torstai 2. maaliskuuta 2017

Kun kännykkä hajosi

Kännyköiden ja minun suhteilla on yleensä aina ikävä loppu. Ne joko katoavat mustaan aukkoon, hajoavat tai käyvät uimassa. Tämä viimeisin alkoi kiukuttelemaan pari kuukautta sitten, ja maanantaina alkoi sitten mykkäkoulu. Kyllä, sanoi ystävällinen myyjä, puhelimesi korjataan ja eikä se luultavasti maksa mitään. MUTTA siihen menee noin kaksi viikkoa. Kaksi pitkää viikkoa? Liian pitkä aika.  

Onneksi vanha kunnon Nokia pelasti tälläkin kertaa tilanteen, enkä jäänyt ilman kännykkää. Mietintämyssy päähän, että mitäs nyt. Soitin taas puhelinfirmaan ja selvisi, että Juniori saa valita ilmaisen puhelimen käyttöönsä nyt heti. Pieni säätö sopimukseen ja pikkuisen korkeampi kuukausi maksu ja uusi puhelin on Juniorin tai siis minun. No, eipä ainakaan nettiaika ei Juniorilta tule loppumaan, jonka käteen kännykkä on kasvanut kiinni.   

Minulle riittää, kun puhelin ja auto toimivat, ja tekevät sitä mitä niiden kuuluukin tehdä. En tarvise alleni kallista autoa, enkä kännykäkseni iPhonea. Sellaisen kuitenkin nyt sain, joten otin uuden luurin kiitollisena vastaan. Ihan samoin, jos joku minulle antaa tuliterän BMWn, niin en vastaan taistele, vaikka itse sen sellaista koskaan ostaisikaan. Se, että puhelin tai auto ei ole sitä viimeisintä mallia,ei haittaa. Minua suorastaan säälittävät ihmiset, joiden itsetunto rakentuu materian varaan. Nouseeko sitä arvoasteikossa korkeammalle, jos alla on kallis auto ja pankissa siitä paljon velkaa? 

Elinen ilta menikin sitten pilvessä. Siellä tärkeät numerot ovat turvallisesti tallessa, ja ne jotenkin onnistuin myös siirtämään uuteen puhelimeen. Eli ei tässä maailmanloppu tullut, vaikka mykkäkoulua on pidettykkin. Olen viime aikoina alkanut ihan tarkoituksella jättämään kännykän kassiin, pois silmistä. Se, että koko ajan pitäisi olla tavoitettavissa on alkanut ärsyttää. Jos olen syömässä, niin silloin syön. Suihkusta en juokse puhelimeen, enkä autoa ajaessa vastaa. Soittelen sitten takaisin, kun pystyn keskittymään puhumiseen ja puhujaan. 

Lieneekö joogatunneilla usein toistettu totuus hetkessä elämisestä on vihdoinkin löytänyt tiensä myös arkeeni. En yritä tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, vaan keskityn yhteen kerrallaan. Onko mikään sen ärsyttävämpää, kun tapaa tuttaviaan, ja kaikki vain näpräävät kännyköitään? Mielummin niin, että hei otetaan yksi kuva ja sitten pistetään kännykät pois. Keskitytään juttelemaan tässä ja nyt. Kyllä se maailma pyörii ja facebookit ja twitterit syytävät viestejään ilman, että niitä tarvitsee koko ajan seurata.

Kännykköjen myötä myös sovitut tapaamiset on aivan liian helppo perua viime hetkellä. Ennen sovittiin missä ja milloin tavataan,ja se oli siinä. Eikä muutamaa minuuttia ennen tapaamista, sitä voinut enää perua, vaikka olisi tullutkin "parempi" tarjous! Nyt suunnitelmia muutetaan viime minuuteille asti,ja vielä sen jälkeenkin. Mitä enemmän ihmisiä, sitä monimutkaisempaa on enää mitään järjestää. Tai siis helppohan on ryhmäviestejä lähetellä, mutta annas olla kun kaikki alkavat tehdä omia hienosäätöjään, milloin saapuvat, mihin ja miksi...

Uskon tai siis tiedän, että meiltä kaikilta moni luvattu asia unohtuu, kun saman aikaisesti puhuu kännykkään, juoksee bussiin ja pitää toisessa kädessä take away kahvia. Tai vastaa puolihuolimattomasti messegerin viestiin tai kommentoi Facessa. Koko ajan pitäisi olla selvillä kaikesta, mitä tapahtuu kaikkialla ja kaikille. 

Ei, että tulisin toimeen ilman kännykkää. Onhan se puhelimen lisäksi myös kamera, herätyskello, taskulappu, kalenteri, puhelinluettelo, sanakirja, navigaattori, taskulaskin, karttakirja, tietosanakirja, radio ja netti. Aika ison käsilaukun saisin ostaa, jos nuo kaikki haluaisin mukanani kuljettaa! Hädän hetkellä sillä saa yhteyden, ja asioiden hoitaminen on helppompaa, kun on tärkeät numerot tallessa. 

Yksi ystäväni ei koskaan vastaa kännykkäänsä. Enkä minä ole ainua henkilö, joka näin sanoo. Ehkä hän on ollut kaikki nämä vuodet aikaansa edellä, että ei aina tarvitse olla tavoitettavaissa. Taidankin ottaa hänestä mallia ja antaa kännykän välillä levätä. 

Minkälainen suhde teillä on kännykkään? Onko elämää ilman sitä? Vai ärsyttääkö se joskus?






10 kommenttia:

  1. Arsyttaa ja helpottaa elamaa, emme ole miehen kanssa kumpikaan kovin kiinnostuneita viimeisista puhelinmalleista tms. asioista, puhelimen netti on paalla vain kun tarvitaan eli en todellakaan ole jatkuvasti on-line, koen jotenkin pelottavaksi sen etta pitaisi aina olla tavoitettavissa ja joku pukkaisi koko ajan viestia. Teen osan töista tietokoneella joten en jaksa istua iltaisin sen aaressa kun pakolliset. Ahdistun tietotulvasta ja huomaan siita tulevan stressin joten yritan minimoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tietotulva minuakin välillä ahdistaa. Pitäisi olla aina selvillä kaikesta, mitä maailmalla ja lähiympäristössä tapahtuu. Mikään ei ärsytä minua enemmän kuin se, kun joogatunnin jälkeen avaa puhelimen ja sieltä pukkaa vastaamattomia puheluita ja monta viestiä silmille. Heti pitäisi olla skarppina...

      Poista
  2. Nuo puhelimen lisukkeet on tosiaan hyödyllisiä tarvittaessa, kaikki samassa pienessä paketissa, mutta ei sentään elinehto niin, että koko ajan pitäisi olla vahdissa. Aika ärsyttävää kyllä sekin, jos yrität saada hätätapauksessa jotain henkilö kiinni eikä hän viitsi vastata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, silloin kyllä suututtaa, kun ei saa toista kiinni,jos on jotain tärkeää asiaa. Siksipä pidän kännykkää yleensä ikkunalaudalla ja ohi kävellessäni vilaisen, että onko tullut viestejä. Töissä pidän kännykkää äänettömällä ja usein se jää samaan moodiin myös kotona.

      Poista
  3. Ärsyttävää tämä jatkuva muutostila kännyköissä. Kun oppii omansa hienoudet niin onkin jo wanha romu jota ei enää edes päivitetä, saati saa osia jos menee rikki. Minun suhteeni on kännykkään järkihomma, vaikka se piipittää, niin en ole sitä kuulevani jos olen ihmisjoukoissa. Pidän hiljaisella ääntäkin enimäkseen. Kuvia otan, mutta sitten se joutaa laukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Minäkin olen viime vuosina joutunut opettelemaan uuden kännykän käytön lähes puolen vuoden välein. Taitaa olla nykyisin korjaaminen niin kallista, että uusi puhelin tulee usein halvemmaksi.

      Poista
  4. Ennen sanottiin koulussa, että pitää osata laskea ilman konetta, "sillä eihän sitten aikuisena kenelläkään ole aina laskinta mukana". Little did they know.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt meillä on laskimen lisäksi tietosanakirjatkin aina kassissa!

      Poista
  5. Joskus tekisi mieli kysyä, kun on puhelinkaupassa ja myyjä esittelee uutuusmallin ominaisuuksia: "Anteeksi, mutta voiko sillä soittaa ja vastaanottaa puheluita?" Olen samoilla linjoilla kanssasi; pääasia, että vehkeet toimivat luotettavasti, viis mallista. Hienot kuvat taas kerran sinulla. Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että yli puolet aikaista puhelimeni ominaisuuksista jää käyttämättä.
      Olisi muuten kiva asua täällä lähempän merenrantaa. Toisaalta siellä sitten tuulisi niin, että ihan turha laittaa kukkalaatikoita ikkunalaudoille.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!