keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Onko mikään muuttunut?

Vihreän Saaren emäntä Riikka, joka kirjoittaa blogia tuolla Traleessa, Kerryn läänissä, pyysi kirjoittaamaan siitä miten Irlanti on muuttunut täällä olo aikanani. Ja kyllähän me molemmat, Irlanti ja minä, olemme muuttuneet. Oma elämäntilanteeni on tänään ihan eri kuin 14 vuotta sitten, ja katselen luonnollisesti Irlantia eri silmin kuin juuri tänne muutettuani.

Ajattelin kertoa tässä postauksessa sellaisista, ihan jokapäiväisistä asioista, joiden kohdalla ovat muutoksen tuulet puhaltaneet tai sitten eivät. Valitettavasti sää ei ole yksi  niistä...

Koska liikun paljon autolla, ovat tiet ja liikenne tulleet tutuiksi. Ehdottomasti positiivistä on se, että Dubliniin on nykyisin Corkista suora moottoritie, ja matkan hurauttaa takuuvarmasti kolmessa tunnissa. Ennen ajettiin pikkukaupunkien läpi ja jäätiin köröttelemään traktorin perään. Tai odoteltiin tuttavansa kanssa kuulumisia vaihtavan papparaisen laittavan autonsa oven kiinni, että päästiin ohi. Raivostuttavaa, ja niin hidasta matkantekoa... Auton pitäminen puoelstaan on kallistunut kallistumistaan. Kiitos kuuluu vakuutusmaksuille, jotka ovat nousseet viime vuosina todella paljon.

Pyöräilijöitä näkyy huomattavasti enemmän katukuvassa, mutta itse en edelleenkään ole uskaltautunut täällä pyörän selkään. Pojillakaan ei ole nykyisin pyöriä, enkä ole edes ehdottanut, että sellaiset heille hankkisimme. Koska kunnon pyöräteitä ei ole, jätän pyöräilyn rohkeammille. Edelleen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkyvyydessä olisi toivomisen varaa, mutta heijastinliivien käyttö on onneksi lisääntynyt. Televisiossa on kansaa koulutettu jos jonkinmoisten Näy Tiellä-kampanjoiden avulla.

Irlantilaisille käytetyn tavaran ostaminen, ja yleensäkin kierrättäminen, näyttää olevan vaikeaa tai ainakin oli. Tätä on en vieläkään ymmärrä, sillä Irlanti oli pitkään köyhä maa, jossa perheet olivat suuria. Rahaa ei ollut liikaa ja vaatteet kiersivät sisarukselta toiselle, kunnes olivat riekaleina. Vanhempi sukupolvi on tottunut penniä venyttämään, mutta nuoremilla olisi paljon oppimista.

Sitten tuli maahan lama ja rahat olivatkin yhtäkkiä vähissä. Ostotottumukset muuttuivat monella pakonsanelemina. Enää ei ollutkaan häpeä näyttäytyä Aldissa tai Lidlissä, ja vertailla ruoan hintoja. Hyväntekeväisyyskirppareilla näkee nykyisin jopa irlantilaisia, ja käytetty tavara vaihtaa omistajaa esim. Facebookin ryhmissä. Asenteen muuttuvat hitaasti, mutta tässäkin asiassa ollaan edistytty.

Hullujen vuosien jälkeen irlantilaiset kulutustottumukset ovat siis muuttuneet järkevämpään suuntaan, vaikka ei täällä vieläkään mielellään kukaan rehellisesti sano, että nyt en voi lähteä ulos tai shoppailemaan, kun ei ole rahaa!

Valitettvasti sairaaloissa jonot ovat julkisella puolella edelleen pitkät. Niinä hyvinä vuosina työntekijöiden palkkoja kyllä korotettiin, mutta rahaa ei koskaan näytä riittävän sairaaloiden ja koulujen kunnostamiseen. Julkisenpuolen sairaalat ovat vanhoja, kuluneita ja suorastaan likaisia. 

Koulumaailmassa ei ole tapahtunut mitään positiivistä, eikä mainitsemisen arvoista. Ei ainakaan sellaista, josta oppilaat hyötyisivät, vanhemmista nyt puhumattakaan. Alakoulussa on edelleen se käsitys, että kaikki äidit ovat kotona, eikä kenenkään tarvitse ajatella miten yhdistää työt ja esimerkiksi koulujen ainaiset lomat.

Vapaita työpaikkoja on onneksi nykyisin enemmän, mutta niistä on todella kova kilpailu, etenkin nuorien ja vastavalmistuneiden kesken. Pitää muistaa, että englantia puhuvassa maassa työpaikoista kilpailee, irlantilaisten lisäksi,  myös suuri joukko muita eeuulaisia. Suomessa kieli tekee tehtävänsä, joten jos suomea ei puhu, ei paikaa voi hakea.

Yleensä ottaen eläminen on täällä kallistunut. Asuntojen hinnat kävivät laman aikana pohjalla, mutta ovat taas nousussa. Asunnoista on pulaa, joten vuokrat yksityisellä puolella ovat, etenkin Dublinissa, nouseet pilviin. Muutenkin oman kodin ostaminen pääkaupungissa jää monelle vain kaukaiseksi haaveeksi. Kun ennen pankit avokätisesti jakoivat lainoja, on nykyisin asuntolainan saaminen vaikeaa.   

Kun sitten katson kaupungilla ympärilleni huomaan pieniä, mutta positiivisiä asioita. Laman ainana moni liike lopetti toimintansa ja tyhjiä kiinteistöjä oli vieri vieressä. Nyt on suunta toinen ja uusia ravintoloita, kauppoja ja toimistorakennuksia on taas avattu ja avataan. Costan ja Startbucksen löytää Corkistakin, joka kadun kulmasta, vaikka kyllä niitä ilmankin hyvin täällä pärjäisimme. Kaupunki on kuitenkin herännyt eloon, ja pubeissa ja ravintoloissa on taas enemmän ihmisiä.

Ja pubeista puheenollen, niitä on vähemmän kuin tänne muuttessa. Ei, että niistä mitään pulaa olisi, mutta etenkin pienemmissä kylissä ja kaupungeissa pubit eivät enää kannata ja ovat pistäneet ovensa säppiin. No, meidän lähimmässä pubissa lentää edelleen (kuulemma) välillä pullo, ja se toinen on aivan yhtä tympeä kuin ennenkin. Enkä edelleenkään vietä niissä aikaani! Kylällä pubien suosio vaihtelee, ja ne kaksi jotka olivat tänne muuttaessamme aina täynä, eivät ole sitä enää. Nyt ykköspaikka on pubi, joka oli ennen varsinainen pappapubi.

Irlantilaiset ovat innostuneet kuntoilemaan ja uusia kuntosaleja ja joogastudioita on noussut lähiseudulle useita. Lenkkeilijöitä näkyy, sateesta huolimatta, iltaisin ulkona. PT:n (personal trainer) apuun turvautuu moni, että saa kropan kuntoon ja kilot kuriin. Ruokakulttuuri on myös muuttunut selvästi terveellisempään suuntaan.

Valitettavasti kylämme uimahallia ole vieläkään alettu kunnostamaan, vaikka 14 vuotta sitten niin luvattiin! Nyt asiasta ei ole enää kirjoitettu muutamaan vuoteen. Aina kunnallisvaalien aikaan asia nousee takuuvarmasti esille.

Ja kai sekin on mainittava, että nykyisin täällä jopa saattaa jäädä kiinni verovilpistä, lahjuksista, omiensa suosimisesta tai tukien ja avustusen väärinkäytöstä. 

Tälläisiä muutoksia tai muuttumattomuuksia tuli mieleen. Vinkkinä kaikille Irlannista kiinnostuneille: lukekaapa Vihreän Saaren Emännän postauksia siitä, miltä Irlanti näyttää, täällä vasta vähänaikaa asuneen silmin. Riikan blogi löytyy täältä.







tiistai 23. toukokuuta 2017

Voi, teitä!

Voi, ystävät hyvät teitä. Kommenttiboksi pullistelee postausideoita. Nyt ei enää riitä miljoonat kiitokset, vaan pistetään yksi nolla perään ja sanotaan, että thanks a billion! Into palasi samantien ja päässä pyörii ideoita. Se, että teitä kiinnostaa ihan normaali arki, teki myös iloiseksi. Blogille löytyy paljon lukijoita, vaikka aiheet eivät olekkaan aina niin ihmeellisiä. Hienoa!

Arki on arkea ympäri maailman, kylläkin erillaisilla mausteilla höistettynä. Ja niistä "mausteista" yritän vastaisuudessakin kirjoittaa, vaikka välillä niitä ei edes itse huomaa. Paikalliset tavat ja tottumukset, kun ovat tulleet jo niin tutuiksi, että niissä ei itse välttämättä näe mitään mainitsemisen arvoista.

Tänä aamuna tuli taas mieleen, kuinka hyvä on asua pienen kaupungin liepeillä, jossa elämä on tasaista ja rauhallista. Täällä ei arkea ainakaan mausta pelko. 

Manchesterin uutiset järkyttävät heti aamusta. Paljon on maailmassa mätää, että joku menee ja räjäyttää itsensä ilmaan, tappaakseen muita. Sankariteko joidenkin mielestä. Ei me kaikki olla sankareita, vaikka niin laulussa sanotaankin ja vaikka kuinka silmiin katsotaan. Mikä pahinta, joku aivopesty jossakin, saa tästä itsensäräjäyttämisestä tukea omille kieroutuneille ajatuksilleen ja alkaa suunnittelemaan omaa "sankaritekoaan". 

Ja pian räjähtää taas jossakin...  








tiistai 16. toukokuuta 2017

Tyhjä

Sanainen arkkuni on tyhjä. En keksi mitään kirjoitettavaa, en järkevää enkä järjetöntä.  Elämä on juuri nyt niin tasapaksua (ja toisaalta ihan hyvä niin), että siitä ei irtoa mitään. Herään aamulla, menen töihin, tulen töistä, laitan ruokaa, teen kotitöitä ja käyn joogaamassa. Yritän opiskella espanjaa, mutta huonosti jäävät sanat päähän. Teen vähän käsitöitä, mutta edes mitään tuunausprojekteja ei ole juuri nyt meneillään. Kuuntelen äänikirjoja ja yritän katsoa uutiset illalla televisiosta. Silitän kissaa ja komennan välillä poikia. Juttelen miehen kanssa niitä näitä ja piipahdan naapurissa.  Viikonloppuisin siivoamme takapihaa ja yritämme päästä eroon liian suuriksi kasvaneista rumista puista ja pensaista. 


Kirjoita näistä, hyvin arkisista aiheista, sitten postaus! Säästäkään ei viitsi aina kirjoittaa ja politikoimaan en täällä aio ruveta. Siksipä pyydänkin apua ihanilta ja fiksuilta lukijoiltani. Auttakaa naista mäessä, eikä mäen alla. Antakaa minulle postausideoita. Mistä haluaisitte lukea? Mitä kuvaisin? Olisiko Irlannin arjessa ja elämässä jotain, josta haluaisette kuulla?  Euromiljoonan tämän viikon numeroita en voi valitettavasti teille paljastaa, enkä painoani, mutta kysykää jotain muuta!

Se, että komentteja tulee, kaikkien näiden vuosien jälkeen, on todella hieno juttu. Blogimaailmassa moni bloggaaja on lopettatut tai miettii lopettamista juuri siksi, kun kukaan ei kommento. Olen todella onnellinen, että Vihreällä Saarella ei ole tätä ongelmaa. Kuten täällä sanotaan Thanks a Million eli miljoonasti kiitoksia teille kaikille, jotka käytte blogiani lukemassa, ja vieläpä jätätte kommentin. 









torstai 11. toukokuuta 2017

Helpotuksen syvä huokaisu

Eilen se taas oli. En tietoisesti jännittänyt, mutta jännitin kuitenkin. Ja sitten se helpotuksen tunne, kun painoin oven takanani kiinni. Menin kaupan kautta kotiin. Laiton ruokaa. Lajittelin pyykkejä. Ajatukset harhailivat jossain ihan muualla, mutta rutiineista selvisin kuin robotti. Sitten kaaduin sänkyyn. Espanjan tunti jäi väliin. Helpotuksen tunne imi, yhdeksi illaksi, kaiken ylimääräisen energian pois ruumistani. Valtakunassa kaikki hyvin. Onkologin vuositarkastuksesta selvitty kiitettävin arvosanoin.  Möykky mädäntyköön siellä sellissään. Oikein sille ilkimykselle, mietin minä.

Ei tässä vielä kaikki. Ensi viikolla taas plastikkakirurgin puheille. Kyllähän minä jo tiedän, mitä tuleman pitää: leikataan taas pian. Noin teoriassa. Käytännössä menee ainakin marraskuuhun. Olen jo oppinut miten homma toimii. Ennen kesää ei tapahdu mitään, eikä kesälläkään. Syyskuussa hoidetaan kesällä paljastuneiden melanoomien leikkaukset, jotka ovat ymmärrettävästi aina kiirellisiä. Lokakuussa alan soittelemaan ajanvarauksiin, ja hätyyttelemään vuoroani. Sitten ajanvaraukset kyllästyvät soittoihini ja luultavasti marmattavat kirurgille tai hänen sihteerilleen, että tämä täällä taas soittelee. Ja niin saan vihdoinkin leikkauspäivän. Hitaasti etenee Rooman valmistuminen... En kuitenkaan stressaa. Pääasia on, että Möykky on edelleen sellissään.


Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu. Mitä vaarallisempi taistelu sitä loistavampi voitto.
- Z. Topelius




tiistai 9. toukokuuta 2017

Sydämellinen suklaakakku

Meille oli kuin olikin ilmestynyt pääsiäisenä isoja suklaamunia, vaikka itse niitä emme ostaneetkaan.
Kaikkien suklaahimo on toistaiseksi tyydytetty, eli mitäs niille ylimääräisille munille tehdään?
Heitetään roskiin? Annetaan tuttujen lapsille? Kukaan ei täällä halua suklaamunia, joten ei auta kuin kääriä hihat ja alkaa leipomaan. Reseptin löysin täältä. Aivan huippuhyvää lämpimänä, vaniljajäätelön kera.




maanantai 8. toukokuuta 2017

Se kukkapenkki

No, nyt on vihdoinkin etupihan kukkapenkki kunnostettu. Enää se pitää rajata, mutta sen ehtii tekemään  milloin vain. Pääasia on, että kukat ja yksi puska on istutettu. Viikonloppuna kävimme ostamassa siihen kasveja ja nyt toivotaan, että ne tänä kesänä jo kukostaisivat. Rikkaruohot toivottavasti kuolevat muovin alla, eikä niitä tarvitse repiä enää joka välissä irti. Yleensähän siinä kävi niin, että kesän aikana sain tarpeekseni, enkä enää viitsinyt niitä vastaan tastella. Näky oli sitten aika masentava. 


Olen aina sanonut, että mitään puutarhatonttuja ei meille hankita. Suomeen takaisin muuttava ystäväni toi meille tonttunsa, joten pakkohan se oli pistää aidalle pihaa vartioimaan.

Entiset kasvit saivat kyytiä ja miesraukka joutui lapionvarteen maata kääntämään.
Nyt kun isäntä on viikotkin kotona on hänestä paljon enemmän apua! 

Sitten multaa ja muovia alle ja haketta päälle.
Youtubesta katsoin ohjeet!

Kiitoksia teille kasvivinkeistä. Tämä on nimittäin sellainen ongelmakohta valon suhteen.
Keksin vielä, että kaikilla naapureilla, jotka asuvat samalla puolella tietä, on tietysti sama ongelma.
Siis miksi en tätä ole aikaisemmin älynnyt?
Katselin heidän pihojaan, ja sitä mitkä kasvit näyttivät kasvavan parhaiten.  

Nurmikko kaipaa myös lannoitusta ja aitakin pitäisi maalata. Onneksi pensasaidan puutarhuri käy jossain välissä leikkaamassa. Hän ilmestyy keväällä ja syksyllä asuntoalueellemme ja käy kysymässä taloissa, että leikataanko taas? Työtä kuulemma riittää liikaakin keväästä syksyyn, ja sitten talvella ei tapahdu mitään. 






Kukkalaatikot ja osa ruukuista kukoistavat jo.




Ensi viikonloppuna siirrymme takapihalle, ja vaikka se pieni onkin, hommaa siellä riittää pitkäksi aikaa. Työkaveri lupasi antaa lainaksi painepesurinsa, että saamme pienen patiomme puhtaaksi sammaleesta. Sekin täällä sateiden saarella kasvaa uskomattomalla vauhdilla. Naapurimme puolestaan lupasi auttaa puunkaadossa. Ei tule aika pitkäsi, ei...

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Pulloja ja purkkeja

Ennen kuin vein korillisen lasipulloja ja  - purkkeja kierrätyskeskukseen, poimin joukosta muutaman talteen. Ajattelin koittaa onnistuisiko niiden maalaus. Sitten kun meillä on helle ja istutaan ulkona päivää paistattelemassa, niin purnukoille olisi käyttöä. Kuten huomaatte sitä ollaan tänään todella positiivisiä kesän suhteen! Ja illan tullen voi sitten laittaa vaikka kynttilän palamaan.









perjantai 5. toukokuuta 2017

Ihan kuin joku poikien kavereista...




Tässä Irlannin edustaja tämän vuotisissa Euroviisuissa. Brendan Murray on kylläkin minulle täysin tuntematon laulaja. Ulkonäöltään hän on niin tyypillisen irlantilaisen nuoren miehen näköinen, että voisi olla vaikka yksi poikien kavereista. Ei välttämättä mikään huippu lavaesiintyjä, mutta ääntä pojalla piisaa, ja minusta ihan kiva kappale. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että Suomen Blackbird on todella hyvä. Jospas vaikka tänä vuonna..... no, ei nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Mitäs tykkäätte?

tiistai 2. toukokuuta 2017

Teerituaaleista

Sehän nyt tiedetään, että teenystävän on helppo sopeutua näille saarille. Irlantilaisessa keittiössä useimmiten painettu "nappula" löytyy takuuvarmasti vedenkeittimestä. Teeveden pitää olla kuumaa ja vaikka vesi olisi juuri kiehunut, keitetään se vielä varmuuden vuoksi uudestaan. Kuinkahan monta kertaa olen saanut käteeni tulikuuman, täyden teemukin ja siinä samalla lähestulkoon polttanut sormeni? Kuumaa teetä on pakostakin läikkynyt housuille ja lattialle. 




Kahden vilkaan pojan äitinä olen pelännyt, että vieraiden huolettomasti pöydänreunalle jätettyjen, teekuppien sisältö polttaa taaperot. Teetä kun ei juoda läheskään aina pöydän ääressä, vaan milloin missäkin. Muistan au-pairina Brightonissa keränneeni aamuisin likaisia teekuppeja ympäri talon ja ulkoakin. Teekuppi jäi juuri siihen missä kohtaa jano oli taltutettu. Joskus mukista oli hörpätty vain pari kertaa. Ei meilläkään teetä juoda aina pöydän ääressä, ja siksipä olohuoneessa on ahkerassa käytössä pienet neliöt "matot" kupin alle. No, enää ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että pojat polttavat itsensä.



Niin, eikä sekään riitä, että vesi on kiehuvaa, vaan usein näkee, että myös muki huuhdellaan kiehuvalla vedellä. Vasta sitten siihen kaadetaan joko valmiiksi haudutettu tee tai kiehuva vesi. Se ei pieneen päähäni mahdu, että miksi ihmeessä muki täytyy täyttää ihan piripintaan asti. Sitten tuodaan mukit olohuoneeseen ja perässä vain näkyy teejuova, kun sitä on roiskunut lattialle ja pahimmassa tapauksessa matoille ja vielä kokolattiasellaisille.

Katselin viikonloppuna meidän olkkarin lattiaa sillä silmällä ja kyllä, todistusainestoa oli siitä, että teetä on juotu, kuppi jos toinenkin. Ja että mukit eivät vain pääsisi kaapista loppumaan, ostin pojille Suomesta pienet tuliaiset. Kumpikin oli pieninä varsinaisia Vaateramäen Eemelin ystäviä, joten eihän näitä voinut mitenkään kaupanhyllylle jättää.