittyä hehkuttelemaan kaikella muulla. Silloin tämä blogi ei olisi enää minun näköiseni, vaan sellainen kaunisteltu ja sokerikuorutteinen versio. Niinpä tyylilleni uskollisena kiusaa teitä, rakaat lukijat, välillä aina marinallakin. Eikös se ole ihan tervellistä?

Taidan mennä aikaisin nukkumaan. Pistän villasukat jakaan, otan kissan kainaloon, etsin hyllystä lukemattoman kirja ja vedän oven kiinni. Jospas huomenna olisi parempi päivä. Yritän muistaa nousta oikealla jalalla ylös!

Nytkö jo?

2011-11-13T13:10:00.002Z

Lähikauppaan on jo laitettu jouluvalot. Sellaiset sirkusvalot, joka eivät kyllä luo minkäänlaista tunnelmaa. Lähinnä päätä alkaa särkemään, kun niiden ohi ajaa.

Kaupungilla pystetettiin perjantaina joulukuusia. Kauhukseni huomasin, että joissakin kaupoissa soitettiin jo joululauluja.

Tänä vuonna ei edes odotettu, että saadaan halloween ensin alta pois. Ei, siellä hyllyllä nököttivät pirut ja haamut sulassa sovussa enkeleiden ja joulupukkien kanssa.

Mitä mieltä olette? Alkaako jouluhössötys liian aikaisin? Minusta alkaa, vaikka joulusta pidänkin.

Tavaratalon ikkuna

Kuusia pystytettiin

Joulutähti kaupan edessä

Kaikista Kamalin Koulupuku

2011-11-12T14:38:00.001Z

Eilen kaupungilla törmäsin tyttöihin, joilla oli aivan järkyttävän kamalat koulupuvut. Vai mitä mieltä olette?

Koulupuvun on varmasti suunnitellut joku tiukkaakin tiukempi nunna n. 100 vuotta sitten. Olisikohan jo aika lyhentää helmaa? Tai mistäs sitä tietää, jos pitkät hameet ovatkin uusinta muotia. Älkää nyt vaan luulko, että täällä kaikissa kouluissa tytöt pukeutuvat näin. Vasta toisen kerran täällä asuessani olen törmännyt näin järkyttäviin hameisiin. Ja arvatkaapas mitä, kun nämä neidot lähtevät viihteelle, niin silloin hameen pituus lyhenee ainakin metrin!

Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä

2011-11-10T17:48:00.005Z

Näin kävi, kun lähdin vajaaksi viikoksi pois Vihreältä Saarelta. Ensinnäkin presidentiksi valittiin väärä henkilö. Eipä siinä, en kyllä tiedä kuka olisi ollut se oikea. Meillä on nyt ~~uusi~~ vanha presidentti nimeltään Micheal D Higgins. Varmasti ihan pätevä ja fiksu mies, mutta kun ikää on 71 vuotta, ja presidenttikausi kestää 7 vuotta, niin voitte siitä kaikki vetää omat johtopäätöksenne. Olen edelleen sitä mieltä, että 65 on eläkeikä KAIKILLE. Suurin osa meistä muistaa Kekkosen viimeisellä presidenttikaudellaan...

Kun presidentti oli maalle valittu ja minä edelleen pois maasta, imeni täällä nolo juttu. Nimittäin valtion kirstunpitäjien laskutaito petti jälleen, ja yhtäkkiä siellä olikin 3.6 miljaria enemmän rahaa kuin piti. Irlannissa ja muuallakin Euroopassa näyttää nykyisin olevan sellainen trendi, että miljardit eivät ole enää yhtään mitään. Toisaalta onni onnettomuudessa, olihan se parempi, että rahaa oli enemmän kuin mitä luultiin.

No nyt on kissa taas kotona, ja hiiretkin ovat kilvan kipittäneet koloihinsa. Valtakunnassa kaikki..... no, jaa...!

Armotonta arkea ja varamies

2011-11-08T15:09:00.000Z

Kyllä tämä normiarki voi ollakkin sitten niin tylsää. Takapihan kuivausteline romahti. Harmitti, kun viime päivinä olisivat pyykit kuivuneet mukavasti ja nopeasti ulkona. Ostin uuden, mutta kun sitä pystyttämään tarvitaan voimakas mies.

Olenkin joskus ajatellut mainostavani lehdessä, että osa-aikainen varamies saa paikan. Työaika: ti-to, ruokapalkalla. Tehdään se nyt tässä heti aluksi selväksi, että ihan vain näihin talonmieshommiin minä sitä miestä tarvitsen.

Yläkerran toinen vessa on myös osittain tukossa, joten siinäkin olisi miehelle työtä. Sitten olisi aidan ja ulko-oven maalausta, ruusupuskien leikkausta, ullakolle tavaroiden kantamista tai siinä avustamista jne. Mies myös voisi ottaa hoitaakseen poikien kuljetuksen, auton tankkausen, öljyn tarkastamisen yms. Siivous on myös sallittua ja tiskaus. Silittääkkin saa. Enkä tunne, että varpailleni astutaan, vaikka varamieheni ikkunatkin pesisi ja haravoisi pihan.

Tietäisikö joku, mistä tälläisen osa-aikaisen varamiehen löytäisin?

Juniori Barcelonasta ja vielä muutama kuva

2011-11-05T22:16:00.009Z

Ystäväni haastatteli Junioria Barcelonasta. Juttua riitti jalkapallosta ja stadionista, mutta kun hän kysyi itse kaupungista vastaukset olivatkin hyvin lyhyet. Tässä ote keskustelusta:

Miltä se Barcelona näytti?

- Siellä oli paljon kerjäläisiä.

(No, kerjäläisiä kyllä oli, mutta paljon on kyllä liiottelua. Junioria jäi vaivaamaan kädettömät tai jalattomat kerjäläiset, ja hän kysyikin kerran, että eikö täällä saa työttömyysavustusta, kun joutuvat kerjäämään. Sinäänsä ihan hyvä kysymys. Vastaus vaan on aika monimutkainen! )

Kävittekö katsomassa nähtävyyksiä?

- Joo. Oli siellä joku kirkko, jonka joku Gaudi oli rakentanut.

(La Sagrada Familiaa ihallessani Juniori keskittyi seuraamaan miestä, joka teki limsatölkeistä tuhkakuppeja. Pyysi minulta Euron ja osti yhden. Sen jälkeen hänelle tuli jano, ja sitten alkoi vesipullon etsiminen. Joku kirkko, jonka joku Gaudi oli suunnitellut, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Tuhkakuppi ja vesipullo menivät edelle.)

Tätä kuvatessa, minua nykästiin hihasta ja pyydettini kuvaamaan...

....tätä miestä!

Kävittekö kiertoajelulla? Mitä näit?

- Joo, käytiin ja nähtiin paljon taloja.

Ystäväni on opettaja ja Junorin jalkapallohullun kaverin äiti, joka hyvin ymmärtää 11-vuotiaan pojat "sielunelämää"!

Lomat on sitten lomailtu blogissakin, ja on aika siirytyä Vihreän Saaren, ~~harmaaseen~~ vihreään arkeen!

Barcaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

2011-11-05T18:10:00.000Z

Viime lauantai-iltana suunnistimme noin 100 000 muun jalkapallohullun kanssa kohti FC Barcelonan eli kotoisasti Barcan jalkapallostadionia. Loman kohokohta perheen miesväelle. Minä kävin vain uteliaana heidät sinne saattamassa. Pääsin tunnelmaa mukaan, vaikka ottelun ajaksi hotelliin palasinkin.

Väkeä oli kuin pipoa ja meteli sen mukaista. Liput tilasin jo hyvissä ajoin, ja sittenkin tiukkaa teki, että sain kolme paikka vierekkäin. Hajapaikkoja kyllä olisi löytynyt vielä ottelupäivänäkin. Barca tietysti voitti Mallorcan 5-0 ja itse (Argentinan lahja Barcelonalle) Messi potki maaleista kolme. Juniori huusi niin, että seuraavana päivänäkin ääni oli vielä käheä. Tästä ottelusta puhutaan vielä kauan ja hartaasti!

Barcan kotikenttälle Camp Nuolle mahtuu noin 100 000 katsojaa, ja se on Euroopan suurin jalkapallostadion. Barca ei joukkueena tarvitse esittelyjä. Se on voittanut lähes kaiken, mitä jalkapallojoukkue voi voittaa. Sellaisen uuden asian opin, että Barcelona FC ei ole pelkästään jalkapallojoukkue vaan seuran nimissä pelataan myös mm. koripalloa, lentopalloa ja jopa jääkiekkoa. Seura panostaa junioritoimintaa, joten suurin osa pelaajista on oman joukkueen kasvatteja.

Kävimme myöhemmin tutustumassa lähemmin stadioniin. 22.00 Euron maksua vastaan pääsi näkemään voitetut "pytyt", vanhoja peliasuja, käymään stadionilla, kokeilemaan toimittajien istuimia ja näkemään pelaajien pukukopin. Barca-tuotteita myytiin tietysti hyvällä hinnalla. Tämä seura osaa kyllä markkinoinnin ja rahastuksen taidon. Ihan mielenkiintoinen kokemus, rahastuksesta huolimatta, tälläiselle ei-niin-jakapallo-fanille.

Yksi asia minua jäi vaivaamaan: stadionilla oli myös pieni kappeli. Tuntuu jotekin nurinkuriselta, että ennen peliä pelaajat käyvät siellä rukoilemassa vastustajajoukkueelle huonoa menestystä... Jalkapallo on Barcelonassa niin vakava asia, että siitä ei vitsailla. Jotenkin vain minusta tuntuu, että Jumalalla olisi tärkeämpiäkin rukouspyyntöjä vastattavanaan kuin jalkapallo-otteluiden tulokset!

Kappeli

Barcelonassa

2011-11-03T22:05:00.002Z

oli paikallisten mielestä jo talvi. Hullunkurista, koska meistä oli suorastaan lämmin, ja t-paidalla pärjäsi hyvin. Juniori kulkee koko kesän shortseissa. Siis kylmän ja märän irlantilaisen kesän! Hän oli jossain välissä pakannut shortsit matkalaukkuun. Taisi olla kaupungilla ainut lapsi kesävaatteissa. Minkälaiset hulttiovanhemmat lapsiparalla, kun noin vähissä vaatteissa häntä kaupungilla kierrätetään, tuumivat barcelonalaiset ja loivat sääliviä katseitaan...

on ihanan elävä kaupuki. Siellä itsekkin tulee olevansa elossa, isolla EEllä!

ja muuallakin turistit ovat aika tolloja. Kävelevät päin, pysähtyvät lukemaan suurta karttaansa kapealla jalkakäytävälla, napsivat kuvia ihme paikoista... Yritimme olla ei-tolloja-turisteja.

metrolla pääsee kätevästi suuntavastotonkin ei-tollo-turisti oikeaan paikkaan. Bussilla liikkuminen vaatii paljon enemmän suuntavaistoa.

on kallista. Pojista vanhempi laski, että Barcan jalkapallopaidan saa Irlannista havemmalla. Ei houkuttele shoppailemaan.

vaikka nämä olivat aika hauskan näköisiä...

Tässä junttiverisío

ja tässä juppiversio.

on tuhansia parvekkeita. Suurin osa sellaisia täysin käyttökelvottomia. Mutta missä ovat parvekukat? Ymmärrän, että kesällä on aivan liian kuivaa, mutta nyt olisi oiva aika kauniille asetelmille.

Gaudi, Miro ja Picasso ovat jätteneet jälkensä. Onneksi! Minun suosikkini on Gaudi. Kävimme taas tarkastamassa Sagrada Familien katedraalin. Ei ollut vieläkään valmis. Palaamme asiaan taas kymmenen vuoden kuluttua. Tai sadan.

Joimme paljon "Verta".

syödään aina. Jotkut tapasannokset eivät kylläkään innostaneet maistamaan. Öljyssä köllöttävä makkaranpala jäi tilaamatta.

matkamuistot jäivät ostamatta. Erittäin epämielyttäviä intialaisten tai pakistanilaisten pyörittämiä matkamuistomyymälöitä joka kulmalla. Kun sisään astuit, myyjä seurasi perässä koko ajan. Täysin ylihinnalla myytäviä samoja romuja ja rättejä, joka ainoassa liikeessä...ja aina yhtä ärsyttävät myyjät.

hotellimme, no jaa, ei ollut mikään Hilton, mutta se sijaitsi hyvällä paikalla, aivan kauppahallin kulmalla. Kun tälläisiä hedelmäsalaatteja söi joka päivä,

voi hyvällä omallatunnolla sortua myös vohveleihin.

kävelimme, kävelimme ja taas kävelimme. Pyörälläkin olisi päässyt, mutta jätimme väliin.

Nämä pyörät kuulemma vain Barcelonassa vakituisesti asuville.

Miehen entinen projekti voi hyvin. Kävimme ovella kurkkaamassa ja totesimme, että Euromme eivät riittäneet tähän hotelliin asti.

meidän miehet väittivät, että minä kuorsaan. En kyllä varmasti kuorsaa! Viisi yötä pienessä huoneessa kuorsaavan äidin kanssa kestää, jos pääsee tänne:

... mutta siitä enemmän huomenna.

Nyt kuorsaamaan!

Ps. Leena Lumen blogissa on arvonta

2011-10-27T18:40:00.000+01:00

Kauneinta kirjankantta etsitään täällä.

Vielä neljä yötä ja sitten....

2011-10-24T18:43:00.000+01:00

Viikonloppuna se vasta iski tajuntaani, että päiviä voi alkaa laskemaan yhden käden sormin.
Mies täytti vähän aikaa sitten 50 v, avioliittovuosia tuli täyteen kesällä 20 v, ja koska mitään juhlia emme järjestäneet, päätimme tehdä jotain ihan muuta.

Ensin suunnitelmissa oli Madrid, mutta Barcelona voitti. Sinne pääsee lentämään täältä Corkista suoraan. Lisäpisteitä tuli myös siitä, että isä ja pojat pääsevät Nuo Camp stadionille Barcelona-Mallorca jalkapallo-otteluun. Mieheni oli 90-luvun alussa Barcelonassa töissä, joten ihan vieraaseen kaupungiin emme ole menossa.

Tänä iltana minä kysyn pojilta, että kuinka monta yötä pitää vielä nukkua, että pääsemme matkalle.

Sanahirviöitä

2011-10-22T18:16:00.010+01:00

Kaikkien näiden vuosien jälkeen tunnen itseni edelleen kielitaidottomaksi, kun puhutaan sairauksista. Toisaalta tämän voi kääntää pelkästään positiiviseksi asiaksi: en ole kyseistä sanastoa juuri tarvinnut.

Tässä suosikki esimerkkini: ihan tälläinen normaali rähmäinen ja kutittava silmätulehdus. Noin loogisesti ajateltuna eye infection, mutta virallisesti conjunctivitis. Jos hiuksia aletaan halkomaan, niin nyt on kyseessä sidekalvontulehdus. Kieli taipuu juuri ja juuri tuohon sanahirviöön. Toinen suosikkini on tonsillitis eli meille maalikoille nielurisan tulehdus. Jos taas iholle ilmestyy epäilyttäviä näppyjä saattaaa syynä olla chicken box, measels tai pahimmassa tapauksessa scarlet fever (vesi, tuhka- ja tulirokko). Lapset sairastavat mumpsin eli sikotaudin.

Keuhoputken tulehdus ja keuhkokuume tuottivat minulle pitkään ongelmia. Ne menevät näin bronchitis ja pneumonia. Nenän sivuonteloiden tulehdus on sitten sinusitis. Miehelläni epäiltiin ensin septicemia eli sepsis = verenmyrkyrys, joka sitten onneksi olikin cellulitis = selluliitti =ihon sidekudoksen tulehdusta, ja nyt ei puhuta läskistä!

Voi kuinka ärstyttävän monimutkaista, ainakin minulle. Mitä vanhemmaksi tulen sitä hitaammiin opin uusia sanoja. Uusi vaikea sana pitää kuulla ja kirjoittaa pariin kertaan, ennen kuin se päätyy sanavarastoon. Sanojen ja nimien oppiminen ei koskaan ole ollut vahvimpia puoliani. Onneksi en ole opettaja, sillä en millään oppisi oppilaitteni nimiä.

Toivottavasti ette tarvitse ylläolevaa sanastoa!

Perjantain piristykseksi

2011-10-21T20:18:00.001+01:00

"Suru-uutinen"

2011-10-20T18:44:00.003+01:00

Eilinen “suru-uutinen” Irlannissa oli se, että Westlife ~~poika~~ miesbändi lopettaa ensi vuonna. 14 vuotta, 44 miljonaa levyä ja 15 UKn listaykköstä myöhemmin, on aika sanoa good bye! Poikabändit kestävät oman aikansa, ja jos UKn X-factoria on uskominen tilalle mielii laumoittain uusia siloposkia.

Minä en ole koskaan oikein kunnolla fanittanut ketään, joten en osaa samaistua ”heartboken and devastated” faneihin. Radiossa yksi äiti kertoi, kuinka vei viime kesänä 4-vuotiaan tyttärensä Westlifen konsertiin. Nyt tyttö itkee täyttä kurkkua (siis tämä 4 v.) äitinsä kanssa. Että, silleen!

Sanottakoon nyt näin, että kun Westlifen pojat radiossa laulavat, käännän volumea suuremmalle ja laulan mukana (jos omat pojat eivät ole kyydissä). Sellaista sopivaa autoilumusaa, mutta lippua en vedä puolitankoon, enkä kyyneleitä vuodata. Aika aikaa kutakin! Ja tulihan se Take Thatkin takaisin...

Nyt voin jo huokaista

2011-10-18T19:01:00.001+01:00

Hain lauantaina lentokentältä väsyneet ja täysin nuutuneen miehen. Kotiin päästyään hän sammui sänkyyn kuin saunalyhty. Kuume nousi korkeuksiin, ja sitten sunnuntaina sääri oli ikävän ihottuman peitossa. Sain kun sainkin miehen lääkäriin, joka epäili mahdollista verenmyrkytystä, mutta kuitenkin passitti reseptin kanssa kotiin lepäämään. 5 min sisällä, jos sitäkään ja 60.00 Euroa, kiitos! Aika uhkarohkea teko, näin jälkeenpäin ajatellen, tuolta lääkäriltä.

Lanko soitti Dublinista, ja kehotti kaksinkertaistamaan lääkekuurin heti. Sanoi myös, että maanantaina täytyy käydä sairaalassa kunnon tutkimuksissa. Sinne siis. Lähdin mukaan sairaalaan, jossa jonotettiin, käytiin luukuilla, jonotettiin, annettiin samat tiedot kolmeen kertaan, taas jonotettiin ja viimen nähtiin lääkäri. Hänelle plussaa huolellisesta tutkimuksesta ja siitä, että selvästi selosti mistä on kyse. Ei tarvinnut jäädä arvailemaan, että mitä, missä ja milloin. Hän myös puhui täysin ymmärrettävää englantia, joka täällä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Verikokeetkin otti, ja niiden tuloksia odottelimme seuraavat kaksi tuntia. Kysessä oli selluliitti eli paha ihon sidekudoskerroksen tulehdus. Nyt mies makaa sohvalla jalka suorana ja popsii suuria annoksia penisiliiniä. Sääri on jo paremman näköinen, eikä enää yhtä kipeä.

Sairaalassa käynti oli avartava kokemus. Suomesta on jäänyt mieleen puhtaat, kiiltävät käytävät ja steriili haju. Irlannin sairaaloita en ole koskaan arvostanut kovin korkealle, eikä osakkeet nousseet nytkään. Sairaala oli vanha, täysin epäkäytännöllinen ja aika likainen täkäläisittäin. (Suomalaisittain erittäin likainen.) Meno jotekin kaoottista, vaikka pienestä sairaalasta olikin kysymys.

Täällä valitetaan jatkuvasti henkilökuntapulasta. No, jaa. Jos jostain tuossa ensiavussa oli pulaa, niin se oli kyllä järjestelykyvystä ja loogisesta ajattelusta. Ilmeisesti tietokoneaikaan siirtyminenkään ei ole kunnolla onnistunut, kun joka puolella oli kasoittain mappeja, ja hoitajankin kirjoitti tiedot käsin lomakkeelle. Kunnon siivous ja narisevien ovien öljyäminen olisi ollut myös paikallaan. Tai kyllähän siellä siivottiin: mies työnsi likaista Sulo-roskapönttöä (ulkona pidettävää) pitkin käytäviä ja kävi tyhentämässä roskiset. Sitten hän meni saman roskiksen kanssa ihan sinne hoidettavien potilaiden alueelle. Sairaalabakteeri kukoistaa sairaaloissa, enkä yhtään ihmettele miksi.

Mies lähtee ilmeisesti torstaina takaisin naapurisaarelle. Valitettavasti työpaikka saattaa mennä alta, jos ei näytä pian naamaansa. Tilalle on aina tulijoita, joten ei auta liian pitkään sairastaa. Olkaamme me vakituisissa työsuhteissa olevat kiitollisia siitä, että työpaikka pysyy vaikka sairaslomalla olisikin!
Senkin olen tänä viikonloppuna oppinut.

Kenkiä metsästämässä

2011-10-15T15:54:00.000+01:00

Kuten kaikki tiedämme naisella ei voi olla liikaa kenkiä eikä käsilaukkuja. Nyt kyllä ihan oikeasti tarvitsin kengät, joilla toivon mukaan kahden viikon kulutta tallailen erään Euroopan kaupungin katuja. Ylhäällä vaihtoehdot. Arvatkaapas mitkä valitsin?

Siis ihan oikeasti, kuka voi noilla korkkareilla seisoa, kävelystä nyt puhumattakaan? Voin taata, että kestäisin tasan 10 min ja sen jälkeen a. kompastuisin, b. selkäni sanoisi sopimuksen irti tai c. rupeasin itkemään, koska jalkoihin sattuu.

Marssin ensiksi Clarksiin, joka oli ihmeen tyhjä ottaen huomioon, että tänään on lauantai. Ei löytynyt sopivia kenkiä. Clarksin tyhjyyteen löytyi pian syy. Seinän taakse oli avattu Skechersin upouusi kenkäkauppa. Dublinissa kuulemma sellainen jo on, ja nyt viime viikolla avattiin toinen myymälää täällä Corkissa. Justiinsa minulle sopiva mukavia, ja ai niin kevyitä kenkiä. Saivat heti minusta uuden vakioasiakkaan.

Kärsikööt muut korkkareilla kompuroinnista, minun askeleeni on nykyisin entistä kevyeempi. Ihan kirjaimellisesti.

Kellokosken prinsessa

2011-10-14T19:48:00.001+01:00

Kellokosken prinsessa kuuluu niihin kirjoihin, josta kuultuani päätin heti, että tuon haluan lukea. Kirja kulkeutui lopulta käsiini ja toi mukanaan paljon muistoja omasta lapsuudestani ja nuoruudestani. Kellokosken prinsessaa en ole koskaan tavannut, enkä Kellokosken sairaalassa käynyt, mutta kirjan miljöö tuntui niin kovin tutulta.

Olen vasta viime vuosina tajunnut, miten lapsuuden kasvuympäristö ja siihen kuuluneet ihmiset ovat vaikuttaneet minuun. Äitini oli vuosikymmeniä töissä mielisairaalassa, ja sitä kautta sairaalaan potilaat tulivat minullekkin tutuiksi. Pienessä kirkonkylässä potilaat tunnettiin ja he kuuluivat katukuvaan. Kyläläiset tottuivat potilaisiin, ja muualta tulleet potilaat kyläläisiin.

Eräs potilaista alkoi kutsua äitini omaksi äidikseen, ja minusta tuli sitten automaattisesti hänen siskonsa. Isääni hän ei koskaan kutsunut isäksi, vaan isä oli hänen paras kaverinsa, jonka kanssa juteltiin autoista ja urheilusta. Täytyy myöntää, että lapsena en aina ollut niin innostunut näistä velipojan vierailuista. Onneksi ikää ja järkeä tuli lisää, ja opin suhtatumaan häneenkin oikealla tavalla. Velipoika ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa, jonka pian julkaisen. Kerrottakoon vielä, että hänetkin siirrettiin kuntaliitosten takia, ihan niin kuin prinsessakin, myöhemmin omalle kotipaikkakunnalleen.

Meni vuosia, ja toissa kesänä sisko ja sen veli kohtasivat pitkästä aikaan poikani rippijuhlissa. Autosta nousi nyt jo kepin kanssa kulkeva, kovasti harmaantunut tuttu velipoika. Sisko sai oikein kunnon halauksen, ja siinä pyyhittiin kyyneliä puolin ja toisin. Velipoika totesi, että meistä on tullut siskon kanssa vanhoja! Ja niinhän meistä oli.

Jokaisella potilaalla on oma kertomutksensa kerrottavanaan ja siksi on hienoa, että prinsessan tarina, mitään kaunistelematta, on julkaistu. Pystyin eläytymään täysin kirjan tapahtumiin: prinsessan kyläreissuihin, sairaalan arkeen, esiintymisiin, shekkien kirjoittamisiin ja jopa suutahtamisiin toisten potilaiden tai henkilökunnan kanssa.

Kirja valottaa myös mielisairaanhoidon historiaa Suomessa, ja syitä siihen miksi prinsessa päätyi sairaalaan. Jopa äitini, joka ensin ei halunnut lukea koko kirjaa, piti lukemastaan. Lieneekö syynä aivan liian tuttu aihepiiri? Kirjan luettuaan hän sitä jopa kehui, ja jos meidän äiti kirjaa kehuu, niin silloin se kannattaa lukea.

Surullista oli se, että vuosien Kellokoskella olon jälkeen, jo vanha prinsessa siirrettiin toiseen sairaalaan. Prinsessa ei olisi ollut prinsessa, ellei hän olisi onnisutunut luomaan hoviaan myös uudessa sairaalassa. Omalla tavallaan tämäkin kirja on selvitymistarina. Prinsessa on 100% kirjansa ansainnut!

Mäkisiä maastoja ja Irlannin kesä

2011-10-12T19:35:00.000+01:00

Täällä on suorastaan lämmin, siis näin irlantilaisittain. Olisin voinut käydä vaikka t-paidassa ja shortsessa kävelyllä. Näin kesäisiä varusteita en kuitenkaan jasanut ullakolta hakea. Olen nimittäin "kesän" pakannut pois jo kauan sitten.

En muista olenko koskaan maininnut, että asumme täällä mäkien päällä. Tuonne "kylälle", kun lähtee tallustemaan, on kävely yhtä juhlaa. Alamäkeä koko matka. Takaisin tulo onkin sitten työläänpää. Kun viimeisen mäen pääsen kunnialla ylös, ollaankin jo lähellä kotia ja suihkua. Kaupasta tuon kävellen tavaraa hyvin valikoiden ja aina repussa. Kolmen litran maitotölkkiä en sieltä kotiin raahaa, en.

Onneksi tuossa lähellä on kaksi ruokakaupaa ihan tasaisella maalla, joten sieltä jaksaa raahata enemmänkin ruokaa. Yleensä kyllä kauppareissut sujuvat autolla. Se helpoin vaihtoehto, olipa sitten matkalla mäkiä tai ei.

Olin ihan pulassa tänne muutettuamme, kun en muistanut miten tehdään autolla oikeaoppinen mäkilähtö. Pari kertaa auto lähti oikein reippaasti vyörymään taaksepäin. Onneksi ei kuitenkaan koskaan päätynyt perässä olevan auton nokkaan. Ei auttanut muuta kuin mennä rakkaan mieheni "koulutukseen". Ilmeisesti tämäkin ajotunti päättyi riitaan, en muista tarkasti, mutta todennäköisesti siinä niin kävi. Mäkilähdön kuitenkin opin, ja nykyisin se onnistuu jyrkässäkin mäessä ja peruuttaen.

Parempi olla katsomaatta sääennustetta, sillä pelkään, että meitä taas rangaistaan näistä lämpimistä päivistä parin viikon sadeputkella. Kyllä se sitten pian selviää, jos/ kun sadekausi jälleen alkaa.
Juniorikin sanoi hockeyharjoitusten jälkeen, että ulkonahan on suorastaan kuuma. Long may it continue!

Pitäisiköhän hakea kaupasta t-paita?

Seonnut palmu

2011-10-11T14:46:00.002+01:00

Meidän takapihaamme kaunistaa tai rumistaa, ihan miten vain, korkea palmu. Ennen se sai minut raivon valtaan pudottelemalla valtavan määrän pitkiä lehtiään. Että yhdessä puusta voikin tulla niin paljon roskaa. Palmu on takapihallemme istutettu luultavasti jo 40 vuotta sitten. Kuulin tälläisen tarinan, että kun asuntoalueemme valmistui, lahjoitettiin jokaiseen taloon pari puun tainta. Luulen, että tuo takapihan palmu oli yksi niistä.

Kevällä palmu sekosi. Lehtiä tippui normaalia enemmän, ja ensimmäistä kertaa ajattelin, että kaikki lehdet tulevat alas. Kaksi kylmää talvea olivat ilmiselvästi tehneet tehtävänsä ja luulin, että palmu on tullut tiensä päähän. Mielessäni jo näin meidät kantavat pitkää kuollutta puuta talon läpi etupihalle. Meillähän ei ole sivuporttia, joten kaikki multasäkit, ruohonleikkurit ja kuolleet puskat ja puut kuljetetaan talon läpi etupihalle.

Kävelylenkeilläni huomasin, että kaikki lähiseudun palmut olivat kuolleet kylmyyteen. Naapurini sanoi, että hänestä meidän palmu on ainut henkiin jäänyt. Kesällä lehtien tiputtelu väheni ja lopulta loppui lähdes kokonaan. Sitten huomasimmekin aivan uuden piirteen: uusia lehtä alkoi kasvamaan rungosta. Palmumme on siis edeelleen elossa, mutta sekaisin se on kyllä mennyt. Katsokaapa tätä kuvaa. Sekaisin mikä sekaisin!

Seonnut palmu

Uusi presidentti

2011-10-06T21:44:00.014+01:00

Vihreälle Saarelle etsitään uutta presidenttiä. Mary McAleesen toinen kausi alkaa lähestyä loppuaan, ja on aika siirtyä sivuun. Irlannissa presidentillä ei ole poliittista valtaa. Presidentti edustaa maata, avaa sairaaloita, museoita ja toimii muutenkin maan keulakuvana. Plussaa on se, jos presidentti saa ihan oikeasti jotain hyvää aikaiseksi. Mary Robinson presidenttikaudellaan edisti irlantilaisten naisten asemaa, ja nykyinen Mary on tehnyt kovasti töitä naapurisaaren ja Irlannin tasavallan suhteiden eteen.

Ehdokkaista ei tällä kertaa ole ollut pulaa. Maa tarvitsee edustuskelpoisen, sujuvasanaisen, protokollan tuntevan fiksun henkilön, joka pystyy vakuuttelemaan tärkeille vieraille, että valtakunnassa on kaikki hyvin! Siitäkin ollaan tietysti erimieltä tartvitseeko Irlanti presidenttiä ollenkaan.Rahaa pitäisi säästää, joten olisiko tässä yksi asia jota ilman Vihreä Saari tulisi toimeen?

Ehdokkaita on seitsemän, ja totuuden nimissä en tiedä ketä äänestäisin. Nämä vaalit eivät minua juurikaan kiinnosta, joten en ole kovin hyvin selvillä ehdokkaista ja heidän taustoistaan.

Minähän en olisi minä, jos en kuitenkin "puutuisi" asiaan ja sanoisi omaa mielipidettäni kustakin ehdokkaasta.

1. Mary Davis, vaikka Mary onkin, ei tee vaikutusta. Ainut plussa hänelle tulee hyvästä kuvasta vaalimainoksissa!

2. Martin McGuinessia en äänestäisi ikinä. Ei kai nyt kukaan ihan oikeasti halua Sinn Feinin (ja entistä IRAn kamua) presidentiksi?

3. Työväenpuolueen Michael D Higgins on puolestaan ihan liian vanha tähän kisaan. Töitä nuoremmille!

4. Sitten on tämä nimiongelma: Gabriel lyhennetään irlannissa Gay. Voiko maata edustaa Gay (homo suomeksi) Mitchell? Tämä on ihan vain minun päässäni kehitelty mahdollinen ongelma, kun Irlantia edustetaan ulkomailla. Isompi ongelma minusta ovat kyllä Gayn vanhoolliset mielipiteet.

5. Ja kun asiaan päästiin, niin sitten meillä on David Norris, joka jakaa mielipiteet. David Norris on irlantilainen älykkö, joka jo kerran vetäytyi kisasta ja palasi taas takaisin kehiin. Hän on myös avoimesti homo. En poe minkäänlaista homofopiaa, joten tämän asian takia en jättäisi häntä äänestämättä. Ongelma piilee siinä, että Norris käytti asemaansa väärin, anellessaan armoa israelilaisen ex partnerinsa puolesta, joka oli saanut tuomion alaikäisen pojan raiskauksesta. Armoa voi anoa Israelin viranomaisilta ihan vapaasti, mutta ei Irlannin valtion nimissä.

6. Ex. Euroviisuvoittaja ja MEP Dana on myös ehdokkaan. Hänenkin mielipiteensä kaskahtavat vähän vanhanaikaisilta. Toisalta olisihan se hienoa, jos presidentti osaisi ihan oikeasti laulaa.

7. Seán Gallagherilla, joka muuten on yksi irlantilaisen Diilin tuomareita, on yksi iso ongelma: hänen edustamansa puolue. On tainnut tulla selvälksi, että en ”seurustele” fiannafaililaisten kanssa. Tämä on SE puolue, jota saamme kiittää maan nykyisestä tilasta.

Ja sitten vielä tälläinen pieni ongelma: minulla ei ole äänioikeutta näissä vaaliessa. Siksipä voin nukkua yöni rauhassa ja antaa muiden murehtia, siitä kuka meille nimitetään presidentiksi.

Tälläisiä uutisia tällä kertaa Vihreältä Saarelta.

Niin irlantilaista

2011-10-04T21:51:00.002+01:00

Lottoa pelataan Irlannissakin, ja muutama viikko sitten potti oli peräti 11 miljoonaa. Koko potin voitti lammasfarmari pienestä kylästä, Mayon läänistä. Kauaa ei voittajaperhe pysynyt salassa. Kuuntelin maanantaina uutisia jossa kerrottiin, että nyt tiedetään kuka potin korjasi ja missäpäin Irlantia hän asustaa. Mikä teki tästä uutisesta niin irlantilaisen on se, että seuraavaksi haastateltiin voittajan kylän pappia. Kyllä, luitte oikeen. Pappi kertoi radiossa, kuinka voitto ei olisi voinut sattua mukavammalle perheelle, ja kuinka koko kylä oli onnellinen heidän puolestaan.

Se, että pappia uutisissa haastatellaan ei ole täällä ollenkaan harvinaista. Jos sattuu tuhoisa onnettomuus tai joku muu uutiskynnyksen ylittävä järisyttävä asia, näkyy ja kuuluu uutisissa yleensä seurakunnan pappi. Ainakin pienemillä paikkakunnilla hän tuntee kaikki seurakuntalaisensa ja heidän perheensä. Seurakunnan edessä puhumaan tottuneena pappi on esiintymiskykyisempi kuin paikallinen maajussi, ja pekästään siksi hyvä haastateltava.

Ei taida tapahtua Suomessa!

Suomen syksyä.

Töihin lepäämään

2011-10-03T17:03:00.003+01:00

Niin oli kiireinen viikko, viikonlopusta puhumattakaan, että aamulla lähdin suorastaan innoissani töihin. Ajatella saan istua neljä tuntia samalla paikalla, eikä tarvitse poukkoilla mihinkään. Mikä parasta, työpaikan ~~pojat~~ miehet eivät koskaan tule valittamaan minulle nälkäänsä, eikä heitä tarvitse kuskata mihinkään. Keittiön sotkevat, ja siitä välillä heille marmatan, mutta mikäs on marmattaessa, kun siitä maksetaan!

Mummu on takaisin syksyisessä Suomessa ja talo tuntuu jotenkin tyhjältä. Vielä viikko sitten meillä oli paikat kunnossa, ruoka ajallaan pöydässä ja laatikot järjestyksessä. Nyt taso on huomattavasti laskenut. En ehdi joka paikkaan, ja poikien peleihin ja harjoituksiin kuskaaminen vie uskomattomasti aikaa. Sitten näillä kahdella on vielä jatkuvasti nälkä. Mies oli viikonlopun naapurisaarella, joten hänestäkään ei ollut apua.

Juniori täytti vuosia ja meillä oli kaksi kaveria yökylässä perjantaina. Iltauninen äiti päätti, että ihan heti ei yökyläkutsuja meiltä heru. Kirosin taas kaupungin surkean julkisen liikenteen, kun kuskasin pojista vanhempaa ostoskeskukseen. En voinut sanoa ei, kun toinen meni keräämään rahaa kodittomille. Pakkasivat Tescossa asiakkaiden tavaroita pusseihin ja asiakkaat sitten maksoivat siitä pienen palkkion.

Lauantaina meni viisi tuntia jalkapalloilijan kuskina. Kyllä, viisi pitkää tuntia! Ehdin sinä aikana kiertää Charles Fortin linnoituksen (postaus seuraa), käydä kaverilla teekupposella ja katsoa ottelua (voitto kotiin 7-0) vesisateessa. Ajoin myös Kinsalen mutkaisilla ja uskomattoman kapeilla teillä kolme kertaa harhaan autolla, jonka leveyttä en vielä oikein hahmota. Suuntavaistottomalla äidillä on yhtä suuntavaistoton poika. Ei kovin hyvä yhdistelmä.

Elin koko ajan siinä harhaluulossa, että järjestelmällisellä minulla oli kaikki "under control". Jalkapallon jälkeen ohjemassa oli ystävän vauvan risiäiset. Olin kyllä ostanut vauvalle kortin ja paperia lahjaa varten. Ihan hyvä, mutta kortti oli tytölle ja paperissa luki hyvää syntymäpäivää! Tämän huomasin aivan liian myöhään.

Olin myös ihan varma, että Juniorin kaapissa on siistit vaateet ristiäisiä varten. Kyllähän kaapissa ihan edustuskelpoiset vaatteet olivatkin, mutta farkut olivat 10 cm liian lyhyet ja puserokin vähän kitsahtaneen näköinen. Hädissäni kiipesin ullakolle kaivelmaan isonveljen pieneksi jääneitä vaatteita. Ei tullut apu ylhäältä tällä kerralla. Juniori autoon ja läheiseen ostoskeskukseen. Parkkipaikalla pidin puhuttelun, että nyt ei sitten olla liian vaativia vaatteiden suhteen. Meillä on kiire, ja meitä ei kirkossa odoteta. Uudet vaatteet löytyivät ennätysajassa, ristiäisiin ehdimme ja suloinen poikavauva sai sinisävyisen kortin ja lahjapaperi ei toivottanut enää hyvää syntymäpäivää!

Pahin vihollinen viime viikolla ja viikonloppuna oli erittäin kostea ja sateinen ilma. Viis siitä, että itse kastuin menen, tullen ja palatessa, mutta se on ongelma jos pyykkit eivät kuivu. Kunhan ajoiltani ehdin pyöritin väliajalla kiinalaista pesulaa, ja nyt kauhulla odotan seuraavaa sähkölaskua. Meidän kuivausrumpu kyllä kuivaa, mutta samalla suorastaan ryystää sähköä.

Sunnuntai meni myös taksikuskina, ja kun kymmeneltä painoin pääni tyynyyn, ajattelin kuinka ihanaa on mennä töihin lepäämään.

Tästä portista vein teidät sisälle, kunhan saan postauksen valmiiksi.

Soitetaan radiossa...

2011-10-02T18:33:00.001+01:00

Kun Snow Patrolin nimi mainitaan radiossa käännän "volumea" heti kovemmalle. Garyn ja poikien kanssa on mukava ajella jalkapallokentältä toiselle.

Nauttikaa tekin!

Pippa ja Kate - ja juuri tässä järjestyksessä

2011-09-30T18:45:00.003+01:00

Toiset tekevät kaikkensa päästäkseen julkisuuteen ja lehtien kansiin. Jotkut pääsevat sinne vuosien uurastuksen jälkeen omilla lahjoillaan. Upealla ulkonäöllä ja jo valmiiksi kuuluisalla partnerilla, voi tie parrasvaloihin myös avautua. Sitten on niitä harvoja tapauksia, joista tulee julkkisia ihan itsestään. Ei tarvitse olla lahjakas laulaja, eikä edes jalkapalloilijan viimeisin tyttöystävä.

Hyvä esimerkki näistä Hannu Hanhista on Cambridgen herttuattaren Catherinen (eli lyhyesti vain Katen) sisko Pippa. Pippa ponkaisi lehtien kansiin kannettuaan siskonsa huntua Westminster Abbeyssä. Jos tulevan kuningattaren sisko olisi ollut ruma ja lihava, olisi media tuskin hänestä kiinnostunut. Tämä sisko ON kaunis, hoikka, sinkku ja nuori. Mikä parasta: hänellä on uskomattoman upea peppu. Tällä yhdistelmällä hänestä tuli kertaheitolla kuuluisa. Noin vain!

Kate on ymmärrettävästi julkkis. Naimisiin mennessään hän tiesi, että kamerat tulevat seuraamaan häntä elämänsä loppuun asti. Suurimman potin taisi kuitenkin korjata kaunis sisko, joka mm istui eturivissä Lontoon muotiviikoilla ja jonka naama pilkistää milloin minkin lehden kannessa. Pippa saa nauttia luksuselämästä, ilman tittelin ja hovin velvotteita. Lehdet ja media rakastavat häntä, ja sitä kuuluisaa piukkaa peppua.

En yhtään ihmettelisi, jos Kate olisi joskus kateellinen siskolleen, joka on vapaa kuin taivaan lintu. Pippa nauttii seurapiirielämästä Lontoon sykkessä, eikä mitkään protokollat kontrolloi hänen tulemisiaan tai menemisiään. Kutsuja pukkaa postilaatikon täydeltä. Kate-parka puolestaan odottaa uskollisesti miestään, päivät pitkät helikopterilennoiltaan, jossain Jumalan selän takaan Walesissa.

Hello suorastaan rakastaa näitä siskoksia

Jatketaan toisella haasteella

2011-09-29T19:32:00.001+01:00

Leena Lumi, tuo maailman nopein kirjojen lukija, antoi minulle viisi sanaa, joista pitäisi ilman sen enempää miettimättä, jotain kirjoittaa.
Mielessäni naureskelin, että luuleekohan Leena, että olen luonteeltani salakavala, kun sellaisen sanan minulle heti ensimmäiseksi heitti? Toivottavasti ei!!!

1) Salakavaluus

Sopii hyvin juuri tähän päivään. Mieheni perheen perinnönjako saa koko ajan uusia inhottavia ja aina vain likaisempia piirteitä. Mielenkiinnolla odotan mitä tämänpäivänen neuvottelu tuo tullessaan. Jos ei muuta, niin ainakin asianajajille lisää rahaa.

2) Tulevaisuus

Yritän elää päivän kerrallaan ja olla murehtimatta mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Minulle, joka aina suunnittelen ja järjestän asioita, tätä on pitänyt ihan opetella. Elämä on kantanut tähänkin asti, joten kyllä se kantaa tästä eteenpäinkin.

3) Maisema

Irlannin viheryteen ja upeisiin maisemiin en koskaan kyllästy. Näen Vihreän Saaren edelleen turistin silmin.

Jopa päivittäin työmatkallani jaksan ihailla vihreitä niittyjä ja laitumella käyskenteleviä lehmiä.

4) Salaisuus

Lähdemme pian matkalle, mutta en kerro siitä teille vielä. Pitkästä aikaan muualle kuin Suomeen.

5) Innoittavaa

Juuri nyt on se, että on matka jota odottaa. Kohde on tuttu, mutta näkemistä riittää sittenkin. Maltan tuskin odottaa!

Köyliönjärveä kuvasin sunnuntaina. Kaikkihan muistavan Lallin ja Köyliönjärven jään...

Tälläinen haaste

2011-09-28T19:24:00.003+01:00

Tälläisen mukavan tunnustuksen, ja sen mukana haasteen, sain kaukaa Turkista Mineltä, joka ihanista kuvista ja kertomuksista nautin kovasti. Blogin nimi on Tuhat ja yksi tarinaa matkan varrelta. Käykää ihmeessä tutustumassa. Jäätte varmasti koukkuun.

Eikä siinä vielä kaikki. Sain saman haasteen myös Minnalta, joka asuu myös täällä Irlannissa ja kirjoittaa Euroopan Laidalla-blogia. Hauskan nimen on hän blogilleen keksinyt. Irlantilaista blogia on kiva lukea, sillä usein ihmettelemme ihan samoja asioita ja ilmiöitä. Ihan naapureita emme ole, mutta Minna, jos joskus täällä etelässä liikut niin poikkea ihmeessä kahville.

Haaste kuuluu näin: saajan pitää kertoa kahdeksan asiaa itsestään, jotka ovat ennestään tuntemattomia/tietämättömiä.

Tässä näitä. Älkää nukahtako kesken!

1. Luen netistä päivittäin Suomen, Englannin ja Irlannin lehdet. Siis noin pääpiirteittäin. Vuosikausia olin täysin ”out” Suomen asioista. Nettiä ei ollut enkä tilannut kalliita sanomalehtiä Suomesta. Netin ansioista vanha kotimaa on nykyisin paljon lähempänä.

2. Minulla on (liiankin) hyvä hajuaisti. Ihan välilllä nolottaa, kun hajun/tuoksun perustella pysyn kertomaan, kuka tuli juuri sisälle. Meille jäänet poikien kavereiden vaatteetkin tunnistan haistelemalla. Tiettyhin paikkohin ja muistoihin liittyy aina myös tuoksu. Lentokentillä ja tavarataloissa käyn aina ruiskuttelemassa uusia hajuvesiä. Dior olisi saanut minusta hyvän hajuvesienhaistelijan.

3. Olen viime kuukausina alkanut todella nauttimaan siitä tosiasiasta, että pojat eivät enää tarvitse äitiä koko ajan. Vuosikausiin en ole ehtinyt pitämään huolta itsestäni. Nyt tuntuu, että se aika on koittanut. Aion kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä päälleni pistän ja miltä näytän. 40+ on hyvä ikä!

4. Välillä minua kiusaa tämä ”urattomuuteni”. Toisaalta olen onnellinen siitä, että elämä ei ole yhtä kellon kanssa juoksemista.Osa-aikatyö mahdollistaa sen, että pojat saavat harrastaa ja vaikka menoja ja tekemistä riittää, ei elämä ole yhtä kaaosta ja kiirettä.

5. Haluaisin vielä joskus asua merenrannalla tai ainakin kävelymatkan päässä rantaa. Järvi ei käy, haluan meren!

6. Puren kynsäni, enkä pääse siitä tavasta eroon.

7. Löysin Tescosta chilillä maustettuja riisikakkuja. Niitä pitää olla aina kaapissa. Päälle ladon kurkkua, paprikaa ja vähän juustoa. Ai, että on hyvää ja kevyttä!

8. Haluan oppia uusia asoita, mutta en halua opiskella. Pelkkä ajatuskin siitä, että minun pitäisi oppia jotain ulkoa tai omaksua suuri tietomäärä tietyn ajan sisällä tuntuu nykyisin ihan mahtottomalta ajatukselta. Ainoastaan kieliä olisin valmis pänttäämään.

Laitan tunnustuksen eteenpäin ja haastan mukaan:

Elegian naapurisaarelta ja Sirkun Helsingistä.

Syksyisessä Suomessa

2011-09-26T18:56:00.000+01:00

Kummasti sitä taas ehti vaikka mitä yhden viikonlopun aikana. Perjantaina aamulla aikaisin lähdimme äidin täältä Irlannista Amsterdamin kautta Helsinkiin.Serkkuni oli meitä lentokentällä vastassa ja muutekin taas kuskasi paikasta toiseen. Kiitokset siitä!

Perjantaina käväisin vähän ostoksilla. Taas päivittelin kuinka kallista KAIKKI on. Stockmannin kellon alla oli perinteiset treffit rakkaan ystävän kanssa. Jotenkin se kirpeä syysilma piristi, vaikka yöunet jäivät taas pariin tuntiin. En kuulu niihin onnellisiin, jotka nukkuvat lentomatkat ja heräävät koneen laskeuduttua pirteinä. Aurajuustopitsaa himoitsin ja sitä myös sain. Ystävän flunssaa mentiin sitten parantelemaan Irish coffeella. Tämäkin perinne, oli flunssaa tai ei. Meidän jutut poukkoilevat maan ja taivaan välillä. Toista ymmärtää jo puolesta sanasta, niin paljon on takana yhteistä historiaa. Siinä jutellessa iästä lähtee reippasti puolet pois, ja taannumme takaisin kikattaviksi teineiksi!

Lauantaina matka jatkui Satakuntaan enoni luokse. Ruokakaupassa kävin hakemassa ruisleipää yms kotiin tuotavaa. Syötiin hyvin ja saunotiin. Sain jopa itse metsästä poimituista sienistä tehtyä salaattia. Ehdin myös nauttimaan syksyn tuoksuista: omenaa, multaa, märkää ruohoa ... Vasta puustapoimituissa omenoissa on sitten ihana tuoksu.

Minulta on unohtunut, että ei se Suomen ruska (siis nyt en puhu Lapista) poikkeakkaan niin paljon Irlannin ruskasta. En ole tainnut Suomessa syksyllä käydä yli 20 vuoteen Jos aikaa olisi ollut enemmän olisi voinut lähteä vaikka metsään kävelemään. Tai ehkä en kuitenkaan. Talon lähellä, kun on liikkunut susilaumoja. Eivät taida edes ihmisiä pelätä nämä hukat.

Sunnuntaina minusta sitten tuli pienen tyttövauvan kummitäti, ihan sylikummi. Vauva sylissäni itkeskeli, kunnes otti tutin suuhunsa ja alkoi nukkumaan. Kun risitiäiset oli pidetty ja kahvit juotu, olikin jo aika suunnata takaisin kohti Helsinkiä ja lentokenttää.

Amsterdamin laskeutuminen viivästyi, ja pelkäsin jo myöhästyväni jatkolennolta. En myöhästynyt, onneksi! Corkin lennon portin olisin löytänyt ilman monitoriakin. Jo kauaksi kuului tämän läänin laulava irlantilainen murre. Kotiin pääsin, ja miehet olivat pärjäneet hyvin ilman minuakin. Juniori kyllä totesi, että pyykkiä on ja paljon. Eivät kuulemma olleet muistaneet (lue viitsineet) pistää pyykkikonetta päälle.

Maanantai sitten alkoi aikaisella lentokentällä käynnillä. Mies Lontooseen, sitten pojat ylös ja kouluun ja töihin. Olo on jotekin ihan pöllähtänyt, mutta eiköhän tässa taas päästä arkeen kiini, jos ei muuten niin ruisleivän voimin.

Olen rakastunut

2011-09-21T14:48:00.001+01:00

Olen korviani myöten rakastunut. Helpotti! Sain sen kirjoitettua. Katseemme kohtasivat lauantaina ja se oli menoa. Minkäs sitä ihminen tunteilleen voi. Kyllä naimississa oleva, kahden lapsen 40+ vuotias äitikin voi rakastua. Ei enkä kovin järkevää eikä kivaa perheelle, mutta näin tässä on käynyt.

Mieheni on aavistellut jo jonkin aikaa, että pinnan alla kuohuu. Yrittänyt toppuutella ja pyytänyt vielä miettimään. Viimein hänkin antoi periksi ja sanoi, että antaa mennä. Joskushan tämä ratkaisukin on tehtävä. Entäs pojat? Reagointi saattaa teitä ihmetyttää. He nimittäin olivat äidin uudesta rakkaudesta ihan innoissaan. Suhteen neljäsosapuoli, aivan tämä suhdedraama on monimutkainen, tyytyi myös kohtaloonsa. Aika, aikaa kutakin, hän sanoi minulle, kun kerroin suhteemme loppumisesta. Ehkä hänkin oli arvannut, että näin tässä tulee ennen pitkää käymään.

Uusi rakkaani on hyvännäköinen ja pitänyt itsestään huolta. Hän on turvallinen, tarvittaessa nopea ja toivottavasti myös luotettava. Hän puhuu maailman romanttisinta kieltä – ranskaa. Voiko ranskalaisiin luottaa, kysyvät kyyniset? Toiset naiset sanovat, että ei voi. Minä uskon, että voi. Ja eihän tämä suhde tule loputtomiin jatkumaan. Se päättyy, kun on päättyäkseen Yllätinkö? Ihminen kaipaa vaihteua. Uutta verta, kyllähän te tiedätte.

Mieskin on lämmennyt suhteelleni, vaikka ei ole uutta rakastettuani vielä tavannutkaan. Hän luuli, että lankean japanilaiseen, mutta en langennut. Japani ei mielestäni kuulosta kovin romanttiselta kieleltä. Onhan se tietysti jollain tavalla julmaa, että mieheni syntymäpäivänä haen hänet lentokentältä uuden rakastettuni kanssa. Mielenkiinnolla odotan mitä siitä seuraa.

*******

Niin, tiedoksi vaan, että meillä on nyt uusi (tai siis käytetty) auto, jolla huomenna haen pyöreitä vuosia täyttävän mieheni lentokentältä.

Tuskin häntä – siis miestäni – vaihdan. Ollaanhan tässä jo yli 20-vuotta toisiamme kestetty! Jotkut asiat eivät vaihtamalla parane. Autoihin tämä ei päde.

"Ali"sosiaalinen

2011-09-19T18:06:00.004+01:00

Olen tainnut saada urheilukenttien laidalla otsaani ”ali”sosiaalisen tai yksinäisen ujon ulkomaalaisen leiman. Leimautuminen ei minua vaivaa millään tavalla, vaan lähinnä huvittaa. Tässä vähän taustaa. Viikon aikana pojilla on kahden eri jalkapalloseuran harjoitukset ja pelit (yht viisi keikkaa pelikentille). Sitten kumpikin pelaa maahockeytä koulun- ja seuranjoukueissa. Tämä tarkoittaa numeroissa neljät - viidet harjoitukset viikossa ja myöhemmin päälle vielä ottelut. Töissä juttelen päivittäin kymmenien ihmisten kanssa. Minä tunnen kaikki ja kaikki tuntevat minut. Koulun pihalla tapaan myös päivittäin useita vanhempia. En ole erakko, enkä ujo.

Moneen kertaan olen täällä blogissani jo kertonut iloisista ja puheliaisita irlantilaisista, ja siitä kuinka ”hiljaisen ja synkän” suomalaisen on välillä vaikeaa pysyä menossa mukana. Pitäisi aina jaksaa hymyillä ja puhua, taukoamatta. Mistä sitten puhutaan? No, ensin päivitellään säät. Sitten kehutaan lapset ja kerrotaan kuinka kaikille perheenjäsenille kuluu pelkää hyvää. Kun kuulumiset on vaihdettu kerrotaan jostain mielenkiinttoisesta ostoksesta tai käynnistä vaikka ravintolassa. Ruoka oli tietysti taivaallisen hyvää, seurasta nyt puhumattakaan ja kaikilla on todella onnistunut ilta ja niin hauskaa. Tälläistä tyypillistä small talkkia.

Nyt pitää muistaa, että suurinta osaa näistä ihmisistä en tunne kovinkaan hyvin. Eri pelikentillä on eri vanhemmat, mutta juttu pysyvät samoina. Laskekaapa tuosta, kuinka monta kertaa viikon aikana minun pitäisi jaksaa hymyillä ja puhua vaihtuvien ihmisten kanssa Irlannin säästä ja kehua lapsiani. Minä en aina, ihan oikeasti, jaksa. Välillä haluan vain kadota kävelylenkille tai lukea autossa lehteä tai kuunnella radiota. Peliäkin voin seurata, mutta joskus sekin sujuu ihan mukavasti omassa seurassa. Enkä aina jaksa alalysoida miksi ”meidän” Conor on vaihtopenkillä eikä pelaamassa tai miksi Ryan on kovin kalpea.

Täällä aina asuneet tuntevat toisensa ja toistensa perheet ja taustat. Uusi ja varsinkin ulkomaalainen halutaan ”kartoittaa”. Viimeksi viime viikolla sain päälleni vaihteeksi oikein kysymysten tulvan. Tuntui, että vain kengän nurmero (37 tai 4) ja suosikkivärini (sininen) jäivät kysymättä. Kuka olen, missä asun, mistä ole kotoisin, kauanko olen asunut maassa, missä koulussa poikani käy, onko mieheni irlantilainen, mistä päin Irlantia hän on kotoisin, käynkö toissä, missä, mikä on firman nimi, mitä teen, mitä mieheni tekee, viihdynkö Irlannissa...????? Jos kyseinen nainen olisi kehdannut, olisi hän halunnut kysyä omistammeko oman asuntomme, miksi ajan noin vanhalla autolla ja minkälainen on taloudellinen tilanteemme. En ehtinyt edes vastakysymystä heittää, kun minua pommitetiin jo uudella kysymyksellä. Minä onneton mainitsin kävelyretkeni kentän lähiympäristöön ja hän sanoi, että voisi lähteä joskus seurakseni. Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Yleensähän ulkomaalaiset täällä ovat puolalaisia. Minutkin varmasti aluksi ”puolalaistettiin”, mutta välillä kentän laidalla nähty poikien irlantilainen isä sekottaa tämän oletuksen. Mieheni se vasta "ali"sosiaalinen onkin, katsoo vain peliä eikä yleensä liikoja juttele. Tottakai juttelen ihmisen kanssa, enkä ole heille epäystävällinen, mutta mieluiten ainakin joskus vietän nämä tunnit ihan yksikseni. Sitä iloisten ja aina yhtä puheliaden irlantilaisten on tosi vaikeaa ymmärtää!

Tälläinen viikko

2011-09-18T18:47:00.001+01:00

Pojista vanhempi sai vihdoinkin "isojen" kokeiden tulokset ja oli tyytyväinen. Myönsi kyllä, että olisi mennyt paremmin, jos olisi ottanut koulun tosissaan yläkoulun kahtena ensimmäisenä vuotena. Siis hän itse tämän sanoi. Näkikö kukaan lehmien tai sikojen lentävän meidän talon yli?

Tuloksia sitten juhlittiin kaupugilla discossa. Ei hänen sinne pitänyt edes mennä, mutta kun lippu suorastaan putosi käteen (ja vielä ilmainen sellainen), niin meiltä lähdettiin discoon. Nuo liput olivat loppuunmyytyjä, niistä suorastaan tapeltiin ja mustapörssi kukoisti. Parhaiden kavereiden täti tunsi jonkun, joka tunsi jokun, joka pisti pojat vieraslistalle ja pakkohan sitä oli mennä. Huom! jonon ohi, pistämättä tikkuakaan ristiin. Näin täällä suhteilla...

Autokauppojakin olen hieronut, ja kävin eilen koeajamassa kaksi autoa. "Varastin" kaverini miehen asiantuntijaksi. Oma kun on naapurisaarella, eikä päässyt virtuaalisesti mukaani. Siltä näyttää, että huomenna lyön shekin pöytään ja loppuviikosta saatan olla uuden - käytetyn- auton iloinen omistaja.
Kun autot oli koeajaletu sai puolestani hoidettavasti aivan ihanan 3 kk vanhan vauvelin. Pullosta juotin nälkäiselle pojalle maitoa ja vaipankin onnistuin vaihtamaan. Taidoissa lienee parantamisen varaa, sillä edellisestä vaipanvaihdosta on jo lähes 9 vuotta!

Tänään on sitten pelattu kaksi jalkapallo-ottelua ja hockey harjoituksissakin käyty. Ehdin kuin ehdinkin kävelylle syksyiseen metsään. Edessä kiireinen viikko, ja pikainen pyräys Suomeen.

Ihana Danny Boy

2011-09-17T21:58:00.000+01:00

http://en.wikipedia.org/wiki/Danny_Boy

Custarttia piirakan päälle

2011-09-15T15:18:00.001+01:00

Juniori on hyvä suomentaja. Mummu-raukka ei englantia osaa, joten pojat joutuvat pakostakin kielenkääntäjiksi. Custard, joka on vaniljakastikkeen tapaista kellertävää herkkua, on nyt sitten vihdoinkin käännetty suomeksi custartti. "Custarttia" voi lorauttaa joko lämpimänä tai kylmänä piirakan päälle. Maistuu hyvältä, ja tietysti lihottaa mukavasti. On olemassa myös kevytversio, mutta kuten tiedätte: maussa on eroa!

Meillä on aina kaapissa "custarttia".

Riittää

2011-09-13T19:26:00.001+01:00

Miksei Suomessa myydä 3 l maitopurkkeja? Siellähän maito on ruokajuoma. Näin syvällisiä minä kesällä maitohyllyllä mietiskelin.

3l purkista riittää!

Pysähdyin kuvaamaan

2011-09-11T14:59:00.001+01:00

Tälläisen katolilaisen ruusukkorukouspaikan ohi ajoin tänään. Keskeisellä paikalla on aina Neitsyt Marian patsas.

Ruusukolla tarkoitetaan luettavaa ruokousta ja myös ruokousnauhaa. Noissa linkeissä kerrotaan enemmän siitä, miten rukousnauhaa käytetään ja missä järjestyksessä rukouksia sanotaan.

Toisella puolella tietä oli sopivasti pysähdyspaikka, joten kävin ottamassa kuvan.

Maatilat ja perintöriidat

2011-09-09T18:57:00.004+01:00

Silloin kauan sitten, kun ensimmäisen kerran rantauduin Viheälle Saarelle ihastuin heti maan maaseutuun. Dublin ei tehnyt minuun harmaudellaan minkäänlaista vaikutusta, mutta kaunis maaseutu teki. Suorastaan rakastuin saaren loputtomiiin vihreisiin niittyihin, joilla lampaat ja lehmät tyytyväisinä söivät maukasta ruohoa. Taustalla häämötti maalaistalo, jos toinenkin. Kiireinen ja meluinen Lontoo tuntui olevan toisella puolella maapalloa. Idylistä, ja ai niin rauhallista.

Yli 20 vuoden jälkeen jaksan edelleen ihailla maaseudun vihreyttä. Tiistaina löysin nuo kuvan Mansikit ihan läheltä meidän asuntoaluetta. Olisin voinut katsella niiden rauhallista käyskenetelyä vaikka kuinka pitkään. Mikäs siinä on märehtiessä, kun ruokaa riittää eikä ole mihinkään kiire.

Sopuisasti nuo mustavalkeat maidontuottajat antoivat toisilleen tilaa. Kaikille riittää vettä ja ruohoa, mitäpä tuosta riitelemään...

Valitettavasti olen nähnyt, kuullut ja kokenut vuosien varrella myös idylisen maaseudun toisen puolen: katkeria taisteluita maasta, sukupolvesta toiseen jatkuneita riitoja ja lopulta hajalleen revittyjä perheitä. Omaisuudella voi keinotella, mutta ennen kaikkea sillä voi kiristää. Kieroituneita ihmissuhteista, pinnan alla kytevää vihaa, kostoa ja katkeroituneita tai petetyksi tulleita ihmisiä...

Irlanissa on maanomistusriitojen takia tapahtunut murhia, suljettu ”tiellä olevia” sisaruksia mielisairaaloihin tai luostareihin, väärennetty testamenttejä, mielistelty naimattomia ja lapsettomia sukulaisia, puitu riitoja loputtomasti käräjillä tai humalapäissään tapeltu pubissa. Asianajajille nämä perintöriidat ovat varsinaisia kultakaivoksia. Mitä sotkuisempi ja riitaisampi juttu sitä parempi. Veri ei todellakaan ole vettä sakeampaa, kun peltotilkuja ~~jaetaa~~ revitään.

Perinteisestihän maatila on automaattisesti siirtynyt perheen vanhimmalla pojalle, ja muut sisarukset ovat sitten hankkineet elantonsa jossain muualla. Työpaikan löytyminen köyhässä Irlannissa oli vaikeaa, ja siksipä ei ole olleenkaan harvinasita, että 16-vuotias poika lähti laivalla naapurisaarelle työnhakuun ja osa siskoista päätyi luostariin. Pitää muistaa, että perheet olivat ja ovat suuria.

Ajat ovat muuttuneet, mutta edelleenkin Irlannissa on mahdollista tehdä testamentti, jossa esim lapsista yhdelle annetaan suurin osa omaisuudesta. Muille sitten annetaa miltä testamenttin tekohetkellä on tuntunut. Jos välit esimerkisi yhden tyttären kanssa ovat erittäin huonot, voi hänet jättää ilman penniäkään. Tai sitten voi antaa yhdelle talon ja toiselle olohuoneen vanhan 40 vuotta soittamatta olleen, lahonneet pianon. Tai lahjoittaa rahaa kirkolle, ja jättää puolet lapsista ilman. Lähes kaikki on mahdollista. Se on kuitenkin varmaa, että jos kysymysessä on suuri perhe, maatila ja huonosti tehty testamentti on edessä vuosikausia kestävä selvittely, ja lähes poikkeuksessa rikkirevitty perhe.

Meillä historia ei tule toistamaan itseään. Olen jo nyt kertonut pojille, että kun minusta ja miehestäni aika jättää, keittiön haiseva tiskirättikin leikataan OIKEUDENMUKAISESTI puoliksi! Vanhempi veli ei sorra pienempää, eikä pienempi tyhjennä vanhempiensa pankkitiliä (jos siellä nyt mitään edes on!) isonveljensä seläntakana. Ja jos minkäänlaista kieroilua ilmenee, jätän olemattoman omaisuuteni rakkaalle ja uskolliselle kissalleni Magsille.

Ja Mansikki vaan rauhallisena märehtii ruohoaan, eikä voisi vähempää välittää kenelle vihreä niitty kuuluu!

Löytyihän se Mansikki kavereineen

2011-09-08T18:02:00.001+01:00

Faktaa: Irlannissa on 6.6 miljoonaa nauttaa.

Irlannin maapinta-alasta, (6 900 000 hehtaaria) on 4 300 000 hehtaaria on maanviljelykäytössä.

Maatalousmaasta 80 prosenttia on laidunta.

Maanviljely ja elintarviketeollisuus tuottavat 8% prosenttia maan varallisuudesta (BKT:sta) ja työllistävät 10% prosenttia työntekijöistä.

Maatiloja on 128,200.

Irlantilaisen maatilan keskikoko on 32.3 hehtaaria. 63% maatiloista on pienempiä kuin 30 hehtaaria.

Naudanlihan- ja maidontuotannon arvo on 60 prosenttia maatalouden kokonaistuotannon arvosta.

Viennistä maataloustuotteiden osuus on 8,5%. Eniten tuotteita (44%) viedään naapurisaarelle. Sinne viedään mm. lihaa,voita, juustoa...

Lisää infoa, jos kiinnostaa:

http://www.teagasc.ie/agrifood/

http://www.bordbia.ie/industryinfo/agri/pages/default.aspx

Olen antanut periksi

2011-09-06T17:15:00.001+01:00

Nimittäin kesän odotukselle. Sitä ei tänä vuonna tullut Vihreälle Saarelle. Minua on petetty. Takapihalla uurastin, että sillä olisi kiva istua ja grillata. Grillattu on tasan kaksi kertaa, ja Suomesta tulon jälkeen olen istunut takapihalla peräti kerran. Silloinkin kävin hakemassa sisältä villatakin, kun oli niin kylmä.

Ei auta muuta kuin siirtyä kukkasipuleiden istutukseen. Olipa taas kaupassa vara mistä valita. Eiköhän näillä pärjätä. Ostin myös tuon "härvelin", jolla sipulien maahanlaitto pitäisi sujua näppärästi.
Narsissit istutan maahan ja muut ruukkuihin.

Eilen illalla tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että pitäisiköhän laittaa lämmitys päälle. En anna vielä periksi. Koska iltaisin istumme olohuoneessa, saa takka hoitaa lämmistystehtävää kylminä iltoina.

Siksipä ostoslistalla oli myös pussillisen kivihiiltä ja turvebrikettejä. Alistuneena huokaan, että tulkoon se syksy. Olen valmis!

I love Puskurissakiinniajajia

2011-09-05T18:04:00.001+01:00

Olen viime viikkoina tehnyt normaalia enemmän tuttavuutta Irlannin maaseututeiden (contry road niin kuin niitä täällä kutsutaan) kanssa.

Nämä mutkaiset, keskiviivattomat ja kaiken lisäksi vielä kapeat tiet tuovat jännitystä elämääni. Kiitos kuuluu poikein jalkapallo-otteluille, joita pelataan viikonloppuisin AINA jossain Jumalan selän takana. Viitotus on minimaalista, eikä ennakkovarotuksia jyrkästi oikealle kääntyvästä liittymästä anneta. Yleensä huomaan vasta liian myöhään, että nyt olisi pitänyt kääntyä. Auton kääntäminen on myös uskomattoman vaikeaa.

Minun tuurilla saan aina taakseni pahimman viholliseni Puskurissakiinniajajan, joka antaa ymmärättä, että vauhtia voisi listätä. Täällähän ei turvaväleihin uskota. Puskurissakiinniajajilla on viellä sellainenkin mukava piirre, että he lähtevät ohittamaan uskomattomissa paikoissa. Ei tietysti silloin, kun näkyvyyttä on edes vähän. Ei, hän painaa kaasua mutkassa, ja siitä vain ohi. Mielessäni rukoilen, että tästä taas selvittäisiin hengissä...

Nopeusrajoitus näillä "rallireiteillä" näyttää olevan 80 km/h. Itsestä tuntuu, että jo 60km/h on kurjaa menoa. Minä olen siis auttamaton tientukko, ja Puskurissakiinniajajan mielestä täysin kelvoton autoa ajamaan.

Maisemat ovat maaseututeillä upeat, mutta kuski niistä ei pääse nauttimaan. Silmät seuraavat tiukasti mutkittelevaa tietä ja vastaantulevia autoja. Mielläni ottaisin ylimääräisen parin silmiä, kiikarilla varustettuina, löytämään etsimäni tienviitat. Tilaa on juuri ja juuri kahdelle autolle. Siis noin yleensä, mutta ei aina. Ja mistäs tiedät mitä kivoja yllätyksiä löytyy seuraavan mutkan takaa...

Irlannin maaseudun maisemiin kuuluvat tietysti lehmät ja lampaat. Oletteko huomaneen, että en koskaan kuvaa lehmiä? Lampaita täällä meillä näkee harvemmin. Yritystä on kyllä ollut, mutta Mansikin takia en ole omaa henkikultaani halunnut vaarantaa. Parhaimmat kuvanottopaikat ovat tietysti juuri näiden mutkateiden varrella. Minnekkäs pysähdyt? Ja Puskurissakiinniajaja pitää huolen, että mitään äkkinäisiä lehmienkuvaamistaukoja ei pidetä.

Niin, ja jos tälläinen päivänvalossa hakittu jännitys ei riitä, niin suosittelen maaseututietä vesisateella. Jos sekin tuntuu tysältä, voi mausteeksi sekoittaa vielä vaikkapa sumua tai pimessä ajoja. Hämärässä- ja pimeässäajoon antaa oman jännityksensä ne kuskit, jotka eivät viitsi laittaa ajovaloja päälle. Minulle riittää ihan hyvin päiväajot. Sydämen syke nousee, ja kädet hikoavat ihan tarpeeksi näinkin.

Onnistuin ottamaan surkean kuvan lehmistä viime viikolla kävelylenkillä. Projektina on saada oikein lähikuva Mansikista ja hänen kavereistaan...sitten joskus!

Hyvää syntymäpäivää!

2011-09-04T21:04:00.000+01:00

Kauan, kauan sitten kun au-pairiksi saavuin naapurisaarelle, jaksoin ihmetellä korttikauppoja ja niiden suurta valikoimaa. Pelkästään syntymäpäiväkortteja oli satoja. Olipa kysymyksessä mikä tahansa tapahtuma tai juhla, aina löytyy tilanteeseen sopiva kortti.

Suomalaisen maun mukaan korttien onnittelutekstit ovat imeliä ja ylitsevuotavia. Milloinkan olette toivottaneet rakkalle ystävällenne elämän parasta ja nautinnollisinta syntymäpäivää? Tai toivoneet, että hänen jokainen toiveensa toteutuu juhlapäivänä. Tietysti vielä pyydetään ystävää nauttimaan joka ikisestä minuutista tänä tärkeänä päivänä. Lopuun tietysti "rakkautta, haleja ja pusuja". Minulla meni jonkin aikaa, ennen kuin tajusin mitä ne xxx nimen alla tarkoittivat!

Korttikaupassa menee aina uskomattoman kauan aikaa, kun pitää valita lukumattomien korttien joukosta se sopivin.

Siitä valisemaan!

Irlannin Töyhtöhyypät

2011-09-03T17:25:00.000+01:00

Ei kaikilla mene huonosti Irlannissa. Kuka muistaa nämä kaksoset Euroviisuista? John & Edward = Jedward takovat rahaa, vaikka eivät osaa edes kunnolla laulaa eikä tanssia. Nyt he mainostavat Vodaphonen kännyköitä ja ovat parasta aikaa Big Brother Housessa. Keikkoja pukkaa ja pankkitilin saldo senkun kasvaa. Vaikka näitä ärsyttäviä kaksosia en todellakaan fanita, joudun kuitenkin nostamaan heille hattua. Kuinka monet muut 19-vuotiaat pystyvät samaan?

Viikon virityksiä

2011-09-02T16:39:00.000+01:00

Vihreällä Saarella on palattu jälleen normaaliin arkeen. Koulut ovat alkaneet ja aamuliikenne sen mukana puuroutunut. Kumpikin poika pelaa nyt jalkapalloa. Harjoituksia 3-4 kertaa viikossa ja päälle ottelut, joita tulee olemaan joka ikinen sunnuntai – molemmilla.

Maa-hockey ei ole vielä alkanut... Tiedän, voisin sanoa EI, mutta en sano. Edelleenkin väitän, että urheilu on etenkin pojille hyvä harrastus. Treenien ja otteluiden ansiosta iltaisin on oikeasti tekemistä. Sekin vaihtoehto on, että illat kuluvat tuolla kylillä maleksien... Varoitan jo nyt, että tulen täällä vielä monta monituista kertaa marmattamaan elämästäni palkattomana taksikuskina. Postauksiakin taidan ehtiä kirjoittamaan harvemmin. We shall see!

Mummu on edelleen täällä. Ai, kuinka helpoksi se teki pitkän kesäloman. Minun ei tarvinnut yhtään huolehtia pojista, vaikka töissä olinkin. Yritän energistä 87-vuotiasta mummua välillä toppuutella, että ei tämä mikään työleiri ole. Ei auta: meillä on nykyisin niin siistiä, että ihan silmiä häikäisee.

Mies puolestaan viimeistelee Olympiakylää Lontoossa, ja tulee kotiin lähes joka viikonloppu. Jotain viritelmiä on ollut Dublinin suunnalla, mutta ei mitään varmaa vielä. Lama on ja pysyy ja rakennusalallahan se näkyi heti ensimmäisenä ja varmasti myös viimeisenä. Hän on niitä harvoja, joilla töitä on riittänyt. Tietysti tähän pitää listä, että on myös ollut valmis aloittamaan lyhyellä varoitusajalla ja työskentelemään naapurisaarella. Ja hänellä on tietysti erittäin hyvä ja ymmärtäväinen vaimo, nauraa hän ja paukuttelee henkseleitään!

Syksystä on tulossa kiireinen, mutta mukavaa piristystäkin on tiedossa. Pikainen pyräys Suomeen ja myöhemmin sykysllä vähän muuallekkin. Irlannissa voi elää, kunhan täältä pääsee säännöllisin väliajoin pois, ja mieluiten muualleekin kuin Suomeen. Valitettavasti viime vuosina tämä ei ole ollut mahdollista.

Ostaa pläjäytin TAAS (kuten Juniori asian ilmaisee. Itse hän vuoden aikana kuluttaa puhki ison kansan jalkineita) lenkkarit. Niitä olen yrittänyt ahkerasti uudistaa. Välillä vaan pitää itseä potkia liikkumaan. Luonnostaan ja suurella innolla se ei meikäläisen tapauksessa tapahdu. Koska elämässä pitää olla muutakin kuin työ ja perhe ja toisten harrastukset pyydänkin nyt teiltä apua: haluan uuden harrastuksen. En kuitenkaan halua, että se on tiettyyn paikkaan, päivään tai kellonaikaan sidottu. Elämä pyörii kellon ympärillä jo muutenkin ihan tarpeeksi. Niin ja kuntosalille on kortti, se nimittäin tulee uimahallin käyttäjälle automaattisesti, eli sitä ei saa ehdottaa.

Illalla ohjelmassa suomineitojen kanssa tapaaminen, joka tulee oikein hyvään saumaan. Jalkapallokentän reunalla ja koulupihassa käytyjä mitä-kuuluu-erittäin-hyvää kuuluu, oliko-sinulla-hyvä-kesä-kyllä-minulla-oli-aivan-superhyper-ihana-kesä- keskusteluja tulee korvistakin. Niin ja päälle vielä voivotteltu eikö-ole-aivan-hirveää-että-koulut-taas-alkoivat? Ei ole. Give me a break!

Jättäkää minut rauhaan!

2011-08-30T22:42:00.000+01:00

Kotivakuutus menne umpeen huomenna. Jo hyvissä ajoin vakuutusyhtiö on muistanut minua sähköposteilla ja kirjeillä. Ettei vain pääse unohtumaan... Vertailin netissä hintoja ja täytin tietojani tarjouksia varten. Ilmeisesti kännykkänumeronikin olin naputellut, sillä nyt viikolla olen ollut kovin suosittu. Tulee mieleen Suomen sitkeät lehtikauppiaat.

Tänään kännykkä soi laukussa, töissä oli kiire, mutta vastasin kuitenkin. Iloinen vakuutusmyyjä siellä. Teki mieli huuttaa, että jättäkää minut rauhaan. MINÄ otan kyllä yhteyttä, kun MINULLE sopii. Ja juuri sillä hetkellä ei todellakaan sopinut.

Eikä se riitä, että soitetaan tai pommitetaan sähköposteilla tai kirjeillä. Oven takana on viime viikkoinan koputellut, jos jonkun hyväntekeväisyysjärjestön rahankerääjiä. Pitäisi auttaa Afrikan nälkäänäkeviä, syöpäyhdistystä, kodittomia koiria ja paikallista sairaalaa jne. En ole ollenkaan hyväntekeväisyyttä vastaan, mutta siitä en pidä, että viikon sisällä ovella kolkuttelee liian monta kerääjää. Ahkerasti ovella käy myös muita kaupustelijoita: kaupataan halvempaa kaasua, puhelinta, tarjotaan rännien pesua, puskan leikkaamista...

Sairaalalle rahaa keräävä sliipattu ja imelä poika ärsytti minua erityisesti. Tai rehellisyyden nimissä minua ärsytti vielä enemmän se, että hän keräsi rahaa sairaalalle. Valitettava tosiasia on, että Irlannin valtion sairaalat ovat pohjattomia kaivoja. Jopa silloin, kun Irlannilla ~~muka~~ meni hyvin ja valtion kirstu oli täynä Euroja, ei sairaaloilla koskaan ollut tarpeeksi rahaa. Tuntuu, että se raha vaan jotenkin häviää, vuodesta toiseen, isoon mustaan aukkoon.

Miten voi olla, että verorahat eivät koskaan näytä päätyvän sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan?Kallis upouusi röntgenkone saattaa hiljakseen ruostua käyttämättömänä jossain kellarissa, koska sille ei löydy käyttäjää. Kerran käytetyt kyynärsauvat heitetään roskiin. Paperinpöyrittäjiä ja pikku-pomoja kyllä on, mutta sittenkään ei homma toimi. Osa henkilökunnasta on täysin ylipalkattuja. Työvoimaa ei ole siellä missä sitä eniten tarvitaan jne.

Totta, määrärahoja on pienennetty, mutta tuskin HSEn pahimpia mätäpaiseita on vieläkään puhkottu. Ja kaiken tämän jälkeen, tullaan pyytämään veronmaksajilta lahjoituksia ihan kotiovelta. Tämän rouvan kukkaronnyörit eivät auenneet, vaikka sliipattu ja imelä poika etupihani kukkia kehuikin. Ei edes tunnistanut ruusupuskaa...

Kielikurssille

2011-08-29T21:08:00.000+01:00

Huomenta!

2011-08-28T10:51:00.002+01:00

Herätyskello herätteli minut jo aamulla varhain: puuroa keittämään ja eväitä laittamaan. Juniori lähti ensimmäiselle pelireissulle isän kuskaamana. Ilkeä kantapää on vihdoinkin kunnossa. Ei kiitos Irlannin lääkäreille ja fysioterapeuteille, joista kukaan ei viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa asian eteen. Pahin ohje tuli lääkäriltä: lepoa kuukausi kaupalla.

Ajatelkaapas, Suomessa fysioterapeutti analysoi pojan kävelyä juoksumatolla pitkään, ja vihdoinkin selvisi miksi akillesjänne on käynyt ylikerroksilla: Juniori on varvasastuja. Pohjallisilla heitimme vesilintua, ja nyt tehdään uusia liikkeitä vanhojen lisäksi. Sattumalta täällä törmäsin suomalaiseen urheiluhierojaan, joka näytti minulle miten pohjetta voi hieroa. Irlannissa terveydenhuollossa pääsee rahoistaan eroon, mutta saako rahoilleen vastinetta, onkin sitten ihan eri juttu.

Juniorille oli kova pala, kun ei päässyt ykkösjoukkueeseen jalkapalloa pelaamaan. Ymmärrettäväähän se oli, kun viime vuonna ei käynyt harjoituksissa. Nyt peli on lähtenyt sujumaan, ja isovelikin on kovasti kannustanut, että kyllä sinä ykkösjoukkueeseen vielä pääset. Isoveljelle, kun ei asiasta saanut aluksi edes kertoa. Voi sitä onnea, kun lähdetiin pitkästä aikaan harjoituksiin.

Minä puolestani lähdin alentamaan kohollaan olevaa kolesteroliani (töissä oli terveystarkastus) aamu auringossa. Pistin ensimmäistä kertaa napit korviin, ja radiota kuunnellen meni pitkä kävelylenkki kuin itsestään. Näin täällä sunnuntaina!

Kohta kouluun

2011-08-27T08:07:00.001+01:00

Niin se kesä, jota Irlannissa ei tänä vuonna ollutkaat, on ohi ja ensi viikolla alkavat koulut.
Kouluvaatteet ja kengät on ostettu, ja niistä taas paljon maksettu. Koululta tulee aina lista meille vanhemmille, mitä pitää uutta lukuvuotta varten ostaa. Lista on pitkä kuin nälkävuosi, sillä jokainen liimapuikkokin pitää hankkia, kirjoista nyt puhumattkaan.

Kirjat ja muut tarvikkeet ovat nyt jo repussa odottamassa koulun alkua. Taidan olla tässä perheessä ainut, joka on innoissaan ensi viikosta! Tai en vain tässä perheessä vaan koko maassa (Rouva Hoota ei lasketa), sillä paikallisten äitien kanssa puhuessa ensi viikko on maailmanloppuun verrattava tapahtuma. Ihan hirveää, kun kullanmurut pitää viedä taas kouluun. Olisikohan todellinen syy ihan vain siinä, että itsekkin pitää skarpata ja olla aamulla aikaisin valmiina?

Minä taas olen sitä mieltä, että lomakaan ei maistu lomalta, jos sitä on liian pitkään. Ja eihän sitä tiedä, vaikka syyskuu toisikin helteet Vihreälle Saarelle. Ehkä se kesä ei ole vielä edes alkanutkaan, minä vain olen ollut taas kerran liian hätäinen.

Huom! Jopa rei'ittäjä oli hankittavien tarvikkeiden listalla.

Ihanaa marenkia

2011-08-25T15:20:00.000+01:00

Valmiita marenkikekoja

Äidin netittömästä ja blogittomasta ajasta hyötyivät eniten perheen herkkusuut. Rachel Allenilta nappasin seuraavan helpon jälkiruokareseptin. Rachel on täällä kuuluisa tv-kokki, ja hän muuten asuu myös Corkissa.

Reseptin nimi, vapaasti suomennettuna, on mango ja vadelma sotku (mango and rasberry mess). Kuulemma aito "mess" oli Etonin (se kuuluisa sisäoppilaitos Englannissa, jonka William ja Harrykin ovat käyneet) poikein suurta herkkua. Se tehdään sotkemalla sekaisin marengin paloja, mansikoita ja kermavaahtoa.

Tässä hieman toisenlainen versio "sotkusta".

250 g vispikermaa

2 tl sokeria

50g marengin paloja (valmiiksi ostettua tai itse tehtyä)

1 mango paloiteltuna tai säilyketölkillinen valmiita viipaleita

75g vadelmia (tuoreita tai pakastettuja)

Vaahdota kerma ja sokeri. Lisää sekaan kevyesti vatkaten marengin palat ja sitten mangon viipaleet sekä vadelmat. Jätä päälle muutama vadelma koristeeksi.

Etsin heinäkuussa Suomessa kaupasta valmista marekia. Kysyin myyjältä, joka ei tiennyt mitä marenki on! Ei löytynyt, joten tein sitä itse.

Tässä helppo resepti:

Vispaa sähkövatkaimella viisi munan valkuaista vaahdoksi. Sekaan ei saa mennä yhtään keltuaista.

Lisää vähitellen koko ajan vatkaten sekaan 200g sokeria. Lopuksi vielä lisätään 2 tl maissijauhetta ja 1 tl etikkaa hyvin sekoittaen. Itse pursotin pieniä "kekoja" ja paistoin ne uunissa 150 asteen lämmössä kaksi tuntia.

Helppoa ja niin hyvää!

Se toimii sittenkin

2011-08-24T16:47:00.002+01:00

Sehän on yleisessä tiedossa, että blondin pää on helppo sekoittaa. Pää sekoaa entistä perusteellisemmin ja nopeammin, kun kyseessä on erillaiset härvelit. Viime viikot ovat olleet rankkoja tämän blondin pää-paralle. Ensi oli vika modeemissa, ja sitten itse koneessa. Modeemi vaihdettiin uuteen ja kone huollettiin. Toimiko netti kunnolla? No, ei. Jälleen monta soittoa vihaamaani tekniseen tukeen. Nyt vika onkin linjoissa, ja valtion puhelinyhtiön Eircomin asentajaa tarvitaan paikalle. Sitten vielä tiukat ohjeet, että korjaus tehdään ulkona, eikä miestä saa päästää sisälle korjaamaan, sillä se maksaa ja paljon.

Tielle parkkeerasi tunti sitten Eircomin auto, ja SISÄLLE pyrki asentaja PUHELINTA korjaamaan. Taas on tieto kulkenut niiiiiin irlantilaisittain. Nyt piti toimia oikein. Vika oli siis sisällä, mutta en halunnut lähettää miestä pois ja alkaa taas samaa rumbaa Vodaphonen kanssa. Enkä todellakaan halunnut maksaa mistään korjauksesta yhtään mitään. Toimin siis seuraavasti: ensi töikseni vaiennin sisäisen rehellisen suomalaisen ja päätin elää maassa maan tavalla. Päästin miehen sisälle, enkä soittanut Vodaphonelle kysyäkseni, että mitäs nyt tehdään. Tiesin, että he syyttäisivät vain Eircomia ja Eircom Vodaphonea, eikä valmista tulisi koskaa, ellen itse maksaisi viuluja.

Kun kesän säät oli päivitelty ilmoitin asentajalle, että en muuten sitten maksa penniäkään. Mies katsoi minua ihmeissään. Selitin myös, että puhelin toimii, mutta netti ei. Ai, vai niin. Vodaphone oli kuulemma pyytänyt miestä tekemään PUHELIMEN korjaukset sisällä, joten maksakoot virheestään. Mies aikansa tutkittuaan sanoi, että vika onkin Sky-boxin aiheuttama. Hän korjasi mitä korjasi ja ilmoitti, että maksaa 120.00, mutta EI laskuta minua vaikka pitäisi, koska ohjeet oli väärin.

Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, siis postilaatikosta, mutta nyt netti vihdoinkin toimii!

Pitäisikö tätä läheä juhlimaan pubiin?

Teknillisiä ongelmia

2011-08-18T09:34:00.003+01:00

Kone menossa korjattavaksi. Palataan!

Kaupungilla

2011-08-13T17:48:00.003+01:00

Näin poikien kesälomien aikaan piipahdan usein kaupungilla. Aikaa on paljon enemmmän, koska harrastukset ovat vielä "jäissä". Bussilla sinne pääsee meiltä kätevästi. Auton kanssa on aina hankalaa, kun parkkipaikkoja on rajallisesti ja ne tietysti maksavat.

Tänään kävin ostamssa kouluun liikuntavaatteet ja koulun logolla varustetun puseron. Näitä vaateita saa vain yhdestä koulun valitsemasta kaupasta. Rahaa on taas mennyt kenkiin, kirjoihin ja vaateisiin oikein roppa kaupalla. Syyskuista leirikoulua varten olemme ostaneet myös mm makuupussin, sadehousut, kummparit...

Nautin kaupungin vilinästä. Juuri nyt siellä on paljon turisteja ja eri puolilta Eurooppaa tulleita kielikurssilaisia.
Koska kukaan talon kolmesta miehestä ei halunnut lähte kanssani, otin kaverikseni uskollisen ystäväni kameran. Meillä ei tule koskaan riitaa siitä minne mennään ja kauanko viivyn. Tässä päivän kuvasatoa.