torstai 23. helmikuuta 2017

Koska kerran muutkin...

 
Blogeissa kiertää hauska haste, jossa kerrotaan 25 satuunaista faktaa itsestään. Katsotaan keksinkö niin monta!

1. Joskus mietin, että olisikohan minun pitänyt syntyä jonnekkin etelään, jossa aurinko paistaa ja vesi on lämmintä.
2. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että enkö olisi onnellinen siitä, että synnyin Suomessa. 
3. Luulenpa, että jos asuisin Suomessa, ei vaatekaapista löytyisi yhtä paljon Marimekkoa eikä astiakaapista Muumi-mukeja.
4. Järjestin vihdoinkin lauantaina yhden astiakaapin. Kaapin perältä löytyi vuosi sitten vanhaksi mennyt Fazerin suklaalevy. Näin ei ole päässyt käymään koskaan aikaisemmin.
5. Juniori on luonteeltaan enemmän suomalainen kuin vanhempi poikani. Hän on kuin minä: on välillä erittäin sosiaalinen ja sitten taas viihtyy myös hyvin omassa seuraassaan. Mieheni ei 100% irlantilaisena meitä aina oikein ymmärrä.
6. Minulla oli lapsena kissa nimeltään Nöpö, joka eli 16 vuotiaaksi. Vaikka välillä väsyn meidän Magsin kotkotuksiin, (ruoka ei kelpaa, ulkona on liian kylmä, pöydälle pitää päästä ja ne yöherätykset) niin kyllä talossa kissa pitää olla.
7. Minun luullaan olevan todella siisti, mutta ei se niin ole. Teen vain paniikkisiivouksen, kun tiedän, että vieraita on tulossa. Mies on se meidän perheen supersiisti.
8. Olen lukenut viime aikoina aivan liian vähän kirjoja. Syytän siitä nettiä ja blogia.
9. Ennen lempivärini oli sininen. Nyt se on joko viininpunainen tai harmaa.
10. Uskon, että käsiala kertoo jotain ihmisestä. Tai siis kertoi. Opetetaanko kaunokirjoitusta enää edes koulussa? 

Mitä? Vasta kymmenen faktaa kasassa... Tähänhän menee koko ilta. 

11. En halua olla koko ajan tavoitettavissa. Kännykkä saa jäädä välillä ilman huomiota. 
12. En jaksa jauhaa Trumpista enkä Brexitistä. 
13. Minua ärsyttää suunnattomasti, kun joku kaikkitietävä ei anna toiselle tilaisuutta edes perustella omaa mielipidettään.
14. Rakastan Irlannin kevättä, koska se alkaa niin aikaisin. Paitsi tänään, kun ulkona on ihan järkyttävä tuuli. Lentojakin on kuulemma peruttu sen takia.
15. Paukkupakkasia en kaipaa ollenkaan.
16. En ole koskaan suostunut maistamaan mämmiä. Koska se näyttää...no, kyllä te tiedätte miltä.
17. Enkä ole vieläkään oppinut juomaan kahvia.
18. Inhoan käärmeitä yli kaiken. Siksi olenkin Pyhälle Patrickille ikuisesti kiitollinen, että hätisti ne Irlannista pois.
19. Voi, kun vielä joskus saisi oikein kunnon merirosvo-ja hedelmärahoja.
20. En ole koskaan käynyt Tanskassa tai Norjassa. 

Apua, vielä viisi...

21. Haluaisin olla aina tyylikäs ja huoliteltu. Ei vaan arkena onnistu. Onneksi töissä ei kukaan huomaa, vaikka päälläni olisi musta jätesäkki. Ulos lähtiessä onkin sitten kiva laittautua oikein pitkällä kaavalla.
22. Ostin itselleni upean Valentinen päivän ruusupuskan... kylläkin kaksi päivää myöhässä ja puoleen hintaan meidän lähikaupasta. 
23. En seuraa mitään urheilua. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Nykyisin pesäpallo-ottelun katsominenkin ottaa lujille.  
24. Minulla todettiin kuukausi sitten aika paha uniapnea. Sehän tähän vielä tarvittiinkiin. Olen pistänyt monta asiaa Möykyn syyksi, mutta ehkä olen ollut väärässä. Who knows! 
25. Tämä itsestä kirjoittaminen otti lujille. En ollenkaan loukkaannu, jos joku ei jaksnut lukea tätä loppuun asti. 
 

 
Kuvat ovat ystäväni takapihalta sunnuntaina.
 
 

12 kommenttia:

  1. Tätä oli kiva lukea,kirjoitit hauskasti. Wow,Fasun sininen unohtunut kaappiin noin pitkäksi aikaa,miten sellainen voi edes olla mahdollista,ulkosuomalaiselle;D
    Tsemppiä uniapnean kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen, että meneekö suklaa vanhaksi. Eli voisiko sitä käyttää vaikka leivontaan. En ole koskaan kuullut kenenkään saaneet ruokamyrkytystä vanhasta suklaasta!

      Poista
  2. Oli kiva lukea :) Jaelin tavoin ihmettelen tuota suklaan unohtumista (hih). Miten uniapnea tuli ilmi, jos saa kysyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se levy oli jotenkin päätynyt kaapin perukoille ja oli siellä kaikkien astioiden takana. Harmittaa!!!
      Uniapnea tuli ilmi ihan vahingossa. Olen ollut kova tyttö kuorsaamaan ja sen takia menin viimein lääkäriin. Päädyin unitestiin ja sitten kävikin ilmi, että minulla on uniapnea. Nyt odotan aikaa hammaslääkäriin, että saan suuhun sen härvelin, joka pitää röörit auki!

      Poista
  3. Kyllä roikuin mukana ihan loppuun asti. Eikä lukeminen ei edes ottanut voimille;D.

    VastaaPoista
  4. Hauska tapa tutustua sinuun paremmin. Olisin jaksanut lukea vaikka sadan faktan listan. Hauska haaste kerrassaan. Kuvasi ovat ihanat. Hyvää viikonloppua sinne täältä Australiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä lopuksi oli tosi vaikeaa keksiä enää mitään uutta. Terveisiä takaisin sinne kauas.

      Poista
  5. Hauskasti kirjoitat yleensäkin, siksi blogiasi onkin niin mukava lukea :)
    Ihanan keväisiä kuvia, voi tule jo kevät tänne Suomeenkin pian!
    t. Marketta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväisiä kuvia pitäisi saada lisää, mutta minkäs teet, kun aina kun lähden ulos alkaa satamaan.

      Poista
  6. Olipa kiva lukea tekstiäsi kuten aina ennenkin.

    Pirjo

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!