lauantai 23. maaliskuuta 2019

Gdansk yllätti positiivisesti

Meidän pieneltä lentokentältä ei ole näin talvikaudella kovin paljon valinnanvaraa, minne lentää. Puolaan on kuitenkin aina lentoja, koska Irlannissa asuu paljon puolalaisia. Olen lukenut Gdanskista viime aikoina paljon positiivistä palautetta, joten päätimme mennä sinne.




Muutamia vuosikymmeniä sitten Gdanskista ei tullut mieleen muuta kuin telakat, Lech Valesa ja kommunismiin kyllästyneet puolalaiset. Ankeaa, kurjaa ja harmaata, ainakin minun mielikuvissani. 

Sain hyviä vinkkejä, mitä tehdä ja nähdä, parilta työkaveriltani. Listalla ykkösenä oli "yellow umbrella" kävelykierrokset, oppaan johdolla. Teimme solidarity- kierroksen, jossa tutustuttiin elämään Gdanskissa silloin, kun kommunistinen puolue saneli tahdin ja kuinka se viimein luhistui. Aiheesta kertovaan museoon emme menneet, sillä kierros oli todella mielenkiintoinen ja samalla niin perusteellinen, että se riitti. 


Vanhakaupunki oli aivan ihana ja tekemistä ja näkemistä riitti. Kaupungin ja koko maan lähihistoria oli kyllä masentavaa kuultavaa. Ensin natsit määräsivät tahdin, ja sitten paikalle saapuivat venäläiset ja tuhosivat kaupunkin lähestulkoon maantasalle ja paljon muuta.

Toinen kävelykierros keskittyi pitkälle kadulle, vanhaan kaupunkiin. Kadun rakennusten julkisivut ovat kunnostettu, ja ne näyttävät nykyisin samanlaiselta kuin hansakauppiaiden aikaan 1500-1600 luvuilla. Talot ovat kapeita ja korkeita, sekä täynä pieniä yksityiskohtaita.






Ilma oli kylmä ja mereltä tuuli, joten talvivaatteille oli käyttöä. Kävelimme muuten joka päivä vähintään 10 km. Askelmittari ei meinannut pysyä mukana meidän tahdissa!





Mietin aluksi, että miksi joka puolella oli kylttejä, jostakin amberista. Sitten tajusin, että se tarkoittaa meripihkaa. Siitä tehtyjä koruja oli myynnissä ihan kyllästymiseen asti.





Ruoka oli herkullista, samoin kakut. Kivoja ravintoloita ja kahviloita vierivieressä. Eikä lasku päätä huimannut, edes "pitkällä" pääkadulla! Iltaisin ravintoloissa oli täyttä, joten kannattaa varata pöytä jo päivällä.


Noita kantoreita, eli rahanvaitopisteitä oli joka korttelissa. Gdansk on edelleen edullinen kaupunki turisteille. Suomalaisia oli aika paljon paikalla, koska Turusta on kuulemma Gdanskiin edullisia lentoja. Muutenkin pohjoismaat olivat hyvin edustettuina. Kuulin, että Norjasta ja Ruotsista tulee Gdanskiin paljon hammasturisteja, hoidattamaan hampaitaan. 



Ja vaikka purukalusto ei huoltoa kaipaakaan, voi käydä vaikkapa jalkahoidossa tai kampaajalla. Minä kävin hoidattamassa kynteni kuntoon. Kauneushoitoloita siellä nimittäin riittää! Niin, ja kieliongelmia ei ollut, sillä englantia puhuttiin kaupoissa ja kahviloissa ja ruokalistat oli myös käännetty englanniksi.




Lisää linnoista, kirkoista ja vähän muistakin huomioista seuraavassa "numerossa".

17 kommenttia:

  1. Onpa muuttunut! Mutta meripihka vaan pysyy. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meripihkaa kyllä oli tarjolla. Ei tullut kauppoja.

      Poista
  2. En tiedä, miksi kaupunkikierroksen opas esitti Puolan, Pommerin ja Gdanskin vain natsien ja venäläisten uhreina. Itse asiassa Gdanskilla/ Danzigilla on pitkä, vaihteleva ja kaikin puolin kiinnostava historia ja loistoaikansa. Danzigista/Gdanskista ovat syntyisin mm. suomalaisillekin tunnetut Nobelin 1999 palkinnolla palkittu kirjailija Günter Grass (mm. Blechtrommel/Peltirumpu), näyttelijä Klaus Kinski ja nykyinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen lisäys, Katriina. Uhriutuminen ehkä myy paremmin? Kommentistasi tuli kipinä perehtyä lisää Puolan historiaan ja kulttuuriin.

      Poista
    2. Tuo solidarity tour- keskittyi Gdanskiin kommunistien johtaessa maata ja kaupunkia. Siksipä aiheetkin pyörivät niiden asioiden ja rakennusten ympärillä.
      Toisella kaupunkikierroksella puhuttiin sitten enemmän niistä kukostuksen ajoista, Gdanskista eurooppalaisena satamakaupunkina ja upeasta arkkitehtuurista.
      Puolan nykypäivään ei kummallakaan kierroksella juurikaan kajottu. Kesäkaudella on enemmän kiertoajeluita- ja kävelyitä, joten luulen että kaupunkia katsotaan niissä vähän eri vinkkelistä. Toisaalta minua kiinnostikin enemmän tapahtumat, jotka itsekkin tiedotusvälineistä muistan.

      Poista
  3. Hienolta vaikuttaa! Kai sinne täytyy ensi syksynä päästä; nyt ei kun on noita työmatkoja paljon ja kesäkuussa menen pitkää viikonloppua viettämään Krakowaan. Tuolla voisi käydä erityisesti siinä sotamuseossa, jonka toki nykyinen Puolan hallinto on jo ehtinyt pilata. Hehän eivät pidä mm. Donald Tuskista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turusta vaan koneeseen! Sotamuseoon emme menneet, mutta kuulemma olisi ollut kokemisen arvoinen. Kävimme sen sijaan Malborkin linnassa, jota voin suositella.

      Poista
  4. Kauniilta näyttää. Minäkin olen kuullut paljon hyvää Gdanskista,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä joskus käymään, jos tilaisuus tulee. Ps. Hyvä että laukkusi löysi perille.

      Poista
  5. On kyllä kaunis paikka. Ihania nuo vanhat talot.
    Mukavaa iltaa sinulle Saara <3

    VastaaPoista
  6. Kiva katsoa tuttuja kohteita "sinun silmin".
    Kävimme miehen kanssa Gdanskissa viime toukokuussa.
    Yllätyimme iloisesti. Kaupungista löytyisi varmasti katsottavaa toisellekin käynnille.
    Mukavaa tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin mietin, että siellä olisi nähtävää toisellekkin kerralle.

      Poista
  7. Kaunista ja persoonallista. Suomesta katsottuna ei voi kuin huokailla. Kateudesta vihreänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania rakennuksia. Yläkerrat ovat kuulemma 2-3 makuuhuoneen asuntoja.

      Poista
  8. Kiinnostava postaus, kiitos Saara.
    Minä olen käynyt Puolan kaupungeista vain Varsovassa. Varsovahan pommitettiin silloin aikoinaan melkein maan tasalle, ja sitten sodan jälkeen kaupungin vanha osa rakennettiin lähes entisenlaiseksi. Gdanskissa taitaa olla paremmin säilynyt vanhakaupunki. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gdanskin vanhakaupunki pommitetiin myös muusiksi, mutta myöhemmin tilalle rakennettiin nämä upeat talot, jotka näyttivät tältä 1500-1600 luvuilla. Varsovaan olisi täältäkin lentoja, mutta se kaupunki ei minua kiinnosta. Krakova voisi olla seuraavana listalla.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!