tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kun Tummeli ruletti

Heitin viikonloppuna pari vanhaa aurinkovoidepurkkia roskiin. Kesän tullen ostan aina uudet voiteet. Sitä riskiä en ota, että voide onkin mennyt vanhaksi, eikä tehoa enää. Istun nykyisin mielelläni varjossa ja pidän huolen, että sädehoitoa saanut puoli pysyy peitettynä auringolta, ihan kaulaan asti. Se puoli ei nimittäin kestä yhtään aurinkoa. Mitään ihosyöpää, eikä etenkään melanoomaa tähän ei enää tarvita, joten arskasta nautitaan, mutta äärimmäisen varovasti ja rasvojen kanssa lontraten. 

Ja isolierisen hatunkin ostin päätäni ja kasvojani suojaamaan. Olen siis varustautunut kesään ja aurinkoon. Espanjaan lähdetään lomailemaan, mutta rannalla makaaminen ei ole ohjelmassa enää ykkösenä. Ihan kiva on, jos kesällä tulee vähän väriä, mutta se saa tulla luonnollisesti, eikä ”ottamalla”.
Aurinkoa olen aikoinani palvonut ja aurinkolomilla ruskettunut ja ainakin nenäni aina polttanut. Omaan onneksi sellaisen ihon, joka ruskettuu, eikä ennen palanut ihan helposti. Nykyisin säteet ovat paljon voimakkaampia ja vaarallisempia. Palaisin varmasti minäkin, jos pitkiä aikoja rannalla makaisin. Sitä kun asuu maassa, jossa arska käy vain välillä meitä tervehtimässä, on helppoa elää siinä luulossa, että eihän täällä voi palaa! Täällä harvoin on oikein hikikuuma, mutta kyllä se aurinko tekee Irlannissakin tuhojaan.
Silloin kun minä olin lapsi ja nuori oli suosittu aurinkovoide paksu, rasvainen ja voimakaan hajuinen (ei tuoksuinen) Tummeli. Nuoremmat lukijat tuskin Tummelia tuntevat. Se on utarevoide ja luulen, että suosittu aurinkovoide siitä tuli siksi, että joka maalaistalosta löytyi tummelipurkki ja kun heinätöissä oltiin, niin sitä laitettiin "aurinkovoiteeksi" tai olisikohan paremminkin palaneen ihon viilentäjäksi.
Mistään suojakertoimista ei tiedetty mitään.Onneksi sitten tuli Nivean aurinkovoiteet, jossa niitä suojakertoimia oli. Kookos ja Karibian rannat eivät niissä kyllä tuoksuneet, mutta kyllä se Tummelin aromit voitti. Meidän mökin hyllyllä oli samat voidepurkit vuosikausia. Talvi ne rasvat jäädytti ja kesä sulatti! Tiedä sitten oliko Niveassakaan enää mitään suojakertoimia jäljellä talven jälkeen.
Solarumit tulivat 80-luvulla ja pari kertaa niissäkin kävin. Onneksi ne eivät sopineet iholleni ollenkaan ja sain niistä aina inhottavan kutinan, joten se tekoruskettaminen loppui lyhyeen. 
Meillä kaikilla taitaa olla mielikuva yltä päältä palaneesta, punaisesta englantilaisesta turistista Alicanten rantabaarissa, jalkapallo-ottelua katsomassa. Nestehukka parantuu siinä samalla olutta siemaillen. Jalassa tietysti Union Jack-shortsit , jonka päällä punainen masu mukavasti pullottamassa. 
Eikä se keskiverto irlantilasenkaan iho aurinkoa kestä yhtään sen paremmin. Maidonvalkea iho palaa hetkessä, ja tulos on ikävän näköistä ja varmasti kivuliasta. Onneksi täälläkin ollaan herätty ja enää lentokentän tuloaulassa ei näe yltäpäältä palaneita lomalaisia. Auringon vaaroista puhutaan jatkuvasti, mutta siitäkin huolimatta ihosyövät ovat tämän maan yleisimpiä syöpiä.
Mieheni kuuluu tähän helposti palavien kaartiin. Juniori puolestaan käy vähän potkimassa palloa ulkona ja palaa takaisin kauniisti ruskettuneena. Pojista vanhempi ei pidä auringosta, ja hänen pitää olla tarkkana. Onneksi iho ei ole ihan yhtä arka kuin isänsä. 
Itse tajusin vasta plastikkakirurgin vastaanotolla, kuinka paljon heidänkin ajastaan menee nimenomaa ihosyövän tuhoja korjaillessa. Syyskuussa ei kuulemma leikata muita kuin kiireellisiä melanoomatapauksia. Vaatetus vähenee ja muutokset ihossa huomaa helpommin. Kivuliaat ihonsiirrot, kiristävät ja rumat leikkausarvet (vaikka on kuinka huolella tehtyjä) ja ennenkaikkea syöpähoidot ovat aivan liian korkea hinta maksettavaksi siitä, että on ruskea.  
Niin, että nautitaan järkevästi auringosta, silloin kun se suvaitsee tuonne taivaalle ilmestymään. Ja rusketushan myös rypistää, joten extrakerros rasvaa nassuun. Päivävoidetta ostaessa kannattaa tarkastaa, että se myös suojaa auringolta. 
No, tulipas nyt paasattua...






lauantai 18. kesäkuuta 2016

Hopeaa ja kaunis kartano

Hopeahääpäivää vietimme keskiviikkona. Minä täällä koti-Corkissa ja mies Dublinissa (vatsataudissa huom!). Hääpäivät ovat yleensä unohtuneet, eikä niitä ole sen kummemmin juhlistettu. Nyt tuli kuitenkin sellainen merkkipaalu, että piti ihan pysähtyä miettimään.  25 vuotta nimittäin on aikas pitkä aika. Eikö olekkin?

Ei mitään suuria juhlia, eikä vihkivalanuusimisia. Lounas läheisessä kartanohotellissa sopi meille hienosti, joten suuntasimme sinne. Tämä hotelli on vähän piilossa, ja sen olemassaolo helposti unohtuu. Mikäs sen mukavampaa, kun jättää lauantain pyykkikasat ja siivoukset ja lähteä syömään hyvin ja hartaasti. Huomenna sitten on isäinpäivä, joten tämä viikonloppuhan on yhtä juhlaa! 

Kaunista puutarhaa ja romanttista hotellia piti tietysti kuvata. Kyllä tuolla olisi voinut päänsä tyynyynkin kallistaa, vaikka kotiin olikin vain 20 min ajomatka.


















perjantai 17. kesäkuuta 2016

Perjantaita ja pinkkejä pioneja

Se nyt on vaan niin, että työviikon jälkeen ei ole perjantain voittanutta. Vaikka tankki alkaa olla aika tyhjä, jo pelkkä ajatuskin viikonlopusta piristää. Kulunut viikko on ollut työmaalla varsin kansainvälinen ja ihan mukavassa mielessä sellainen. Joskus nimttäin on niitäkin päiviä, jolloin on vain myönnettävä, että kulttuurit ja taustat ovat niin kovin  erillaiset, että kanssakäymisestä puuttuu tietynlainen rentous. Huumori työskentelytavat ja työpaikkahierarkia ovat kuin eri planeetoilta, eikä keksimälläkään keksi mitään ylimääräistä sanottavaa, työjuttujen ulkopuolella. Pitäisikin tehdä joskus (en enää lupaa tehdä mitään postauksia, koska aina käy niin, että ne jää tekemättä) siitä, että vaikka yhteinen kieli onkin, ei se välttämättä takaa sitä, että ihan oikeasti ymmärtää toista. 
Puutarhanhoito ei ole tänä keväänä eikä kesänä oikein iskenyt. No, ruukkuihin ja ikkunalaatikoihin istutin taimia, mutta rikkaruohojen olen antanut rehottaa takapihalla aika vapaasti. Täällä kaikki kasvaa todella nopeasti, eivätkä rikkaruohot tee siinä asiassa poikkeusta. Pionit kuitenkin kukkivat ja kun kaimani Saran, joka muuten bloggaa myös täältä Irlannista, blogista näin kuvia kauniista pioneista, menin heti meidän takapihalle (huom klo 22.30 eilen illalla) ja laition niitä Alvarin aaltoiseen maljakkoon. Ovat kyllä todella upeita, ja entäs se tuoksu... 





Aalto-maljakosta tuli mieleen, että kun olin pionit asetellut maljakoihin, aloin lukemaan espanjalaista sisustuslehteä espanjaksi. No, rehellisyyden nimissä ei tässä kyllä voi oikeastaan mistään lukemisesta puhua, sillä ymmärsin sanan sieltä ja lauseen täältä. Katsoin siis lähinnä kuvia. Mikä otti silmään, oli se että suomalaista lasia manittiin kahdessa eri artikkelissa tai paremminkin kuvakollaasissa. Espanjasta raahankin tänne kasan lehtiä, sillä mielummin sitä lukee sisustamisesta, kun opiskelijaelämästä. Meidän kirja nimittän oli suunnattu yliopisto-opiskelijoille, eli "hieman" nuoremmille kuin minä!








maanantai 13. kesäkuuta 2016

Irlanti v Sverige

Vihreältä Saarelta on lähdetty sankoin joukoin Ranskaan jalkapallomaajoukkuetta kannustamaan. On kaivettu kartat esiin ja mietitty, miten päästä edullisimmin saaresta mantereelle. Ne suorat lennot, kun maksoivat taas maltaita. Kuka lentää minnekkin ja jatkaa sieltä jostakin junalla, bussilla, asuntoautolla... Ranskaan on päästävä, vaikka sitten mutkan kautta kiertäen.

On se vaan helppoa tuo liikkuminen tuolla keskellä Eurooppaa. Täältä kun pitää aina oikein kunnolla suunnitella ja sitten matkustaa joko lautalla tai lentäen. Ja tietysti aina, kun on joku suurempi tapahtuma, kuten nyt Euro 2016, nousevat lentojen hinnat silmissä. Siksipä täällä pitää aina toimia nopeasti, kun ottelupäivät ilmoitetaan. Lentojen varaaminen on minusta suorastaan ärsyttävää. Pitäisi olla suunnitelmat selvillä ainakin puoli vuotta etukäteen. Pitää tietää menot, paluut ja lomat töistä. Eikä niitä sitten voi vaihdella. 

Kun olin saanut kesälomalennot varattua, kuulin Norwegian tarjouksesta ja sain meidän poppoolle 400 eurolla joululennot Suomeen. Siis piti päättää jo nyt, että mitä jouluna tehdään, kuinka kauan lomaillaan jne. Koulujen lomat tietysti nostavat myös hintoja ja heinä-elokuussa matkustaminen on arvokasta, ellei sitten ole ollut taas todella aikaisin liikkeellä. Parempi olla ajattelematta kuinka monta tuhatta euroa olen viimeisen 26 vuoden aikana käyttänyt Suomen lentoihin. No, nyt ainakin sain edulliset lennot. Toivoa sopii, että Norwegian ei yhtäkkiä päätä, että lopettavat Dublin-Helsinki reitin, juuri ennen joulua!

En tiedä tajuavatko Keski-Euroopassa asuvat, kuinka vaivatonta matkustaminen siellä on. Kun voi vain hypätä autoon tai junaan ja maat vaan matkalla vaihtuvat. Sitten meillä on vielä tämä rattiongelma. Mikäs sitä on naapurisaarella ajellessa, mutta jos mantereelle mielii, niin silloin mielummin ajaisin autolla, jossa
ratti on vasemmalla puolella. Ihan vain näkyvyyden kannaltakin.

Niin, tänään siis Irlanti kohtasi Pariisissa Ruotsin. Ne, jotka eivät pääseet paikan päälle ottelua katsomaan, virittävät kisakatsomon joko koteihinsa tai lähtiävät sankoin joukoin, vedonlyöntitoimiston kautta, pubiin. Viiden aikaan täällä oli kaduilla, kaupoissa ja työpaikoilla tosi hiljaista.

Huono ajoitus sinänsä, sillä meidän veljeksillä on kummallakin isot kokeet huomenna. Pojista vanhempaa lainatakseni: "Ei sikaakaan lihoteta markkinapäivänä". Eli jos mitään ei ole jäänyt tunneilta päähän, ei sitä enää yhdessä illassa voi tilannetta korjata. 
 
En jaksa jalkapallosta kauheasti innostua, enkä otteluita yleensä edes katso, mutta kyllähän se vähän harmitti, kun ottelu päättyi tasapeliin. 




perjantai 10. kesäkuuta 2016

Löytyipä mielenkiintoinen blogi


Mitä yhteistä on vatsatanssijalla, lähetystyöllä ja Bangkokilla? Ei mielestäni paljoa mitään. Käykääpä tässä mielenkiintoisessa blogissa, niin huomaatte, että niillä on paljonkin yhteistä.
Thaimaa ei ole ollenkaan yhtä suosittu lomakohde täällä Irlannissa kuin Suomessa. Patayalle on lähdetty sankoin joukoin pohjolasta, eikä aina vaan aurinkoa ottamaan. Tiedän, Thaimaa on paljon muutakin kuin Patayan ja Bangkokin baarikadut, jossa seuraa löytyy joka makuun tai mauttomuuteen.
En vaan voisi kuvitella lomailevani paikassa, jossa kadulla tulee vastaan isomahainen turistimies, joka vie selvästi alaikäisiä lapsia, härskisti hymyillen, hotellihuoneeseensa. Tai jossa ihmiskauppa  kukoistaa ja maalta tulleet tytöt, pojat ja tyttöpojat myyvät itseään, elättääkseen perhettään siellä jossain, Jumalan selän takana. Se kuuluisa thaihymy, ei taidakkaan olla aina aitoa ja kertoa koko totuutta.
Ja senkin tiedän, että samanlaista kauppaa käydään joka puolella maailmaa. Jotenkin se vaan Thaimaassa on niin kovin avointa. Kaikki tietävät, että pedofiilit suorastaaan pesivät siellä. Virkavalta ummistaa silmänsä, eikä mitään seksiturismiongelmaa maassa kuulemma ole. 
Blogia lukiessa oli jotenkin lohduttavaa huomata, että on ihmisiä, jotka aidosti välittävät. He tekevät työtä ruohonjuuritasolla prostituoitujen parissa, välillä oman henkensä kaupalla.  

Välittäjät, ympärillä pyörivät huumekauppiaat, elätettävät perheet ja asiakkaat haluavat kaikki oman osuutensa. Heitä ei kiinnosta ilotytön tarina, tunteet tai haaveet. Pienelle joukolle pystytään tarjoamaan uusi alku ja elämä. Toiset taas eivät ota tarjousta vastaan. Minusta kaikista surullisinta luettavaa oli postaus pienestä 6-vuotiaasta vietnamilaisesta tytöstä, joka rakasti värittämistä. Kyllä aika tunteeton tapaus pitää olla, jos tä tarina ei kosketa.

Blogin kirjoittaja on vatsatanssija ja lähetystyöntekijä, joka asuu Bangkokissa. Postauksia lukiessa muistin, joskus lukeneeni hänestä artikkelin. Siinä rohkea nainen, joka kulkee omaa tietään, muiden mielipiteistä välittämättä.  



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lenkkipolkuja ja linnoituksia

Irlannissa menneisyys näkyy joka puolella. Historia on osana nykypäivää, vaikka sitä ei aina edes huomaa. Maanantaina ajoimme mieheni kanssa Charles Fortin linnoituksen lähelle ja lähdimme sieltä kävelemään. 

Siirryimme puolen tunnin ajomatkan aikana 1600-luvun loppupuolelle, jolloin kyseinen linnoitus oli rakennettu. Siellä ne brittisotilaat aikoinaan valvoivat, että vihollinen ei pääsisi rantautumaan Kinsaleen. Vihollisilla tarkoitettiin silloin espanjalaisia ja ranskalaisia.









Paukkunut on täälläkin, etenkin Boynen taistelun jälkeen. 1690 Vilhelm Oranialainen pisti syrjäytetyn Englannin kuninkaan, Jaakko II joukkoineen, lähtemään saarelta. Tämä samainen Vilhelm kävi myös tekemässä tuhoja Charles Fortissa ja pisti paikat ns. remonttiin.

Charles Fort toimi brittien varuskuntana aina 1922 asti, jolloin se paloi pahasti Irlannin itsenäistyystaistelujen aikana. Nykyisin linnoitus on suosittu turistikohde, ja sinne minäkin vien mielelläni meidän vieraita.








Maisemat ovat huikeat niin merelle kuin Kinsalen pieneen kaupunkiinkin. Me lähdimme seuraamaan kävelyreittiä ja harmitti, kun ei tullut otettua eväitä mukaan. Lokit lauloivat taustalla ja mereltä kävi vilpoinen tuuli. Oli uskomattoman rauhallista. Ei tietoakaan Vilhelmim vihaisista joukoista. 







Kun lenkki oli ohi hyppäsin urhean soturini hevosen selkään ja ratsastimme kohti uusia seikkailuja autoon ja ajoimme kotiin ruokaa laittamaan. Palasimme jälleen vuoteen 2016.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kääretorttua pöytään

Leivoin viikko sitten työpaikalle kääretorttuja, jotka saivat erittäin hyvän vastaantoton. Vein torttua myös naapuriin maistettavaksi ja hekin tykkäsivät kovasti. Tein ihan tavallisen kääretortun pohjan, jonka väliin laitoin mansikka-rahka-kermasekoituksen. Unelmatorttupohja täyttyi puolestaan vadelma-rahka-kermalla.

Rullatessa meinasin jo antaa periksi, kun pohja halkeili ja täytettä pursusi molemmista päistä.  Yllätyin iloisesti, kun seuraavana aamuna otin jääkääpista tiukasti paketoidun rullat esille. Ne nimittäin näyttivät ja maistuivatkin paremmilta kuin edellisenä iltana.

Täältä perunajauhoja saa vain joistakin luonnontuotekaupoista. Rahkaa on myynnissä, mutta ei valmiiksi maustetuina. Minähän rakastan kuningatarrahkaa, ja syön sitä purkillisen päivässä Suomessa lomaillessa. Sitä olen käyttänyt täytekakkujen välissä, ja kääretorttuun se sopii täydellisesti. Sekaan voi sotkea lisää marjoja makua antamaan.

Niin, että siitä vaan rullaamaan. Kääretorttua kutsutaan täällä swiss roll, mutta ainakaan näihin irlantilaisiin leipomoiden torttuihin en ole ihastunut. Välissä on liikaa kermaa, vähän ylimakeaa hilloa ja pohja on aivan liian paksu ja kuiva. Kananmunia on myös käytetty liikaa, joten ne maistuvat. No, nyt tuli varsinainen murska-arvostelu irlantilaisille tortuille, mutta sellaisia ne ovat.

Suomalaisen, paljon paremman, kääretortun ohjeet löytyvät täältä.








***




Meillä nautitaan täällä huomenna yleisestä vapaapäivästä. Tekisi mieli käydä katsastamassa yksi vanha linnoitus tai sitten lähteä käymään rannalla. Pojilla on kummallakin edessä koeviikot, joten
he, toivon mukaan, istuvat nenät kiinni kirjoissa. Me miehen kanssa olemme vain tiellä, joten voimme hyvin häipyä paikalta. 







lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tervetuloa KESÄkuu

Eikö KESÄkuu olekkin paljon kauniimpi ja tunteita herättävämpi sana kuin englannin June, ruotsin juni tai espanjan junio? Tai HEINÄkuu ja ELOkuu. Meillä on rikas ja värikäs kieli, joka kääntyy ja vääntyy vaikka mihin. Pienellä muutoksella koko lause saa uuden sävyn.

Helppoa meille, mutta äärimmäisen vaikeaa niille, jotka yrittävät sitä opiskella ihan alkeista alkaen. Ei auta englannin kuukaudet tai viikonpäivät... Ja entäs sitten kun aletaan lisäämään päätteitä päätteiden perään. Nostan hattua niille ulkomaalaisille, jotka ovat oppineet suomen vieraana kielenä ja tulevat sillä toimeen.

Espanjan sanoja opiskellessa auttaa englanti, verbit taipuvuvat kuin suomessa (unohdetaan ne epäsäännölliset) ja lausuminenkin sujuu suomea puhuvalta huomattavasti luonnollisemmin kuin täkäläisiltä. Englantia äidinkielenään puhuvan on vaikea tajuta, että jokaikinen kirjoitettu kirjain on äänne, jonka tulee kuulua. Yritin kerran selittää, että me englantia opiskelleet olemme joutuneet myös opettelemaan epäsäännöllisiä verbejä, koukeroisia kielioppisääntöjä ja sitten niitä loputtomia poikkeuksia. Kun listasin epäsäännöllisiä verbejä tyyliin cut-cut-cut, speak-spoke-spoken ja sit-sat-sat he tajusivat, mitä tarkoitin. Kieli saattaa olla maailman puhutuin, mutta harva sitä oppii ihan tuosta vaan. Tai oppii, mutta ei välttämättä oikein.

Niin, jos KESÄkuuta jää "maistelemaan", tulee mieleen aurinko, järvi, koivut ja sauna. HEINÄkuu tuo mieleen tuulessa keinuvat viljapellot ja ojanvarret, jossa kasvaa horsmaa, koiranputkea, apiloita ja päivänkakkroita. Kuukausien nimet kertovat myös neljästä vuodenajasta, ja mitä luonnossa tapahtuu. Junesta ei tule samanlaisia mielleyhtymiä, eikä Julykaan siitä maistelemalla aukene. Paisi, että täällä sanotaan, että jos yläkoulujen opettajilta kysytään, mikä on parasta heidän työssään he sanovat June, July ja August.

Meitä on hellitty ihanilla ilmoilla ja tämä viikonloppu jatkuu aurinkoisissa merkeissä. Viikolla soitettiin jäätelöauto työpaikan pihaan ja syötiin porukalla pehmikset. Vakavimmankin inssin suu kääntyi hymyyn, kun nautiskeli aurinkonpaisteessa jäätelöä. Eilen oli työpaikan perinteiset BBQ. Mukavat pippalot ja ihanan lämmin ilta. Tänään puolestaan mies kävi hakemassa kaupasta grillattavaa ja illalla syödään taas herkkuja. Jälkiruoaksi tein yhtä helppoa suomalaisherkkua, josta lisää myöhemmin. Miten olenkaan unhotanut, kuinka helpo leivonnainen on niin taivaallisen hyvää?


Kuvat Seinäjoen upeasta kirjastosta, jossa kävin viime kesänä. 










keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Muutosten mukana

Työelämässä mukana olevien on oltava valmis oppimaan jatkuvasti uutta ja kestämään muutoksia. Firmoja myydään, ostetaan ja valitettavasti myös lopetetaan. Ja sitten niitä jatkuvia sisäisiä organisaatiouudistuksia, jolloin pistetään pakka sekaisin. Suomessa eletään nyt niitä aikoja, että väkeä vähennettään kovalla kädellä. Kovin tuuttua täälläkin, vaikka ne pahimmat ajat ovat onneksi jo takanapäin.

Nekin ajat ovat historiaa, jolloin nuorena aloitettiin ja eläkeiässä lopetettiin saman työnantajan palveluksessa. Pitää siis pysytä sopeutumaan, oppimaan uutta ja tarvittaessa myymään itsensä nopeasti. CV olisi hyvä pitää aina ajantasalla ja haastatteluvastaukset harjoiteltuina. En haluaisi haastatella ketään, sillä CVssähän kaikki kuulostavat täydellisiltä työntekijöitä. Haastattelussa puolestaan laiskasta tulee ahkera, kaavoihinsa kangistuneesta mukautuva, yksinäisestä sudesta tiimityöskentelystä pitävä jne.

Mieheni sanookin, että olo on välillä kuin ilotytöllä. Parhaimman hinnan maksava saa mukaansa! En yhtään ihmettele, että puolen vuoden välein vaihtuvat projekit ja työpaikat väsyttävät. Meillä onkin nyt meneillään projekti kotona. Miten saada elämä rullaamaan niin, että muutaman kuukauden tauot välillä olisivat mahdollisia, ilman hirveää stressiä uudesta työstä? Sekin olisi suuri helpotus, jos projektien suhteen voisi olla vähän valikoivampi. On siis oltava valmis muutoksiin myös yksityiselämässä. Mikään ei muutu, ellei itse ole valmis muuttamaan ja muuttumaan. Jotenkin sitä on niin helppo vain mennä eteenpäin vanhoja tuttuja latuja, vaikka kiertäisikin samaa lenkkiä,vuodesta toiseen. 

Töissäkin puhaltavat uudet tuulet. Jokapäiväinen työni ei sinäänsä muutu miksikään, mutta organisaatio ympärillä muuttuu. Pitää siis sopeutua ja olla joustava. Päätökset tehdään jossain ihan muualla, eikä niitä tekevät ajattele, että siellä se Saara istuu, Corkin toimistossa, pöytänsä takana, eikä halua mitään muutoksia. Minun on nyt todistettava, ennen kaikkea itselleni, että pystyn sopeutumaan.

On paljon helpompaa tehdä elämässä suuria muutoksia ja ratkaisuja, jos on vain ja ainoastaan vastuussa itsestään. Silloin voi tehdä pahankin vikasiirron, koska se vaikuttaa vain omaan itseensä ja tilanteen voi toivottavasti korjata. Mutta kun pelissä on mukana talot, lapset, lainat, koirat, kissat, isovanhemmat jne on tilanne paljon monimutkaisempi. Silloin siirtoja pitää harkita kuin shakkia pelaisi. Miten siirto vaikuttaa muihin nappuloihin? Ja niitä nappuloitahan perheellisen laudalla riittää. 

Meidän shakkilaudalla tapahtuu juuri nyt kaikenlaista. Ollaan myymässä rakasta kotia, joka on liian suuri meille. Ollaan ostamassa ja vuokraamassa pääkaupungissa ja täällä. Pitää pitää pää kylmänä ja uskoa, että parin vuoden päästä näemme tulosta. Ei saa antaa tunteille valtaa, vaan pitää ajatella järkevästi. Ei aina ihan helppoa, tämmöiselle helposti kiintyvälle. Toisaalta tekee hyvää, kun välillä asiat ovat auki, vähän siellä sun täällä. Tuttu ja turvallinen pitemmän päälle turruttaa. Se on kuitenkin selvää, että Cork pysyy meidän perheen tukikohtana ja Dublin sivupisteenä. Liikekielellä meillä tehdään juuri nyt organisaatiouudistuksia ja mietittään uutta strategiaa.