keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Hyasintti onkin kevään kukka

Hyasintti tuoksuu Suomessa joululta, mutta täällä se tuo mieleen kevään. Löysin meille hyasintin joulukuussa, mutta se nuokahti jo ennen joulua. No, ainakin vähän aikaa miellä tuoksui kotimaan joulu.



Joulun jälkeen piipahdin paikallisessa rautakaupantapaisessa, joka kylläkin myy kaikkea muutakin kotiin liittyvää. Ovella minua tervehti tälläinen näky.


Olin juuri palannut lumisesta Suomesta, joten piti hetken räpsytellä 
silmiä. Se on sitten kevät tulossa, mietin mielessäni.


Näiden kaunokaisen ohi pääsin kävelemään, mutta kun pöydän täydeltä oli hyasinttejä, oli pakko poimia muutama ostoskärryihin.


Täällä hyasintti on ulkokukka, jota puhkeaa kukkaan kevään tullen. Niitä käytetään myös kukkakimpuissa. Ai, miten ihanalta hyasinttejä sisältävä kimppu tuoksuukaan. Minä halusin näitä ihania kukkia sisälle, joten istutin kolme sipulia, vähän mielikuvitusta käyttäen, seuraavasti...

Yksi päätyi ylisuureen viinilasiin, jonka mies oli voittanut jouluarpajaisista.



Toinen teekannuun, jonka kansi putosi lattialle ja meni riikki. Siitä tuli "työ"kyvytön, mutta en malttanut heittää sitä roskiin, joten nykyisin se toimii kukkaruukkuna.

Ja kolmas päätyi ihan vain vanhaan hopeanväriseen kukkaruukkupurkkiin.




Nyt vain odotellaan, että kukat kasvavat ja sitten meillä tuoksuukin ihanasti joululta näin kevättä odotellessa.

Ps. Kolme viimeistä kuvaa otin eilen illalla, joten valo on taas sen mukaista. Sorry.




18 kommenttia:

  1. Hollannissakin hyasintit olivat kevätkukkia! Huhtikuussa tulppaanipeltojen vieressä oli valtavat alueet pelkkää hyasinttia ja tuoksu sen mukainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveissa on nähdä nämä tulppaani ja hyasinttipellot ihan livenä.

      Poista
  2. Meillä on vähän hyasintteja myynnissä ja aina vuodenvaihteen aikaan mutta pikkunarsissit on tulleet myyntiin jo joulukuussa ja nyt niitä on joka kadunkulmassa. Asumme samannimisellä alueella ja täällä narsississa nuo kukat ovat valko-keltaisia eikä keltaisia kuten olen Suomessa tottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkunarsisseja on täälläkin. Kaupassa näin ensimmäiset keltaiset narsissit myynnissä viime viikolla.

      Poista
  3. Laitan aina hyasinttien sipulit kukkapenkkiin keväällä. Samana keväänä ne eivät kuki, mutta aika usein seuraavana. Niinpä joka kevät kukkapenkistä nousee jokunen hyasintti.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintti on kyllä kaunis ja ai niin ihanasti tuoksuva kukka. Nuo kuvien hyasintit ovat nyt täydessä kukassa.

      Poista
  4. Taidetaan olla ainoita maita, joissa hyasintti on joulukukka. Olin niin onnellinen kun sain yhden hyasintin meidänkin kotia koristamaan. Sain kuulla blogisiskolta, että mitä vaaleampi väri hyasintissa on, sitä miedompi tuoksu. Tänä vuonna hyasintti olikin olohuoneessa, kun edellisinä vuosina ne ovat päätyneet vessakukiksi.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin ottaa opiksi tuosta neuvosta ja ostaa aina ne kaikista värikkäimmät hyasintit. Rakastan sitä tuoksua.

      Poista
  5. Taalla UK:ssa loysin hyasintteja B&Q-rautakaupasta juuri ennen joulua, mutta useimmiten olen nahnyt niita vasta kevaalla, hieman ennen paasiaista. Ostin hyasintin kotiin ja se kukkii edelleen - ihana!

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin nämä rautakaupasta. Keväällä niitä toivottavasti nousee meidänkin kukkapurkkeihin ulkona.

      Poista
  6. Meillä oli adventtina ensimmäiset hyasintit, nyt on taas uudet.

    VastaaPoista
  7. Jotakin viljelystä puutarhaton maalainen kaipaa. Kasvatan noita Tête à Tête-narsisseja ja helmihyasinttejä Ø 20-cm:n ruukuissa kattoterassillani. Ne kukkivat täällä Reinin rantojen lauhoissa talvissa ensimmäisinä , ovat sipulikukista helppohoitoisimpia, kukkivat luotettavasti vuodesta toiseen ja lisääntyvät ruukuissa ahkerasti.Pienet ja lyhyet pakkaset eivät niitä häiritse, mutta jos tulee 2 viikkoa kestävä ankara pakkaskausi,niin otan ne sisälle. Ne ennakoivat kivasti kevään kukkaloistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään osaisi olla ilman "viljelyitä". Onneksi meillä on pieni takapiha, jossa saan työntää sormeni multaan.

      Poista
  8. Norjassa sekä että, joulukukkia ja kevätkukkia! Kauniita ovat joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  9. Hienoja hyasinttiasetelmia, kivoja ideoita käyttää erilaisia astioita kukkaruukkuina. En tiennyt, mutta kun nyt kerrot, niin en ihmettele, että hyasintti kuuluu kevääseen, niin hyvin se muiden kevätkukkien joukkoon istuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä se todellakin on kevät kukka ja pukkaa esiin pihalla heti narsissien jälkeen.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!