keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Onko mikään muuttunut?

Vihreän Saaren emäntä Riikka, joka kirjoittaa blogia tuolla Traleessa, Kerryn läänissä, pyysi kirjoittaamaan siitä miten Irlanti on muuttunut täällä olo aikanani. Ja kyllähän me molemmat, Irlanti ja minä, olemme muuttuneet. Oma elämäntilanteeni on tänään ihan eri kuin 14 vuotta sitten, ja katselen luonnollisesti Irlantia eri silmin kuin juuri tänne muutettuani.

Ajattelin kertoa tässä postauksessa sellaisista, ihan jokapäiväisistä asioista, joiden kohdalla ovat muutoksen tuulet puhaltaneet tai sitten eivät. Valitettavasti sää ei ole yksi  niistä...

Koska liikun paljon autolla, ovat tiet ja liikenne tulleet tutuiksi. Ehdottomasti positiivistä on se, että Dubliniin on nykyisin Corkista suora moottoritie, ja matkan hurauttaa takuuvarmasti kolmessa tunnissa. Ennen ajettiin pikkukaupunkien läpi ja jäätiin köröttelemään traktorin perään. Tai odoteltiin tuttavansa kanssa kuulumisia vaihtavan papparaisen laittavan autonsa oven kiinni, että päästiin ohi. Raivostuttavaa, ja niin hidasta matkantekoa... Auton pitäminen puoelstaan on kallistunut kallistumistaan. Kiitos kuuluu vakuutusmaksuille, jotka ovat nousseet viime vuosina todella paljon.

Pyöräilijöitä näkyy huomattavasti enemmän katukuvassa, mutta itse en edelleenkään ole uskaltautunut täällä pyörän selkään. Pojillakaan ei ole nykyisin pyöriä, enkä ole edes ehdottanut, että sellaiset heille hankkisimme. Koska kunnon pyöräteitä ei ole, jätän pyöräilyn rohkeammille. Edelleen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkyvyydessä olisi toivomisen varaa, mutta heijastinliivien käyttö on onneksi lisääntynyt. Televisiossa on kansaa koulutettu jos jonkinmoisten Näy Tiellä-kampanjoiden avulla.

Irlantilaisille käytetyn tavaran ostaminen, ja yleensäkin kierrättäminen, näyttää olevan vaikeaa tai ainakin oli. Tätä on en vieläkään ymmärrä, sillä Irlanti oli pitkään köyhä maa, jossa perheet olivat suuria. Rahaa ei ollut liikaa ja vaatteet kiersivät sisarukselta toiselle, kunnes olivat riekaleina. Vanhempi sukupolvi on tottunut penniä venyttämään, mutta nuoremilla olisi paljon oppimista.

Sitten tuli maahan lama ja rahat olivatkin yhtäkkiä vähissä. Ostotottumukset muuttuivat monella pakonsanelemina. Enää ei ollutkaan häpeä näyttäytyä Aldissa tai Lidlissä, ja vertailla ruoan hintoja. Hyväntekeväisyyskirppareilla näkee nykyisin jopa irlantilaisia, ja käytetty tavara vaihtaa omistajaa esim. Facebookin ryhmissä. Asenteen muuttuvat hitaasti, mutta tässäkin asiassa ollaan edistytty.

Hullujen vuosien jälkeen irlantilaiset kulutustottumukset ovat siis muuttuneet järkevämpään suuntaan, vaikka ei täällä vieläkään mielellään kukaan rehellisesti sano, että nyt en voi lähteä ulos tai shoppailemaan, kun ei ole rahaa!

Valitettvasti sairaaloissa jonot ovat julkisella puolella edelleen pitkät. Niinä hyvinä vuosina työntekijöiden palkkoja kyllä korotettiin, mutta rahaa ei koskaan näytä riittävän sairaaloiden ja koulujen kunnostamiseen. Julkisenpuolen sairaalat ovat vanhoja, kuluneita ja suorastaan likaisia. 

Koulumaailmassa ei ole tapahtunut mitään positiivistä, eikä mainitsemisen arvoista. Ei ainakaan sellaista, josta oppilaat hyötyisivät, vanhemmista nyt puhumattakaan. Alakoulussa on edelleen se käsitys, että kaikki äidit ovat kotona, eikä kenenkään tarvitse ajatella miten yhdistää työt ja esimerkiksi koulujen ainaiset lomat.

Vapaita työpaikkoja on onneksi nykyisin enemmän, mutta niistä on todella kova kilpailu, etenkin nuorien ja vastavalmistuneiden kesken. Pitää muistaa, että englantia puhuvassa maassa työpaikoista kilpailee, irlantilaisten lisäksi,  myös suuri joukko muita eeuulaisia. Suomessa kieli tekee tehtävänsä, joten jos suomea ei puhu, ei paikaa voi hakea.

Yleensä ottaen eläminen on täällä kallistunut. Asuntojen hinnat kävivät laman aikana pohjalla, mutta ovat taas nousussa. Asunnoista on pulaa, joten vuokrat yksityisellä puolella ovat, etenkin Dublinissa, nouseet pilviin. Muutenkin oman kodin ostaminen pääkaupungissa jää monelle vain kaukaiseksi haaveeksi. Kun ennen pankit avokätisesti jakoivat lainoja, on nykyisin asuntolainan saaminen vaikeaa.   

Kun sitten katson kaupungilla ympärilleni huomaan pieniä, mutta positiivisiä asioita. Laman ainana moni liike lopetti toimintansa ja tyhjiä kiinteistöjä oli vieri vieressä. Nyt on suunta toinen ja uusia ravintoloita, kauppoja ja toimistorakennuksia on taas avattu ja avataan. Costan ja Startbucksen löytää Corkistakin, joka kadun kulmasta, vaikka kyllä niitä ilmankin hyvin täällä pärjäisimme. Kaupunki on kuitenkin herännyt eloon, ja pubeissa ja ravintoloissa on taas enemmän ihmisiä.

Ja pubeista puheenollen, niitä on vähemmän kuin tänne muuttessa. Ei, että niistä mitään pulaa olisi, mutta etenkin pienemmissä kylissä ja kaupungeissa pubit eivät enää kannata ja ovat pistäneet ovensa säppiin. No, meidän lähimmässä pubissa lentää edelleen (kuulemma) välillä pullo, ja se toinen on aivan yhtä tympeä kuin ennenkin. Enkä edelleenkään vietä niissä aikaani! Kylällä pubien suosio vaihtelee, ja ne kaksi jotka olivat tänne muuttaessamme aina täynä, eivät ole sitä enää. Nyt ykköspaikka on pubi, joka oli ennen varsinainen pappapubi.

Irlantilaiset ovat innostuneet kuntoilemaan ja uusia kuntosaleja ja joogastudioita on noussut lähiseudulle useita. Lenkkeilijöitä näkyy, sateesta huolimatta, iltaisin ulkona. PT:n (personal trainer) apuun turvautuu moni, että saa kropan kuntoon ja kilot kuriin. Ruokakulttuuri on myös muuttunut selvästi terveellisempään suuntaan.

Valitettavasti kylämme uimahallia ole vieläkään alettu kunnostamaan, vaikka 14 vuotta sitten niin luvattiin! Nyt asiasta ei ole enää kirjoitettu muutamaan vuoteen. Aina kunnallisvaalien aikaan asia nousee takuuvarmasti esille.

Ja kai sekin on mainittava, että nykyisin täällä jopa saattaa jäädä kiinni verovilpistä, lahjuksista, omiensa suosimisesta tai tukien ja avustusen väärinkäytöstä. 

Tälläisiä muutoksia tai muuttumattomuuksia tuli mieleen. Vinkkinä kaikille Irlannista kiinnostuneille: lukekaapa Vihreän Saaren Emännän postauksia siitä, miltä Irlanti näyttää, täällä vasta vähänaikaa asuneen silmin. Riikan blogi löytyy täältä.







14 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta ja mielenkiintoisesta postauksestasi. Se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Oikeastaan on aika ymmärrettävää, että ei halua ottaa vastaan tai ostaa käytettyä tavaraa, jos on elänyt lapsuutensa puutteellisissa oloissa, eikä ole koskaan saanut mitään itselleen uutena. Mutta luulisi sen trauman menevän ohi, kun on saanut jonkun aikaa ostaa uuttakin. Kierrätyksen ei nykyisin luulisi olevan häpeällistä. Päinvastoin. Hyvää helatorstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla, että haluaa kaiken uutena, jos lapsuudessa on kaikki ollut vanhaa ja käytettyä. Onneksi kierrätys täällä nostaa päätään.

      Poista
  2. Kiitos Saara mielenkiintoisesta ja kattavasta postauksesta! Sentään jotakin positiivisiakin muutoksia noihin vuosiin mahtuu :)
    Itse olen asunut täällä sen verran vähän aikaa, että ilahduin positiivisesti kun huomasin, että kyllähän liikuntaa harrastetaan aktiivisesti täälläkin.
    Suomessa olen tottunut ostamaan (varsinkin lapselle) ison osan tavaroista käytettyinä. Suomeen nähden kirpparikulttuuri on täällä vielä lapsen kengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Kiitos postausehdotuksesta. Kirpparikultturi tosiaan laahaa jäljessä. Täällä käytetty tavara ja vaatteet ovat mielestä paljon halvempaa kuin Suomessa. Ebaystä en ole koskaan mitään ostanut, mutta kirppariella ei tavara paljoa maksa.Oletko jo käynyt car boot kirppareilla? Siellä voi myydä omia tavaroitaan, mutta ei niistä kyllä Suomen hinnoille pääse. Itse vien vanhat vaatteet ja tarpeettomat tavarat hyväntekeväisyyskirpparille tuohon lähelle.

      Poista
  3. Pakko tulla vielä takaisin, kun nuo kuvasi eivät antaneet minulle rauhaa. Et ehkä usko, mutta meillä on orvokkeja lähes samanlaisissa astioissa kuin sinulla. Laitan omaan blogiini kuvan, niin voit kurkata. Betonisaappaat on yksi tyttäristä tuonut tuliaiseksi ja pajukorin on toinen tytär punonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä kaunis koti ja ja sen pihapiiri. Ei tule tähän aikaan vuodesta aika pitkäsi! Kiva mummola vierailla! Onpas sinulla taitava tytär, kun osaa tehjä pajutöitä. Nuo pajukorit ovat todella kauniita!

      Poista
  4. Kyllä täällä secondhandia on lapsilla, mutta enemmänkin kaverilta kaverille, sukulaiselta sukulaiselle hand me downs. Näistä ei ikinä pyydetä rahaa tai oleteta edes saavan rahaa ja monella tapaa mielestäni jopa reilumpi meininkin, kuin Suomen kirppistely tuotot mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä totta, että jos jotain vaatteita eteenpäin antaa, niin rahaa niistä ei kyllä pyydetä. Tarjosin vuosia sitten poikien vaatteita kälylleni ja hänellä oli ihan kauhistunut ilme naamallaan. Ei kuulemma ollut niille tarvetta. Olin hämmästynyt hänen reaktiostaan. No, nyt tiedän, että mielessään ajatteli, että luulentko heidän olevan niin köyhiä, että toisen käytetyissä vaatteissa lapset kulkisivat. No, en tosiaan luullut, olin vaan aina tottunut vaatteita kierrättämään.

      Poista
  5. Mielenkiintoista, aika paljon muutoksia vaikka 14 vuotta ei niin kovin pitkä aika olekaan - minun aikajanassani :) Jotkut asiat muuttuvat todella hitaasti jos ollenkaan varmaan joka maassa, tai sitten niin huomaamattomasti ettei niitä edes osaa nähdä. Tämä postaus laittoi miettimään omaakin historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä asioita pitää tosiaan ihan miettiä, sillä ei sitä välttämättä huomaa, mitä ympärillä tapahtuu. Onneksi muutos on joskus myös positiivistä. Minä toivon, että kierrätys täällä lisääntyisi entisestään.

      Poista
  6. Joko kelttitiikeri on heräämässä taas? Hauskat saapaskuvat; pitäneekin viikonloppuna hakea kukkia ja yrttejä tuonne takapihan pläntille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on taas päätään nostanut. Toivottavasti yhtä hulluksi meno ei täällä mene kuin aikaisemmin.
      Kivat saappaat bongasin tuolla kävelyretkilläni. Mistähän tuollaiset löytyisi meidän pihalle? Vai pitäisikö laitta omat vanhat kummparit?
      Hyviä istutusilmoja sinne.

      Poista
  7. Kouluissa ei kierrätetä juuri mitään. Kun koulut menevät kiinni kesäksi, heitetään varmaan joka koulussa jätteisiin säkkikaupalla kouluvaatteita, takkeja, kenkiä, urheilupukuja, laukkuja, kirjoja, kansioita, penaaleja yms joita vaan jätetään kouluun. Joka vuosi vanhemmat purnaavat koulujen kalleudesta. Mihin ne edellisvuoden tavarat hävisivät? Meidän lapset eivät saaneet kaikkea uutena joka vuosi, ja kouluvaatteet kierrätettiin ensin sisarusten kesken, sitten kirpparille.

    Luulen, että Irlannissa on edelleen stigma käyttää vanhaa ja kierrätettyä. Kaatopaikat täyttyvät ihan hyvästä tavarasta. Sen huomaa, kun katsoo joskus naapureiden jätetynnyreitä, kansi ei mene kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakoulussa sai hakea laatikosta sellaisia kouluvaatteita, joita kukaan ei ollut käynyt hakemassa. Kaikki kouluvaatteet kelpasivat kavereiden sisaruksille, poikien sieltä lähdettyä. Ovat niin kalliita ja lapsiltahan aina menee etenkin puseroita hukkaan.
      Yläkoulu puolestaan oli kuin musta aukko. Ihan tuhraa sieltä oli mitään yrittää löytää. Miksi eivät myy kouluvaatteita parilla eurolla lukuvuoden päätyttyä? Rahat voisi sitten käyttää, johonkin koululla tarvittavaan materiaaliin tai vaikkapa jalkapalloihin!!!
      Kaatopaikalla käydessäni ihmettelen, että eikö näitä tavaroita tosiaan kukaan tarvitse. Lauantaina vein meidän rikkinäisen ruohonleikkurin kaatopaikalle ja siellä oli mikrouuneja iso kasa. Uskon, että suurin osa ihan käyttökelpoisia. Ihan pahaa teki.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!