torstai 29. syyskuuta 2016

Venyykö penni?

Kovin ovat tv-ohjelmat ja lehtien artikkelit muuttuneet näinä 14 vuotena, jotka olen Irlannissa asunut. Vielä kymmenen vuotta sitten rahaa käytettiin reippaasti ja usein yli varojen.Sisustusohjelmissa ei pennejä laskettu ja lehtiä lukiessakin tuntui, että kaikilla oli taskut täynä rahaa. Vanhempien ja elämää (ja etenkin irlantilaista elämää) enemmän nähneiden varottelut vaimennettiin. Vuosikymmeniä jatkunut penninvenitys tässä maassa oli vihdoinkin loppunut ja nyt pistettiin visat vinkumaan ja rahat virtaamaan.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kupla puheksi ja yhtäkkiä oltiinkin, jos ei nyt ihan köyhiä niin ainakin köyhempiä ja velkaisempia. Kulutusjuhlat loppuivat ja alkoi taas karu arki, ja se irlantilaisille niin tuttu penninvenytys. Nyt eletään taas parempia aikoja, mutta toivoa sopii, että jotain opittiin niistä hulluista vuosista.

Katson niin Irlanninnin kuin Englanninkin televisiota, ja kummassakin pyöri tässä syksyn aikana pari hyvää penninvenytysohjelmaa. Osa ohjeista on toistettu jo monta monitusta kertaa, jokaisessa aihetta käsittelevässä ohjelmassa tai artikkelissa. Ei saa mennä kauppaan nälkäisenä, eikä ilman listaa. Pitäisi kilpauttaa sähköt, kaasut, öljyt, kännykät, laajakaistat jne. Täällä myös neuvotaan, että mielummin villatakki päälle kuin lämmityslaitetta suuremmalle!

Kahvinystävät pistetään yleensä heti ruotuun, ja starbucksit ja muutkin kalliit erikoiskahvit joutuvat pannaan. Ohjelmissa kahviin saattoi mennä hyvinkin yli 10.00 euroa päivässä. 

Minusta paras ohje oli se, että joka viikko pitäisi ottaa käyttöraha käteisenä pankkiautomaatista. Tuhlurit pistettiin vielä jakamaan summa pienempiin osiin:bensarahat, bussimaksut, lounasrahat, ruokaostokset jne. Tottahan se on, että jos kaupassa maksaa 50.00 setelillä, sitä ihan fyysisesti tuntee kuinka raha katoaa kukkarosta kassaan. Jos taas maksaa kortilla, ei seteli vaihda omistajaa, eikä ole pakko tajuta, että nyt on vain kymppi kukkarossa.

Luottokorttien kanssa liikaa leikkivät pistettiin leikkaamaan kortti niin, että vain numerosarja näkyy. Näin ollen esim. pakollinen maksu netissä onnistuu, mutta korttia ei voi käyttää hätäapuna silloin, kun on pakko saada näyteikkunassa nähdyt saapikkaat.

Talousneuvoja myös painotti, että kuukausittainen tiliote kannattaisi pyytää edelleen paperiversiona. Kerran kuussa se tipahtaa postiluukusta sisään, ja silloin on pakko avata kirje ja käydä läpi mihin rahat ovat kuukauden aikana kadonneet. Netissä pikainen vilkaisu tiliotteeseen ei pysäytä miettimään ja laskemaan.

Mielenkiintoista oli myös katsoa ohjelmaa perheestä, jossa tytär käytti suunnattoman summan rahaa luomutuotteisiin. Ravintoterapeutti kävi läpi ostokset ja huomasi heti, että kallista luomua suositaan, mutta toisaalta taas ostoskärryihin päätyy myös lisäaineilla höystettyjä eineksiä ja herkkuja. Eli järki käteen näissä terveysasioissakin. Ohje oli yksinkertainen: jos rahasta ei ole kiinni, niin osta luomua, mutta sen takia ei kannata mennä konkurssiin.Itse en luomua suosi, sillä minusta täällä vihannekset ovat muutenkin hyviä. 

Aika monessa perheessä ruokaa myös laitettiin jokaisen perheenjäsenen makutottumusten mukaan. Kalliiksihan se tulee, jos viiden hengen perheessä ei syödä samaa soppaa. Ruokaa päätyy myös paljon roskiin, koska sitä ostetaan turhan paljon. No, tämä nyt on kaikkien tiedossa, mutta itse kukin siihen syyllistyy.

Yksi, ehkä helpoin säästövinkki, oli omien eväiden vieminen töihin. Mikään ohjelmien ohjeista ei tullut yllätyksenä, mutta jokaisesta jäi jotain mieleen ja toivottavasti muutama euro pussiin. 

Ihailen muuten ihmisiä, jotka tulevat toimeen pienillä tuloilla. Heillä pysyy kädessä vasara,kuokka,parsinneula ja muutenkin ovat käteviä käsistään. Kasvimaalta tulee vihanneksia ja marjoja, ja metsästä puolestaan kerätään mustikat, puolukat ja sienet. Ostaan korjata ja kunnostaa, ja toisen romusta tulee omaan kotiin uusi aarre. Rahaa ei ole liikaa, mutta sillä tulee toimeen. He osaavat nauttia elämästä, ilman luksusta ja ainaista kulutusjuhlaa. Näiltä ihmisiltä muuten saisi varmasti ne parhaat säästövinkit! 


Maailma on tavaraa täynä. Tässä minun houkutuksiani koti-Suomesta!








maanantai 26. syyskuuta 2016

Muutetaanko Strömssööseen?

Viime viikolla tuli mieleen usemman kerran, että minkähänlaista olisi asua Strömssöössä? Asiat sujuisivat sukkelasti, ilman stressiä tai byrokratiaa. Mitään ikävää ei koskaan sattuisi kenellekkään. Ruoka ei koskaan palaisi pohjaan tai pyykkikori pursuaisi yli, pesemättömistä vaatteista. Strömssöössä ei olisi edes lääkäriä, koska kukaan siellä ei koskaan sairastuisi, edes nuhaan. Pihat olisivat aina kunnossa, eikä rikkaruohoista olisi kuultukkaan.

Strömssöössä olisi vain kahdenlaisia kelejä: kesäisiä ja tietysi aurinkoisia sellaisia. Lintujen laulua ja laineiden liplatusta, yhdistettynä koivujen huminaan ja makeisiin mansikohin. Tai sitten valkoisia talvipäiviä, pikkupakkasella ja puuterilumella höystetteyinä. Juhannusjuhlia ja tunnelmallista joulua, tietysti.

Suloisissa taloissa asuisi suloisia ja kilttejä lapsia ja hymyileviä vanhempia. Isovanhemmat asuisivat ihan siinä lähtellä ja mummulaan ovi olisi aika auki. Olisi serkut, sedät, enot ja tädit kaikki sulassa sovussa, pienen pyöräilymatkan päässä.

Strömssöössä ei kukaan stressaa työllä tai sen puutteella. Kaikki pitävät kaikista huolta. Kukaan ei siellä heitä roskia luontoon. Kaikkialla kasvaa ihania kukkia ja puutarhoissa pulleita porkkanoita ja perunoita. Jouluna kauniisti paketoiduista paketeista paljastuisi ihania itsetehtyjä lahjoja. Joulukuusissa palaisivat oikeat kynttilät, keittiöstä leijailisi tupaan herkulliset jouluiset tuoksut. Ulkona lyhdyt ohjaisivat joulupukkia oikeaan suuntaan...

Sellaista siis Strömssöössä. Ei tännekkään mitään hirveänkamalankauheanhuonoa kuulu, mutta kun tarpeeksi monta asiaa menee pieleen, ja samalla yskii keuhkonsa pihalle ja nappaa antibiootteja purkista, tulee pakostakin muutto Strömsööseen mieleen!

Vaan yksi asia meni juuri niinkuin sen pitkin. Katsokaapa täältä.



torstai 22. syyskuuta 2016

Annoin periksi

Vaikka väkitukko olenkin (meidän murretta ja tarkoittaa itsepäistä), tänä aamuna oli pakko antaa periksi. Kesä oli ja meni ja nyt on syksy. Ensimmäistä kertaa nimittäin tuntui, että voi kun olisi aamulla lämmityslaite ollut ajastimella ja patterit lämpimät, kun nousin sängystä.

Sain myös riesakseni oikein kunnon yskän, jota olen yrittäyt rohdoilla taltuttaa. Kesävaatteet pistin kiltisti laatikkoon ja pois silmistä. Toisaalta täällä ei ole niin suurta eroa kesä- eikä talvivaatteilla. Kesällä näkee naisia saapikkaissa ja talvella pikkukengissä. No, saapikkaat eivät tietysti ole arktisia olosuhteita varten vuorattuja, joten jalat eivät ala niissä ”kiehumaan” kesälläkään.

Ja koska nyt on syksy, niin eilen tein tätä omenakaurapaistosta, työkaverilta saamistani omenoista. Sitähän koko Suomi näyttää paistavan juuri nyt, mikäli lehtiin ja blogeihin on uskomista.

Joogaamiset jäivät tällä viikolla väliin, koska en halunnut mennä salille yskimään, kun toiset yrittävät rentoutua. Espanjan tunnit alkavat vihdoinkin ensi viikolla. On taas ollut irlantilaisen monimutkaista saada tietoa kurssista. No, tänään tuli vihdoin vahvistus, jossa kylläkin päivät olivat päin seiniä. Katsotaan ilmestyykö opettajaa paikalle, vai ei.

Onneksi huomenna on perjantai. Tämä viiko on ollut pitkä kuin nälkävuosi!









  


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Missä olin?

Viime perjantaina täällä Corkissa vietettiin kultuuri-iltaa. Kaupungilla oli paljon nähtävää ja ovet auki moneen sellaiseen rakennukseen, johon normaalisti ei pääse sisälle. Yhteen paikkaan menimme Juniorin kanssa ja totesimme, että onpas aika erikoinen rakennus. Taustalla soi vielä urkumusiikkia, mutta soittaja oli sanalla sanoen surkea.

Juniorille periaattessa ovet aikuisena voisivat auetakkin, mutta minulle ei koskaan. Laitan tänne nyt muutamia kuvia, ja saatte arvata missä olimme käymässä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, joten kuvaaminen oli vaikeaa. Mielenkiinnolla odotan keksiikö joku heti, mistä on kyse vai tuleeko monenlaisia vastauksia.














sunnuntai 18. syyskuuta 2016

14 vuotta

Tajusin juuri, että olen asunut täällä Irlannissa jo 14 vuotta. Siis kaksi vuotta enemmän kuin Lontoossa. Ei se sopetuminen ollut aina ihan helppoa ja välillä tuli mieleen, että oliko muutto sittenkin vikasiirto. Jotenkin ne palaset ajan kanssa loksahtivat paikoilleen, ja Irlanti on nyt se maa, johon palaan mielelläni. Olen sopeutunut tänne paljon paremmin kuin Englantiin ja täällä olen, kaikesta huolimatta, ollut onnellisempi.

Englantiin olen kaivannut vain harvoin. Tai olen siis kaivannut sieltä vain tiettyjä asioita ja ystäviä. Vielä nytkin on niitä päiviä, jolloin tämä Irlannin ja etenkin Corkin pienuus ja nurkkakuntaisuus ärsyttävät. Silloin kaipaan Lontoon suurpiirteisyyttä ja sitä kansainvälisyyttä. Toisaalta tuo liiallinen kansainvälisyys välillä väsytti ja se, että ihmisiä tuli ja meni, ja aina sai olla sanomassa hyvästejä.

Eilen tuli mieleen, että minkälaista elämä olisi nyt, jos olisimme jääneet sinne? Meidän irlantilaiset pojat puhuisivat englannin englantia ja heille Lontoo olisi koti. Tai tuskin he edes Lontoon keskustassa usein kävisivät. Liikkuisivat enemmän siellä kotikulmilla. Se ainakin olisi varmaa, että asuisimme paljon ahtaammin kuin täällä ja eläminen olisi kalliimpaa. Lontoossa ovat  myös kaikki houkutukset lähellä. On konsertteja, musikaaleja, teatteria, lukemattomia ravintoloita ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat kaupat. Ja niihin ja liikkumiseen menee paljon puntia. Työpäivät venyisivät ja vanuisivat matkoineen, eikä illalla jäisi aikaa paljon harrastamiseen.

Olisinkohan jo niin tottunut ihmisvilinään ja ruuhkiin, että en niitä edes huomaisi? Tuskin. En osaa enää kuvitella itseäni sinne ihmismassan sekaan. En, vaikka pistän silmät kiinni ja mietin mitä päässäni liikkuisi juuri nyt, jos koti olisi edelleen siellä. Minkälainen viikonloppu meillä olisi ollut? Mitä suunnittelmia olisi uutta alkavaa viikkoa varten?

Mies ja poika ovat lähdössä lokakuussa käymään Lontoossa. Mietin juuri, että lähtisinkö minäkin mukaan. Pari päivää turistina voisi olla ihan kivaa. Nähtävää aikankin riittäisi. Uskon tai kokemuksesta tiedän, että kun kone sieltä lähtee ja määränpäänä on Corkin lentokenttä, olen matkalla kotiin ja se tuntuu ihan hyvältä.









lauantai 17. syyskuuta 2016

No, nyt näkyy...

Koska elämä, ainakin omalla kohdallani, on pitkälle tavallista arkea, niin pakostakin se näkyy täällä blogissakin. Ei mitään hulpeita juhlia, eksoottisia matkoja tai jatkuvaa shoppailua ja uusia kenkiä ja käsilaukkuja. Olen ilokseni huomannut, että blogimaailmassa on tilaa myös meille taviksille, jotka elämme, kukin tavallamme, ihan tavallista, ehtaa arkea.

Tällä viikolla olen potenut tukkoista nokkaa. Alkuviikosta, töiden jälkeen, kipaisin puolikuolleena kaupan kautta kotiin. Äkkiä ruokaa nälkäisille ja sitten kaaduin sänkyyn. Siinä ei itseä ole juuri peilistä katsottu, eikä kotia siivottu. Kun olo viikon kuluessa helpottui, kiinnittyi huomioni likaisiin ikkunoihin. Pestiinkö ne keväällä? Ei muistaakseni. Ihmekkös, kun etupiha näyttää, ulkoapäin katsottuna, paljon surkeammalta kuin sisältä.

Päätin olla itseäni kohtaan armollinen ja soitin pesijän paikalle. Vähän reilu tunti ja kummasti meillä kirkastui. Koko talon ikkunat pestiin sisältä ja ulkoa. Eikä tämä lysti maksanut kuin 50.00. Viikon ehdottomasti parhain "ostos". Minulta olisi mennyt tuohon urakkaan koko viikonloppu, sillä ikkunat ovat isoja ja niitä on paljon. Enkä muuten tiedä olisinko iloinnut yhtään enemmän, jos olisin käyttänyt tuon saman summan rahaa vaikkapa johonkin uuteen vaatteeseen. 

Sanoinkin miehelle, että jos joskus rikastun, niin ulkoistan kaikki tylsät työt. Ensimmäisenä tulisi mieleen uunin pesu ja viikkottainen koko talon siivous.  Puutarhuri saisi myös käydä kitkemässä rikkaruohot, ja minä vain täyttelisin ruukkuja ja laatikoita. Pyykit leijailesivat pestyinä ja silitettyinä takaisin vaatekaappeihin. Kyllähän sitä ulkoistettavia töitä joka kodista löytyy. En muuten ollenkaan ymmärrä sellaista asennetta, että kaikki pitää tehdä itse, jos taloudellisesti on mahdollisuus ulkoistaa joitakin aikaa vieviä kotitöitä. Palveluiden käyttäminenhän myös työllistää ihmisiä, ihan samalla tavalla kuin kosmetologilla tai kampaajalla käynti. 

Ikkunat ovat nyt puhtaat ja näkymät kirkkaat. Ongelmakohta siirtyi ulos: etu-ja takapiha suorastaan huutavaat huolenpitoa. Tänään on edessä uusi urakka ulkona. Ei auta, hanskat käteen ja rikkaruohoja kitkemään. Olisiko sittenkin pitänyt jättää ne ikkunat pesettämättä???








torstai 15. syyskuuta 2016

Sarjassamme Tässä Talossa Voisin Asua











Tämä ihanuus löytyy St Stephen's Greenin puistosta, Dublinissa. Tässä talossa asustaa puistonjohtaja.
Ei ollenkaan hullumpi työpaikkaetu! Kunhan vain jaksaa kuvaavia turisteja, eikä laita alushousuja ja rintsikoita ulos kuivumaan. "Pakettiin" kuuluu myös parkkipaikka kadun varrella, ihan Dublinin keskustassa. 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Bleiserimiehiä Riossa

Brasilian olympialaisia en seurannut juuri ollenkaan, mitä nyt uutisissa näin Irlannin joukkueen kohokohdat. Ärsytti jo valmiiksi kaikki dopingsotkut, jotka näyttävät nykyisin olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Koko sirkus on niin rahakasta ja likaista puuhaa, että tulee mieleen tarvitaanko näitä kisoja ollenkaan. Monta slummia olisi Brasiliassakin saatu kunnostettua ilman kisoja. (Ihan vain oma mielipiteeni.)

Irlantiin tuli kaksi hopeamitallia, joista täällä tietysti iloittiin. Sitkeä purjehtia Anna-Lisa Murphy sai niistä ansaituisti toisen ja toinen meni Corkin läänistä kotoisin oleville soutajaveljeksille, jotka hauskuttivat haastatteluillaan meitä kaikkia. Kerrassaan piristäviä poikkeuksia nämä kaverit.

Kun Irlannista lähdetään maata edustamaan, eivät kaikki urheilijat suinkaan saa samanlaista kohtelua. Koska meillä kumpikin poika pelaa maahockeyta ja ”normaalia” jalkapalloa, on pakostakin tullut huomattua miten eri urheilulajeja rahoitetaan ja kohdellaan. Rahat eivät ole koskaan tässä maassa niin vähissä, ettei GAAlle pystyttäisi rakentamaan ylisuuria stadioneja tai muuten rahoittamaan sen toimintaa.

Jos Irlannin kansallispelit, (GAA) hurley ja kelttiläinen jalkapallo, olisivat olympialaleja, lähetettäisiin pojat tai/ja tytöt matkaan suuren huoltajajoukon kera, luultavasti Aer Lingukselta vuokratulla yksityiskoneella, eikä penneä laskettaisi. Irlannin miesten hockeyjoukkue selvisi hienosti olympialaisiin, mutta joutui itse rahoittamaan suurimman osan matkakuluista. Surullisen kuuluisalta olympiakomitealta irtosi kituset 50.000 euroa ja loput 225.000 hockeyliitto ja pelaajat keräsivät itse.

Rahaa tuntuu myös aina riittävän lähettää paikan päälle Irlannin olympiakomitean jäseniä. Nämä urheilulliset (vitsi) bleiserimiehet lentävät tietysti ykkösluokassa, asuvat hulpeissa hotelleissa, saavat huimaa päivärahaa, syövät ja juovat paljon ja hyvin, eikä edustustilillä näytä olevan kattoa. Bleiserimiehet ovat yleensä vanhoja miehiä, jotka ovat istuneet komiteassa iät ja ajat, reilua korvausta vastaan, eikä heistä päästä eroon, ei sitten millään. Bleiserimiehillä on suhteita, sinne sun tänne ja veli veljeä tietysti auttaa... Heidän kaltaisiaan löytyy tästä maasta edelleenkin liikaa. Nämä pojat keplottelevat itsensä kuiville tilanteesta kuin tilanteesta. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, nimittäin meidän oma Pat Hickey, joka on myös onnistut pääsemään jopa Euroopan olympiatoimikunnan puheenjohtajaksi.

Brasilian viranomaisille olemme täällä erittäin kiitollisia siitä, että Irlannin olympiatoimikunnan pääbleiseripamppu ja jäi vihdoinkin kiinni lippusotkuista.Paljon muistakin tempuista häntä voitaisiin syyttää, mutta hyvä, että jäi edes yhdestä asiasta kiinni. Irlannissa hänellä on sellaiset tukijoukot, että ukko on saanut tehdä mitä haluaa vuosikymmenien ajan. Olympialaiset ovat ohi, mutta Pat Hickey on ja pysyy edelleen Brasiliassa. Enkä usko, että täällä kansa itkisi, vaikka Mr. Hickey joutuisi sinne jäämään pidemmäksikin aikaa...

Lukekaapa täältä lisää.

Nyt varmasti ymmärrätte, miksi hockeyjoukkueen kohtelu suututti minua silmittömästi.









lauantai 10. syyskuuta 2016

Viikon varrelta

Onpas taas ollut värikäs viikko! Käväisin vielä päiväseltään Dublinissakin, joten perjantai ei tullut yhtään liian aikaisin. Tai no, ainahan sitä on yhtä hyvä fiilis, kun painaa toimiston oven perjantaina kiinni.

Dublinissa oli kuuma ja ilmankosteusprosentit taivaissa. Minulla oli farkut jalassa ja meinasin sulaa sinne. Koko keskusta on yhtä tietyömaata ja bussipysäkkejä siirrellään paikasta toiseen. Ei löytynyt pysäkkiä, ei ja hiki virtasi, kun yritin sitä metsästää. Välillä mietin ihan vakavissani shortsien tai saksien ostamista. Olisi tehnyt mieli leikata farkuista lahkeet pois...mutta kun ei ollut aikaa.

Tällä viikolla olisi ollut hyvä, jos minulla olisi poliisin, lääkärin,telecom insinöörin ja ravintoterapeutin koulutus. Arabiaakin olisi ollut hyvä osata, ja ehkä psygologiaakin olisi kannattanut opiskella vielä lukion jälkeen. Hyötyä olisi ollut siitäkin, jos joskus olisin tehnyt uraa varkaana. Ei auta, tällä päällä on pärjättävä, vaikka ei se aina helppoa ole. 

Tässä teillekkin lausahduksia ja mietteitä viikon varrelta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Lääkäri minulle: "Onko sinulla omat vai tekohampaat?" Ei tarvinnut vastata, sillä ilmeeni kertoi kaiken.

Samainen lääkäri: "Pitäisi saada painoa putoamaan n. 10 kg!" Teki mieli vastata nenäkkäästi, että kerro minulle jotain, mitä en ennestään tiedä. Sain kuitenkin pidettyä suuni supussa.

Sitten kyllä sanoin, että kotona puntari näyttää vähemmän, ja että sairaanhoitjan puntari oli väärässä. Punnitsi minut uudestaan...arvatkaa nolottiko!

Dublinissa ongelmana ovat vähän liian näppärät varkaat. Haluasin tietää mitä heidän päässään liikkuu? Nämä Dublinin pikkuvarkaat tarvitsevat rahaa kipeästi seuraavaan heroiiniannokseensa ja ovat uskomattoman kekseliäitä. Saattaisi luulla, että juuri ja juuri pysyvät pystyssä mutta, kun rahantarve tulee, jalat kantavat kummasti. 

Sitten keskustelin saudiarabialaisen naisen kanssa siitä, kuinka hänen elämänsä on hankalaa, koska ei saa ajaa autolla. Eikä vaan hänen, vaan koko perheen ja samalla kaikkien maassa asuvien naisten. Siinä kyllä on yksi maapallon typerimmistä säännöistä. Onni on oma auto, jolla saa ajaa!

Joogassa puolestaan energiavirrat lähtivät suorastaan juoksemaan, sillä heräsin tänään lauantaina todella aikaisin, ja olen saanut aikaan jo vaikka mitä. Pitää niitä virtoja vähän hillitä, sillä en pysy kohta itseni perässä!

Nyt lenkille ja sitten lihapataa uuniin ja siivoamaan. Illalla ystäväpariskunnan kanssa treffit pubissa. Kuten huomaatte, täällä on energiaa vaikka teille jakaa.  




Dublinissa oli pakko sanoa EI näille:



Eikä Hard Rock cafeeseenkaan ollut mitään asiaa...
.





torstai 8. syyskuuta 2016

Joogaamaan


Nyt kun minullakin on iltaisin aikaa harrastaa omia juttujani, päätin pilateksen lisäksi kokeilla jotain uutta, rauhallista ja rentouttavaa liikuntamuotoa. Hyppimiset, pomppimiset ja polkemiset eivät kiinnosta. En myöskään kaipaa meteliä, huutavaa ohjaajaa enkä tärykalvot puhkovaa jumputusmusaa. Vaihtoehtoja ei ollut liikaa, joten päädyin joogaan.

En tiedä joogasta paljonkaan. Ihan vain sellaisia perusjuttuja, että se on kotoisin Intiasta ja liittyy hindulaisuuteen. Sitten tuli mieleen meditaatio ja ruumista vahvistavat liikkeet. Mielessäni näin matolla lootusasennosa istuvan, pitkäpartaisen gurun, toistelemassa mandroja. 

Minua ei tunnille lähtiessä kiinnostanut joogan henkinen tai hengellinen puoli. Halusin vain rentoutua ja olla oikeastaan ajattelematta yhtään mitään. Bonuksena sitten voisi siihen yhdistää venyttelyä. Seitsemän kerran kurssi löytyi helposti. En syventynyt sen enemmän analysoimaan, onko kyseinen jooga minulle se oikea. Varasin kurssin, koska joogasali oli lähellä ja aika sopi minulle hyvin.

Kundaliinijoogatunneille päädyin ja ensimmäinen tunti oli... no, miten tuon nyt sanoisi, jonkin sortin shokki. Itse liikkeet olivat ihan helppoja, mutta niitä toistettiin kauan ja se teki tunnista haastavan. Silmiä myös kehotetiin pitämään kiinni. Ja sitten ne mandrat...  Ulos ja sisään hengittäminen tapahtui nenän kautta, kun pilateksessa ilma päästeään pois suun kautta. Energiavirtoja ohjailtiin ja maailmankaikkeuskin mainittiin. Välillä vain istuttiin hiljaa lootusasennossa ja meditoitiin. Lopuksi mentiiin lattialle pitkälleen, vedettiin viliti päälle ja rentouduttiin. Musiikki oli uskomattoman rauhoittavaa... Olisin voinut nukkua lattialle. Tiedä sitten lähtivätkö energiavirrat juoksemaan, mutta tunnin jälkeen oli samalla rentoutunut ja energinen olo, ja seuraavana yönä nukuin kuin tukki.

Opettaja oli pukeutunut valkoiseen puseroon ja päässä hänellä oli valkoinen huivi. Vasta myöhemmin, enemmän asiasta lukiessani, selvisi että huivin tarkoitus on stabiloida aivojen 26 osaa, jotka ovat kytköksessä kehon hermojärjesteämään ja sähkömagneettiseen kenttään. Valkoinen väri puolestaan heijastaa kaikkia aallonpituuksia ja terve aura heijastaa valkoista väriä. Että näin...

Niin, onko tämä sitten minulle se oikea jooga-muoto? Epäilen, mutta kurssin käyn loppuun ja nappaan rusinat pullasta, kuten sanonta kuuluu. Keskityn niihin asoihin, joita menin tunnilta hakemaan ja jätän maailmankaikkeudet, valkoiset huivit ja mandrojen syvemmät merkitykset heille, joita se puoli joogassa kiinnostaa. 

Kundaliinijoogan vaikutukset:

- vahvistaa hermostoa
- tasapainottaa rauhastoimintaa
- aktivoi intuitiota
- auttaa kontrolloimaan mieltä ja tunnetilojen vaihteluja
- opettaa elämään tietoisesti tässä hetkessä
- kasvattaa itsetuntemusta ja itseluottamusta

Kerron sitten, kun seisemän tuntia on paketissa, että miltä tuntuu!

Mielelläni kuulisin, onko teillä kokemuksia joogasta?














maanantai 5. syyskuuta 2016

Dublinin kaunein ostoskeskus

Dublinista ja sen ympäristöstä löytyy ostoskeskuksia joka makuun. Meidän suosikkimme sijaitsee ihan keskustassa, St Stephen’s Greenin lähellä ja on nimeltään yllätys, yllätys St Stephen’s Green ostoskeskus. Ei ulkoakaan pahemman näköinen, mutta mennäänpäs sisälle. Tämä on taas näitä paikkoja, jossa kannattaa katsoa ylöspäin tai mennä ihan sinne ylimpään kerrokseen ja katsoa sieltä alas. 
Ja jos jotain puoltia pitäisi täältä suositella niin se on ehdottomasti TK Maxx, josta löytää, kunhan vaan jaksaa penkoa edelliskauden merkkituotteita edullisesti. Käsilaukut, aurinkolasit ja urheiluvaatteet kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa. TK Maxxin liikkeitä löytyy myös naapurisaarella, joten käykää ihmessä, jos siellä tai täällä liikutte.
Mainitaan nyt vielä Dunnes Storekin, joka on irlantilainen ruokakauppa sekä tavaratalo. Sieltä löytyy vaatteita edullisesti ja ihan kivoja sisustusjuttujakin. Dunnes on sarjassamme näitä tyypillisiä irlantilaisia "ilmiöitä" kuin hurley-maila tai tinapilli! 
Tämä ostoskeskus avattiin vuonna 1988, mutta ei vaikuta ollenkaan "vanhalta ja nuhjuiselta". Pistäytykääpäs siellä kun olette Dublinissa.





lauantai 3. syyskuuta 2016

S niin kuin...

Syyskuu

on Irlannissa oikeastaan vielä KESÄkuu. Mittari on näyttänyt +17-19 c koko viikon ja illalla on ollut kiva käydä kävelemässä, kun ei ole ollut kylmä. Pimeä tietysti tulee aikaisemmin, mutta se ei minua haittaa, sillä oikeastaan pidän pimeistä illoista. Niissä on tunnelmaa, vaikka sitten vain istuisin sohvalla neulomassa ja telkkaria katsomassa. Kuppiin teetä, kynttilät palamaan, takkaan tuli ja kissa kehräämään jalkopäähän. Paitsi, että vorot vievät ne kynttilät ja takka odottaa puhdistamista, eli ei täällä nyt ihan noin tunnelmallisesti iltoja vietetä. Kirjoitettuna kylläkin "kuulostaa" ihanan rauhalliselta ja seesteiseltä. 






Juniorikin palasi kouluun maanantaina ja heti tuli viikkoon ryhtiä ja rytmiä. Potkaisin itseni pilates-tunnille. Toinen pilates-tunti vaihtui joogaan.  Kerron siitä vielä lisää. Olihan se erillaista, mutta täytyy sanoa, että tunnin jälkeen olo oli uskomattoman rentoutunut ja energinen samalla kertaa. Espanjan tunnit (vain kaksi tuntia viikossa) aloitan vasta kuun lopulla, eli tässä pitäisi alkaa kertailemaan niitä ihania verbejä. Tänä syksynä tämä äiti harrastaa!




Saara ja Simon

Tehdään tähän alkuun heti selväksi, että minulla ei ole salasuhdetta kenekään Simonin kanssa. Kaimani Saara Aaltohan se esiintyi naapurisaaren X-Factorissa, hurmasi Simon Cowellin ja pääsi hienosti jatkoon. En ollut tästä kaimasta koskaan kuullutkaan, mutta tietysti pitää nyt alkaa seuraamaan X-Factoria, pitkän tauon jälkeen. Me nimittäin Juniorin kanssa katsoimme sitä aina yhdessä sohvalla lötkötellen. Siinä oli ahdasta, mutta kyllä me mahduttiin. Enää ei mahduta, sillä kumpikin on kasvanut leveyssuuntaan! Niin ja koska Simon on takaisin X-factorissa, niin pitäähän sitä tietysti katsoa. VAIKKA hän onkin niin omahyväinen ja ärsyttävä. Se on niin, että X-factor ilman Simonia on kuin karjalanpiirakka ilman munavoita.


Saturday ja Sunday

ovat ehdottomasti ne viikon parhaa päivät. Olisihan se kyllä hienoa, jos tämä toiveeni toteutuisi. Eikä teilläkään varmasti olisi mitää asiaa vastaan. Vai mitä?

Kuva meidän kylppäristä.









S niinkuin...