perjantai 9. kesäkuuta 2017

Joskus kaipaan....

Vähän haikein mielin olen lukenut lehdistä ja blogeista ylioppilasjuhlien valmisteluista ja itse juhlista. Ulkosuomalainen äiti ei näitä juhlia pääse lapsilleen järjestämään. Täällä ei päähän paineta yo-lakkia, lauleta gaudeamus igiruia eikä Suvivirttä. Juhlasalia ei täytä ruusujen tuoksu. Eihän minua kukaan ole kieltänyt koulunpäätösjuhlia järjestämästä, mutta sama juttu se ei olisi kuitenkaan ollut. Mielelläni minä yo-juhlat järjestäisin. Leipoisin pikkuleivät, kakut ja silittäisin pöytäliinat. 

Postiluukusta kolahti perä jälkeen kaksi kutsua kesän juhliin. Tuli kutsut rippijuhliin ja häihin. Oma loma ja juhlat eivät valitettavasti sovi samalle viikolle, joten vastataan, jälleen kerran, että mielelläni kyllä tulisin, mutta kun...

Ristiäiset aikoinaan järjestimme. Pojista vanhempi kastettiin Lontoon Merimieskirkossa ja Juniori äidin luona. Onneksi kumpikin poika osallistui Suomessa rippileirille, ja ne juhlat pääsimme kokemaan. Sitä rippileiriä on täällä ihmisille vähän vaikea selittää. Ja kun katsovat kuvia pojista ja heidän ruusuistaan, ihmettelevät he, että miksi ruusuja. Se nyt on vaan niin, että ruusut kuuluvat näihin juhliin. Samoin kuin kermakakut, sen seitsemän sortin pikkuleivät, voileipäkakut, karjalanpiirakat jne. Se suomalainen kahvipöytä on meidän oma juttumme, eikä sitä muualla saa kokea.

Kuinkahan monet juhlat minulta on vuosien varrella jäänyt, matkan takia, väliin? Häitä ja hautajaisia. Yo-juhlia ja syntymäpäiviä. Silloin harvoin, kun johonkin tilaisuuteen pääsen, imen siitä itseeni joka minuutin. Tutun virren kuullessani herkistyn ja etsin nenäliinaa käsilaukusta. Pelkästään lusikkaleivän maku tuo mieleen paljon sukujuhlia ja ihmisiä, joita ei enää ole. Tai mansikkakakku, jossa kermaa ei ole säästetty. Keltakukkaiset, kultareunaiset kahvikupit puolestaan muistuttavat isäni kodissa järjestyistä lukuisista suvun juhlista. Ihailin niiden siroutta, ja kuinka kauniilta ne isolla tuvan pöydälle näyttivät.

Nämä ovat sellaisia pieniä, mutta suuria asioita, jotka aina joskus pulpahtavat pintaan. Valitettavasti näitä perinteitä ei voi siirtää omille lapsilleen. Ei edes sitä tunnetta, kun aamulla lähti uusissa vaatteissa kevätjuhlaan ja jännitti vähän todistustaan. Linnut lauloivat, syreenit vai olivatko ne sittenkin tuomet kukkivat ja kesäloma oli Suvivirttä vaille alkamassa...






17 kommenttia:

  1. Juuri noin se on. Minä olen järjestänyt "ylioppilasjuhlat" nuorilleni high schoolista valmistumisen jälkeen, mutta kyllä ne Suomessa vietetyt rippijuhlat olivat parasta. Oli suku, kummit ja ystävät. Paljon he näkivät vaivaa vuoksemme - voi kun ymmärtäisivät miten tärkeää se meille oli! Ainoa Suomen juhla, jonka lapseni saivat kokea.
    Kanadalaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne juhlat vaan tunnu tällä samalta. Kun koulun päästötodisteita jaettiin, oli minulla tippa silmässä siksi, että suretti se juhlan ei-juhlallisuus. Sitä muisteli ruusujen tuoksua, uutta mekkoa ja sitä vitivalkoista yo-lakkia. Onneksi oli edes ne rippijuhlat, josta kyllä nautin täysillä.

      Poista
  2. Voi kuinka hyvin kuvasit tuota kevätjuhlien aikaa ja ihan maistoin suussani sen rippijuhlien lusikkaleivän. Tosi vahvoja muistoja.
    Kyllä ne taisivat muuten olla ne syreenit kukassa, ainakin eteläisemmässä Suomessa, silloin toukokuun lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, niitä Suomen juhlapöytien herkkuja. Onneksi sain viikonloppuna sitä itsetekemääni mansikkakakkua.
      Kyllä ne tosiaan syreenejä taisivat olla, jotka tuoksuivat koulumatkalla. Täällä sain niitä naapurilta kimpun jo kuukausi sitten.

      Poista
  3. Minulla on asiat olleet hieman erilaiset,koska asuin täällä,sitten Suomessa ,ja sitten taas täällä,ja poika kävi koulut/tuli ylioppilaaksi Suomessa- Mutta monta sukujuhlaa on jäänyt väliin tämän välimatkan vuoksi.
    Ai kuinka ihana pinkki talo:) Ja oikein hyvää viikonloppua sinulle Saara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet päässyt osallistumaan poikasi suomalaisiin juhliin. Se kyllä harmittaa, kun niin moni juhla on jäänyt väliin.
      Tuota pinkkiä taloa olen kuvannut aikaisemminkin. Enkä vieläkään ole saanut selville, kuka sen omistaa. Veikkaan, että joku vanhempi pariskunta.

      Poista
  4. Taas annoit ajattelemisen aihetta. Itse olen joskus jopa tuskaillut, kun on joka kesäksi ollut juhlat laitettava. Tunsin hieman häpeää tuskailuistani, kun luin juttuasi. Ne juhlat ovat tärkeät lapsille ja nuorille täällä, missä ne ovat tapana pitää. Ehkä sinä kaipaat enemmän poikien väliin jääviä juhlia kuin he itse, kun se ei ole siellä tapana. Aina voi muiden juhliin osallistua kortein, kirjein, adressein, vaikkei itse mukaan pääse. Eihän se silti ole samanlaista kuin, jos saisi olla livenä mukana. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, varmasti tuskailisin itsekkin noiden kutsujen kanssa, jos asuisin Suomessa. Onhan sielläkin pitkät välimatkat, työt ja omat menot. Ahkerasti suomalaiset kuitenkin lakki- ja rippijuhlissakin käyvät. Nyt viikonloppuna olisi ystävän pojan rippijuhlat Helsingissä. Olen menossa Suomeen heinäkuussa, joten en pääse juhlimaan.

      Poista
  5. Tiedätkö JUST ajattelin tätä samaa asiaa! Tuli vain mieleen, kun kaivoin kaapista kahvikaluston pikkulautasta pienen tiskipöydällä olevan biojätekulhon kanneksi. Tuli vaan mieleen, että täällä mulla on kaapissa reilu tusina kauniita juhla-kahvikuppeja tasseineen, kakkulautasia, hopealusikoita jne. Nuo kupit ostin Suomessa asuessa, kun oli niitä synttäreitä ja nimiäisiä. Pitäisi sitten kutsua rouva tänne kahvipöytään :) Täytyy kyllä oikeasti varmaan koulun lopetuksen kunniaksi leipoa mansikkakermakakku, että vähän juhlan tunnelmaa siihenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla puolestaan on hopeaisia pikkulusikoita, joille ei ole käyttöä. Sitten kun tulen sinne...taitaa mennä loman jälkeen...niin pistäthän pöydän koreaksi.

      Poista
  6. Olen itse hieman sellainen jarjestettyjen juhlien valttelija joka haissa, yo-juhlissa ja monissa muissa karkeloissa on toivonut olevansa jossain muualla juuri silla hetkella. Omista Yo-juhlista on kylla kivat muistot mutta naimisiinkin mentiin miehen kanssa salaa silla kammosin jo etukateen haita. Taalla jarjestetaan valmistujaisjuhlat mutta ovat myös ihan erilaiset kun Suomessa ja keskittyvat yleensa sinne koululle eika kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään juhlia halusisi jatkuvasti, mutta yo-juhlat mielelläni järjestäisin. Ei täällä saa edes lakkia...

      Poista
  7. Tietty haikeus tosiaan liittyy suomalaisiin juhliin, joihin harvoin on päässyt mukaan. Tykkään kyllä osallistua, mutta toisaalta, kun on iso suku niin helpottavaa kuitenkin, kun ei tarvitse itse järjestää mitään. Nykyään kokö suvun taitaa kerralla nähdä enää hautajaisissa.
    Meillä ei ole juhlittu mitään valmistujaisia, vaikka se täällä on tapana jo peruskoulun päätösjuhlista lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että jos on suuri suku niin juhlien järjestly käy työstä. Ja sitten tulee sanomista, jos jättää jonkun kutsumatta. Sellaista se on...

      Poista
  8. Tämä postaus toi muistoja mieleen ja mietinkin että omat lapset ovat olleet hyvin harvoissa Suomi-juhlissa. Ainoita taitaa olla hautajaiset ja nimipäiväkekkerit.

    Nyt kun tyttö sai high schoolin ja poika collegensa päätökseen (ja saatinpa kuulla se gaudemus iditur vaikka ne sen pomp and circumstance marssin tahtiin kävelivätkin) niin me päätettiin ettei juhlia järjestetä kun he haluavat Suomen matkan. Nimittäin ne juhlatkin maksaa melko lailla joten he saivat valita.
    Tyttö kylläkin sai monta kutsua kavereidensa juhliin, ja vielä on jäljellä kaksi ensi viikolla. Hän kertoi että täällä kavereiden juhlissa on sukua ja perhetuttavia mutta vähempi omia kavereita vaikka niitä kutsukortteja niin innolla lähettivät toisilleen toukokuussa.

    Juhlat ovat kyllä mukavia ja ehkäpä me yritetään järjestää sitten Suomessa omat juhlat sukulaisille jos heitä heinäkuussa saisi kokoon. Suomihan on kiinni silloin ja kaikki yleensä mökeillään ja tai matkoillaan.

    Juhlat ovat kyllä ihania ja varsinkin niihin liittyvät seremoniat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Suomen matkaa teille. Ei ne juhlat todellakaan ilmaisia ole. Luulen, että matkasta jää enemmän muistoja. Pian eivät eivät teidän nuoret enää lähde lomalle kanssanne, vaan heillä on omat menot.

      Poista
  9. ups... siis Gaudeamus igitur, anteeksi kaikki latinistit!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!