torstai 28. huhtikuuta 2016

Sitä arkea

Blogin puolella on ollut hiljaista. Eikä oikeaan elämäänkään kuulu juuri nyt mitään ihmeellistä.
Käyn töissä, kaupassa, siivoan, pesen pyykkejä, teen vähän pihahommia ja yritän saada
itseni liikkumaan jne. Eipä näistä heru paljon postauksiin aiheita.

Paitsi, että pyykki kuivuu ulkona. 

Töissä on aika hiljaista.

Juniori on innostunut ruoanlaitosta ja lupasi tehdä kesällä ruokaa meille kaikille, jos ei saa kesätöitä. 

Eilen oli aamulla autonikkunoissa jäätä. Nämä vaihtelevat Irlannin säät.

Kävin ravintoterapeutilla ja sain hyviä ohjeita.

Onkologin juttusilla kävin myös. Enkä tällä kertaa ehtinyt edes jännittämään vastaanottoa. Kaikki hyvin ja vuoden päästä takaisin. Yes!

Niin, ja maanantaina sain potkaistua itseni vesijumppaan, joka taitaa olla pilateksen kanssa se ainut ryhmäliikuntamuoto, josta ihan oikeasti pidän. 

Varasin lennot heinäkuuksi Suomeen. 

Pojista vanhempi on kotona vielä kesäkuun puoleen väliin asti ja se on tietysti ihan kiva asia. Kuskaa välillä Junioria, joten minä pääsen helpommalla. Koulupäivät ovat pitkiä ja tahti kova. Olen iloisesti yllättynyt, kuinka hyvin oppisopimuskoulutus on hänelle sopinut. Ja se tietysti auttaa , että palkka tulee, myös nyt opiskelujakson aikana, joka viikko tilille. 

Tälläistä tämä meikäläisen arki. Niin se vaan on, että asuipa missä tahansa, niin arki on arkea. Tietysti elämä toisissa maissa huomattavasti vaikeampaa ja haastavampaa kuin toisissa. Meillä kaikilla on kuitenkin omat tylsät rutiinimme ja arkemme, joita toistamme päivästä toiseen. Arkea opii arvostamaan vasta silloin, kun se otetaan pois. Ainakin minulle kävi niin. 

Ja onhan se niinkin, että välillä tekee ihan hyvää, kun ei tapahdukkaan mitään ihmeellistä. Kalenteri saakin välillä olla vähän tyhjempi. Jotenkin minulla on sellainen odottava fiilis. Että kohta alkaa taas tapahtua. No, ainakin on kalenterin mukaan kesä tulossa ja sen mukana ne odotetut lomat. Pidän tänä vuonna lomaa kahdessa erässä. Ensin viikko en Espana ja sitten pari viikkoa töitä, kunnes Suomi kutsuu.

Tänä iltana oli vuorossa pitkästä aikaa pilatesta. Nyt on sellainen ihanan venynyt olo. 
Onneksi huomenna on perjantai ja edessä pitkä viikonloppu. Sitä odotellessa tässä kuvia viime lauantailta. Täällä oli silloin kesä. Kävimme miehen kanssa ajelulla ja päädyimme lähimmälle rannalle syömään ensimmäiset jäätelöt. Kuten kuvista varmasti huomaatte, että oli laskuveden aika.  












perjantai 22. huhtikuuta 2016

Portaat

Olen tottunut asumaan kahdessa kerroksessa ja olen sitä mieltä, että hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja. Siis ainakin nyt, kun polvet ja lonkat vielä pelaavat. Ei haittaa vaikka makuuhuoneissa olisi täysi kaaos, koska yläkerrassa ei yleensä käy kuin oman perheen väkeä. Tai no, Juniorin kaverit oleskelevat joskus hänen huoneessaa, mutta he tuskin kärsivät imuroimattomasta lattiasta tai pyykkikasasta. Olen saattanut käydä kymmeniä kertoja jossakin talossa, mutta en ole koskaan nähnyt heidän yläkertaansa!

Olivathan ne portaat aika haastavia poikien ollessa pieniä. Portit piti muistaa laittaa kiinni, ettei ketteräjalkaiset pojat päässeet karkuun. Englannin kodissa oli portaita enemmänkin ja rattaiden raahaaminen kävi välillä voimille ja hermoille. Ihmeen nopeasti ihan pienetkin lapset tottuvat portaisiin ja oppivat jopa peruuttamaan kontaten. 

Huonekaluja ostaessa pitää myös muistaa, että tämä sänky on sitten saatava seiniä naarmuttamatta yläkertaan. Ja entäs sitten ne koottavat huonekalut? Helppohan ne on paketissa yläkertaan kantaa, mutta saako niitä kokonaisina koskaan kannettua alakertaan?

On paljon helpompi pitää alakerta ”edustus”kelpoisena, kuin koko talo. Yläkertaan voi myös paeta lukemaan tai nukkumaan. Siellä saa olla rauhassa. Tai saisi, jos kaikki olohuoneen äänet eivät kuuluisi (mikä ihmeen äänieristys) meidän makuuhuoneeseen. Pitkällä johdolla varustetut kuulokkeet ovat meillä ehdoton must. Telkkaria voi katsella vaikka miten myöhään, eikä yläkerta siitä kärsi.

Että päästään yläkertaan pitää tietysti olla portaat. (Yllätys, yllätys...) Portaat ovat ahkerassa käytössä, ja pojat juoksevat niitä ylös ja alas sata mittarissa. Paitsi silloin, kun pitäisi mennä yläkertaan opiskelemaan tai siivoamaan huonetta... 

En ole kokolattiamattojen ystävä, mutta on yksi paikka mihin maton kelpuutan ja se on portaat. Edellinen matto palveli meitä 13 vuotta. Välillä sitä käytiin pesemässä, ja aina pesun jälkeen se näytti lähes uudelta. Nyt tuli raja kuitenkin vastaan ja matto vaihdettiin eilen. Alle laitettiin, sellainen pehmeä, alusmatto ja sitten varsinainen kokolattiamatto päälle. 

Matto pehmentää äänet ja tuntuu mukavalta jalan alla. Siihen ei voi liukastua, eikä se liiku paikaltaan.
Entinen matto oli sellainen beigen ja vaaleahkon ruskean sekoitus. Nyt halusimme ihan erillaisen maton ja tämä raidallinen miellytti silmää.

Maton asennus on tarkkaa työtä ja oli mielenkiintoista seurata, kuinka taitavasti ammattimies sen leikkasi ja kiinnitti, Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Nyt kelpaa minunkin viilettää portaita ylös ja alas!






torstai 21. huhtikuuta 2016

Ratti väärällä puolella

Sitä ollaan aloittamassa loma autoillen Irlannissa. Matkatavarat ovat tavaratilassa, reitti mietitty, majoitukset varattu eli ei muuta kuin menoksi. Kuski hoputtaa seuruettaan autoon ja on jo istumassa, vanhasta muistista, vasemmalle puolelle, kunnes viime hetkellä tajuaa, että jotain tärkeää puuttuu. Ja, rattihan se on joka puuttuu. Se on tietysti toisella puolella. Edessä siis penkin vaihto. 

Olen itse tottunut ajamaan kummallakin puolella tietä. Vaihto onnistuu nykyisin aika hyvin, sillä keksin kauan sitten muistisäännön, jonka avulla pysyn sillä puolella tietä kuin pitääkin. Mielessäni kuvitten tutut ristetykset kummassakin maassa. Oikosulun tullessa, muistelen sitä tuttua ristetystä ja tiedän heti kummalla puolella pitää ajaa. Näitä oikosulkuja tulee onneksi harvoin ja yleensä juuri maahan saapumisen jälkeen. Sekin auttaa, kun takoo päähänsä, että keskiviiva on aina kuljettajan puolella. Siis jos ajaa paikallisella autolla. Kovin mielelläni en ajaisi täällä suomalaisella autolla, enkä Suomessa omalla autollani. 

On muuten aluksi paljon helpompi ajaa vilkaassa liikenteessä, kuin jossakin kärrypolulla, jossa vastaan ei lönkyttele kuin vanha koira. Ajamiseen tottuu nopeasti, eikä vaihteiden vaihtaminenkaan väärällä kädellä tunnu oudolta. Tarkkana kannattaa kuitenkin aluksi olla, enkä rättiväsyneenä lähtisi ensimmäistä kertaa ajamaan. 

Eikä se tarkkana olo lopu vain parin ensimmäisen päivän kuluttua. Irlannissa teiden kunto vaihtellee suuresti, joten etenkin maaseudulla ajaminen vaatii keskittymistä. Tie kapenee yhtäkkiä, tulee tiukka mutka tai silta, jonka yli ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan jne. Ja sitten on kuoppia, jonka syvyyttä ei tajua, koska ne ovat täynä vettä. Ero normiteiden ja maaseututeiden välillä on suuri. Maaseutu on kuitenkin niin kaunista ja maisemat upeita, että kannattaa poiketa suorimmalta reitiltä ja ajella välillä kapeilla ja mutkaisilla teillä. 

Paikalliset ajavat näillä teillä aivan liian lujaa, vaikkakin nopeusrajoituksen mukaan. Näissä mutkateiden nopeusrajotuksissa ei ole mitään logiikkaa. Liikennemerkki näytää 80 km/h, mutta 50 km/h tuntuu hurjalta vauhdilta. Päästäkää siis puskurissa roikkuva suosiolla ohi, kun siihen tulee tilaisuus. Muuten ne lähtevät ohittamaan ja takuuvarmasti sellaisessa kohdassa, jossa näkyvyys ei ole hääppöinen.

Irlanilaisilla on ihmeellinen suhtautuminen valoihin ja heijastimiin. Autonvalojen päälle laittaminen näyttää olevan monelle todella vaikeaa. Heijastimista en jaksa enää edes paasata, mutta ilokseni voin sanoa, että heijastinliivejä näkee nykyisin jo aika paljon. Jalkakäytäviä on, mutta nekin saattavat yhtäkkiä loppua toisella puolella tietä ja jatkua puolestaan toisella. Liikenteessä on myös pyöräilijöitä, mutta vähän pyöräteitä. Siksipä pyöräily ei ole ihan riskitöntä. 

Moottoritiet ovat moottoriteitä täälläkin. Tietullia pitää maksaa joillakin reiteillä, mutta se ei räjäytä pankkia. Ja sitten vielä yksi irlantilainen erikoisuus: tienviitoitus ei välttämättä ole kovin selvää, etenkään maaseudulla ajaessa. Viittoja on vähän tai ei ollenkaan tai sitten kymmenen kerralla! Etäisyydet ja nopeusrajoituset ovat nykyisin onneksi kilometreissä, eli ei tarvitse miettiä maileja.

Olen itse ajellut viimeiset kolme viikkoa vuokra-autolla. Tarvitsemme kolmea autoa, joten päätimme vuokrata minulle ma-pe pienimmän ja halvimman auton. Ilman mitään ylimääräisiä vakuutuksia maksaa viiden päivän vuokra minulle €50.00. Eli €10.00 päivä. Nyt on tietysti se halvin kausi menossa, mutta auton vuokraaminen ei täällä ole muulloinkaan kallista.  

Ylimääräisten vakuutusten ottamista kannattaa miettiä. Ehkä on itsellä rauhallisempi olo, kun tietää, että vakuutus korvaa, jos tarvetta on. Ja se lommohan voi tulla vaikka parkkipaikalla, kun naapuri avaa oman ovensa vähän liian ponnekkaasti.

Ne ajat ovat Irlannissa myös takanapäin, jolloin pubista lähdettiin muutaman kolpakollisen jälkeen autolla kotiin. Rattijuopumusraja on sama kuin Suomessa, joten kun Paddy on pinttinsa juonut lähtee hän nykyisin kiltisti kävellen kotiin tai soittaa taksin. Taksilla ajaminen muuten on huomattavasti edullisempaa täällä kuin Suomessa.

Etenkin Dublinissa pitää olla tarkkana mihin autonsa siellä yöksi parkkeeraa. Mieltä on varastettu pääkaupungissa kaksi autoa. Katosivat vain yön aikana. Langon kotiin murtaudutiin, ihan vain autonavainten takia ja niin vietiin upouusi tila-auto. Dublinin keskustassa autosta ei ole muuta kuin vaivaa. Kannattaa vuokrata auto vasta, kun Dublin on kierretty tai jos olette lähdössä kotiin, niin palauttakaa auto ensin lentokentälle ja sitten Dubliniin kierrokselle. Julkinen liikenne on kattavaa, joten autoa ei pääkaupungissa tarvitse.

Ajamista täällä ei kannata pelätä, ja auton vuokraaminen on ehdottomasti helpoin tapa lähteä kiertämään tätä kaunista saarta. Olisi kiva kuulla kokemusia teiltä, jotka olette täällä ajaneet! Karoliina ja Satu kommentoimaan!



maanantai 18. huhtikuuta 2016

Aamupala, välipala tai iltapala

Tätä herkkua tulee tehtyä vuorokauden ajasta riippumatta. Maistuu aina yhtä hyvältä!



Olkaapa hyvät!




sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Arska ja aamu

Kaikkien näiden sateiden jälkeen tuntuu ihan ihmeelliseltä, kun aamulla herää siihen, että ulkona paistaa aurinko. Kuinka monta kertaa viime kuukausina olen herännyt sateen rummuttaessa ikkunaan. Jotenkin viikolla se ei ota ollenkaan yhtä paljon päähän kuin viikonloppuna. Siellä toimistossa, kun istuu omassa lokerossaan, selkä kohti ikkunaa, niin on ihan sama sataako vai paistaako. Paitsi silloin, kun juoksee kasseineen autoon ja yrittää olla kastumatta. Viikonloppuna sitten ärsyttääkin oikein moninverroin, kun katsoo verhon raosta lätäkköjä.

Kävin viime viikonloppuna ostamassa kukkien taimia ikkunalaatikoihin ja ruukkuihin, mutta en viikolla ehtinyt niitä istuttamaan. Kunhan saan Juniorin vietyä jalkapallo-otteluun, niin alan istutushommiin. Ja kun ottelu on pelattu ja kukat laatikoissa, niin menemme koko porukka pubiin sunnuntailounaalle. Meillä ei nimittäin tänään kokata. Niin päätimme miehen kanssa yksimielisesti eilen.

Eilen sain  hoidettua yhden pitkään minua vaivanneen asian. Kävin nimittäin läpi kaikki vaatteeni. Kannoin jopa ullakota kesävaatteetkin syyniin. Iso laatikollinen lähtee hyväntekeväisyyskirpparille ja kaappiin tuli roimasti lisää tilaa. Sitä luulee, että joku kiristävä vaate vielä joskus mahtuu päälle tai että vanhalle neuleelle saattaa vielä tulla käyttöä. Todennäköisyys vaan taitaa olla kummassakin tapauksessa olemattoman pieni. Eli kirpparille vaan.

Iltapäivällä suunnitelmissa olisi terapiakävelylenkki ystävävän kanssa. Hän kuulosti puhelimessa eilen siltä, että nyt olisi kipeästi terpialenkille tilausta. Leipoakkin pitäisi myyjäisiin. Taidan tehdä niitä helppoja sitruunakuppikakkuja, koska valmistuvat niin nopeasti ja helposti. Onkohan kaapissa yhtään sitruunaa? Ei taida olla, joten kaupassakin pitää piipahtaa.

Kummasti nämä sunnuntait täyttyvät, ilman sen suurempia suunnitelmia. Juuri tälläiset viikonloput ovat mieleisiäni. Pientä, kevyttä ohjelmaa ilman tiukkoja aikatauluja. Mutta nyt päivän ehkä vaikeinpaan tehtävään: saada Juniori ylös sängystä. Aina yhtä vaikeaa, tämä Juniorin herääminen.


Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!




Ps. Autoilupostaus on työnalla.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Bäääääää

Uskon, että suurimmalla osalle teistä tulee, Irlannista puhuttaessa, mieleen vihreät niityt ja niillä käyskentelevät lampaat. Ja tietysti sitten on myös heitä, joille tulee mieleen se G:llä alkava tumma juoma, ja sitten vasta ne valkoiset lampaat, vihreää ruohoa syömässä.




Moni yllättyy, kun ei näekkään lampaita ajellessaan Irlannin maaseudulla. Lehmiä kyllä näkyy, mutta missä ovat lampaat? No, jos lampaita haluaa nähdä, niin kannattaa suunnata Dublinista länteen, sillä suurin osa Irlannin lampaista ”asustaa” siellä. Atlannin puolella siis. Meillä täällä Corkissa lampaita näkyy aika vähän. Mitä lähemmäksi Kerryn lääniä ajetaan, sitä enemmän alkaa näitä karvapalloja näkyä syömässä ruohoa. Kerryn lisäksi lammasvarmoja läänejä ovat Galway, Mayo, Roscommon ja Donegal.

Ja sitten vähän tylsiä lukuja: 

2014 täällä oli 6,2 miljoonaa nautaa, 3.3 miljoonaa lammasta ja 1.5 miljoonaa possua. Väkiluku on täällä hetkellä 4.6 miljoonaa. Suomessa lampaita on vain 125 000.





Juuri nyt on muuten se aika vuodesta, jolloin niityillä näkee paljon pieniä, ja ai niin suloisia, karitsoja. Näitä pikkuisia olisi tehnyt mieli ottaa syliin, mutta tyydyin vain kuvaamaan. Karitsat pyörivät uuhen eli äitinsä kintereillä, eivätkä päästäneet sitä pois silmistään. Jos äiti olisi osannut puhua, olisi se luultavasti sanonut, että leikkikää nyt hetki keskenänne, että saan vähän olla rauhassa! 



    

Itse en lampaan lihaa syö, mutta ravintoloiden ja pubien ruokalistoilta sitä löytyy. Aito Irish Stew tehdään nimenomaan lampaan, eikä naudan, lihasta. Täältä  löytyy resepti, jos jotakuta kiinnostaa. 

Lampaan villaa on myynissä turistikaupoissa ja tietysti myös käsityöliikkeissä. Se valkoinen Aran-saaren villapaita päätyy monen matkailijan laukkuun. Puhtaana ei välttämättä pysy, mutta lämmin on takuuvarmasti.




keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Missä yötä Irlannissa?

Irlannissa lomaillessa voi yöpymiseen panostaa asumalla upeissa kartanohotelleissa tai sitten halvasti hostellissa. Suurin osa löytää itselleen sopivan majoitusmuodon jostain siellä välimaastossa. Majoistusvaihtoehdoja on paljon, eikä B&B (aamiaismajoitus) ole suinkaan se ainut vaihtoehto. Hotelleja löytyy pienemmissätäkin kaupungeista ja jopa kylistä. Eikä poissuljettu vaihtoehto ole loma-asunnonkaan vuokraaminen. 

Kenmaren viikonloppuna yövyimme B&Bssa, ihan siinä pääkadun tai paremminkin tien varrella. En itse välttämättä valitsisi yöpaikasi B&Btä  etenkään, jos huone on omistajien omassa kodissa. Sitä tuntee olevansa toisten nurkissa, vaikka huoneesta maksaakin. Omistajat ovat tietysti tottuneet turisteihin ja jaksaavat olla kiinnostunteita sinusta ja tekemisistäsi. Persoonattomaan hotelliin verrattuna varmasti ihan mukava vaihtoehto, Irlannissa käymässä oleville ulkomaalaisille.

Täällä pitkään olleena olen jo vähän kyllästynyt jatkuvaan kysymystenvirtaan siitä, mistä olen, mitä teen, miksi olen täällä jne... Minä valitsen mielummin sen persoonattoman hotellin, jossa voi mennä ja tulla kenenkään sitä kommentoimatta. Lomalaiselle B&B on ihan kiva ja erillainen vaihtoehto. Joten suosittelen sitä kokeilemaan!

B&B paikoissa on eroja. Lauantai-yön vietin ihan kivassa sellaisessa. Ensinnäkin se ei ollut kenenkään talossa, vaan kahvilan ja kaupan yläkerrassa. Huone oli siisti ja yhdelle hengelle ihan sopiva. Lämmitys pelasi ja lämmintä vettä tuli sopivalla paineella. Oli hiustenkuivaaja, wifi ja TV. Mitäpä sitä muuta olisin kaivannut? Teetä ja kahvia sai käydä keittämässä olohuoneessa. Siellä oli myös jääkaappi ja mikrouuni, jos niitä kaipasi. 

Ihan normi B&B tämä ei kuitenkaan ollut, sillä aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan.
Se taas sopi minulle, sillä en halua syödä tyhjään vatsaan tuhtia irlantiasta aamiaista. Älkää nyt säikähtäkö, kyllä murojakin varmasti löytyy ja kasvissyöjille tehdään aamiaisesta oma versio. Erityisruokavaljoista muuten kannattaa mainita jo majapaikkaan saapuessaan.

Me juoksimme aamupalalle vesisattessa läheiseen, kivaan kahvilaan, jonka jo edellis iltana valitsimme. Munakokkeli savustetulla lohella teki tehtävänsä. Täydellisesti! Eikä kaveritkaan nähneet nälkää.





Hotellit eivät tule välttämättä yhtään sen kalliimmiksi, kuin B&Bt, joten kannattaa vertailla hintoja. Hotelleista vielä sen verran, että usein niiden yhteydessä on myös leisure-centre eli kuntosali ja uima-allas, jota hotellivieraat saavat käyttää ilmaiseksi. Itseään voi hemmotella myös vaikkapa kasvohoidolla tai hieronnalla. Etenkin lasten tai nuoren kanssa matkustaville uima-allas on plussaa, sillä merivesi täällä on kesälläkin aika kylmää.

Sesonkiaikoina varaisin kyllä majapaikan etukäteen. Netin kauttahan se sujuu vaivattomasti. Muistakaa muuten se, että hotellit ja B&B maksavat tietyn prosentin huoneen hinnasta esim hotel.comille. Saattaa siis tulla edullisemaksi ottaa yhteyttä suoraan majapaikkaan. Etenkin jos kyseessä on pieni yksityinen yritys. Silloinhan kukaan ei vie komissioita välistä. Ja tämä tietysti pätee kaikialla maailmassa. 

Kaikki B&B eivät suinkaan ota luotto- eikä pankkikortteja, joten on syytä tarkastaa miten voitte maksaa. Nimittäin pankkiautomaatille Irlannin maaseudulla voi olla pitkä ja mutkainen matka... Sama pätee myös pienempiin kahviloihin, ravintoloihin ja jopa kauppoihin. Niin, ja taksikin maksetaan yleensä käteisellä. Kannattaa siis pitää  jonkin verran euroja aina taskussa. Visan vinguttaminen on kätevää turistille, mutta pienen kahvilanpitäjälle vingutuskoneen vuokra ja komissiot tulevat kalliiksi. Siinä syy.




Viikonloppuna kirjoitan autonvuokraamisesta ja ajamisesta yleensäkin, väärällä puolella tietä!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kauniissa Kenmaressa

En ole joulun jälkeen tainnut käydä tämän läänin rajojen ulkopuolella. Viikonloputkin ovat kuluneet lähes tulkoon kotona. Viikot vaan vilisevät silmissä ja pian on taas viikonloppu, jolloin se oma kotisohva on kaikista parhain paikka. Olenkohan tulossa mökkihöperöksi?

Onneksi yksissä illanistujaisissa, joku sai hyvän idean ja nyt viikonloppuna se viimein toteutui. Lähdimme nimittäin suomineitoporukalla käymään Kenmaren piskuisessa kaupungissa tai paremminkin kylässä, kauniissa Kerryssä. Se on suosittu lomanviettopaikka, ja mielestäni oikein hyvä vaihtoehto mini-breakille. Paikan hyvin tuntenut suomineito, tai rouva hän kyllä on, tiesi mitä tehdä ja minne mennä. Mikäs oli  mukaan lähtiessä, kun koordinaatit olivat selvillä ja ohjelma valmiiksi järjestetty. 





Ympäristössä on paljon nähtävää, joten Kenmaresta voisi hyvinkin varata majoituksen,  vaikkapa 4-5 päiväksi ja tehdä sieltä päiväretkiä ympäristöön. Maisemat ovat henkeäsalpaavat, myös meille täällä pysyvästi asuville. Tulikin taas todettua, että kyllä tämä onkin kaunis saari. Niin, ja vaellusta harrastaville löytyy ympäristöstä eri pituisia reittejä, eli valelluskengät ja vaatteet mukaan.






Auto on mielestäni must, sillä muuten liikkuminen on aika vaikeaa. Kenmare on kuuluisalla Ring of Kerry-kieroksella , sekä uudehkolla Wild Atlantic Way-reitillä. Lisäsin tuonne linkit, jos haluatte niistä lisää tietoa.




Lauantai-aamuna siis suomineidot lähtivät vaeltamaan vuoren rinteelle. Minä jätin tämän osuuden väliin, sillä voimat eivät ole vielä palanneet täysin, enkä halunnut olla se, jota kaikki odottavat. Hitaammalla ryhmällä oli mennyt neljä tuntia urakassa, joten ihan hyvä, että en lähtenyt. Vaikka kyllähän se kieltämättä vähän harmitti. Seuraavalla kerralla sitten!





Otin kameran kaverikseni ja lähdin kiertelemään kävellen värikästä pientä kaupunkia ja sen lähiympäristöä. Huomaamatta tuli käveltyä lähes kolme tuntia (tasaisella maalla kylläkin). Siellä kierrellessä näin myös yhden paikallisen julkkiksen, joka on viime aikoina ollut esillä tiedotusvälineissä harva se päivä. Hänestä lisää myöhemmin.

"Vuorikiipeilijät" saapuivat retkeltään ja olivat tietysti nälissään. Kävimme lounaalla ja sitten B&Bhen vähän lepäämään ja laittautumaan ja taas syömään. Olipa mukava rupatella pitkästä aikaan oikein ajan kanssa. Me kaksi synttärisankaria saimme kivan yllätyksen, kun eteemme ilmestyi kynttilällä varustettu jälkiruoka. Iltaelämä oli kylässä vielä aika hiljaista, mutta voin kuvitella, että kesällä paikka on paljon vilkkaampi ja irlantilaista musiikkia löytyy etsimättäkin. 





Sunnuntai-aamuna juoksimme läheiseen kahvilaan vesisateessa aamiaiselle, ja sen jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin kotiin.  Sää oli taas tälläinen mielenkiintoinen sekoitus aurinkoa, räntää, ja vettä. Paluumatkalla tuli mieleen, että ollaanko jossain muualla kuin Irlannissa.




Vaikka aurinko näyttäytyi lauantaina, oli ilma edelleen kovin kylmä.  Onneksi minulla kassissa pipo ja hanskat. Niitä todellakin tarvitsin. Tämä talvi ja kevät ovat säiden puolesta olleet kyllä ehdoton pohjanoteeraus. Siis, että huhtikuu ja Irlannissa lunta.



Kunhan ehdin, kirjoitan tänne postaukset majoitusvaihtodehdoista ja autonvuokrauksesta ja autoilusta yleensä Irlannissa. Veikkaan, että tänä kesänä täällä nähdään ennätysmäärä suomalaisia turisteja, sillä niin monta lentoa tänne on viikossa Helsingistä, joko Finnairilla tai Norwegianilla. 



Niin ja tiedoksi, että bloggaaja kirjoittaa näitä matkailupostauksia ihan omaksi ja teidän iloksenne, eikä tee yhteistyötä muuta kuin tietsikkansa ja kameransa kanssa.



perjantai 8. huhtikuuta 2016

Baarissa kynsiasioilla

Huomasin juuri, että suomen kielessäkin käytetään nykyisin tätä baari-sanaa. Siis vaikka kyseessä ei mikään juottola olekkaan. Viime vuoden aikana tänne meillekkin on avautunut uusia kynsibaareja (nailbar) kuin sieniä sateella. Tottahan niitä on aina ollut, mutta juuri nyt näyttää olevan meneillään varsinainen kynsibuumi. Kilpailu baarien kesken on kovaa, ja se tarkoittaa tietysti meille kuluttajille edullisia hintoja ja jos jonkinmoisia tarjouksia.

Tälläinen kynsienpureskelija ihailee aina toisen kauniita ja hyvin hoidettuja kynsiä. Lakkaan ahkerasti lyhyitä kysiäni, mutta onnistun aina törkkäämään mukamaskuivan kynteni johonkin ja sitten taas aloitetaan alusta. Vaikka kuinka käyttäisin alus ja päälyslakkaa, niin 4-5 päivää enempää ei niistä lakkauksista saa irti. Paniikkilakkaus pelastaa silloin, kun kalenteri näyttää menoa, mutta aika on kortilla. Yksi tai kaksi kerrosta lakaa, mielellään jotain aika neutraalia ja sillä pärjää yhden päivän.

Päätin sitten minäkin poiketa baariin ja tilata itselleni kestolakatut kynnet. 30 min myöhemmin minulla oli upeat, kiiltävät kynnet. Ei mitään rakennesellaisia, vaan ihan normaalin pituiset, omat kynnet, joissa täydellinen lakkaus. Tätä onnea kesti kolme viikkoa, ja sitten poikkesin taas baariin, jossa ensin poistettiin vanha lakka ja päälle uutta. Millään tavallisella kynsilakanpoistoaineella ei näitä lakkoja poisteta, vaan kynsiin laitetaan jotain myrkkyä ainetta. Sitten ne kääritään yksitellen folioon ja laitetaan kuivuriin. Lopuksi vanhat lakat rapsutellaan pois, ja sitten vaan uutta kehiin. Koska näitä kynsiä en pureskele, ja muutenkin käytin käsineitä esim tiskatessa, näyttivät ne vielä kolmen viikonkin kuluttua ihan hyviltä. Ainoastaan kasvua oli tapahtunut niin paljon, että se vako haittasi.

Kaikki mainokset ylistävät, että tämä lakkaus ei vaurioita kynsiä. Ja niin nämä kynsiteknikotkin väittävät. No, eihän se totta ole. Kaikki käsittelyssä aikaisemmin käyneet sanoivatkin, että omat kynnet kärsivät, joten kannattaa pitää välillä tauko. Kosmetologi (jolla on kokemusta ja asiantuntemusta enemmän), joka poisti lakat ennen leikkaukseen menoa sanoikin, että kaikki käsittelyt kuluttavat omia kynsiä. Hänen ohjeensa oli, että kolmannen käsittelyn jälkeen pitäisi, lakan poistattamisen jälkeen, pitää ainakin kuukauden tauko. Ja oikeassa hän olikin. Lakan alta paljastui normaalia ohuemmat ja huonokuntoisemmat kynnet, jotka lohkeilivat ja näyttivät jotenkin elottomilta. Tauon paikka siis kynsiparoille.

Mitään rakennekynsiä en kyllä halua, sillä niillä ei raaputella paistinpannuja eikä kitketä rikkaruohoja. Kestolakkaus kannattaa ottaa esimerkiksi ennen lomaa tai juhlia. Se voidaan tehdä myös varpaisiin. 

Tällä kertaa tälläista naisellista hömpää. Katsokaapas omia kynsiänne. Olisiko lakkauksen paikka? Minulla ainakin on, sillä huomenna lähden suomineitojen kanssa retkeilemään. Siitä enemmän sunnuntaina.

Mukavaa perjantaita kaikille! 


Kolme viikkoa laitosta.



tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tyttö Galwaystä

Näin tylsän tiistain piristykseksi.




Näinkin voi käydä. Pysykää miehet siis kaukana mustatukkaisista ja sinisilmäisistä tytöistä, jotka ovat Galwaysta.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Synttäreistä

Niin siinä on päässyt käymään, että silloin kun kutsu käy syntymäpäiville, alkaa sankarin ikä yleensä numerolla 5. Nuorempana ajattelin, että viisikymppinen on sellainen muodottomaan jakkupukuun pukeutuva, mukavilla kengillä kävelevä, permanenttipäinen, eläkeelle pääsystä haaveileva, väsähtäneen näköinen nainen. Sellainen joka ei jaksa innostua mistään uudesta ja ihmeellisestä.
Onneksi olen ollut väärässä, tai sitten nykyisin viisikymmppiset ovat  nuorentuneet  (tai minä vanhentunut...).Kukaan tuntemani melkein viiskymmpinen tai vähän yli ei täytä noita kriteerejä. He, tai hei pitäisiköhän jo sanoa me, eivät/emme ole mitään kohta valmista museokamaa. Ensinnäkin jakkupuvut ovat hyvin istuvia, permanenttejä ei ota enää kukaan, eläkkeelle pääsystä ei puhuta ja kun nämä viiskymmpiset laittautuvat lähtee iästä 10 ja risat pois tuosta vaan. He pitävät huolta itsestään, seuraavat aikaansa, ostavat vaatekaupasta revityt farkut ajattelematta, että ei näitä voi tämän ikäinen käyttää. Saattavat kyllä käyttää mukavia ja järkeviä kenkiä, mutta eivät ne näytä siltä. He innostuvat lähtemään elokuviin, ravintolaan ja shoppailemaan. Matkustelevat jos on rahaa, aikaa ja siihen mahdollisuus.
Toiset elävät vielä niitä kuuluisia ruuhkavuosia, toiset taas katsovat haikeaniloisina sitä, kun lapset aloittelevat itsenäistä elämää. Elämäntilanteet vaihtelevat, mutta mitään ikäloppuja eivät nykyiset viisikymmpiset ole. Siksipä minua kiukuttaakin se, että ikärasismi on, etenkin työelämässä,  monelle tuttua. Uuden työpaikan löytyminen on usein todella vaikeaa.
Viiskymppisistä miehistä sanotaan, että siinä mies parhaassa iässä.  Ihan samaa valitetavasti ei voi sanoa meistä naisista. Sillä  luonto on säästänyt miehet kuumilta aalloilta, hötkyileviltä hormooneilta, rikkonaisilta yöunilta ja muilta mukavilta naisten jutuilta. Kuinka paljon ylimääräistä virtaa meissä olisikaan, jos hötkyilevät hormoonit, eivät näyttelisi niin suurta osaa elämässämme?  Hormooneille vaan ei saa antaa periksi, vaan niitä vastaan pitää taistella.
Ja onhan se miehille helpompaa myös näissä hius- ja naama-asioissa. Harmaa ohimolla tekee miehestä charmantin. Sama harmaa naisen päässä, juurikasvuna tekee kantajastaan puolestaan vanhan ja huonostihoidetun. Kylpyhuoneen kaapista löytyy naiselle kuuluva rasva-armeija. On silmänympärysrasvaa, päivä-ja yövoidetta, käsi- ja jalkarasvoja, meikinpoistoaineita, kasvovettä, tehotippoja you name it. Meikkipussissa pullottavat luomivärit, sävyttävät meikkivoiteet, kynsilakat, ripsivärit, valokynät... ihan vain pussukan päälimmäisiä tuotteita mainitakseni. Sitten on tietysti hiusten hoitoaineet ja shamppoot ja värit ja pensselit. Mies puolestaan lyö pöytään parranajogeelin ja shamppota sisältävän suihkusaippuan. Se on siinä. En minä miehille kateellinen ole. Se nyt vaan näin tämä pakka jaettu ja sillä sipuli.
Eilen olin ystäni  viisikymppisillä. Eikä puhettakaan, että kyseessä olisi  jakkupukuinen täti, joka otti juhlia varten uuden permiksen. Meillä oli hauskat juhlat synttärisankarin kotona. Ainoastaan yhdestä asiasta huomasi, että sankari ja vieraat olivat jo hieman varttuneimpia. Ikkunat olivat auki ja yksi jos toinen pyyhki hikeä punoittavalta naamaltaan. Sellaista se on, mutta  peliä ei todellakaan ole vielä menettety!