keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Monta hyvää uutista...

Jos elämässä olisi aina kaikki hyvin, ei sitä luultavasti osaisi edes iloita hyvistä uutista. Hyvät uutisethan eivät silloin olisi edes hyviä, vaan ihan tavallisia uutisia. Pienistä vastoinkäymisistä tulisi suuria ja kärpäsistä härkäsiä. Sitä ehkä alkaisi ajattelemaan, että ongelmat ja vastoinkäymiset ovat osa muiden elämää, mutta ei minun.

Se, että on välillä joutunut rämpimään pohjamutia myöten, ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Kukapa ei tuntisi jotakuta elämäänsä täysin kyllästynyttä, katkeraa valittajaa.  Kun tarpeeksi usein saa loskaa niskaansa tai  märän rätin suoraan kasvoihinsa, ei liene ihme, jos on vaikea iloita niistä hetkistä, kun auringon säteet kohtaavat risukasan. 

Hienoimpia tuntemiani ihmisiä ovat ne, jotka kaikista vastoinkäymisistään huolimatta, eivät jää rypemään loputtomasti itsesääliin, vaan onnistuvat jotenkin pääsemään vaikeiden asioiden yli. Nämä ihmiset eivät ole muita parempia, mutta heillä on elämänviisautta, josta kannattaa ottaa oppia. Sitä nimittäin ei saa opiskelemaalla, maailmaa kiertämällä eikä rahalla.
  
Viime ja tällä viikolla on hyviä ja kivoja uutisia on tullut vähän sieltä sun täältä. Hyvien uutisten virta alkoi oikeastaan siten, että ystäväni sai haluamansa opiskelupaikan. Se oli ollut hänen haaveensa jo vuosia. Nyt perheellisenä, nelikymppisenä oli tullut vihdoin aika miettiä opiskelua. Aina elämä ei mene normaalissa järjestyksessä, mutta onneksi asioita voi tehdä myöhemminkin. Tämä opiskelupaikka ei auennut vain lähettämällä hakemuksen oppilaitokseen, vaan sitä varten piti nähdä paljon vaivaa. Onneksi valitsijat myös näkivät, että henkilö on aidosti alasta kiinnostunut ja valmis tekemään paljon töitä. Seuraavat neljä vuotta kuluvatkin yliopiston penkkiä kuluttaen, mutta sen jälkeen hänellä on hyvä ammatti ja työelämää edessä vielä 20 vuotta. Se, että nainen vuosien kotona olon jälkeen, opiskelee itselleen ammatin ja aikoo sitä työtä myös tehdä, on minusta kerrassaan hieno juttu.

Sitten tuli miehelle yllättävän hyviä työuutisia, ja minun viisi vuotta kestänyt sairaalarumbani loppui viimeinkin. Ajatelkaa, enää ei tarvitse elää leikkauksesta ja toipumisesta toiseen! Tähän ajatukseen pitää ihan totutella, sillä sitä on jotenkin niin tottunut odottamaan kirjettä sairaalan ajanvarauksesta.

Sain myös sellaisia pienempiä, piristäviä uutisenpoikasia ja ratkaisuja ongelmiin, jotka kummasti helpottavat elämääni. 

Viime kuukaudet olemme jännittäneet, saako Juniori paikan Irlannin nuorten hockeymaajoukkueesta. Loppumeterillä pojista karsittiin vielä kaksi pelaajaa ja toinen maalivahti. Sunnuntaina hän kävi pelaamassa jälleen ottelun Dublinissa. Herättiin kukonlaulunaikaan, ja Junori hyppäsi Dublinin junaan ja tuli ilalla kotiin. Maanantai-iltana se kauan odotettu sähköposti sitten saapui, ja niin iloisesti siinä kävi, että paikka maajoukkueesta irtosi. Taisi siinä äidiltä pari kyyneltäkin poskelle vierähtää...

Edessä on vielä pari leiriä Dublinissa ja Belfastissa sekä harjoituksia. Heinäkuussa on edessä turnaus Santanderssa, Espanjassa. Lähdemme sinne joukkuetta tietysti kannustamaan, ja minä hankin elämäni ensimmäisen vihreän Irlanti-paidan.

Voi surku, kun on ihan pakko viettää lomaa Espanjassa 😉!




13 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että sairaalarumba päättyi, mutta tosi kurjaa, että joudut lähtemään Espanjaan. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Jonkunhan sinne Espanjaankin on lähdettävä, joten ajattelin uhrautua!

    VastaaPoista
  3. Iloitsen sydämestäni kaikista iloisista uutisista. Me jokainen ansaitsemme niitä. Onnellinen se, joka osaa niistä iloita.

    VastaaPoista
  4. Hienoa! Iloitaan kaikista hyvistä uutisista.
    Hieman iloa himmentää, kun sinun on pakko lähteä Espanjaan, vaikket millään tahdo ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin ikävää, että on pakko reissuun lähteä. Yritän kestää.

      Poista
  5. Ihanaa että tuli hyviä uutisa, etenkin tuo että sairaalarumbasi loppui vihdoinkin:) Hih, kurja juttu tuo Espanja;D mutta voit ainakin harjoitella hablar español :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaalakiintiö on tosiaannkin täynä. Onneksi enää ei tarvitse mennä. Espanjassa on pakko puhua Espanjaa, koska sinne missä mennään ei ole paljon turisteja. Nuoret puhuvat englantia, mutta vanhemmat eivät.

      Poista
  6. Ihana positiivisuutta pullollaan oleva postaus! Tuli hyvä mieli lukiessa. Onnittelut pojallesi ja samalla lievä surkuttelu sinun puolestasi, kun espanjan matkaa pukkaa ihan väkisin ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin ikävää, kun on pakko matkustaa. Voi minua raukkaa!

      Poista
  7. Voi kun kiva. Positiivisia uutisia. Onnea pojallesi ja teidän perheelle!
    Espanjahan on siinä ihan kivenheiton päässä joten sinne sitten!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä nyt onni potkaisi ja tuo tuleva matka vielä päälle.

      Poista
  8. Minä tykkään kovasti Santanderista, se on rosoisella tavalla kaunis ja eläväinen!

    Ainoa vaan että jos sen ympäristössä käytte, niin... juttelin siellä kerran erään kauppahallin myyjän kanssa. Tuli puheeksi, että hän käy kuoronsa kanssa yhteisillä matkoilla, mm. kerran Itämeren risteilyllä Suomessakin. Sitä edellinen matka oli suuntautunut Irlantiin, mutta siihen hän oli vähän pettynyt: "Nuoret vaan kittaili Guinnessia ja maisemat oli ihan samanlaisia kuin täällä Cantabriassa: pelkkiä vihreitä kukkuloita ja lampaita!":)

    Hauskaa matkaa teille ja onnea pojallesi!

    T: Kala

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!