lauantai 30. joulukuuta 2017

Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan

Täällä taas! Palasimme eilen Suomesta ja kyllä, saimme valkean joulun. Sitähän minä edellisessä postauksessa toivoin joululahjaksi.

Äiti ei jaksanut tulla kotiin jouluksi, ja niinpä vietimme paljon aikaa palvelutalossa. Ilkeä tulehdus vei mummulta voimat, mutta loppu lomaa kohti hän onneksi vähän piristyi. Ikää on jo niin paljon, että mitään ylimääräistä ei tarvita.

Palvelutalo oli todella kauniisti koristeltu, niin ulkoa kuin sisältäkin. Siellä on vanhusten hyvä olla, vaikka eihän se tietenkään omaa kotia voita. Näki, että henkilökunta oli nähnyt joulua varten vaivaa ja itse pukkikin kävi.

Katsoin äidin kanssa joulurauhanjuhlistuksen televisiosta. Siinä yksi hieno suomalainen perinne, joka kerää vuosi vuodelta ihmisiä Turkuun (terveisiä kaikille turkulaisille) ja televisioiden ääreen. No, palvelutalon joulu oli hyvin rauhallinen, eikä sitä rauhaa kukaan rikkonut!

Niin, jouluruokia löytyi kaupasta ja kinkkukin paistettiin. Koti tuntui tyhjältä, mutta siihenkin on vain totuttava. Olin taas kerran otettu siitä, kuinka moni sukulainen ja ystävä meitä siellä odotti ja oli nähnyt meidän eteen vaivaa.. Jätin kaikki vierailut minimiin, sillä halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa äidin kanssa.

Kun aattoiltana palasimme palvelutalolta kotiin, olin aivan poikki. Kynttilät oli vielä viemättä hautausmaalle, enkä olisi millään jaksanut lähteä enää ulos. Sain kuitenkin potkaistua itseni ylös ja ulos. Onneksi lähdin, sillä lumi jalkojen alla narskui mukavasti ja hautausmaalla minua tervehti upea kynttilämeri. Sytytin isän haudalle kaksi kynttilää ja tein kierroksen tätien ja setien haudoilla. Mieleen tuli monta muistoa lapsuuden jouluista. Serkkuni kanssa niitä ihania sukujouluja muistelimme aikaisemmin ja päätimme yhteistuumin, että on parempi lopettaa muistelot, sillä muuten pillahdamme molemmat itkuun. Niin moni on joukosta pois.


Nyt siis ollaan takaisin Irlannissa, ja kiireisen päivän jälkeen olen asettunut tutulle solvalle nauttimaan takkatulesta ja jouluvaloista. Olo on kylläkin haikea ja matkaväsymyskin vaivaa. Uutta vuotta tuskin jaksan huomenna juhlia tai muutenkaan toivottaa tervetulleeksi. 2018 tuo tullessaan mitä tuo, ja minä yritän, parhaani mukaan, ottaa vastaan mitä tuleman pitää.





torstai 21. joulukuuta 2017

Joulu tulee kuitenkin...

Matkustamme siis jouluksi Suomeen. Siellä päässä tilanne elää. Se, missä vietän jouluaattoniltaa selviää vasta silloin jouluaattona ja iltana. Toivon mukaan ollaan kotona. Tänä vuonna ei hypätä valmiiseen jouluun, vaan aloitetaan kaikki lähestulkoon nollasta. Nälkään ei kuitenkaan kuolla, sillä onhan ruokakauppa auki vielä aattoaamunakin. Täytetään ostoskärryt lanttulaatikoilla, valmiiksipilkotuilla rosollitarvikkeilla, lohella, juustoilla jne. Etsitään komerosta joitakin joulukoristeita ja laatikosta kynttilät. Ostetaan pöytään hyasintti ja paistetaan valmistaikinasta piparit ja tortut. Saadaan jouluntuoksu taloon! 

Pahimmassa tapauksessa mittaillaan sairaalan käytäviä. Silloin eivät joulupöydänherkut ole tärkysasteikolla kovinkaan korkealla. Onneksi siellä on ympärillä ihmisiä, joille ei tarvitse selitellä mitään. Jotka tietävät faktat, näkevät ja ymmärtävät, että joulufiilikset ovat vähän latteat. Joskus minusta täällä Irlannissa tuntuu, että ihmiset eivät oikein osaa lukea toisiaan...

Eiväthän ne iloisenjouluntoivottelijat  ja valkeastajoulustakyselijät tiedä, että kyseessä ei ole mikään ratkiriemukas lumiloma, talvisessa Winter Wonderlandissä. En vaan jaksa keskustella koko asiasta, enkä valistaa ilmaston lämpiämisestä ja viime vuosien masentavan mustista jouluista. Juuri nyt haluaisin vain olla rauhassa, pakata laukkuni, lähteä matkaan ja kadota.

Silloin kun on omissa asioissa tarpeeksi miettimistä ja murehtimista, alkaa Irlanti ärsyttää minua. Tämä ainainen puhuminen, vitsailu, äänessä oleminen ja se, että aina on hauskaa... Kaikki ikävätkin asiat käännetään vitsiksi tai lakaistaan maton alle. Voi, kun saisi töissäkin vain hautautua omaan nurkkaanssa, eikä koko ajan pitäisi olla "esillä". Juuri nyt en jaksa ihmisiä, enkä sitä toimiston ainaista trafiikkia, kysymyksiä, marinaa... 

Ja että mitäkö toivon joululahjaksi? No, sitä valkeaa joulua. Se riittäisi minulle. 






maanantai 18. joulukuuta 2017

Ovikoristuksia ja ostariallergiaa

Näillä saarilla ovikoriste, joka englanniksi on muuten wreath, on usein se ensimmäinen joulukoriste, joka laitetaan esille. Jotkut ostavat uuden koristeen joka vuosi tai tekevät sen itse. Minä ostin tänä jouluna uuden, kun en mistään löytänyt edellisvuotista. Ilmeisesti jossain ullakon pimeimmässä nurkassa on edelleen laatikko tai pussi, jossa wreathini luuraa.

Tykkäsin tästä, joten ostin sen meille. Ihan kaunis vai mitä?



Huonoksi onnekseni, kävellessäni lauantaina tuonne meidän kylälle, vain harvassa ovessa oli koriste. Yleensä niitä on kyllä enemmän. Halusin nimittäin kuvata niitä teillekkin. Kun palasin eri reittiä reissultani, oli jo niin hämärä, että kuvaamisesta ei tullut mitään. 






Näinä joulunalusviikonloppuina yritän karttaa ostoskeskuksia kuin ruttoa. Lauantaina oli kuitenkin pakko hoitaa vielä muutama ostos, joten tein täsmäiskun Corkin suurimpaan ostoskeskukseen. Liikeet avautuivat 9.00 ja olin paikalla 9.05 ja takaisin kotimatkalla 10.30. En kestä sitä ihmispaljoutta, huutavaa joulumusiikkia ja stressaantuneita aikuisia ja itkuisia lapsia. Joulutunnelmasta ei ole siinä kaaoksessa tietoakaan.

Olisin halunnut viikonloppuna käydä teekupposella jossain kaupungin hotelleista. Nautin jouluisista, kauniisti koristelluista hotelleista ja niiden näyttävistä joulukuusista .Valitettavasti taloprojetki on pitänyt minut kiireisenä ja viikonloppuna mittailin mm. ikkunoita verhoja varten. Sitten vielä kävin läpi tarvittavat lampunvarjostimet, ja päädyimme, jälleen kerran, ei jouluiseen hotelliin, vaan rautakauppaan valitsemaan työtasoja. Eli siinä ne minun jouluiset fiilistelyni!

Matkalaukut on kannettu ullakolta esille ja talvivaatelaatikko myös. Välihousuja ja lämpimiä hanskoja on tasapuolisesti kaikille jaettu.
Nyt vain pidetään fingers crossed, että saamme valkoisen joulun. Perjantaina taas istumalihaksia koetellaan.




torstai 14. joulukuuta 2017

Haaste Saralta

Killarneyn Sara haastoi minut kertomaan itsestäni ja siitä, mitä Suomi minulle merkitsee ja kuinka se näkyy arjessani. Kiitos Saralle haasteesta.

Jos teitä kiinnostaa lapsiperheen arki Irlannissa sekä sisustaminen ja kauniit valokuvat, niin kannattaa tutustua Saran Housefive-blogiin. Saralla on muuten aivan uskomattoman hyvä maku näissä sisustusasioissa!

***

Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla?

Asun Douglasissa, Corkin läänissä, joka sijaitsee etelä-Irlannissa. Täällä olen asunut 15 vuotta, ja sitä ennen 12 vuotta Lontoon liepeillä Kingston-Upon-Thamesissa.



Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

Viime vuosina olen käynyt Suomessa 3-4 kertaa vuodessa. Olin siellä viimeksi loka-marraskuussa ja menen taas jouluksi.




Mitä kaipaat Suomesta?

Äitiä, sukulaisia ja ystäviä ja sitä, että kesällä voi olla jopa kuuma.

Lempi-maisemasi Suomessa?

Niitä on kaksi. Ensinäkin tyyni järvimaisema ja hyvänä kakkosena tulee sellainen eteläpohjalainen latomeri, joita Eero Nelimarkkain on paljon maalannut.



Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

100-vuotiasta Suomea juhlin ensin Dublinssa ja sitten vielä täällä Corkissa muiden suomalaisten kanssa. Itsenäisyyspäivä oli minulla ihan tavallinen työpäivä, mutta illalla katselin tabletilta linnan kutsuja. Pistin kaksi kynttilää ikkunalaudalle palamaan ja taisin pari riviä Fazerin suklaatakin syödä. Suomen kunniaksi siis!


Mitä muotoilua teiltä löytyy ja onko jonkin esine tai astia, minkä haluaisit kotiisi tuoda Suomesta?

Kaikea mahdollista ja mahdotontakin. On Aalto-vaaseja, Nuutajärven ja Iittalan lasia, Hackmannin aterimia...ja paljon Muumi-mukeja.




Haluaisin ostaa Helmi-laseja ja jälkiruokakulhoja. Jospa saisin tuotuta muutaman lasin joululomalla tänne.

Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

Jaa, olisikohan ne äidin itse kutomat ryijyt.

Mitä Suomalaista ruokaa rakastat?

Ehdottomasti karjalanpiirakoita munavoilla.




Entä mitä Suomalaista ruokaa inhoat?

Veripalttua, lipeäkalaa ja maksalaatikkoa.



Minkälaista elämää viettäisit/viettäisitte, jos asuisittekin edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

Suomeen muutto ei ole koskaan ollut meillä edes mielessä, joten en ole asiaa ajatellut. Jos taas en olisi Suomesta koskaan lähenyt, niin luultavasti asuisin pääkaupunkiseudulla. Joskus olen ajatellut, että Jyväskylän seutu voisi olla kiva paikka perheelliselle. Siellä on kunnon talvi, vilkas kaupunki, järviä...




Mitä pyydät aina lähettämään / tuomaan tulijaisiksi Suomesta?

Sukalaata ja salmiakkia. Lehtiä on myös kiva saada. Ruisryynejä, sinappia, vaniliinisokeria ja piparkakkumaustetta olen myös pyytänyt tuomaan/lähettämään.

Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

Sitä, että asiat sujuvat ripeästi verrattuna Irlantiin. Arvostan myös puhdasta luontoa, pyöräteitä, kirjastoja, uimahalleja jne. Suomalainen suoruus ja rehellisyys ovat myös nousseet arvoon arvaamattomaan. On äityslomat, edullinen päivähoito ja neuvolat.



Mikä taas Suomessa on ihanampaa, kuin missään muualla?

Lämpimät kesäpäivät ja järvivesi.

Suomalaisinta minussa on...



Suorapuheisuus, rehellisyys, täsmällisyys ja teitynlainen sisukkuus.

Puolisoni/läheisen mielestä suomalaisinta minussa on...

Kaippa hänkin nuo samat asiat listaisi.



Olen hävennyt Suomea/suomalaisia...

Myötähäpeää olen kokenut silloin, kun joku ulkomaalainen yrittää jututtaa suomalaista ja tämä vastaa kysymyksiin vain yes tai no, eikä yritäkkään keskustella mistään. Ilme ei värähdä ja suomalainen vaan olla möllöttää.

Please-sanan käyttämättömyys myös hävettää, sillä se antaa ihmisestä todella epäkohteliaan ja moukan kuvan. Eikä nämä, räkäposkella kännissä örveltävät, kansalaisemmekaan mitenkään ilahduta.



Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

Se riippuu kenen kanssa juttelee. Työympyröissä suomalasta teknistä osaamsta arvostetaan korkealle.
Suomi mielletään kalliiksii maaksi, joka koululaitosta kovasti kehutaan. En oikein osaa kouluista sanoa mitään, sillä omista kouluajoista on aikaa kulunut...
Olli Rehn tuli tutuksi silloin kun täällä meni tosi huonosti. Dr Eva puolestaan on tuttu televisiosta. Aku Louhimies muistetaan ehkä Rebellion sarjan ohjaajana.
Ralliautoilusta kiinnostuneet luettelevat pitkän rimpsun rallikuskien nimiä. 
Arkkitehtuurista kiinnostuneet ihailevat Alvar Aaltoa. Jne...



Kerron aina Suomesta...

Ilosanomaa kolminkertaisista ikkunoista!

Kuinka usein puhut Suomea?

Jos en nyt joka päivä niin ainakin joka toinen, kun soitan äidilleni. Täällä asuvien suomalaisten ystävieni kanssa soittelemme ja näemme silloin tällöin. 

Mikä on mielestäsi Suomen kielen kaunein sana?

Kastehelmi.

Entä rumin?

Räkälä.



Mikä lempimusiikkiasi Suomesta? Lempi-laulusi?

Kaija Koo on ehdoton suosikkiartistini. Pidän myös suomalaisista joululauista.

Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

Olipas vaikea kysymys. No, pojat ovat käyneet Suomessa rippileirin. Jouluksi tehdään pipareita ja torttuja. Tuli myös mieleen, että meillä saa olla myös hiljaa. Ei tarvitse koko ajan jutella, vaan voi olla myös omissa oloissaan. Kai sekin on sitä suomalaista perinnettä!



Mitä terveisiä lähetät 100 vuotiaalle Suomelle?

Omaa historiaa, perinteitä ja tapoja pitää ja saa vaalia ja kunnioittaa. Ei kaikesta tarvitse luopua siksi, että se mukamas loukkaa jotain. Palaan aina takaisin suvivirteen. Jos se jotakuta loukkaa, niin silloin voi olla pois juhlasta tai ajatella lyhyen virren aikana omia asioitaan. Sitä ei näytetä koskaan ajattelevan, jonkun perineteen poisjättäminen myös loukkaa....

Se ainainen turha marina saisi myös loppua. Kyllä, aina on parantamisen varaa ja epäkohtia, mutta noin yleensä ottaen Suomessa on hyvä ja turvallista olla ja asua. Suomalaisten pitäisi myös oppia kantamaan vastuuta tekemisistään ja valinnoistaan, eikä aina olettaa, että kyllä valtio pitää huolen omistaan.