sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Maailman menoa ihmetellessä...

...on mennyt tämä viikonloppu. Veti ja vetää hiljaiseksi. Katsoin viikolla kolme dokumenttiä, joista kaksi liittyi Isikseen. Ja sitten perjantai-aamuna uutisissa kuulin Nizzan tapahtumista. Ja entäs sitten Turkki?

Eiköhän olisi jo korkea aika pistää rajat kiinni täällä Euroopassa? Eihän se tietysti terrorismiä poista, mutta ainakin liikkuminen maasta toiseen olisi vaikeampaa ja hitaampaa. Mitähän elokuu tuo tullessaan, kun Eurooppa lomailee? Rannat täyttyvät turisteista ja ihmisiä on muutenkin paljon liikkeellä. Parempi olla ajattelematta.

Tälläisten uutisten jälkeen pieni Irlanti ja vielä pienempi Cork tuntuvat todella turvallisilta. Täällä Euroopan laidalla ei onneksi tarvitse pelätä itsemurhaiskuja.

Sitten vähän positiivisempaan asiaan, nimittäin meille tuli tänään iltapäivällä kesä. Aivan ihanan ilman saimme ja toivottavasti sitä riittää alkavalle viikollekkin. Loppuviikosta lähdemme Juniorin kanssa Suomeen ja kovasti toivomme, että sinnekkin tulisi vihdoin kesä. Jospas kerrankin meidän ajoitus menisi sään puolesta nappiin. Sitä kun on hikoitu toppavaatteissa jouluna ja väristy shortseissa vesisateessa kesällä!


Blogi jää nyt pariksi viikoksi lomalle. Palaan linjoille taas elokuun alussa.















keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kylttien tavausta ja salakuuntelua

Espanjan kurssin loputtua minusta tuntui, että lukuvuoden aikana edettiin niin reippaassa tahdissa, ettei hataraan päähäni jäänyt juuri mitään. Epäsäännölliset verbit sekoittuivat yhdeksi puuroksi. Hyvä kun preesenssissä osasin verbejä jotenkin taivuttaa. Tuli sellainen tunne, että en osaa enkä edes muista mitään. Enkä ainakaan saa aikaiseksi ymmärrettävää lausetta. 

Pohjois-Espanjassa aikasemmin matkustanut työkaverini varoitti, että siellä ei sitten välttämättä englannilla pärjää. Hyvä, ajattelin mielessäni, sittenhän minun on pakko yrittää puhua espanjaa. Ja sanaisen arkkuni jouduin avaamaan jo lentokentällä, kun taksikuskin kanssa selvitimme hinnan ja matkan hotelliin. Juniori oli otettu ja mieskin ihmetteli. Siitä se alkoi. 
Ymmärsin numerot, tavasin miehille ruokalistoja, selvittelin aikataulut ja kysyin ohjeita, kun oltiin taas kerran hukassa. Välillä huonommalla ja välillä taas paremmalla menestyksellä.

Sitä onnistumisen iloa, kun äksy virkailija juna-asemalla hymyili, vaihtaessani englannista hapuilevaan espanjaan. Ehdoton kohokohta oli se, kun kun linja-autoasemalla osasin kysyä voisimmeko vaihtaa bussiliput aikaisempaan bussiin. Yrmeä virkailija ymmärsi minua ja minä häntä. Yhdessä viikossa sain todistettua iteselleni, että keskiviikot eivät menneet hukkaan.

Tavasin pää kenossa kylttejä, liikennemerkkejä ja mainoksia. Salakuuntelin ihmisten keskusteluja busseissa ja kahviloissa. Ymmärsin sanan sieltä, toisen täältä ja joskus jopa pysyin hetken seuraamaan keskustelua. Kuinkahan paljon kielitaitoni kehittyisi, jos voisin viettää kuukauden espanjankielisessä maassa? 

Iltaisin olen taas alkanut kertaamaan tunnilla opittuja asioita. Netistä löysin tälläisen hyvän opetusohjelman, josta on ollut paljon apua. Niin, että kyllä se vanhakin oppii. Ehkä hitaammin, mutta oppii kuitenkin. Matka innosti opiskelemaan lisää ja syksyllä palataan taas koulunpenkille. Onko teillä mitään opiskelusuunnitelmia syksyksi? 












sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Manteli-kanelipikkuleivät

Pitkästä aikaa leipomispostaus. Pojista vanhempi on viettänyt viikonlopun Dublinissa töitä tehden. Isä lähtee kohta sinnepäin ajelemaan ja ajattelin lähettää pojalle oman äidin tekemiä pikkuleipiä.  Kyllä, tällä äidillä on täällä vähän ikävä. 

Piti löytyä helppo ja nopea resepti, sillä aikaa ei ollut kovin paljon. Teen aika harvoin pikkuleipiä. Palavat niin kovin helposti. Ilmeisesti harjottelun puutetta. Pikkuleivistä minulle tulee mieleen supi-suomalainen juhlapöytä. On täytekakut, kuivat kakut ja sitten erillaisia, itsetehtyjä pikkuleipiä. Eikös se kuulu juhlavalimisteluihin, että pikkuleivät tehdään hyvissä ajoin odottamaan juhlia? En muuten voi ymmärtää, kuka joku osaa tehdä ihan itse taivaallisen ihania lusikkaleipiä. Olen joskus yrittänyt, mutta huonolla menestyksellä.

Tässä tämä helppo resepti:

200g margariinia tai voita
1 dl sokera
1 muna
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
3.5 dl vehnäjauhoja
koristeeksi kuorittuja manteleita.

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita vaahtoon muna. Sekoita eri kulhossa kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. 

Ota taikinasta pikkulusikalla nokareita leivinpaperille ja paina kuorittu, kokonainen manteli keskelle. Ja sitten uunin keskiosaan paistumaan. 

Uunin lämpö 200 c
Paistoaika 7-10 min.







lauantai 9. heinäkuuta 2016

Serkku Dublinista

Dublinin karvainen serkku tuli kylään.  Tai oikeastaan lomalle. Mags ei innostunut asiasta yhtään. Kahtena ensimmäisenä päivänä ei suostunut tulemaan edes sisälle ja sitten meni nälkälakkoon. Nyt kohtelee serkkua kuin ilmaa. Kävelee ohi nenä ja häntä pystyssä. Eikä edes vilkaise koiraan päin. Hänen tunteitaan on loukattu ja hänen reviirilleen on astuttu.
Juniori pelkäsi, että kissa kuolee nälkään. Minä taas luulen, että sillä oli paremmat pidot jossain muualla. Mies veikkasi, että kesällä on enemmän hiiriä liikenteessä. Sen verran kuitenkin tunnen huonoa omatuntoa tästä serkun vierailusta, että ostin kaupasta oikein kallista kissanruokaa. Sillekkin Mags vain nyrpisti pientä nenäänsä.
Koira puolestaan taitaa olla niin hölmö, että ei edes tajua olevansa ei-toivottu vieras. Se yrittää olla kissalle mieliksi, mutta Mags ei lämpene, vaikka toinen kuinka katsoo sitä kaunilla ruskeilla silmillään. 
Koiran kanssa olen käynyt kävelyllä. Ikää raukalla alkaa jo olla, eikä lenkkeily taida olla niistä harrastuksista mieleisimpiä. Niinpä kävelemme koiran tahtiin ja pysähdymme nuuskimaan milloin mitäkin lyhtypylvästä tai puunrunkoa. Keskiviikkona olisi ollut täydelliset leikkipolut, mutta 20 min päästä ruskeat silmät napittivat minua kuin sanoakseen, että nyt riittää. Mentiin takaisin autoon.
Serkku palaa Dubliniin miehen mukana sunnuntaina. Sitten Magskin saa taas olla kuningatar linnassaan. Ellei sitten saada toista koiraa lomailemaan. Näitä karvaisia serkkuja meillä nimittäin riittää!
Ottaisinko koiran? Vaikka serkku kovin söpö onkin, on koirasta paljon enemmän vastuuta ja vaivaa kuin kissasta. Kissa menee omia menojaan, mutta koiraa ei voi päästää yksin ulos. Koirasta on kyllä enemmän seuraa, mutta taidan olla enemmän kissaihminen. Mags ei siis tule saamaan vakituista seuraa!
Serkkua eivät meidän lenkkimaastot kiinnostaneet.


Kuten huomaatte, selvä hajurako!

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Seuraava Stop San Sebastian

Kun kolme suuntavaistotonta lähtee yhdessä matkalle, ei reitti kohteesta A kohteeseen B ole aina välttämättä ole se lyhyin ja nopein. Siksi kävelykilometrejä kertyy. Lomalla on se hyvä puoli, että nämä detourit eivät haittaa. Yleensä ne kauneimmat ja mielenkiintoisimmat paikat löytyvät etsimättä. Niihin vaan saavutaan sattumalta, kun oltiin ilman karttaa tai sitten se oli väärinpäin. Turisti kulkee paperikartan kanssa, eikä kännykän! Jotain perinteitä pitää lomalaisenkin vaalia.




San Sebastianiin saavuimme n. neljän tunnin bussimatkan jälkeen. Teki hyvää vain istua ja ihailla maisemia. Päivän väri oli taas verde eli vihreä. Jos edellinen hotelli oli vähän tylsähkö, niin niin tämä apartomentos oli kyllä simply the best. Ei ihan halpa, mutta juuri kuin meille tehty. Majoitus San Sebastianissa on huomattavasti kalliimpaa ja kysytympää, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä.


Näkymä meidän parvekkelta.


Siirryimme siis Galibrian maakunnasta Baskimaahan, joka sijaitsee Espanjan ja Ranskan rajojen molimmin puolin. Valitettavasti ainakin minulle tuli Baskimaasta ensimmäisksi mieleen ETA, joka onneksi viime vuosina on pitänyt matalaa profillia. ETA ja IRA muistuttavat toisiaan, joten oli pakko lukea lisää tuon pienen maan historiasta ja mikä ETA on.

Tyypillinen "kansallispuku".





Baskit puhuvat omaa kieltään euskaraa, jonka sanotaan olevan Euroopan vanhin kieli. Erikoinen kieli, jota voi kuunnella täältä. Maastaan, kultturistaan ja kielestään ylpeitä baskeja asuu Espanjassa ja Ranskassa n. 1 000 000. Espanjassa heillä on itsehallinto-oikeus ja kielellä virallinen asema.










San Sebastian on kaunis ja viehättävä kaupunki. Vanhan kaupungin kapeilla kujilla voi kierrellä tuntikausia. Välillä kannattaa pysähtyä haukkaamaan pintxoja (eli pinchoja / tapaksia) ja juomaan paikallista siideriä. Tuo siideri kyllä oli niin kitkerää, että se jäi minulta juomatta. Toinen kuuluisa paikallinen juoma on txakoli niminen valkoviini. Muutenkin Baskimaa  on kuuluisa hyvästä ruoasta ja ravintoloista. Jos ruokabudjetti on joustava, löytyy Michelin tähdillä palkittuja ravintoloita jopa parikymmentä.













Ja entäs ne ihanant rannat? Surffaajien paratiisi, ainakin aaltojen puolesta. Juniorin kanssa olimme menossa uimaan, mutta aallot olivat niin korkeat, että uimisesta ei tullut mitään. Ne täräyttivät rantaan sellaisella voimalla, että siinä tunsi itsensä todella pieneksi. Rantavahdeilla oli täysi työ pitää eläväiset kielikurssilaiset aisoissa. Vesi oli ihanan lämmintä ja vanhakin nuortui ja juoksi kohti aaltoja, kuten lapsena mökillä. Valitettavasti en ottanut kameraa rannalle, joten muistikortilta löytyi vain tämä yksi rantakuva.




Ihania parvekkeita ja pieniä puistoja. 







Ostoksia, lähinnä vaatesellaisia, teimme Juniorin kanssa vähän. San Sebastianissa oli paljon pieniä ja hintavia putiikkeja. Onneksi kävimme Santanderin lähellä olevassa ostoskeskuksessa, jossa oli "normaaleja" liikkeitä ja niissä juuri nyt hyvät alet.

Mukava ja rentouttava loma ilman kelloja ja aikatauluja! Nyt sitten reilut pari viikkoa paiskitaan taas töitä ja sen jälkeen Suomeen.




sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Suuntana Santander

Emme halunneet mihinkään turistirysään. Ne on nähty moneen kertaan. Ei saa olla liian kuuma. Tässä on muutenkin, säännöllisen epäsäännöllisesti, kuuma kuin saunassa. Ja kielen pitää, kaikken pitkien keskiviikko-iltojen jälkeen, olla tietysti espanjaa. Pohjois-Espanjaan siis ja lennot Santandereen, joka sijaitsee Cantabrian maakunnassa. Espanjalainen työkaveri ihmeissään, että Santanderiinko? San Sebastiania kaikki kyllä kilvan kehuivat.





 

No,175 000 asukkaan kaupungista tulee heti mieleen samanniminen pankki. Suuri sellainen ja satama. Niitä punavalkoisia pankkeja muuten oli joka kulmassa, vähän niinkuin muistuttamassa, että täältä olemme kotoisin ja täällä on pääkonttori.




Silmään pisti jo alkumetereillä kaupungin siisteys. Ei roskia missään. Ja jos oli siistä, niin oli myös vihreää. Ei palaneita nurmikoita tai nääntyneitä kasveja. Ja kun Biskajan lahdelle katsoi, niin hei, sitähän olisi voinut olla Irlannissa. Vai mitä?








Sääennusteita aloin tiirailemaan hyvissä ajoin. Ei huippuhelteitä, välillä pilvistä ja kun saavuimme niin pian alkoin sellainen ei-irlantilainen tihkusade, jota kesti onneksi vain sen yhden illan. Siirtymäriitti meille irlantilaisille! Kukoistavat puutarhat, kauniit omakotitalot ja vehreys tekivät pankkikaupungista viehättävän. Kaupunki muuten tuhoutui tulipalossa pahasti 1941, joten rakennukset ovat keskustassa uudehkoja. Kävelimme kymmeniä kilometrejä tai liikuimme kätevästi busseilla. Oli mäkistä ja jalat suorastaan huusivat illalla armoa.





Santanderissa liikkui selvästi raha, mutta kallista siellä ei ollut. Oli rantoja, mutta ei juurikaan turisteja. Ehkä heinä-elokuussa on vähän vilkkaampaa. Kaupunki on myös suosittu konferessipaikka. Ja entäs sitten se ruoka? Söimme joko erittäin hyvin ja pari kertaa suorastaan surkeasti. Meidän ja paikalisten ruoka-ajat eivät menneet ollenkaan yksiin ja sopivan aukiolevan ravintolan löytyminen oli välillä vaikeaa. Pinchoja (tapasta) onneksi oli tarjolla vuorokauden ympäri. Lasi valkoviiniä ja lautasellinen pinchoja olisi riittänyt minulle, mutta ei meidän miehille. Sopiva välipala oli tietysti jäätelö, persikat tai kirsikat. Eli nälkää emme nähneet!







Ja koska turisteja ei todellakaan ollut liikaa, olivat ihmiset todella ystävällisiä ja avuliaita. Museoita emme kierrelleet, mutta nähtävää riitti silitikin. Täältä voitte lukea lisää Santanderin nähtävyyksistä. Se tuli selville jo lentokoneessa kanssamatkustajia katsellessa, että Pohjois-Espanjassa on jokaiselle jotain. Nimittäin asusteista ja repuista päätelleen myös Camino de Santiago-valellukselle oli  meniöitä.











Huomenna hyppäämme bussiin ja huristelemme Baskimaalle ja San Sebastianiin. Olkaapa kuulolla!