maanantai 28. maaliskuuta 2016

100 vuotta sitten...

Irlanti on pysähtynyt tänä pääsiäisenä muistelemaan 100 vuotta sitten tapahtunutta pääsiäiskapina, josta syttyi kipinä maan itsenäistymiselle. Jos Pyhää Patrickia juhlittiin vähän aikaa sitten riehakkaasti, nyt muistettiin kapinaan osallistujia ja heidän omaisiaan arvokkaammin ja rauhallisemmin. Dublinissa oli eilen suuri paraati ja paljon muitakin tapahtumia. Televisiossa oli lähes koko päivän aiheeseen liittyvää ohjelmaa, ja me pääsimme tunnelmaan mukaan täältä kotisohvalta.

Mitä enemmän opin Irlannin historiasta, sitä enemmän se alkaa muistuttamaan erästä toista rakasta maata tuolla pohjoisessa. Suomikin muuten mainittiin eilen pariinkin kertaan. Irlantilaiset ja suomalaiset ovat olleet useammankin kerran turvaamassa maailmalla rauhaa yhdessä. Nytkin täällä valmistaudutaan lähtöön Libanoniin, ja jälleen kerran se tapahtuu yhteistyössä suomalaisten kanssa. Sanoinkin miehelleni, että kuten huomaan irlantilaiset ja suomalaiset sopivat hyvin yhteen - marriage made in heaven!

Helsinigin Sanomissa oli myös juttua Irlanninsta ja irlantilaisuudesta. Lukekaapa ja katsokaapa lisää täältä.

Me kävimme tänään kaupungilla kuuntelemassa puheita, musiikkia ja katsomassa seppelten laskua. Aurinko paistoi pitkästä aikaan ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Irlanti on Irlanti hyvine ja huonoine puolineen. Siitä on vuosien kuluessa tullut minulle hyvin rakas, vaikka välillä hiuksiani revinkin ja täällä blogissani päästelen höyryjä. Tänään kuitenkin keskityttiin niihin hyviin puoliin ja on iloittu itsenäisestä Irlannista. Tekee ihan hyvää kaikille välillä pystähtyä miettimään, että se mitä meillä on täällä tänään on, ei ole tullut ilmaiseksi.


Huomenna koittaakin sitten arki oikein isolla Aalla. Ihan 100% kunnossa en kyllä vielä ole, mutta onneksi edessä on nelipäiväinen viikko. Juniori jatkaa vielä pääsiäislomaa ja pojista vanhempi puolestaan lomailee Suomessa. Mies aloittaa toisen työviikon Dublinissa ja kissa nukkuu tyytyväisenä ikkunalaudalla. Valtakunnassa siis kaikki hyvin!










lauantai 26. maaliskuuta 2016

Missä virpojat ja kokko?

Minun pääsiäiseeni kuului lapsuudessa pitkä, hiljainen ja vähän tylsä perjantai. Sellainen rauhallinen päivä, jolloin maalattiin kananmunia ja käytiin ehkä kirkossa. Jumalanpalveluskin tuntui pitkänä perjantaina aivan hirvän pitkältä. Aikani kuluksi yritin muodostaa VIRSIKIRJA- sanasta mahdollisiman monta uutta sanaa. En muista kuinka monta keksin, mutta Irja, sika, Kirsi, kirja, virsi, ja kisa ainakin.

Kokkoakin käytiin jossain välissä tekemässä, läheiselle pellolle. Sinne raahattiin kaikenlaista potettavaksi sopivaa (ja varmasti sopimatontakin) romua ja tietysti renkaita. Työjohtajana hääri meidän tien ainoa poika. Renkaiden määrä oli SE juttu kokossa ja meidän työnjohtajalla oli onneksi suhteita autoilijaan, joten kokossa paloi myös rekan renkaita. Joo, parempi olla ajattelematta mitä kaikkea silloin poltetiin...

Kokko sytytetiin vasta lauantai-iltana, kun oli ensin kierretty pitkin kylää trulleina. Maalattiin naamat ja etsittiin komerosta äidin vanhoja hameita. Huivi leuanalta kiinni ja vanha kahvipannu "kolehtihaaviksi". Niin, ja kumpparit jalkaan, sillä lumisohjossa olisi muuten kastuneet kengät ja sukat.

Eilinen pitkäperjantai meni minulla töissä, sairaalassa (itsestään sulamattomat tikit saivat kyytiä), kävin ostamassa kuntosalille jäsenyyden kolmeksi kuukaudeksi (yhden päivän kestävä tarjous siis pelkästään pitkänä perjantaina), sitten lepäsin ja tein illalla vielä ruokaa kalasta, maan tavan mukaan. Pitkäperjantai ei tuntunut pitkältä perjantailta, ihan vaan tavalliselta perjantailta.

Irlantilaiselle pitkäperjantai ei ole pitkä vaan hyvä perjantai Good Friday. Tiedä sitten, sillä katolisessa Irlannissa päivä ei ole yleinen vapaapäivä. Pitkän päivästä tekee se, että pubit ovat kerrankin kiinni ja alkoholia ei voi ostaa kaupoista. Siksipä kiirastorstaina tulee monelle kiirus kauppaan, ettei vaan juotava pääse vahingossa perjantaina loppumaan.

Trulleja ei ole ovella tänään käynyt, mutta pääsiäisvireeseen pääsin kylvämällä hyvissä ajoin rairuohoa. Sitä ei vihreän saaren kauposta löydy, mutta toin viime pääsiäisenä pari pussia mukanani Suomesta. Kananmunia maalasin kynsilakalla, koska täältä ei myydä valkoisia munia, vaan ne ovat sellaisia vaaleanruskeita. Tuli takassa saa tänä iltana hoitaa kokon virkaa.

Joskus sitä vain on sellaisia päiviä, jolloin tekisi mieli lähteä aikamatkalle lapsuuteen. Maalaisin naamani vesiväreillä ja huulipunalla, pistäisin päälle äidin vanhan hameen ja jalkaan tietysti Nokian kumisaappaat ja sitten kiertelemään naapureita ja sukulaisia. Illalla sitten äidin ja isän kanssa kokolle katsomaan, kun rekan renkaat palaavat... Ja tietysti kovasti toivoisin, että suklaamunan sisältä löytyisi kaunis sormus!















tiistai 22. maaliskuuta 2016

Olis aikaa, mutta...

Sehän nyt on todettu jo useampaan otteeseen, että kotonaolo pitemmän päälle ei sovi minulle. Olen paljon energisempi, aikaansaava ja kekseliäämpi, kun on edes jonkunmoista aikataluntynkää, jota pitää noudattaa. Päätinkin, että nyt saa tämä kokopäiväsaikkuilu loppua. Menen huomenna muutamaksi tunniksi töihin, sillä tulen muuten mökkihöperöksi. Huomenna siis kännykän herätys tarkoittaa heräämistä. Kyllä nämä arjen, välillä niin raivostuttavat, rutiinit ovat sittenkin ihmiselle tärkeitä. Elämässä pitää olla rytmi ja rutiinit, sillä silloin vapaasta osaa nauttia ihan erillä tavalla.

Mieskin sitten vielä otti ja lähti. Dubliniin. Ihan kyllä vain töihin ja tulee vahaan tuttuun tapaan takaisin aina viikonlopuksi. Projekti täällä loppui ja uusi alkoi eilen pääkaupungissa. Tämä projektityö alkaa käydä hänelle vuosi vuodelta raskaammaksi, joten nyt pitäisi tehdä jonkunlaisia ratkaisuja. Minä vaan en jaksaisi mitään uusia kuvioita. Niitä kun on viime vuosina tullut tilaamattakin...  Anyway, talo tuntuu tosi tyhjältä ja aivan liian suurelta, vaikka Juniori pääsiäislomalla onkin.

Pojista vanhempi lähtee sunnuntaina Suomeen viikoksi mummun luokse ja sen jälkeen tulee kotiin 10 viikoksi. Hän nimittäin saa suorittaa seuraavan opiskeluvaiheen täällä Corkissa. Vaihtaavat siis isänsä kanssa taloja!

Oikeastaan minunhan siellä Suomessa pitäisi nyt viikonloppuna olla. Yläasteen luokkakakokous olisi lauantaina, ja voitte varmasti kuvitella, kuinka harmittaa, että en pääse mukaan. Olisi niin kiva nähdä entisiä luokkakavereita ja opettajia. Tunnistaisikohan sitä edes kaikkia?

No, tämä pääsiäinen menee nyt näin, ja kuten näette narsisseista ei ainakaan ole pulaa tällä saarella.









lauantai 19. maaliskuuta 2016

Sitruunaisia kuppikakkuja pääsiäispöytään

Leivon pääsiäiseksi aina jotain sitruunaista. Ensi viikolla aion tehdä kahvipöytään sitruunakuppikakkuja, joissa maistuu oikein kunnolla, no sitruuna tietysti!


Tässä teillekkin helppo resepti.

225 g voita / margariiniä, sokeria ja vehnäjauhoja
2 sitruunaa
1.5 tk leivinjauhetta
4 munaa

Sulata voi ja purista sitruunista mehu ja raasta kuori.

Vatkaa keskenään sulatettu voi, sokeri, sitruunan mehua ja raastettua kuorta maun mukaan.
Lisää sekaan munat yksitellen ja lopuksi jauhot, joiden sekaan on sekoitettu leivinjauho.

Lusikoi taikina paperivuokiin ja uuniin 190 C n. 15-20 min.

Kreermin ostin valmiina kaupasta, mutta sen voi tietysti tehdä itse. Anna kakkujen jäähtyä, ja sitten vasta pursota kreemistä vaikkapa ruusut päälle!

Vaniljakuorrutus
100g leivontamargariinia
200g tuorejuustoa
1pkt tomusokeria
2 tl vaniljasokeria  ja maun mukaan 
sitruunamehua
Sekoita kaikki paitsi tomusokeri keskenään. Lisää tomusokeri lopuksi pienissä erissä, jotta se ei pöllyä. Sitten kuorrute pursottimeen ja pursota jäähtyneiden muffinssien päälle kauniit ruusukkeet. 

Tätä ohjetta kannattaa vähän pienentää, ellei sitten halua oikein tuhtia annosta kuorutetta kuppikakkujen päälle.


torstai 17. maaliskuuta 2016

Happy St Patrick's day!

 
Hyvää Pyhän Patrickin päivää itse kullekkin säädylle. Tämä saikkulaisten säätyyn kuuluva ottaa ihan iisisti. Illalla meille tulee muutama vieras, mutta muuten en jaksa nyt Patrickia juhlistaa. Junsku lähti kuntosalille rehkimään ja pojista vanhempi on Lontoossa kaveriaan tapaamassa.
 
Aatto-iltakin meni espanjan parissa, sillä meillä oli ihan normaalisti tunnit. Ei kyllä jäänyt päähän juuri mitään, mutta olin ainakin paikalla! Huomenna on vuorossa jälkitarkastus, joten katsotaan mitä siellä sanotaan.
 
Ja perinteitä vaalien, tähän tietysti vielä lopuksi iloista irkkumusaa täältä!
 
  
 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sitä on nukuttu!

Viime päivät ovat menneet särkylääkkeitä syöden ja nukkuessa. Miten ihmistä voi väsyttää näin paljon? Leikkaus sujui hienosti ja tulos oli sen mukaista. En nyt tänne kuitenkaan kuvaa pistä!
Toinen puoli on siis perfecto ja toinen operoidaan puolen vuoden kuluttua. Olo on edelleen epämukava ja sattuu, mutta eiköhän tämä tästä taas pian helpota. 

Nyt en jaksa tänne enempää naputella, joten toivotan teille vain mukavaa sunnuntainta. Ainakin yhdellä sairaalapostauksella teitä vielä kiusaan. 

Toinenkin väsynyt!

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Narsisseja Näin Naistenpäivänä

Suurin osa teistä lukijoista on naisia. Elätte omaa arkenne, kuka missäkin. Tässä vuosien mittaan minulle on tullut on jonkunlainen käsitys lukijajoukostani.  Suurin osa teistä on niitä Paula Koivuniemenkin mainostamia aikusia naisia, toiset Irlantiin tai irlantilaiseen rakastuneita, on muita ulkosuomalaisia, niitä joita Möykky on myös kiusannut ja sitten tietysti te, jotka tunnen ihan oikeasti.
Välillämme on joku näkymätön linkki, joka toi teidät aikoinaan tänne blogiini. Mikä parasta, osa on pysynyt uskollisena lukijana ihan haparoivilta alkumetreiltä asti. Meitä yhdistää myös se, että olemme naisia. Se saa näkyä myös täällä blogissa. Välillä syvällisempänä keskusteluna tai sitten ihanana hömppänä. Jos elämään tuo iloa uusi hajuvesipullo tai pinkillä kynsilakalla lakatut kynnet, niin siitä vaan!
Naisena oleminen on ollut kaikissa kolmessa asuinmaaissani helppoa. Jos siis unohdetaan näiden suomalaisten yleellisyyksien puute kuten äityispakkaukset, päivähoidot, hoitovapaat... Tarkoitan tällä sitä, että näissä kaikissa maissa naiset saavat liikkua ja pukeutua vapaasti, eivätkä koe olevansa toisen luokan kasalaisia, miesten palvelijoita.  On äänioikeus, saa mennä ja tulla, harrastaa, eikä kukaan pakota tiettyyn muottiin. Koulutus on itsestään selvää, ja tyttövauvan syntyminen on ihan yhtä onnellinen tapahtuma kuin pojan syntyminen.
Itse olen saanut hyvän naisenmallin omalta äidiltäni. Elämässäni on ollut paljon muitakin naisia, joiden elämänasennetta, sitkeyttä, ystävällisyyttä tai tarmokkuutta ihailen.  Suomalaisissa naisissa arvostan itsenäisyyttä ja sitä, että he pärjäävät hienosti yksinkin.
Olen törmännyt myös naisiin, joiden otsassa saisi olla varotus "kivat ja hyvät miehet pysykää kaukana". He osaavat käyttää naiseuttaan törkeästi hyväksi. Osataan olla niin avuttomia ja hoivattavia, siis silloin kun se itselle sopii!
Vietän paljon aikaa miesten keskellä, niin töissä kuin kotona. En edes ajattele, että olenpa täällä taas ainut nainen. Pidän miesten suoruudesta ja siitä, että he  ovat paljon reilumpia toisilleen kuin naiset. Välillä sitä pitää kyllä päästä naisten seuraan.  Pistää meikkiä naamaan oikein pitkällä kaavalla, suihkutella korvan taakse hajuvettä ja kärsiä yksi ilta korkkareilla.  
Irlantilaisilta naisilta olen oppinut sen, että itsensä laittamisesta ja hemmottelusta pitää ja saa nauttia. Sillä, minkä ikäinen ja mallinen on, ei ole mitään väliä. Kun mennään ulos tai juhliin, niin silloin omaan ulkonäköön panostetaan. Se ei ole vain nuorien, hoikkien ja kauniiden yksityisoikeus.
Toivotankin teille kaikille lukijanaisille oikein mukavaa naistenpäivää!
 Ps. Rooman rakentaminen jatkuu torstaina. Edessä pieni leikkaus ja toivottavasti vain yksi sairaalayö. Palaan asiaan, kunhan olen taas tolpillani. 




perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tsemppausta ja mielimusaa

Tankki on minulla aina täysin tyhjä espanjan tuntien jälkeen. Tulee niin paljon uutta, että pieni pääni ei pysty sulattamaan kaikkea.  Tunnit teettävät, ainakin minulla, kovasti töitä. Toiset väittävät, että eivät opiskele lainkaan viikolla, mutta sitä on kyllä vähän vaikea uskoa.  Uusien sanojen oppiminen tuntuu välillä ihan mahdottomalta urakalta. Ne kun eivät tahdo jäädä päähän, eivät  sitten millään. Verbit tuottavat myös päänvaivaa ja niihin listättävät päätteet. Viime aikoina on tullut mieleen usemmankin kerran, että en ikinä pysty puhumaan espanjaa ja näenkö ihan turhaa vaivaa. Kyllä sen huomaa, että ikäkin tekee näissä oppimisasioissa tehtävänsä.

Yksi opiskelukavereistani oli keskiviikkona väsynyt, kyllästynyt ja stressaantunut. Halua oppia kyllä olisi, mutta aika ei riitä. On kiireinen työ, lapset, vanhat vanhemmat, paljon ystäviä jne. Pitäisi revitä moneen paikkaan, eikä sitä rauhallista hetkeä kirjojen parissa tahdo löytyä. Kun tunnin aihe oli imperfekti ja opittavaksi tuli taas kasakaupalla epäsäännöllisiää verbejä, sai hän tarpeekseen. Tunnin päätteksi hän totesi, että tämä taisi olla nyt tässä. Eikä ollut, sanoimme me muut. Loppu alkaa jo häämöttää, eikä nyt kyllä saa kukaan antaa periksi.

Kyllä, välillä tuntuu, että vaikka seisoisin päälläni, en opi niin nopeasti ja paljon kuin pitäisi. Minulla on onneksi nykyisin enemmän aikaa, ja vaikka ei olisikaan jätän jotain muuta tekemättä. Tämä on nyt se minun oma juttuni ja sille on löydyttävä aikaa.

Sanoinkin opiskelukaverille, että raivaat kalenteristasi 30 min joka päivä, vain ja ainoastaan espanjalle. Pyykkivuori odottakoon, lapset voivat pyytää apua läksyissä myös isältä, ruoka voi hoitua yhtenä iltana vaikka sitten kaupan eineksillä jne. Ja sieltä urheilukentän laidalta voi myös olla joskus pois. Parempikin olen tässä neuvomaan, mutta näen hänessä niin pajon itseäni muutaman vuoden takaa. Sitä yritti tehdä kaiken 100% ja sitten ärstytti, kun itselle ei jäänyt omaa aikaa ollenkaan.

Ja onhan tässä vielä senkin asia, että opiskelu ei, ainakaan minusta, ole aina kivaa. Siis haluan käydä tunneilla, mutta välillä itseään saa potkia kirjojen ääreen. Paljon mielummin käyttäisin sitä omaa aikaa, johonkin rentouttavaan puuhaan vaikka leipoisin tai  kirjoittasin blogia. Kokeeseen asti pitäisi kuitenkin jaksaa, ja se on vasta toukokuun lopulla. Tunnit loppuvat kylläkin jo kuukautta ennen. No, sitten on edessä pitkä tauko, ja syksyllä voin jatkaa vähemmän vaativalla kurssilla. Katsotaan, mitä silloin on tarjolla.

Uskon, että sitten kun minä vuorostani saan yhtenä keskiviikkona tarpeekseni, joku potkaisee minua takamukseen ja sanoo, että kuules tyttö, tähän sinä halusit. Kesken ei jätetä!





Ja sitten siihen tämän hetkiseen suosikkibiisiini...tanskalais-irlantilaisen Lukas Grahamin When I was seven years old.

Huomasin, että Akaasian Alla on myös ihastuttu Lukasin musiikkiin.




Leppoista perjantaita kaikille!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Brooklyn ja kamala koti-ikävä

Ei tullut Saoirse Ronanille Oscaria  Brooklyn nimisestä elokuvasta, mutta huippuhieno suoritus 21 -vuotiaalta irlantilaiselta kuitenkin.  Kävin lauantai-iltana  Brooklynin katsomassa ja olimme ystäväni kanssa täysin myytyjä. Tarina oli mielenkiintoinen, eikä tapahtumien  kulkua voinut ennustaa.  Odotin nimittäin tyypillistä elokuvaa New Yorkiin muuttavasta tyhjätaskuisesta irlantilaisesta, joka lähtee rapakon taa suurinpiirtein nälkää ja köyhyyttä pakoon. Sitten rikastuu ja rakastuu tai toisinpäin. Olin väärässä ja hyvä niin.

Minua elokuvassa puhutteli tapa, jolla koti-ikävää kuvattiin. Kuinka se syö ihmistä sisältä ja ulkoa. Ruumis on muualla, mutta mieli kaukana kotona. Kaikki on uutta ja outoa. Itseluottamus ja elämänilo katoavat, eikä pysty innostumaan oikein mistään. Sitä tuntee olevansa maailman yksinäisin ihminen ja katuu katkerasti ratkaisuaan. Sitten vähitelen ikävä alkaa helpottaa. Siihen tarvitaan ehkä yksi ihminen, joka ymmärtää ja ottaa siipiensä suojaan. Potkaisee eteenpäin ja auttaa näkemään ikävän ohi ja yli. Tässä tapauksessa ymmärtäväinen irlantilainen pappi maksaa tytön iltakurssin collegessa ja vähitellen elämä alkaa hymyillä. Koti-ikävään auttaa myös kummasti eräs tietty italialainen nuorimies... 

Väitän, että jokainen joskus koti-ikävää potenut, tunnistaa Eilisin oireet ja muistaa miltä ikävä pahimmillaan tuntui ja kuinka se hallitsi elämää. Ja sitten kun vihdoinkin ikävä alkoi helpottamaan ja kuinka elämänjano - ja ilo pääsivät voitolle. Kuinka kaiken uuden keskellä muisti, että tätähän minä juuri halusin! Halusin pois pienistä ympyröistä oppimaan kieltä ja näkemään maailmaa. Minun tapauksessani koti-ikävää ja kielitaidon kohentumista auttoi eräs tietty irlantilainen nuorimies... 

Kotimaa, jolla ei lähtiessä ollut juurikaan mitään tarjottavaa elämänjaloiselle työlle, näyttääkin hänen sinne palattuaan toiset kasvonsa. Olisi hyvä työpaikka, kiitos iltakoulun, erittäin sopiva aviomiesehdokas (menee monimutkaiseksi, mutta en paljasta juonta), vanhat ystävät, äiti ja valoisa tulevaisuus. Olisi ollut helppo jäädä, mutta...se italialainen ja maailma odottavat New Yorkissa ja pikku-kaupunki näyttää myös nurjanpuolensa. Elämänjano voittaa ja on aika varalta laivalippu ja lähteä takaisin Brooklyniin. Samalla se myös tarkoittaa äidin ja nuoren irlantilaismiehen sydänten särkemistä. Omien haaveiden toteuttaminen vaati rankkoja uhrauksia, niin elokuvassa kuin normaalissa elämässäkin. 

Laivan lähteissä satamasta kohti New Yorkia, Eilis katsoo vähitellen näköpiiristä katoavaa kotimaataan. Vieressä seisovalle tytölle hän antaa ohjeita tulevaa matkaa varten. Yksi niistä on, että tulet kärsimään aivan hirveästä koti-ikävästä, mutta muista se menee ohi...

Aivan ihana elokuva, jota voin lämpimästi suositella!