keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Se aika vuodesta

Juuri nyt on se aika vuodesta, jolloin paikallisesta yliopistosta tulee toimistoon opiskelijoita kesäksi työharjoitteluun. Tämän vuotiset opiskelijat ovat tismalleen vanhemman poikani ikäisiä. Voisin siis olla ihan hyvin heidän äitinsä tai he voisivat olla poikani entisiä luokkakaverieta. Parempi olla liikaa ajattematta... Olen siis se toimiston ikivanha tantta, joka on istunut iät ja ajat pöytänsä takana. Joka toimistostahan sellainen löytyy. Voi, apua!

Olisihan se kivaa olla vielä nuori ja koko elämä edessä. Vai olisiko? Toisaalta onhan se nuoruus aika epävarmaa aikaa, kun pitää tehdä suuria valintoja, jotka sitten vaikuttavat usein koko loppuelämän. Onneksi nuorilla on kyky olla ajattelematta asioita liian pitkälle tulevaisuudessa. Sillä jos kaikkia päätöksiä miettii liikaa ja liian hartaasti, ei tule tehtyä mitään repäisyjä. Tällä en tarkoita, että pitäisi vaan hypätä pää edellä, turhia ajattelematta, tuntemattomaan. Tottakai pitää miettiä ja punnita vaihtoehtoja, mutta ei liian syvällisesti.   

Olen huomannut tämän ajan nuorissa sellaista tietynlaista levottumuutta. Opiskeluissa haahuillaan vähän sinne ja tänne. Kyllästytään nopeasti ja tehdään vauhdilla täyskäännös. Ei tajuta sitä, että aina ei voi olla hauskaa, uutta ja ilmeellistä. Arki aikaisine aamuineen ja tylsine rutiineineen ei suju. Pitää olla
koko ajan menossa ja kokemassa uutta.

Parhaimmillaan haahuilu auttaa löytämään sen oman paikkansa ja juttunsa. Heitäkin olen nähnyt, joille se haahuiluvaihe on jäänyt päälle. Kun alkaa tuntua tylsältä vaihdetaan vaikka maata. Onnistuu, jos on vastuussa vain itsestään. Pystähtyminen, sitoutuminen oli se sitten partneriin, työpaikkaan tai asuntolainaan, näyttää suorastaan pelottavan.

Kilpailu työpaikoista on nykyisin kovaa. Aina näyttää löytyvän jostain joku, jolla on enemmän koulutusta ja kokemusta. Sitten kun työpaikka vihdoin löytyy, on suuri pettymys se, että onkin nokkimisjärjestyksessä siellä alimmalla oksalla. Vaikka onkin sitä koulutusta ja papereita lyödä pöytään. Olen joskus miettinyt, että annetaanko opiskeluaikana vääristynyt kuva taidoista, vai onko tämä vain luonnekysymys? Etta sinne toimitusjohtajan tuolille ei pääsekkään suoraan, vaan siihen menee vuosia ja taas vuosia. 

Sekin mietityttää, että mainostetaan kursseja ja opiskelupaikkoja, jotka johtavat suoraan "kortistoon". Onhan se masentavaa, että opiskelee vuosikausia ja sitten huomaa, että alalla ei ole ollut töitä enää vuosiin. Toisaalta tietyillä aloilla on jatkuvasti työvoimapulaa, mutta opiskelupaikkojen määrää ei vaan lisätä.
Irlannissa tälläinen "virhearvio" tulee kalliiksi. Opiskelu ei ole ilmaista ja yleensä vanhemmat sen rahoittaavat omasta pussistaan. Ymmärrän hyvin, jos kotona ei olla kovin iloisia nuoren kertoessa, että haluaakin keskeyttää opiskelut ja vaihtaa alaa. Lukuvuodesta nimittäin maksetaan 3000-4000 euroa plus elinkustannukset päälle.

Tuskin nuoret ajattelevat, että elämä on suurimmalta osalta, sitä samoja rutiineja toistavaa arkea. Eivätkä kaikki haaveet ja suunnitelmat suinkaan tule toteutumaan. Sitäkin mielestäni jankutaan aivan liikaa, että kaikki on mahdollista. No, ei ole ja vaikka kuinka tekee parhaansa, lyö välillä päätään seinään ja oikein kunnolla.  

Onneksi elämänkokemus auttaa, ja asiat osaa tässä iässä pistää 
tärkeysjärjestykseen. Senkin oppii, että vaikka arki on täynä samojen asioiden toistamista, elämää eletään kuitenkin vaiheittain. Aika, aikaa kutakin! Kun ne ruuhkavuodet viimein helpottavat, huomaakin yllättäin, että hei nyt on aikaa tehdä omia juttuja.

Niin, loppuviikosta vanhenen taas vuodella. Vaikka se ikä numerona välillä vähän kauhistuttaa, niin sittenkin olen sitä mieltä, että elän hyvää vaihetta elämässäni. En haluaisi olla enää kaksikymppinen, enkä edes kolmekymppinen. 48 on minun uusi numeroni! Pojista vanhempi nimittäin pienenä ei muistanut miten kysytään suomeksi ikää ja kysyikin sitten, että minkä on sinun numerosi. 

Oletteko te tyytyväisiä tämän hetkiseen numeroonne?

Ps. Lukekaapa tämä artikkeli.

***
Kukkaloistoa kuvasin Corkin yliopiston campuksella lauantaina.










7 kommenttia:

  1. Ihan ensiksi Onnea syntymäpäivän johdosta. Numerosi 48 on loistava numero! Se on minunkin numero eli syntymävuoteni. Luulen, että nykyajan nuorilla on monessa mielessä vaikeampaa, kuin esim. minun aikalaisilla. Saimme töitä, niitä halutessamme ja koulutus kannatti aina. Kyllähän se nykyisinkin on pääomaa, vaikka ei oman alan töitä saisikaan. Luin artikkelin ja se antaa kyllä ajattelemisen aihetta. Ihanan värikkäät kuvat. Hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, meillä on siis sama numero! Minäkin olen miettinyt, että työn löytyminen on todella vaikeaa nykyisin. Toisaalta joka paikassa toitotetaan, että pitää löytää se täydellinen työ josta nauttii. Helpommin sanottu kuin tehty. Joskus olisi parempi tyytyä ainakin aluksi vähemmän täydelliseen työpaikkaan ja toivottavasti kokemuksen karttuessa löytyy se "täydellinen" paikka.

      Poista
  2. Onnittelut Saara:) Tuo on hieno ikä. En tiedä onko nykyajan nuorilla vaikeampaa,tänä päivänä on niin paljon tietoa netissä,kaikki löytyy sieltä ja vaihtoehtoja niin paljon enemmän kuin silloin kun itse olin nuori. Mutta työpaikan suhteen on kyllä tänään vaikeampaa kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen numerooni ihan tyytyväinen. Jotenkin tuntuu, että koulutus ja työpaikkojen tarjonta eivät ole tasapainossa. Täällä esimerkiksi on lääkäreistä pulaa, mutta eipä heitä vaan lisää kouluteta, vaikka halukkaita olisi pilvin pimein. Juniorin pitäisi pian päättää ensi vuoden valinnaisaineet. Ne sitten vaikuttavat parin vuoden päästä opiskelumahdollisuuteen. Aika iso päätös 16 vuotiaalle, joka ei tiedä mitä haluaa tehdä isona.

      Poista
  3. Onnea tulevasta syntymäpäivästä! Jaa...minulla on jotenkin kiire täyttää vuosia. Heti kun synttärit ohi, korotan ikääni jo vuodella...tyhmää, juu tiedän! Täytän kesällä 53 vuotta, mutta olen ollut sitä jo melkein vuoden omassa päässäni. En haluaisi olla nuori uudestaan. Onhan siinä hyvätkin puolensa, mutta enempi sellaista, mitä en halua kokea enää uudestaan. Juurikin sellainen "haahuilu" sinne ja tänne, suuri epävarmuus tulevasta ja ainainen rahapula! Siitä mä vähän oon nykyisin käärmeissäni, että eläkeikää kokoajan nostetaan ja meitä lähes ns. "kehäraakkeja" hyppyytetään hamaan ikuisuuteen ja samaan aikaan nuoret eivät pääse töihin. Miten sä perustat perheen, hommaat asunnon tai mitään ilman työpaikkaa. Sitten höpistään jostain pitkästä elinajanodotteesta. Joo, mutta kroppa ja mieli eivät kuitenkaan pysy siinä kunnossa, että pystyt täysillä työpanokseen. Sitä paitsi huolestuttavan moni juuri alle 60-vuotias lähipiirissä on nyt kuolla kupsahtanut kesken parhaan työiän muka...:(

    VastaaPoista
  4. On kyllä kummallista huomata olevansa erilaisissa yhteyksissä muihin verrattuna vanha täti-ihminen!

    Sellainen rutiinien ja tylsyyden sietäminen on kyllä todella tärkeä elämäntaito eikä taida tosiaan olla nykyisin oikein arvossaan. Ihan pienestä asti lasten arki täytetään ohjatuilla harrastuksilla ja aikuisille on kehitelty kaikenlaisia appsejä joilla suoriutua erinäisistä asioista nopeammin. Twitterit ja muut pikaviestimet minusta myös osaltaan tukevat lyhytjännitteisyyttä.

    Minä yritän aktiivisesti antaa lapsille päivittäin tilaisuuksia olla vain ja tylsistyä, ja elämämme seuraa kaikin puolin samoja rutiineja viikosta toiseen. Toivon, että lapset oppisivat ymmärtämään sen kuinka lopulta onni ja mielenrauha löytyvät ihan tavallisesta arjesta eikä loputtomasta menestyksen tavoittelusta. Siinä on kyllä hommaa kun lasten koulun motto on toisaalta jotain sinnepäin kuin "opiskelijoita tänään, johtajia huomenna"... Ei ole kyllä minun elämänarvojeni mukainen tavoite tuo ollenkaan.

    Onnea tulevan syntymäpäivän johdosta! Hyvältä kuulostaa numerosi.

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea! Meilläkin täällä juhlitaan tänä viikonlopuna miehen "vähän päälle viiskymppisiä". Ja upeita kukkia kuvissa, niitä katselen aina ihaillen, täällä ei vielä mitään näy.

    Minustakaan ei ollenkaan tunnu omalta numeroltani, minähän elän täyttä nuoruuttani...

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!