tiistai 31. tammikuuta 2017

Ideoita ja gerberoita

Suomessa minua odottaa aina kasa lehtiä. Äiti niitä minulle keräilee, eikä lukemisesta ole koskaan tullut lomilla pulaa. Kirjastosta käyn sitten hakemassa vielä lisää luettavaa, ja mikä parasta sieltä saa myös lainata sisustuslehtiä. Hyvä, Suomen huippukirjastot!

Mitä enemmän sisustuslehtiä luen, sitä enemmän niistä saan ideoita, jotka pitää tietysti toteuttaa heti, kun pääsen taas kotiin Irlantiin. No, osa nistä unohtuu jo matkalla ja osan hylkään. Näin tammikuussa, kun budjetti ei veny mahdottomasti, ei toteuteta mitään kalliita sisustusideoita. Mistäköhän johtuu, että joulun jälkeen alkaa tammikuu aina samoissa tunnelmissa?

Huonekaluja haluasin vaihtaa, mutta tyydytään nyt aluksi ihan vain sellaisiin pienempiin muutoksiin. Meillähän on aina ollut aika värikästä, ja nyt haluaisin vähän hillitympiä sävyjä. Mitään mustavalkoista sisustusta en kuitenkaan kaipaa, ja väriä haluan ympärilleni tulevaisuudessakin. Kun ulkona on aivan liian usein harmaata, niin väriä tarvitaan sisällä.

Yllättäen aika iso muutos tuli jo pelkällä verhojen vaihdolla. Löysin Ikeasta sopivan väriset verhot, jotka sitten lyhensin peräti kolmeen kertaan. Joko meidän verhotanko tai katto ovat vinossa, mutta vaikka millilleen verhot mittasin ja leikkasin, oli toinen verhoista vain aina itsepäisesti pidempi.
Nyt pitäisi sitten pestä ikkunat, mutta se saa kyllä odottaa. Ei minusta ole ikkunanpesijäksi vielä hetkeen.

Pöydän hyvinpalvellut vahakangas meni myös vaihtoon, ja tilalle löytyi tälläinen vaalearuutuinen.
Olen vannoutunut vahakangasfani, eikä elämästä kangasliinan kanssa tulisi kyllä yhtään mitään. En jaksaisi sitä ainaista tahranpoistoa ja liinojen pesua ja silitystä. Siksipä vahakangas on helppo vaihtoehto, vaikka pienten lasten kanssa en enää arkea eläkkään.

Ihanat kukat puolestani sain naapuriltani ja ystävältäni. Tulpaanit ostin jo viikolla. Eikö muuten gerbera olekkin se kukkien kukka? Siis sellainen kukka, jonka me kaikki osaamme piirtää, vähän huonommillakin taidoilla?

Ja joulukuun vaihtuminen tammikuuhun ei tietenkään tarkoita sitä, että kynttilät pitäisi kerätä laatikkoon. Niitä poltetaan vielä monen iltana, eikö niin? Keräsin komerosta lasisia kynttiläjalkoja, joiden parit ovat joko särkyneet tai kadonneet mustaan aukkoon. Täältä en ole vielä onnisnunut löytämään lasisia mansetteja, joten niitä tuon mukanani Suomesta.

Toinen arkipäivä kotona on ollut kyllä kieltämättä vähän pitkästyttävä. Nyt lähden päiväunille ja sitten on vuorossa parituntia Netflixiä. Orange is new black ja Crown-sarjoja katson juuri nyt. Ovat erillaisia kuin yö ja päivä, mutta kumpaankin olen jäänyt jo koukkuun. Kiitos teille sarjasuosituksista. Kunhan saan nämä katsottua, valitsen suosittelemistanne sarjoista pari... Mitä olisi elämä ilman Netflixiä?







lauantai 28. tammikuuta 2017

Pikapostaus olkkarin sohvalta

Voi, kun on kivaa olla taas ihan ikiomassa kodissa. Voittaa sairaalan kyllä mennen, tullen ja palatessa. Nyt vaan pitää muistaa napsia särkylääkkeitä ja passuuttaa meidän miehiä. Ai, että oliko tämä jo se vihoviimeinen leikkaus? No, ei ollut. Toivutaan tästä nyt ensin, ja sitten vasta mietitään tulevia...

Onneksi on NetFlixissä katsottavaa, Internetissä surffattavaa ja kirjoja lukematta kasakaupalla.
Suositelkaa hyviä sarjoja, joita voisin päivieni iloksi katsoa, please!!!  Ja blogisuosituksiakin otan mielelläni vastaan.

Minä otan tämän viikonlopun ihan iisisti ja vielä ensi viikonkin. Kissan kanšsa täällä lötköttelemme, tekemättä yhtään mitään.

Leppoista lauantaita teillekkin!



keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mikä ihmeen yksiö?

Yksiön ja joskus jopa kaksion löytyminen Irlannista saattaa osottautua, lähes tulkoon mahdottomaksi, etenkin Dublinin ulkopuolella. Jos halutaan vielä kohtuuhintainen pieni asunto, niin edessä saattaa olla mission impossbile. Suomalaisesta näkökulmasta, juuri pienille asunnoille luulisi olevan paljon menekkiä. Ja niin varmasti olisikin, jos niitä täältä löytyisi. 

Etenkin yksiö omalla vessalla, keittiöllä ja sisäänkäynnillä varustettuna on irlantialisille tuntematon asumismuoto.  Niin, ehkä se ei sosiaaliselle irlantilaiselle sopisikaan. Pitäisi siis elää Ihan yksin, yhdessä huoneessa! Toisaalta sitä luulisi, että kun ikää alkaa kertymään, ei se kimppakämpässä asuminenkaan enää jaksa innostaa. Oman asunnon ostaminen yksin normipalkalla, kun on nykyisin todella vaikeaa. Ellei sitten saa apua esim vanhemmilta. Kaksioita löytyykin sitten vähän enemmän, mutta niiden hinta on kokoon nähden korkea. 

Suomalainen pieni asunto on hyvin suunniteltu, ja varastotilaa löytyy myös talon yhteisistä tiloista. Irlantilainen suunnittelu on ihan eri luokkaa. Eikä asukkaan tavaroiden säilyttämistä murehdita suunniteluvaiheessa, jos siis kyseessä on uusi asunto. Kävin kerran katsomassa asuntonäyttelyssä kaksiota, jossa jokainen neliömetri oli kyllä tarkaan käytetty, mutta säilytystilaa ei ollut nimeksikään. Pienessä makuuhuoneessa oli muistaakseni yksi sisäänrakennetu vaatekaappi, johon ei kyllä mahtunut edes yhden ihmisen vaatteet. Pieneen tilaan piti siis ostaa vielä koottava vaatekaappi. Jopa silloin asunnon hinta oli kohtuuttoman korkea, ja lähes samalla hinnalla olisi saanut kahden makuuhuoneen asunnon. Miksi siis maksaa maltaita pienestä kaksiosta, kun kolmioita saa vain vähän kalliimmalla?

Irlannissa asunto halutaan omistaa. Vuokralla asuminen on väliaikainen vaihe, ja ainakin ennen lasten syntymää halutaan asua omassa kodissa. Tai näin ainakin oli ennen. Nyt oman kodin ostaminen on monelle nuorelle vain haave, jonka toteutuminen on hyvin epävarmaa. Hinnat ovat karanneet käsistä, ja pankit ovat nihkeitä myöntämään lainoja. Käsirahaa ensiasuntoa varten pitää olla 10% säästössä. Samalla vuokrat ovat nousseet pilviin, eli miten säästät? Se, että vanhemmat auttavat, jos vaan pystyvät, on täällä ihan normaalia. Muuten oma koti jää usein vain haaveeksi. 

Kaupunkien ja kuntien vuokra-asuntohin on pitkät jonot, eikä niitä saa kuin todella harvat. Irlantiin tarvitaankin juuri nyt paljon kohtuuhintaisia, eri kokoisia, asuntoja. Yksiöille ja kaksioille löytyisi takuuvarmasti niin ostajia kuin vuokralaisiakin. Sillä eiväthän kaikki perusta perheitä ja tarvitse kahta - kolme makuuhuonetta. Jotenkin tätä vaihtoehtoa ei täkäläisessä rakennussuunnittelussa ole koskaan otettu huomioon. 

Ehdottomasti huonoiten suunnitelut asunto, jossa olen asunut, oli meidän viimeinen koti (jos sitä nyt voi siksi sanoa) Englannissa. Oma asunto oli myyty ja viimeiseksi 6 kk muutimme vuorkalle. Keittiö oli niin pieni koppi, että siellä hädin tuskin mahtui yksi ihminen laittamaan ruokaa. Olohuone, jossa siis myös syötiin, oli ihan ok.  Alakerrassa oli myös vessa. Yläkerrassa oli kaksi pientä makuuhuonetta, joissa kummassakin oma kylpyhuone. Toisessa jopa amme. Boilerikaapissa oli yksi kitunen hylly, ja muistaakseni siellä säilytin vaatteita. Toista vessaa käytin varastona. Sanoikin aina, että vaatekaappeja meillä ei ole, mutta vessanpönttöjä on kolme! Ai, että olin onnellinen, kun pääsin siitä loukosta muuttamaan isoon (tai siltä se silloin tuntui) asuntoon Corkkiin!

Rakentamisen tasosta yleensä voinkin vielä kirjoittaa ihan oman postauksen.














sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Ingenting

Joskus käy näin: ei keksi mitään järkevää, eikä edes järjetöntä kirjoitettavaa blogiin. Normilelämässä ei tapahtu mitään "raportoitavaa", eikä ympäristökään tarjoa aiheita. Mitä pitemäksi tauko venyy, sitä korkeammalle rima nousee. Mahdolliset orastavat postaukset päätyvät jo ajatuksena virtuaaliseen roskakoriin. Ei kiinnosta ketään, tylsä aihe, jo käsitelty, liian henkilökohtainen...

Vertaan tätä anteeksipyyntöön ja sovinnontekemiseen. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammaksi se käy. Pahimmassa tapauksessa välit menenvät poikki kokonan, tai eivät koskaan palaudu entiselleen. Välejä kaivertaa aina se, että erimielisyyttä, riitta tai ikeää kommenttia ei koskaan käsitelty loppuun. Sitä ei sovittu, eikä pyydetty anteeksi. Se ikäänkuin jää vain leijumaan ilmaan, ja samalla sitä saastuttamaan.

Ei, että blogikirjoituksen viivästyminen tai kommentteihin vastaminen, nyt olisivat ollenkaan yhtä tärkeitä asioita kuin ihmissuhteet ja niiden mahdolliset kuopat ja karikot. En ole mikään pyhimys ja elämäni aikana olen joutunut pyytämään myös anteeksi kerran, jos toisen. Tarkemmin sanottuna niin tapahtui viimeksi eilen.

Koko viikko on ollut jotenkin takkuinen. Monta pientä ja vähän suurempaakin asiaa ovat ylittäneet ärsytyskynnykseni. Ensiviikkoinen rinnankorjausleikkaus myös ärsyttää. Ja se, että sen piti tapahtua jo lokakuussa, viimeistään marraskuussa. Tämä leikkaus nimittäin vaatii myös taas uuden leikkauksen, eli sekin tällä menolla tapahtuu vasta kesän kynnyksellä, jos silloinkaan.
Tarina Möykyn kanssa alkoi tammi-helmikuussa 2013 ja nyt on tammikuu 2017....

Kävimme eilen miehen ja Juniorin kanssa ostoskeskuksessa, ja siellä he yhteistoimin minulle sanoivat, että rauhoitu ja lopeta tiuskiminen. Oli huomaamattani näpsäytellyt ja kommentoinut negatiivisesti kaikkea ja kaikkia. Oma ärsyyntyneisyyteni  purkautui ympäristöön, ja sehän ei tietysi käyn päinsä. Hyvä, että sanoivat ja pistivät minut ruotuun!

Joogatunneilta olen oppinut, että mieltä painavat ja negatiiviset asiat pitää huomioida, käsitellä ja sen jälkeen antaa mennä. Eikö olekkin hyvä ohje? Käsittely ei välttämättä tarkoita sitä, että ongelman voi ratkaista. Joidenkin ongelmien kanssa on vain opittava elämään. Tyyliin: tämä on nyt tätä, eikä sitä voi muuksi muuttaa, joten eteenpäin.

Miksi sitten otsikko on toisella kotimaisella? Eikö englanti sopisi Irlannissa kirjoitettavan postauksen otsikon kieleksi paremmin? No, yritin viikolla jutella ruostuneella ruotsillani ruotsiksi. On se vaan kurjaa, että aikoinaan ruotsinkin eteen joutui tekemään kovasti töitä, ja nyt ei saa aikaiseksi kuin muutaman hullun lauseen!

Nyt sunnuntain viettoon. Minulla se kuluu yskää parannellessa ja verhoja lyhentäessä!






tiistai 17. tammikuuta 2017

Kyllästyin ja sitten taas innostuin

Viime syksynä palasin taas espanjan pariin. Luvassa oli vain kaksi tuntia viikossa. No, jo parin viikon jälkeen koko touhu alkoi maistua puulta. Tunnilla ei puhuttu espanjaa, eikä opettaja näyttänyt mitenkään valmistelevan tuntejaan.

Roikuin mukana ja motivaationi laski laskemistaan. Kun joululoma alkoi päätin, että noin surkeista tunneista en ole valmis maksamaan. Alkoi uuden opettajan metsästys. Onneksi kaupungilta löytyi yksityinen kielikoulu, jossa on espanjalaiset opettajat. Kurssikaverini lähti mukaani, ja näin me aloitimme viime viikolla uudella innolla opiskelut.

Uudessa luokassa törmäsimme kahteen toiseenkin kurssikaveriimme, jotka olivat saaneet tarpeekseen. Nyt meitä on vain neljä luokassa, ja meillä on todella hyvä ja innostava alicantelainen opettaja. Jouduimme heti puhumaan, joten tästä on hyvä jatkaa. Luokkahuone tai paremminkin koppi, on kyllä ihan järkyttävä loukko, mutta mielummin hyvä opettaja ja huonot tilat kuin toisinpäin.

Tälläinen harrastelija-varttuneempi-itsemaksava opiskelija on siinä mielessä hyvässä asemassa, että jos ei tunne saavansa rahoilleen vastinetta, voi sanoa adios ja vaihtaa opettajaa ja koulua. Kuinka moni aine olisi aikoinaan avautunut paremmin, jos samoin olisi voinut toimia koulussa?

Tänä iltana on joogatunnin jälkeen istuttava kiltisti tekemään läksyjä. Pitkästä aikaan lähden espanjantunneille ihan mielelläni!







sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Puisto-osasto

Ostin Marimekosta metrin kivannäköistä Puisto-osasto kangasta. Entisen leikkihuoneen, nykyisen toimisto/pelihuoneen seinä kaipasi jotain uutta. Tässä tämän päivän tuunailut!

Ison taulun alla käytin vanhaa, kirpparilta ostamaani taulua. Taisin maksaa siitä peräti kaksi euroa.


Ostin myös kaksi uutta, erikokoista valkoista canvastaulua. 


Ja sitten vain nitomaan. Ei mielellään sormeen.



Tässä valmiit taulut. Kangasta on vielä jäljellä, joten ajattelin tehdä siitä vielä pieniä taluja, vaikka lahjaksi.



torstai 12. tammikuuta 2017

Minäkö muka vanha nainen?

No, en varmasti ole. Tai ehkä vanheneva, mutta että vanha? Niin se vaan on, että kun ikää mittarissa alkaa olla lähemmäs viisi ja nolla, ei työelämässä enää olekkaan kovin kysyttyä tavaraa. Jos työt yhtäkkiä loppuvat, voi uuden löytyminen olla aika vaikeaa. Kanssasi kilpailee joukko nuorempia kandidaatteja, jotka ovat koulutetumpia, täynä virtaa, halvempia, mukautuvampia ja nopeampia. He osaavat kehua sujuvasti CVssään taitonsa ja koulutuksensa. Haastattelu sujuu kuin hyvin harjoiteltu näytelmä. On mietitty tarkkaan miten kääntää omat heikkoudet vahvuudeksi.

Tuntuu, että elämän - ja työkokemuksella ei ole juurikaan arvoa nykyisin. Eikä myöskään sillä, että on ollut lojaali edelliselle työnantajalle. Vanheneva nainen, jolla on vakaa työpaikka, saa olla siitä ihan oikeasti kiitollinen. Vaihtamista voi tietysti miettiä, mutta järkevää se ei välttämättä ole. Tai onko näitä pysyviä työpaikkoja enää olemassakaan? Enkä joillakin aloilla, mutta suurin osa meistä voi saada lopputilin milloin vain. 

maanantai 9. tammikuuta 2017

Täällä taas

Viikonloppu meni, enkä saanut oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi. No, välillä näin. Täällä oli jo parina päivänä suorastaan kevättä ilmassa. Mittarissa peräti + 10 C. En nyt kuitenkanan vielä kantanut pipoja ullakolle, sillä loppuviikosta on luvassa taas irlantilaista talvea, kaikilla mausteilla. 

Koulut alkoivat täällä tänään, joten elämään tulee taas rytmiä ja ryhtiä. Olin omasta mielestäni oikein superorganisoitu aamulla. Auto hyvissä ajoin täynä poikia, reppuja ja hockeymailoja.Sitten käynnistin auton ja huomasin, että jossain mättää. No, eturengas oli tyhjä, joten matkanteko jäi siihen. Hädissäni juoksin naapuriin ja pyysin häntä viemään pojat kouluun. Irlantilaisten avuliaisuus se jaksaa yllättää minut vuodesta toiseen. Vaimo oli mennyt bussilla töihin, joten mies löi minulle autonavaimet käteen ja sanoi, että saat lainata autoa päiväksi. Toinen naapuri puolestaan lupasi vaihtaa renkaan illalla. Lähetti vielä teksiviestin ja kysyi, että miten pääsen töistä kotiin. Meidän asuntoalue ei tosiaankaan ole se kaikista ystävällisin, mutta onneksi joukossa on näitä helmiä!

Uudenvuodenlupauksillani en teitä sen enempää kiusaa. Sitä samaa espanjaa, pilatesta ja joogaa. Ja tietysti tavoitteena on hoikistua ja kaunistua, kuten kaikilla muillakin. Itselleni lupasin säännölliset jalkahoidot, sillä joogatuneilla ollaan avoin jaloin. Jalat siis pitäisi olla "edustuskelpoiset". Kävinkin lauantaina hemmottelemassa itseäni, ja nyt kehtaa ottaa tunnilla taas sukat pois.

Eipä tässä tämän enempää. Sanainen arkkuni on kertakaikkiaan tyhjä. Vähän niin kuin pääkin. No, eiköhän niitä postauksia taas ala syntymään, kun arki vie mukanaan. 



keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Palattu palelemaan

Lentokapteeni kuulutti Dubliniin laskeutuessamme, että lämpöasteita on tasan yksi. Corkin asteista en tiedä, mutta talo oli jääkylmä, kun viimein kotiudumme. Laiton lämmön päälle ja lähdin ruokakauppaan lämmittelemään. Haikeudella muistelin kotomaan kolminkertaisia ikkunoita. Eilen aamulla auto oli umpijäässä, joten olo oli kuin Suomessa konsanaan. Ei siis mitään sääshokkia tällä kertaa, paitsi sisällä!

Suklaa näytti olevan tämän joulun hittilahja, sillä sitä saimme kasakaupalla. Otan osan kunniasta, jos Fazerin ja Pandan osakkeet lähiaikoinan nousevat. Sukulaisia ja ystäviä tapasimme ja söimme tietysti liikaa. Nyt sitten alkaa taas se Terveellinen Tammikuu...suklaavuoresta huolimatta.

Kirppareita kiersimme oikein urakalla. Mielenkiintoinen ilmiö Suomessa maaseudulla: normaalit kaupat sulkevat ovensa, mutta kirpparit kukoistavat. Ja löytyihän niistä matkalaukuntäytettä... Mieheni ei yleensä kirppareita kiertele, mutta nyt lähti mukaan, koska kyllästyi Suomen television surkeaan ohjelmatarjontaan. Yllättyi muuten positiivisesti.

Kyyjärven Palettissa kannattaa poiketa, jos siellä päin ajelette. Siellä on ihan kunnon Marimerkkokin, josta löytyi taas kerran kiva tunika. Muuten loma meni rauhallisissa ja vähän hiljaisissakin tunnelmissa. Pojat kävivät laskettelemassa, kiitos lumitetun rinteen. Lumesta pääsimme onneksi nauttimaan, vaikka sitä vähänlaisesti olikin. Onhan se kyllä aika kurjaa, kun Suomeen saapuu lomalle valkeasta joulusta haaveillen ja päätyy jouluaattona kuuntelemaan räystäästä tippuvaa vettä! Pitäisiköhän joulua siirtää parilla viikolla, tammikuun puolelle?

Pimeys yllätti jälleen. No, ei ainakaan tarvinnut kärsiä valoisista öistä ja univajeesta! Neljältä tuntui jo ihan illalta, kun ulkona oli pilkkopimeää. Nämä tälläiset asiat tahtoo unohtua. Tuntuu, että päivä on ohi, vaikka ei ole vielä edes ilta. Miten ihmeessä te siellä saatte itsenne motivoitua töiden jälkeen liikkumaan ja harrastamaan, kun on niin pimeää? En muuten yhtään ihmettele, jos makeanhimo lisääntyy ja kansa kärsii kaamosmasennuksesta. Jos asuisin Suomessa ja pitäisi valita lähdenkö tammikuussa viikoksi etelän aurinkoon vain Lappiin, niin sitä ei tarvitsisi kauaa miettiä. Valoa, please!

Sitten tämä hiusasia. Miten ihmeessä onnistutte pitämään hiuksenne hehkeinä, kun aina ulos menessä pipo turmelee kampauksen? Onko teillä föönit ja kihartimet aina käsilaukussa? Minua katsoi peilistä sellainen sähköiskun saanen näköinen Saara, jonka hiukset sojottivat kaikkiin ilmansuuntiin. Ja entäs sitten se pienten pukeminen? Päiväkodissa työskentelevä ystäväni meitä valaisi, kuinka kauan menee aikaa, että saadaan lapset valmiiksi, kun lähdetään ulkoilemaan. Varsinainen urakkaa, kun jonkun pitää päästää pissallekkin just nyt.

Senkin huomasin, että kiinalaisia näytti olevan tänä jouluna Suomessa oikein sankoin joukoin. Hyvä, että pohjoisessa oli valkoista ja hyvä, että joulupukilla ja lumella saa turisteja Suomeen. Luulen muuten, että näistä ikävistä terroristi-iskuista johtuen Suomi ja Irlanti saavat tulevaisuudessakin enemmän turisteja. Mielummin turvalliseen Helsinkiin tai Dubliniin kuin vaikkapa Istanbuliin tai Pariisiin. 

Matkaan tuhrautui jälleen kerran uskomattoman paljon aikaa. Samalla lennolla palaavien ystävieni kanssa taas todettiin, että kuinka helppoa olisi jos asuisi Dublinissa (no thank you) ja olisi pääkaupunkiseudulta kotoisin. Se, että pääsee kohteesta A kohteeseen B vie mehut, vaikka maapallon toiselle puolelle ei päädykkään. Joka kerta pitää tarkasti suunnitella, miten saa aikataulut pelaamaan. Se on sellaista taksi-bussi-juna-henkiköauto-hotelli-lennot - palapelin kokoamista. Ja se itse lentäminen on se osuuksista helpoin ja vaivattomin.

Nyt on siis reissu tehty ja työt taas aloitettu. Edessa uusi vuosi ja aikalailla tyhjä kalenteri. Eiköhän sekin ala tässä taas täyttymään.

Hyvää alkanutta vuotta sinne ruutujen toiselle puolelle!