tiistai 7. toukokuuta 2019

Oli ilo itkettää

Joskus on sellaisia viikkoja, jolloin mennään tunneskaalaa laidasta laitaan. Juuri nyt tuntuu, että päässä pyörii aivan liian monenlaisia asioita. Lisäksi taidan olla, tai siis olen, keskellä keski-iän kriisiä. Elämä muuttuu pakostakin ja sitä välillä tuntee, että ei vain pysy kaikkien muutosten perässä. On pakko oppia luopumaan ja antaa mennä. En olisi ikinä arvannut, että lasten aikuistuminen voi olla näin rankkaa...äidille! Yksi elämänvaihe alkaa olla ohi, ja nyt katson ihmeissäni hiljaista kotia ja mietin, että miten tässä on näin käynyt. 

Kun lapset miettivät omaa tulevaisuuttaan on se myös pistänyt minut ajattelemaan. Nyt on minun mahdollisuuteni tulla ja mennä. Onneksi mies ymmärtää, että tarvitsen elämääni jotain uutta. Päässä pyörii ideoita ja unelmia ja hyvä niin, sillä muuten olisi helppo jäädä polkemaan paikoilleen.

Yritän muistella niitä päivä ja viikkoja kun tuntui, että elämä on sitä samaa arjen toistoa jokaikinen päivä: poikien keskenäistä nahistelua, ainaista ruoanlaittoa, kuljettamista sinne, tänne ja tuonne. Kavereita tuli ja meni, ja jalkapalloja etsittiin milloin mistäkin puskasta. Junioria ei saanut sängystä ylös aamulla, ei sitten millään,pojista vanhempi onnistui aina hävittämään kouluvaatteitaan tai kirjojaan. Sitten se show kun yritin yhdistää omat vähäiset ja poikien ainaiset koulujen lomat. Mies oli viikot pois kotoa, joten ei minulla ainakaan ollut tekemisen puutetta.

Sitten kun pojat kasvoivat ja arki olisi ollut helpompaa, astui Möykky elämääni, ja niin menivät kaikki suunnitelmat taas uusiksi. Tuntui, että olin joko toipumassa tai odottamassa seuraavia hoitoja tai leikkauksia. Eipä siinä jäänyt energiaa miettiä, että mitä haluan elämältä. Halusin vain pitää sen elämän, hinnalla millä hyvänsä!

Niin, sitä olisi luullut, että nyt kun lapset ovat aikuiset, leikkaukset leikattu ja Möykystä päästy eroon, tunnelmat olisivat toisenlaiset. Sitä täällä hyppisi onnellisena, kun on vihdoinkin vapaa. Ei se kuitenkaan näin ole. On vain hyväksyttävä, että  nämäkin tunteet nyt on vain käytävä läpi, että pystyy siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Naapurini laittoi minulle tekstiviestiä lauantai-iltana, että  että läheisessä kirkossa esiintyisi, sunnuntaisen jumalapalveluksen yhteydessä, suomalainen kuoro. Lähdin sitä tietysti kuuntelemaan, sillä ihan joka viikko ei näillä kulmilla suomeksi lauleta. Eipä tarvinnut Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajien kuin aloittaa ensimmäinen kappaleensa, niin minulta pääsi itkut. Eikä omassa eikä miehen taskussa tietysti ollut nenäliinan nenäliinaa. Suomenkieli nyt vaan kuulosti niin uskomattoman kauniilta ja rakkaalta juuri silloin. Kun esitys oli ohi juttelin hetken kuorolaisten kanssa ja sanoin heille, silmät punaisina ja meikit poskilla, että tulitte tänne minua itkettämään. Yksi kuorolaisita sanoi siihen, että oli ilo itkettää! Siitä tuli ihan uskomattoman hyvä mieli.

Täällä oli nyt viikonloppuna jokavuotiset kuorokilpailut, ja Suomesta peräti kolme kuoroa. Minulta meinasi unohtua koko kilpailut, joten kun kuorolaiset kertoivat laulavansa illalla loppukonsertissa, varasin heti sinne liput. Ystäväni kanssa päätimme, että ensi vuonna varataan jo hyvissä ajoin lippuja muihinkin konsertteihin. Illan aikana esiintyivät myös ne kaksi muuta suomalaista kuoroa: Kamarikuoro Näsi, mistäs muualta kuin Tampereelta ja  Addictio Camber Choir. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun juontaja yritti esitellä Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat. Ei niitä helpoimin lausuttavia kuorojen nimiä irlantilaisen suuhun...

Viikonloppu jatkui vielä maanantaille, sillä täällä oli yleinen vapaapäivä. Onneksi tuli mentyä kävelylle, ja vielä illalla joogaamaan. Nyt tuntuu, että pään sekamelska on taas tältä osin selvitetty. Uskon, että uudella elämänvaiheella on varastossa vaikka mitä mielenkiintoista minua varten. Joskus sitä pitää vaan uskaltaa antaa elämän viedä...








12 kommenttia:

  1. Kiva, tunteikas postaus ja ihanan vihreitä ja vehreitä kuvia.
    Iloista toukokuuta ja paljon mukavia juttuja sinulle tähänkin kevääseen Saara!

    VastaaPoista
  2. Ihanan vihreää teillä siellä, vihreä Irlanti. Toivottavasti löydät jotain kivaa omaa, joka tuo hyvää oloa. Opiskeletko muuten vielä espanjaa?
    Mukavaa viikkoa Saara:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanja on juuri nyt jäissä. Palaan varmasti tulevaisuudessa sitä taas opiskelemaan.

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Elämänmakuinen postaus
    Kuulin suomalaisten kuorojen matkasta Irlantiin.
    Hienoa, että pääsit kuulemaan heitä ja nautit kuulemastasi.
    Hyvää toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisia kuoroja on aina ilo kuunnella. Onneksi täällä käy kerran vuodessa kuoroja sieltä kotoa!

      Poista
  4. Mä ihan liikutuin jo vain tätä lukiessa! Meillähän ollaan vielä tässä vaiheessa missä lasten tavarat unohtuu sinne ja tänne, ja äidin pitää venyä suuntaan jos toiseen, mutta näissäkin hetkissä on silti jo tietynlainen oma haikeutensa kun lapset koko ajan auttamatta kasvavat. Voin hyvin kuvitella kuinka suomalainen laulu herkällä hetkellä yhtäkkiä itkettää!

    Omalla kohdalla olen todennut myös todeksi tuon, että parasta käydä tunteet läpi kun ne kohdalle tulevat. Vain sillä tavoin pääsee rauhassa siirtymään seuraavaan elämänvaiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo olisi aina työntää tunteet sivuun ja jättää ne käsittelemättä. Minäkin annan itseni käydä tunteet läpi.

      Poista
  5. Täällä purskahdin yksi päivä itkuun, kun ajattelin, että olen ihan hurjan onnekas noista minun muksuista ja niin ylpeä tyttärestä, että on hienosti pärjännyt omillaan ja on töitä ja niin edelleen. Mariamin muutto oli yllättävän kivuton, koska olin koko touhussa tosi paljon mukana. Muhiksen muuttoa en halua vielä ajatellakaan, koska hän on minun pikkuinen (tosin on jo 16v. 184cm eli ei niin pieni enää). Olen Muhikselle sanonut, että tulen armeijaankin kysymään, että miten pärjäät, onko tarpeeksi päällä jne. Tää äitinä olo on välillä tosi rankkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti on aina äiti. Näistä pienistä pitää aina pitää huolta!

      Poista
  6. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!