torstai 21. syyskuuta 2017

Sittenkin uusi blogi!

Viime viikkoina kaikki ylimääräinen aika on mennyt tablettia ja läppäriä naputellen. Ajattelin sittenkin yrittää ja katsoa löytyykö uudelle blogille paikka, tuhansien ja taas tuhansien blogien joukosta.

Kun tätä blogia aloittelin, en tiennyt bloggaamisesta juuri mitään. Bloggaamisen ja Bloggerinkin salat ovat avautuneet hiljalleen. Tämä blogi on aina ollut puhtaasti harrastus, enkä siitä ole juurikaan stressannut. Olisin luultavasti lopettanut bloggaamisesta jo aikoja sitten, ellei se olisi tuonut mukanaan niin paljon kaikkea positiivistä. Minulla on maailman parhaimmat lukijat, joista osa on ollut mukana ihan alusta asti.

Ja juuri siksi, että bloggaaminen on kivaa ajattelin kokeilla sitä englanniksi ja hieman eri vinkkelistä. Uudessa blogissa keskitytään kotiin ja arkeen, josta jokainen tekee oman näköisensä. Elämässä harvakseltaan tapahtuu mitään järisyttävän ihmeellistä, joten nautitaan sitä mitä meillä on. Yritän myös painottaa sitä, että kodin ei tarvitse olla täydellinen ja kuin suora kopio sisustuslehdestä.

Jokainen sisustaa tavallaan ja omalla tyylillään. Pääasia on, että kotona on hyvä olla. Muista mauttomalta näyttävä koriste-esine ei välttämättä ole esillä sen kauneuden vuoksi vaan siksi, että siihen liittyy tarina. Sitä katsoessaan mieleen tulee paljon muistoja, joista osa onnellisia ja osa ehkä haikeita.

Haluan myös korostaa sitä, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena ja, että toisen romu on toisen aarre. Käsillä tekeminen on kivaa. On hienoa nähdä työnsä tulos, vaikka se ei täydellinen olisikaan. Ei kaikessa tarvitse kopioida toisia ja trendejä, vaan välillä tekee ihan hyvää vähän improvisoida.

Onneksi HYGGE on nostanut päätään täälläkin, joten ajattelin "pyörittää" blogiani sen ympärille. Eniten päänsärkyä on aiheuttanut blogipohjan valinta. En halua näin alussa maksaa pohjasta, joten päädyin Bloggerin omaan. Ei ihan sitä mitä halusin, mutta menköön. Ainakin tiedän miten homma toimii tai ei toimi.

Facebookiin avasin blogille oman sivun ja samoin Pinterestiin. Instagramin olen linkittänyt myös tänne "vanhaan" blogiini. Paljon on ollut pientä säätämistä ja välillä on meinannut lentää tabletti ikkunasta pihalle. Liian paljon kaikkea uutta ja vielä yhdellä kerralla, mutta kun tarpeeksi monta kertaa tekee saman asian, niin tyhmempikin oppii....

Pidemmittä puheitta täällä se vihdoinkin on; uuttuutta hohtava So Hygge by Mrs B- blogini. Käykääpä kurkkaamassa ja toivottavasti jäätte myös seuraamaan, vaikka osa kuvista ja aiheista on täällä jo näkynytkin.






8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Sitä on väännetty illat pitkät, mutta nyt tarvitsee vain listä postauksia.

      Poista
  2. Onnea uuteen blogiin !! Valitettavasti oma englannin kielen taitoni ei riitä uuden blogin lukemiseen, josta olen pahoillani. nim. kaikki nämä vuodet sinua seuranneena, kielitaidoton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogi on ja pysyy täällä, joten no hätä. Samoja tuunauksia esittelen täälläkin, joten et jää mistään paitsi!

      Poista
  3. Onnea uudelle blogille.
    Pitää yhtyä Anonyymin sanoihin, oma englaninkieln taitoni on niin ja näin, että taitaa jäädä uusi blogi seuraamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa. Käythän kuitenkin täällä lukemassa ja kommentoimassa.

      Poista
  4. Minäkin toivotan onnea Hygge-blogillesi. Kaiken uuden aloittaminen virkistää ja tekee aivoille ja mielelle niin hyvää. Toivottavasti jaksat päivitellä myös tätä vanhaa ja mukavasti tutuksi tullutta Vihreän saaren blogiasi, sillä sinulla taitaa täällä olla jo vakituinen seuraajakunta.
    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on suurin työ tehty tuolla uudessa blogissa on aikaa taas kirjoittaa tännekkin. Suomeksi kirjoittaminen on paljon mukavampaa!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!