perjantai 27. huhtikuuta 2018

Suloinen pikku-prinssi ja hänen hehkeä äitinsä

Kaunista Katea katsoessa tuli mieleen, että sitä itse ei ollut juuri synnyttäneenä, yhtä hehkeän näköinen kuin hän. Luulen, että 99% naisista voi samaistua tässä minuun.  Siinä hän seisoi sairaalan ovella sen näköisenä, kun olisi juhliin menossa. Ainoastaan sylissä lepäävä nyytti kertoi katsojalle, että auton nokka suunnaattiin ihan vain kotia kohti, eli tässä tapauksessa Kensingtonin Palatsia...

En usko, että Katea odotti harmaita alusvaatteita kuvumassa pattereilla, kun hän saapui kodin ovesta sisään. Minua odotti, sillä mies oli pessyt pyykkiä, ja jotain mustaa oli eksynyt valkoisten alusvaatteiden sekaan... Muistankin ensitöikseni etsineeni valkaisuaineen käsiini!

Tuskin Kate myöskään komensi Williamia hakemaan Sainsburystä vastasyntyneelle sopivia vaippoja. Tai antoi tarkkoja ohjeita, että osta sitten Pampersseja eikä Sainsburyn omia. Ruoka- ja pyykkipalvelut  varmasti palatsissa pelaavat, ilman että äidin tarvitsee niillä päätään vaivata. Eikä Kate mieti, missä välissä ehtisi pesemään vessan lattian tai käymään suihkussa. Georgea ja Charlottea ei tarvitse patistella katsomaan TVtä, sillä nannyarmeija pitää heistä hyvää huolta.  Ja sitten apuun on varmasti rientänyt Carol-mummu. Ehkä Camillakin pipaahtaa tarkastamassa tilanteen. Pappa-Charles puolestaan katsastaa vauvan, taputtaa tätä päähän ja sanoo jotain tilanteeseen sopivaa. Kun ilmassa tuoksahtaa joku muu kuin onnittelukukkameren ruusut, häipyy hän nopeasti paikalta. 

Kuulostaa helpolta tämä synnytyksen jälkeinen elämä. En kuitenkaan haluasi olla Katen korkeissa kengissä. Jo pelkästään kameroiden  eteen astuminen, muutama tunti synnytyksen jälkeen, tutuisi täysin absurdilta. Se, että minun pitäisi jakaa juuri syntynyt vauvani koko maailman kanssa, ei tunnu oikealta. 

Vauvan syntymän jäkeen sitä siirtyy ihan toisiin fääreihin, jossa kampaajille eikä meikkaajille ole mitään sijaa. Sillä, ovatko hiukset hiestä märät, naama ponnistamisesta punainen tai yöpaita tahrainen, ei ole mitään väliä. Jo pelkästään se, että ympärillä  pyörisi joku föönin tai puuterihuiskun kanssa ärsyttäisi. Nämä pienen uuden elämän ensimmäiset tunnit ovat niin ainutlaatuisia ja herkkiä, eikä silloin tarvita paikalle ketään ylimääräisiä.

Tunnelmat hetki ennen kuvien ottamista oli varmasti kuin elokuvan filmauspaikalta. Puvustaja kiiruhtaa paikalle mekon ja kenkien kanssa, sitten kampaaja ja maskeeraaja työkalupakkeineen. Vauva annetaan tieltä pois kätilölle, ja isä ajetaan suihkuun, parranajoon ja vaatteita vaihtamaan. Kun kampaus ja meikki ovat valmiit, kehotetaan äitiä loihtimaan kasvoillleen leveä hymy ja työnnetään peili hänen käteensä. Pyyhitään huulipunaa hampaasta ja asetellaan vielä kerran hiussuortuvat asemiin. Elokuvan ohjaaja auttaa äidini sängystä ylös, ja avusta juottaa hänelle jotain energiajuomaa. Sitten huudetaan vauvaa kantava kätilö paikalle ja kääritään vauva peittoon. Katsotaan pysyykö äiti pystyssä. Jos pysyy, niin annetaan nyytti hänelle. Jos taas ei pysy, juotetaan hänelle lisää voimialisäävää sekoitusta ja vaihdetaan muutamaa senttiä matalammat kengät. Mies komennetaan kylpyhuoneesta mukaan, ovet avataan ja kameroiden räpsytys voi alkaa. 

Pikku-prinssin julkinen elämä on alkanut, vaikka ikää hänellä ei ole vielä yhtä päivääkään!


Kuva: Hello Magazine / Getty Images

8 kommenttia:

  1. Olisin varmaan pystynyt tuollaiseen lyhyeen valokuvaussessioon seitsemän tuntia synnytysten jälkeen, jos joku olisi meikannut ja kammannut, tuonut edustusvaatteet ja lykännyt puetun vauvan käsivarrelle. Oli lyhyet ja kiivaat synnytykset ja olin täynnä endofiilejä tai mitä lie onnenhormooneja ja niin hyvällä tuulella, että olisin ehkä vain nauranut vaikka lapsi olisi syntynyt kadulle. Ehdin sentään laitokselle. Sitten tulivat toiset hormoonit ja surkeudet, joista selvisin jotenkuten yksin, kun mies oli sellanen kuin oli ja vanha "auttava" anoppikin melkein kuuro ja dementoitunut. En voi osallistua naisten keskusteluihin hirveistä kärsimyksistä, mutta säälin heitä suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katellakin taisi olla niitä onnenhormooneja jotka auttoivat häntä kohtaamaan median. No, nyt hän saa olla omissa oloissaan, eikä tarvitse olla kuvattavana ihan heti. Harryn häät ovatkin sitten eri asia.

      Poista
  2. Ei ole helppoa olla kuninkaallinen... Ei ihan oikeestikaan, vaikka ei sitä harmaata pyykkiä pattereilla olekkaan kuivumassa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa on, mutta ei vapautta eikä yksityisyyttä. Niitä ei voi rahassa mitata.

      Poista
  3. Oivaltava postaus.
    En haluaisi vaihtaa osia yhdenkään julkiksen kanssa. On niin paljon tilanteita, joihin eivät perheen ulkopuoliset kuulu mukaan.
    Aurinkoista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään. Ei varmasti ole kivaa, kun aina päätyy lehtien otsikoihin, teki sitä taikka tätä.

      Poista
  4. En haluaisi olla minäkään Katen korkkareissa. On jotenkin ihan sairasta, että kansa edes haluaa tällistä julkisuutta. Itse en seuraa mitään kuuluisuuksien uutisia tai kuninkaallisten tapahtumia, mieluummin seuraan vaikka sinun tarinoita vihreältä saarelta tai luen kodin kuvalehden juttuja ihan tavallisista tallaajista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noiden julkkisten elmään oikein pysty samaistumaan, mutta kuninkaallisia tulee vaan seurattua. Ehkä syy onkin se, että heihin ei yritäkkään samaistua. Kiva, että Vihreän Saaren tarinat kiinnostavat. Niin minäkin aina luen kuulumisiasi Turkissa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!